Jaan Kross: Taivaankivi

Taivaankivi on vahva, koskettava ja elegantti rakkausromaani. Kannen kirkon tulkitsen Tarton tuomiokirkoksi, jonka paikalla nykyisin on sen rauniot.

Mestari, se hän oli, kirjailija Jaan Kross (1920−2007). Tuglas-seuran kustantamana on äskettäin ilmestynyt Krossin meillä tuntemattomaksi jäänyt varhainen teos Taivaankivi. Se on merkitty ilmestyneeksi Virossa nimellä Taevakivi (1973 ja 1975). Tuglas-seura numeroi  kirjan 500 ensimmäistä kappaletta. Omassani on numero 119.  Taivaankiven myötä Jaan Krossin koko proosatuotanto on nyt suomennettu. Teoksen suomennos on Jouko Vanhasen, siis taattua ja tyylitietoista laatutyötä.

Teos on rakkausromaani mutta ennen muuta vironkielistä runoutta ja kirjallisuutta ennakoiva airutpasuunan ääni, kansankielisen kirjallisuuden nousua manifestoiva, ilmaa halkova, korvaan ja tietoisuuteen väreilemään jäävä. Taivaankiven saanti suomenkielisten lukijoiden ulottuville on kulttuuriteko, sillä vaikka kirjan kertomasta kolmesta henkilöstä kaksi on virolaisille heidän omasta kulttuurihistoriastaan tuttuja, useimmille suomalaisille he ansaitsevan etsittelyn.

Runoilija ja kääntäjä Kristjan Jaak Petersonin (1801−1822) Tarton kävijät muistavat vaikuttavasta näköispatsaasta, joka seisoo kaupungin keskustassa yliopiston mäellä. Peterson merkitsee Virolle samaa kuin Aleksandr Pushkin venäläisille. Hän oli omaperäinen, vapaudenjanoinen nero, joka hallitsi ainakin 16 eri kieltä, niin eläviä kuin kuolleita, ja vaikutti Viron kansalliseen heräämiseen. Hänen laulurunonsa julkaistiin kuitenkin vasta sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Hän laati kielitieteellisiä artikkeleita ja käänsi Christfried Gananderin Mythologia Fennican saksaksi alkuperäisestä ruotsinkielisestä laitoksesta. Monilahjakkuus Peterson kuoli vain 21-vuotiaana keuhkotautiin, ilmeisesti tuberkuloosiin.

Otto Wilhelm Masing (1763−1832) oli virolainen estofiili, pappi ja monitoimimies, jolla Krossin teoksenkin mukaan oli tuhat rautaa tulessa. Hän taisteli virolaisten talonpoikien aseman ja kansansivistyksen puolesta. Hän toimi PohjoisenTartonmaan ja Äksin seurakunnan rovastina ja julkaisi pienilevikkistä sanomalehteä joutuen kaiken aikaa vastatusten sensuurin kanssa. Sensuuria Krossin kirjassa edusti tuolloin Tarton viron kielen lehtori ja Tarton kirkkoherra L.W.Moritz. Hänelle ”Viron asioiden paaviksi” itseään luonnehtiva Masing kirjoittaa Taivaankiven kohtalokkaana yönä kirjettä, jossa hän vahvasti suosittelee Petersonin kääntämälle Mythologia Fennicalle painolupaa. Se ilmestyi vuonna 1821 ja tuohon vuoteen myös sijoitan Jaan Krossin Taivaankiven kuvaaman yhden ainokaisen vuorokauden tapahtumat. Otto Wilhelm Masing on kirjassa 58-vuotias.

Kirjan keskeinen kolmas henkilö on Otto Wilhelm Masingin toinen vaimo, Napolissa syntynyt ja pienenä orvoksi jäänyt markiisin tytär Caroline Antoinette Piccaluga (1792−1858), Taivaankivessä miehensä hellitellen Caraksi kutsuma. Hänellä oli varattoman, orvon aatelistytön kohtalo säätyläisten palvelijana ja seuraneitinä, kunnes pappi Masingin tie osui hänen palveluspaikkaansa Narvassa. Hänestä tuli pappilan palvelija ja papin sängynlämmittäjä, lopulta nuori, eloisa ja viehättävä vaimo. Hänen ja eräänä aamuna Äksan pappilaan ilmestyneen huomiota herättävän erikoisen nuorukaisen Kristjan Jaak Petersonin välillä syttyy rakkaus, kummallakin omia teitään ja toisen tuntemuksista aluksi tietämättä. Heidän rakkautensa kokee lyhyen, Kristjan Jaakin lausuman kolmen sanan mittaisen kukoistuksen ”Te… rakas … ihmislapsi”. Heidän rakkautensa enempi eteneminen on tuhoon tuomittu ja kuten Taivaankiven takakannen esittelyssä asia ilmaistaan, heidän traaginen toisiinsa rakastumisensa jää tähdenlennoksi kuten Kristjan Jaakin elämäkin. Kirjan lopulla Kristjan Jaakin suusta purskahtaa verta. Tauti on ottanut hänestä yliotteen.

