Matti Kärkkäinen: Puumiesten lauluja

Puumiesten lauluja kertoo kevyen musiikin laululyyrikoista ja lyriikan säveltäjistäkin.

Rakastetuimpia kaihomielisiä ja humoristisia lauluja menneiltä ajoilta niihin liittyvine (synty)tarinoineen sisältyy Matti Kärkkäisen kirjaan Puumiesten lauluja, jonka 90 vuottaa täyttävä Puumies-lehti on tänä keväänä kustantanut. Kirjan sisälehdellä nimike kuuluu Kotkan Ruususta Finlandiaan; Suosittujen laulujen kulttuurihistoriaa, Puumiehen lauluja 1–50. Viisikymmentä erilaista tarinaa kevyen musiikin laululyriikasta, sen kirjoittajista ja tekstien säveltäjistä koostuu Kärkkäisen Puumies-lehteen viime vuosien varrella kirjoittamista musiikkipakinoista.

Kirjoitelmissa on kurkotettu ”jutun juurille”, kertomaan enemmän kuin vain lauluista ja niiden tekijöistä. Kaikkiin tarinoihin liittyy yllätyksiä, mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita tavallisista musiikinkuuntelijoista ani harva on kuunaan kuullut. Näiden laulutaustojen kerronta tekee Kärkkäisen ”laulukirjasta” pirskahtelevan pirteän. Tarinoita oli kiva lukea, niin (yksipuolisesti) klassisen musiikin kuuntelija kuin monien mielestä olenkin. Tottahan kirjan laulut ovat perin tuttuja myös itselleni laulettuina. Kukapa niitä ei tuntisi. Mutta ani harvan laulun osaisin tietovisassa sijoittaa oikealle tekstittäjälle tai keksiä laulun takaa tekijöitä laisinkaan. Arvaukseksi menisi.

Viisikymmentä tarinaa ovat tasamittaisia niin, että kirjan taittaja Piia Hietamäki on voinut mahduttaa kunkin omalle sivuaukeamalleen joutuen tosin välillä poistamaan jonkin rivivälin. Silti mukaan on mahdutettu runsas ja informatiivinen kuvitus.  Liehureunataitto antaa aukeamille ilmavan ja valoisan ilmeen.

Valoisa ja ilmava on sisältökin. Kärkkäinen kertoo innostuneesti ja innostus välittyy kerronnasta. Lehden päätoimittaja Hanna Luoma kertoo omassa Lukijalle-tekstissään Kärkkäisen juttujen saaneen pelkästään positiivista palautetta. Jos ulkopuolinen lehden käsiinsä ottanut ei ole lukenut lehdestä muuta, ainakin hän on Luoman mukaan lukenut Puumiesten laulut.  En epäile sitä. Niin varmaan itsekin tekisin itselleni vieraan lehden aiheet ja otsikot ensin silmättyäni. Lauluaiheisia juttujaan Kärkkäinen on kirjoittanut lehteen vuodesta 2012, aluksi harvakseltaan, vuodesta 2016 jokaiseen numeroon, kymmenen vuodessa.

Hilja Haahden ja Kerttu Mustosen ohessa Immi Hellen on kirjan harvoja naislyyrikoita. Hellenin runous oli arvoiltaan uskonnollis-kansallista. Kirjan kuvitusta.

Lähtökohtaisesti oletin valittujen laulujen liittyvän metsään tai puuammattilaisen työhön. Ei tällaisella aiherajauksella monta juttua olisi irronnut. Valitut laulut ovat tunnettuja ja ainakin vanhempien sukupolvien liki puhki yksin tai yhdessä laulamia. Oletan, että nyt voidaan laulujen tunnettavuudessa puhua jo sukupolvien välisestä railosta.

