Amos Oz: Fima

Fima on hellyttävä ja rasittava, mutta itsenäinen ajattelija, joka halua vaikuttaa poliittisesti. Fima on poikkeusyksilö.

Fima, jerusalemilainen Efraim Nisan, on raivostuttava ja kuitenkin kerrassaan rakastettava mies. Hän raastaa hermoja. Hän on traaginen ja koominen hahmo, siis tragikoominen persoona, surullisella tavalla humoristinen, suorastaan surkuhupaisa. Vain lehmänhermoinen kestää häntä isoina annoksina. Fiman läheisillä ei ole lehmänhermoja ja Fima jakaa itseään ainoastaan isoina annoksina.

Amos Ozin teos ilmestyi hebreaksi vuonna 1991. Ozin kirjoittaessa sitä ensimmäinen intifada, palestiinalaisten kansannousu oli käynnissä ja valtaa piti oikeistolaisen Likud-puolueen pääministeri Yitshak Shamir. Kirjan ilmestymisen jälkeen olisi tuleva työväenpuolueen Jitzhak Rabinin nouseva pääministeriksi ja länsivaltojen tuella on tuolloin (1993) solmittu Oslon rauhansopimus. Fima on rauhan mies. Hän peräänkuuluttaa vuoropuhelua palestiinalaisten kanssa. Ilman kompromissia Israelilla ei olisi tulevaisuutta vaan vielä suurempi kansallinen hajoaminen ja ongelmia enemmän, kuin se pystyy ratkaisemaan. Suurin syy ongelmiin on Fiman mielestä kuuden päivän sota ja sen seurauksena tehdyt laittomat ja kansainvälisesti tuomitut aluevaltaukset.

Siinä on Ozin kirjan yhteiskunnallinen kehys. Mutta teos ei ole politiikkaa muuta kuin Fiman mielenkuohun heijastumina. Fima kuohuu. Hän kirjoittaa artikkeleita lehtiin, allekirjoittaa vetoomuksia ja rasittaa puheillaan läheisiään. Enempään tavallinen kansalainen ei pystyisi. Fima vaikuttaa kykenemisensä rajoissa. Hänen kynänsä on terävä ja argumentaationsa poikkeuksellisen kyvykästä. Mutta Fima on sittenkin vain ”kadunmies”.

Kirjan ydin on elämässään sivuraiteille ajautuneessa päähenkilössä. Fima oli nuoruudessaan lupaava runoilija. Hän on ajattelija ja itsensä elättävä gynekologisen klinikan vastaanottotyöntekijä. Silti hän ei selviä elämässään vaan tarvitsee ympärilleen huoltajien miniarmeijan. Sen hän saa tunkeutumalla alituiseen heidän yksityisyyteensä. Kun Fima saapuu, häntä ei saa kulumallakaan pois. Kehotuksista ja käskyistä hän ei piittaa tuon taivaallista.

Fima on toivoton tapaus, joka ei kykene hyvistä suunnitelmistaan huolimatta huolehtimaan arkisista toiminnoistaan. Koti on kuin sikolätti ja juoksevat asiat hoitamatta. Hän saattaa lähteä pankkiin maksaakseen laiminlyödyt laskut ja nostaakseen rahaa, mutta ajatuksissaan kävelee pankin ohi ja asiat jäävät silleen. Hän on aina rahaton. Kun hän kiperissä tilanteissa kaivaa kaikki vaatteittensa poimut, jostain tipahtaa ruttuinen seteli. Sen yli 90-vuotias isä on käydessään salaa sujauttanut 54-vuotiaan poikansa ulkovaatteiden sokkeloihin.

Fima, venäläistaustaiselle isälleen Efraim tai Fimutška, entiselle vaimolleen Effy tai Efi, on hössöttävä tohelo, aikova vaan ei aikaansaava touhottaja, joka ryhtyy ponnekkaasti tekemään kymmentä asiaa eikä saa aikaiseksi niistä ainoatakaan. Hän on älykäs. Yleistietous on valtava ja väittelijänä Fima on lyömätön. Hänen argumentaationsa on terävää eikä hän anna muille suun vuoroa. Puhuessaan hän on aina kiihtyneessä mielentilassa. Ajatuksissaan hän käy keskeytymätöntä polemiikkia muun maailman kanssa. Mielikuvitus laukkaa Fiman hätääntymistilassa valon nopeudella. Niistä Oz on kehitellyt makoisia koosteita.

Fima on hyväsydäminen, ystävällinen ja oikeudentuntoinen. Ulkoisesti hän on jotenkin ryytynyt, vaatteet liian usein vaihtamatta, tukka sekaisin, paita välillä juopon napituksessa ja paidan kulma vyötäröstä esiin repsottava. Ei aina mutta liian usein. Hän on lihonut liiasta hillopäällysteisten leipäviipaleiden hotkimisesta. Kahvia hän juo liki aina, kuumaa tai jäähtymään päässyttä. Kumpikin lämpötila kelpaa.

Kuivahko, luiseva Nina käy hyväntahtoisuuttaan siivoamassa ja desinfioimassa keittiötä ja kylpyhuonetta silloin tällöin ja samalla hän tarjoaa Fimalle seksiaktin. Fimalla on aavistus, että siitä Nina on yhdessä miehensä kanssa sopinut. Seksi ei olisi pariskunnalta pois mutta Fima tulisi samalla ”huolletuksi”. Fiman seksuaaliset halut ovat tallella. Hän ajattelee naisia paljon ja rakastaa entistä vaimoaan, joka vuosikymmenet sitten sai yhteisestä avioliitosta tarpeekseen ja lähti rakentamaan tiedenaisen uraansa.

Fima uneksii uudesta, ryhdikkäästä elämästään, eräänlaisesta kolmannesta tiestä. Se on valon väylä, muttei uskonnollisessa merkityksessä. Siinä elämässä hän toimisi järkevästi, vailla jatkuvaa häpeää ja valheellisuutta. Se Fima ei kulkisi vanhuuttaan kellastuneissa  pitkissä alushousuissa. Mutta mitä se elämä konkreettisesti olisi? Hänen päänsä kuhisee erilaisia tulevaisuuden visioita.

Isänsä hautausiltapäivänä hän eksyy elokuvateatteriin katsomaan vahingossa toista elokuvaa kuin ohjelmistosta poistunutta aikomaansa. Filmin draama saa hänet ihmettelemään tarinan henkilöitä, miksi he lakkaamatta aiheuttavat toisilleen tuskaa ja nöyryytystä. Hän tietäisi neuvon, jos he vain suostuisivat kuuntelemaan: heidän pitäisi jättää toisensa rauhaan ja myös itsensä. Lukija nauraa. Juuri sitä Fima ei osaa tehdä. Hän on läheisilleen sietämätön maanvaiva. Voin kuvitella tyytyväisen virnistyksen kirjailijan kasvoilla hänen kirjoittaessaan kirjan loppuun tuon Fiman oivalluksen. Ettäkö hän tulisi sitä noudattamaan? Nukahtaessaan nyt elokuvateatterin tuoliinsa hän on isänsä hautajaisten koittaessa jo saanut aikaan kaaoksen ja paniikin.

Olipahan hellyttävä ja hurja henkilökuva.

Amos Oz: Fima. Otava 2012, 408 sivua. Suomennos Pirkko Talvio-Jaatinen.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s