Jaan Kross on hämmästyttävän, suorastaan ällistyttävän tyylikäs ja taitava kertoja. Kirjassa hän vie lukijan vuorotellen kunkin kolmen henkilön pään sisälle, heidän ajatteluunsa tai Masingin tapauksessa myös pitkään seuranpitomonologiin pappilan päivällispöydässä isäntänä kaikille sillä kertaa läsnä oleville vieraille. Pappila tuntuu olevan pohjattoman vieraanvarainen.

Lukija kohtaa intohimoisen uteliaan ja toimeliaan Masingin, kyynikon ja häpeämättömän oppineita, poliittista valtaeliittiä ja hyväosaisia mielessään pilkkaajan. Lukija kohtaa hyväkäytöksisen, älykkään, talonpoikaiseen tyyliin elävän, vapauttaan rakastavan kapinallisen Kristjan Jaakin ja ruustinnana asemansa tiedostavan ja naiseutensa tunnistavan mutta rakastumisessaan suoranaisesti epätoivoisen Caran, joka kuitenkin vain vuotta myöhemmin on synnyttävä vanhalle aviomiehelleen tyttären.

Jaan Kross tavoittaa kulloinkin henkilönsä ominaislaadun, arvomaailman, äänen ja persoonan. Se mikä voisi olla rakenteellisesti erillistä taannehtivaa kerrontaa, on taitavasti liudennettu ja sulautettu Otto Wilhelm Masingin, Caran ja Kristjan Jaakin ajattelun sisälle, muistumiksi ja ajattelun loimiksi. Caran ja Jaakin rakkauden kuvauksessa Kross on tyylitaituri. Heidän rakkautensa konkretisoituu katseiden kohtaamisessa, Jaakin ohdakkeensinisten ja Caran tummien silmien yllättävässä yhteen osumisessa rovastin tupakansavuisessa työhuoneessa, minne Cara on juuri tuomassa miehelleen kahvia ja yllättyy nähdessään siellä aamulla pappilaan ilmestyneen ja yllättäen kadonneen nuorukaisen. Jaak haluaa Masingin mielipidettä ja suositusta sensuurille Mythologia Fennicalleen ja kenties jopa omille laulurunoilleen. Mythologian arvon Masing on toki tajunnut, mutta antaakseen itsestään kriittisen arvioijan vaikutelman runoista hän varoo sanomasta mitään kehuvaa. Vain liki loukkaavasti:”Herra Peterson, te olette vielä kovin nuori.”

Silti näiden kahden viron kielen edistäjän tavoite on samansuuntainen. Kristjan Jaak Peterson on ilmaissut näkemyksensä säkeillään ”Eikö siis tämän maan kieli/ voisi laulun tullessa/ taivaisiin kohotessaan/ etsiä itselleen ikuisuutta?!”

Taivaankivi on Jaan Krossin useimpiin romaaneihin rinnastettuna kooltaan pieni teos, mutta sisällöltään suuri. Siihen tiivistyy hyvin oleellista Viron kulttuurin ja kielen heräämisestä ja noususta. Nimensä kirja saa niistä meteorin kimpaleista, joita Otto Wilhelm Masing, monitoimimies, onnistui saamaan talonpojilta kuukausia meteorin kaiavereläisen pellon suureen siirtolohkareeseen paiskautumisen jälkeen ja joille murikoille hän tekee työhuoneessaan kokeita punniten, mitaten ja rikkihapossa uittaen.

Taivaankivi on elegantti teos. Niin on sen suomennoskin.

Jaan Kross: Taivaankivi. Tuglas-seura 2020, selityksineen 184 sivua. Suomennos Jouko Vanhanen.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s