Matti Kärkkäinen kertoo alkusanoissaan kiinnostuksensa aihepiiriin kestäneen liki 60 vuotta. Epäilemättä laulut ovat tulleet tutuiksi eri tulkintoineen lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Mutta se tietämisen taso, jota Kärkkäinen jutuissaan osoittaa, vaatii tutkijan otteen ja ajan. Kerran hän tituleeraa itseään ”Puumies-lehden tutkivaksi journalistiksi”, mikä lienee osuva ilmaisu. Jäin siksikin kaipaamaan loppuun jotain osviittaa kirjoittajan käyttämistä lähteistä. Joissakin jutuissa Kärkkäinen mainitsee elämäkerran. Sellaisia on kirjoitettu etenkin mukaan valituista klassisen musiikin säveltäjistämme P.J. Hannikaisesta (kirjassa Suloisessa Suomessamme, Paimenen syyslaulu, Pyhäaamun rauha ja Oravan pesä), Toivo Kuulasta (kirjassa Tuuli se taivutti koivun larvan ja Nuijamiesten laulu), Oskar Merikannosta (käsittelyssä Nälkämaan laulu, Syvästi meri huokaa), Karl Collanista (Suksimiehen laulu), yleissäveltäjä Kari Rydmanista (Niin kaunis on maa) ja Jean Sibeliuksesta (Finlandian sanojen eri vaiheet). Netti on ollut tietojen koonnassa mukana perustyövälineenä ja Kärkkäinen kehottaa useasti lukijaa etsiytymään jossain tulkinnassa YouTubeen. Oletettavasti lähikirjaston musiikkiosasto on monipuolisesti varustettu ja Kärkkäinen on etsiytynyt musiikkitietokantoihin (millaisia löytyneekin). Jonkin satunnaisen lähteen tunnistan, kuten Saimaan norpan yhteydessä hiljattain lukemani kirjan Kärkkäis-tarinoita. Kärkkäisellä on silti täytynyt olla käytössään jokin suomalaisen kevyen musiikin perushistoriikki/hakemisto, yksistään jutunaiheitten valintoja varten. Viidenkymmenen jutun valikko on nimittäin tasokas monipuolisuudessaan ja kattavuudessaan. Peittävä se ei tietenkään ole. Siihen tarvittaisiin vielä kymmeniä uusia juttuja.

Unto Mononen antoi suomalaisille monia rakastettuja tangoja, mutta tuli sysätyksi syrjään. Alkoholisoitunut taiteilija päätyi itsemurhaan. Kirjan kuvitusta.

Kirjoittajan kiinnostus normaalina radiokuuntelijana varmaan juontaa lauluihin jo nuoruusvuosilta, siis yli 60 vuoden takaa kuten hän kertoo, mutta laulujen taustoja penkovaksi ja tutkivaksi se on puhjennut eläkevuosina. Ei moinen harrastus olisi mahtunut Kärkkäisen työuraan. Hän on puumies jos kuka. Hän on toiminut aktiiviuransa ajan puualan professorina ja konsulttina, kirjoittanut lukuisia metsänhoidon oppikirjoja ja metsätieteen tietokirjoja, kolumneja vuosien ajan Maaseudun Tulevaisuuteen ja artikkeleita tieteellisiin julkaisuihin. Hän on suurmetsänomistajana toiminut metsävarallisuutensa hoidossa toimitusjohtajana metsäostoineen ja puun myynteineen sekä luvuttomien erilaisten metsälohkojen vaiheistettuine käsittelyohjelmineen, esitelmöinyt alan konferensseissa ja seminaareissa sekä tehnyt pitkän rupeaman elämästään fyysistä metsänmiehen työtä omissa metsissään. Tiedän hänet uutteraksi marjastajaksi. Hänen ammattinsa hoitoon ei ole voinut mahtua kevyen musiikin ensyklopedista syväomaksumista, kuuntelua ja laulamista kyllä. Mutta tiedemiehenä hän lienee hai lähteille etsiytyjänä ja hänen kirjallinen ilmaisunsa on tottuneen kirjoittajan työtä, sujuvaa ja eloisaa.

Tiedossani on vain yksi hengittävä kevyen musiikin ensyklopedia, Yleisradion ääniarkiston entinen päällikkö Pekka Gronow. Hän teki laulujen, rallien ja kuplettien tutkimus- ja taustoitustyötä kuukausipalkkalaisena vuodet 1989–2006, omia kevyen musiikin radio-ohjelmia ja kirjoitti lukuisia teoksia. Gronowin rinnalle kivunnee kevyen musiikin tuntemuksessa vain Ilpo Saunio.

