David Nicholls: Suloinen suru

Suloinen suru on nuoren pojan kasvukertomus, tarina kesästä, joka muutti kaiken.

Kuusitoistavuotias pikkukaupungin poika Charley on rakastunut ja valmistautuu menettämään poikuutensa. Hän on varautunut riittävällä määrällä kondomeita ja miettii:
Olin myös siinä käsityksessä, että oli paheksuttavaa sanoa rakastelun yhteydessä ”rakastan sinua”, ja noiden sanojen päästäminen hekuman hetkellä – varsinkin ensimmäisellä kerralla – olisi ollut sama kuin olisi päästänyt pierun: sopimatonta ja tunnelman kannalta kohtalokasta. Päätin olla tekemättä kumpaakaan, mutta oli selvää, että rakastin häntä enkä ikinä rakastaisi tai haluaisi ketään yhtä paljon niin kauan kuin elin…

Charleyn ihastus, samanikäinen Fran, on seksuaalisesti kokeneempi. Neitsyytensä hän luovutti jo varhemmin, jollekin.

David Nichollsin viime vuonna suomeksi ilmestynyt Suloinen suru (Sweet Sorrow) on aiemmin ilmestyneisiin teoksiin verrattuna vakavampi ja realistisempi. Romaanin tarina on haikea. Murrosikäinen poika janoaa hyväksyntää ja sellaista saadessaan epäilee ja torjuu, koska on niin epävarma. Ei ole helppoa olla 16-vuotias, ja silti: mikään ei ole ihanampaa, kuin olla juuri tuonikäinen ja päättömästi rakastunut.

Koulu on loppunut ja on kesäkuukausien aika. Kaikki kaverit ovat menossa syksyllä lukioon. Charlie ei. Hän tupeksi tahallaan tärkeän loppukokeen. Pisteet eivät riittäisi. Loppukokeen pano ranttaliksi oli Charlien lapsekas mielenosoitus vanhemmilleen, sillä kotona kaikki menee päin seiniä. Määrätietoinen äiti oli lähtenyt pesästä ja vienyt pikkusiskon mennessään tavoittamansa uuden miehen kotiin. Musiikkialan yrittäjänä parhaansa koettanut muusikkoisä oli ajautunut konkurssiin ja vararikkoon. Nyt hän on silkka vaikeneva nahjus, joka nukkuu, ryyppää, tupakoi, katsoo videoelokuvia ja huudattaa musiikkiaan liian kovalla, Charlien lisäksi myös lähinaapureiden häiriöksi.

Vaikka Charliella oli koulussa oma poikajengi ja vaikka hän yhä tapaa vanhoja kavereitaan, hän kokee sysäytyneensä ulkopuolelle. Muut ovat menossa lukioon ja sitä kautta eri yliopistoihin, hän tekee muutamia työtunteja huoltoasemalla kolmen dollarin tuntitaksalla. Isä ja poika ovat taloudellisissa vaikeuksissa.

David Nicholls kuvaa Charlien kesäkuukausia, ”kesää joka muutti kaiken”. Hän seurustelee yhden kesän ja syksyn ajan parempiin piireihin lukeutuvan Fran Fisherin kanssa, johon tutustui sattumalta lojuessaan löytämällään niityllä pokkaria lukemassa. Nuorten sosiaalinen juopa konkretisoituu jo heidän käymiensä koulujen nimissä. Kouluilla on maineensa. Mutta Charlien onneksi Franissä on aimo annos kapinallisuutta, välittömyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Ja myös Fran rakastuu.

Franin kautta Charlie ajautuu teatteriseurueeseen. Ei hän tietenkään suostuisi esiintymään, mutta mukaantulo on ainoa mahdollisuus nähdä Fran vielä uudemman kerran ja kenties saada tältä puhelinnumero. Niin Charliesta tulee sivuosan esittäjä William Shakespearen näytelmässä Romeo ja Julia. Fran on itseoikeutettu Julia.

Charlien ja Franin rakkaustarina päättyy samansuuntaisesti mutta vähemmän dramaattisesti kuin Romeon ja Julian. Se loppuu seuraavan joulun jälkeen Franin päätöksellä. Mutta tuona kaiken muuttavana kesänä Charliesta kuoriutuu ällistyttävien törttöilyiden ja hölmöilyiden jälkeen itseensä luottava nuori mies, joka uskaltaa lopulta ajatella tulevaisuuttaan. Sen ajattelua hän oli koko murrosikänsä paennut. Charlie oli pitänyt aina omana erityispiirteenään erityispiirteiden puuttumista:

Kuvitellaanpa sitten vielä yksi valokuva, luokkakuva joka on kaikilla ja jossa naamat ovat niin pieniä, että täytyy oikein tihrustaa että niistä saisi selvän. Oli se sitten viisi tai viisikymmentä vuotta vanha, siinä on keskirivissä aina joku hämärästi tutunnäköinen hahmo, joku josta ei muistu mieleen anekdootteja eikä muutakaan, ei skandaaleita tai menestystä jotka voisi liittää nimeen. Pakko ihmetellä: kukahan tuo on?
Se on Charlie Lewis.

Haikeanoloinen Suloinen suru on hellyttävä kasvukertomus luuserina itseään pitävän nuorukaisen tiestä aikuisuuteen ja pyrkimykseen hallita elämäänsä. Nicholls ei sysää kirjojensa henkilöitä ihmiskaatopaikoille, vaan johdattaa heidät selviytymään pahimmasta. Niinpä Charlien lisäksi uuden rakastetun ja elämänkumppanin löytää aikaa myöten myös Charlien isä päästen sitä kautta jaloilleen myös työelämässä.

”Yön kynttilät jo sammuu ja virkku päivä sumuisten vuorten huipulle käy varpain”, kirjoitti Shakespeare.  Niinpä!

David Nicholls: Suloinen suru. Otava 2019, 462 sivua. Suomennos Antero Tiittula.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s