Kärkkäisen laveaan aihevalikoimaan kuuluvat myös Siionin virret. Niitä edusti maallikkosaarnaaja, ksnsalaisten kunnioittama Aku Räty. Kirjan kuvitusta.

Alan harrastelijaksi Kärkkäinen on siis melkoinen paneutuja! Kaikki kirjan jutut kielivät riman asettamisesta korkealle, kuten tutkivaan journalismiin kuuluukin. Juttuja ei ole kirjoitettu vasemmalla kädellä.

Puumiehen lauluja alkaa näyttelijä Yrjö Hämäläisen tamperelaiseen revyyseen kirjoittamasta Kotkan Ruususta ja päättyy Finlandiaan. Mutta kuka on lauluntekijöistä vanhin? Kärkkäinen murtaa yleisen uskomuksen, että Jaakko Juteinin nimiin merkitty Täällä Pohjantähden alla olisi oikeasti hänen. Sanat ovat Juhana Fredrik Granlundin, hän todistelee. Yksi varhimmista lienee Sakari Topelius, tosin Kärkkäistä on kiinnostanut enemmän hänen lapsenlapsensa, säveltäjä Mikael Nyberg (Tiu, tau, tilhi ja tunnettuja virsiä). Juteinin ajoilta 1700-luvun lopulta ovat kirjassa Siionin virsien suomennokset, jotka herrnhutilaisten laulukirjasta teki Elias Lagus ja nykyaikaisti sata vuotta myöhemmin Wilhelmi Malmivaara. Iskelmien ohessa mukaan valikkoon on siis päässyt heränneiden virsilaulanta esimerkkinä Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista tunnetuksi tullut Sinuhun turvaan Jumala.

Juha Watt Vainion siivekäs kynä on luonut lukuisia kansalaisten rakastamia lauluja. Monet niistä mestari tulkitsi itse. Kirjan kuvitusta.

Monista lauluista on tullut rakastettuja kansanlauluja, vaikka niille on osoitettavissa lyyrikko ja säveltäjä. Kevyemmän lajiston edustajia kirjassa on runsain määrin. Kärkkäinen kertoo lyhyesti kulloisenkin sanoituksen jalostumisen vakiintuneeseen muotoonsa ja laulun synnyn monipolviset prosessit. Tunnetuimpina sanoittajia, säveltäjiä ja laulajia monien joukossa ovat Reino Helismaa (yli 5000 sanoitusta, kirjassa Suutarin tyttären pihamaalla, Rakovalkealla ja Hopeinen kuu), Wexi Salmi (noin 5000 laulun sanoitusta, joista pari sataa joululaulua), Esa Pakarinen (Lentävä kalakukko), Unto Mononen (Satumaa), Olavi Virta (Tähti ja meripoika), Tapio Rautavaara, Juha-Watt Vainio (Nestori Miikkulainen, Matkalla pohjoiseen), Georg Malmstén. Ulkomailla vaikuttaneista suomalaisgeenisistä lauluntekijöistä mukana ovat Dan Andersson (Soittoniekka) ja Hiski Salomaa (Lännen lokari). Vielä elossa olevia laulutaitureita on kirjassa sanoittaja Wexi Salmen lisäksi Jukka Kuoppamäki ja Heikki Harma eli Hector. Kärkkäinen kommentoi laulunsanojen eri kypsymisvaiheita ja kertoo myös omista tunnereaktioistaan.  Monet liikuttavat yhä, tuttuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi. Ehkä omakohtainen koskettavuus on ollut keskeinen aihekriteeri.

Mukana on jonkin verran myös ajan kuvaa, kuten Jukka Kuoppamäen kokemassa kohtelussa DDR:ssä Rostockin festivaalin laulukilpailussa 1971. Sininen ja valkoinen oli tuomariston suosikki, mutta palkintojenjaon jälkeen puolalaistulkki paljasti, että Moskovasta oli tullut määräys, ettei Kuoppamäki saa voittaa. Laulajan oletus on, että kotimaiset taistolaiset vaikuttivat kanavineen taustalla. Täysin mahdollista, jopa uskottavaa.

Pieniä tietopommeja kirjassa on muitakin, siellä täällä. Ne ovat musiikkitarinoiden helmiä, kuten Kärkkäisen havainto, että suomalainen kaihohakuisuus on itäsuomalaispainotteista. Hän luettelee todisteeksi tästä pitkän rimpsun nimiä. Länsimurteiden alueelta suurista nimistä hän on löytänyt vain kuplettilaulaja Rafu Ramstedtin (Rosvo-Roope). Säveltäjä ja pianisti George de Godzinski oli kosmopoliitti, isänsä puolelta puolalais-tšekkiläis-georgialais-romanilainen ja äitinsä vereltä sveitsiläis-hollantilainen. Hän sävelsi liperiläislähtöisen Kerttu Mustosen rakastetusta laululyriikasta ainakin vuonna 1942 kirjan esimerkkitekstin Äänisen aallot. Muita Mustosen tunnettuja tekstejä ovat Mantšurian kukkuloilla, Sä muistatko metsätien, Siks oon ma suruinen, Liljankukka, Riion tähti, Tule hiljaa ja Öiset kitarat. Ansaitsisi oman tarinansa! Monen muunkin tekstitaiturin (kuten Juice Leskisen) fanittajat saavat tyytyä pelkkään nimen mainintaan.

”Nuore polven” lauluntekijöistä mukaan on päässyt Heikki Harma eli Hector. Tässä trubaduuri keikkuu katon harjalla. Kirjan kuvitusta.

Tällaista kirjaa lukiessa on kiusaus miettiä, mitä aiheita toivoisi kirjoittajan ottava vielä työn alle, ainakin siinä tapauksessa, että nekin jutut päätyisivät kirjan jossakin painoksessa osaksi alkuperäistä kokoelmaa. Tässä muutama ehdotus ”yleisön” pyynnöstä.
”Suomenkielisen rockin sittemmin klassikon aseman saavuttaneet taiteilijat” (ilmaus Pekka Gronowin & Ilpo Saunion) ja tekstinikkarit:
Mikko Alatalo, Juice Leskinen ja Rauli (Badding) Somerjoki (Paratiisi on ollut vuosikymmenet Baddingin kuoleman jälkeen Ylen toivelistojen kärkikappaleita. Kuulopuheen mukaan Badding hyräili sävelmänsä puhelimessa runoilija Arja Tiaiselle, joka kirjoitti tunnetut mestarilliset säkeensä. Vanhalla mekaanisella kirjoituskoneella syntyi runo rakkaudesta, joka on antelias, muttei ahne: ”… Oi, jos voisin sulle antaa kaikkein kauneimman,/ tämän maailmani, pallon valtaisan./ Mutta enhän sitä tee,/ pieni hetki riittänee,/ kun sun vierelläsi näin olla saan.”)
J. Karjalainen (Hän; J. Karjalainen sai Helsinki-päivänä 12.6. Helsingin kaupungin taiteilijapalkinnon 40-vuotisesta urastaan laulujen tekijänä ja esittäjänä.)
Kaj Chydenius (säveltänyt taistolaiskautensa jälkeen suomalaisten nykylyyrikoiden runoja ilmeisesti jopa tuhansia; menneiltä vuosikymmeniltä Laulu rakastamisen vaikeudesta, Lapualaisooppera, Kalliolle kukkulalle, Nuoruustango  sekä Aulikki Oksasen Sinua, sinua rakastan)
Romanilaulajat Taisto Tammi tai Taisto Ahlgren (Pettäjän tie, jonka Ahlgren ilmoitti tehneensä vaimonsa kanssa, mutta jonka oli tehnyt vuosia aiemmin Hakaniemen sillan alla alkoholistiyhteisössä asunut lahjakas laulujentekijä Erkki Laurokari; Tarkemmin aiheesta Ylen rappioalkoholismin historiaa käsitelleessä radiosarjassa Yhteiskunnan kaapin takaa, osa 1.)

Puumiesten lauluja -kirjassa on laaja henkilö- ja lauluhakemisto kirjassa kerrotuista lauluntekijöistä ja käsitellystä laululyriikasta.

Matti Kärkkäinen: Puumiesten lauluja. Puumiehet ry 2020, 127 sivua. http://www.puumies.fi.

 

 

Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s