Markku Kaskela & Tomi Kontio: Vaelluksia Italiassa

Vaelluksia Italiassa on monipuolinen matkakirja, josta saa palavan innostuksen persoonalliseen Italian matkaan.

Korona sulki Italian. Tervetuloa nojatuolimatkalle!

Vaelluksia Italiassa on kahden vannoutuneen Italian kävijän monipuolinen matkakirja, missä herkkunsa saavat kaupunkimatkailijat, vaellusreiteistä uneksivat, maatilamatkaajat, matkailuautolla reissaajat, viipyilevät uteliaat taidefriikit, kulinaristit ja ruuhkattomien paikkojen koluavat. Kirja ei ole matkaopas, mutta sen luettuaan Italiaan lähtijä voi poimia siitä konkreettisia vinkkejä ja ideoita omaan ohjelmaansa. Vaelluksia Italiassa on elämyskirja, innostuksen roihauttaja ja inspiraation antaja. Kirja tarjoaa elämysmatkailua.

Vaelluksia Italiassa -kirjaan on koottu elämyksiä yhdeltätoista Italia-fanilta ja -tuntijalta. Monet heistä asuvat pitkäkestoisesti tai liki pysyvästi Italiassa. Kirjan kokonaisuus on pohdittu huolella juttujen keskinäistä järjestystä myöten. Kuvavalikoima on laadukas, runsas, koukuttava ja monipuolinen. Kirja sytyttää palavan halun kokea edes jotain kirjassa kuvatusta, siis sitten kun Italiaan on taas turvallista mennä. Itsessäni kirja herätti hitusen myös noloutta, vaikka olen viettänyt muutamat omat viikkoni eri puolilla Italiaa, juossut Rooman ikimuistoisen maratonin ja jokaisella reissulla ahnehtinut erilaisia elämyksiä ja kohteita. Olen ollut utelias ja elämyshakuinen, mutta kirjassa kirjoittaneisiin nähden kovin konventionaalisesti. Italian kielen osaamattomuus on rajoittanut rutosti.

Tomi Kontio vei pienen poikansa vaellukselle alppien rinteille. poika kuvassa polulla alakulmassa.

Vaelluksia Italiassa alkaa ja loppuu vaelluksiin. Ratkaisu on harkittu ja hyvä. Alussa Tomi Kontio kertoo liki kymmenvuotiaan poikansa kanssa tekemästään vaelluksesta Pohjois-Italian Alppi-maisemissa mukana vesipullot ja kartta. 19 kilometrin mittaista rengasreittiä pidetään yhtenä alueen vaikuttavimmista. Vaelluksessa on nousua 1100 metriä ja se käy korkeimmillaan 2 584 metrissä. Reitti on keskivaikea, mutta yksi osuus on luokiteltu vaaralliseksi. Sellaisena myös tottunut vaeltaja isä-Kontio näitä satoja metrejä piti nähtyään kavennutta polkua reunustavan kivisen rotkon. Mutta poika oli kuin sisilisko: ”Eihän se niin paha ollut.”

Jossakin kohdin kertojan suu jää auki: He katsovat Ranskan puolelle, missä siintää Ranskan korkein vuori Mont Blanc. Reitti on karu, mutta väreissä loimuava: sienaa, okraa, umbraa ja terrakottaa. ”Harmaakaan ei ollut enää vain tasaista harmaata.” Vuorien jylhyys ovat viedä sanallisen ilmaisukyvyn: ”On hieman kulunutta sanoa, että vuorten ympäröimänä ihminen tuntee itsensä pieneksi. Mutta kokemus pienuudesta ja vähäpätöisyydestä on ihmiselämän suuria kokemuksia.”

He näkevät arkoja murmeleita ja sirosäärisiä alppikauriita, mutta kaiken huipuksi tajuavat reitillä juostavan juuri ultrajuoksua. Se konkretisoituu illalla teltan luona laaksossa: Kontio näkee pimeässä kummallisia tähtien tuikahduksia. Ultrajuoksijat jatkavat kaukana rinteillä omaa haastettaan kehonsa ja elimistönsä kestävyyttä koetellen.

Jari Järvelä kapusi Vesuviuksen ja Etnan rinteillä. Tässä juotetaan Etnalla janoista emokoiraa ja sen poikasia oman juomapullon vedellä juottajana ilmeisesti  Marco-opas.

Kirjan päätöskertomuksessa kirjailija Jari Järvinen kipuaa Vesuviuksen ja Etnan rinteitä. Vesuviuksella oli keskeytettävä, sillä hyytävä kylmyys muuttui murhaavaksi. Järvelä lähti Napolista kahdenkymmenen asteen lämpötilasta ohkaisissa pitkiksissä ja t-paidassa ja hyinen tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin rinteen alussa. Kylmän lisäksi iski raivoisa pissahätä, mutta maisemassa ei ollut ainokaistakaan suojaa tarjoavaa paikkaa tuskan liennyttämiseksi. Näköetäisyydellä liikkui aina muita. Hän sai vaelluksestaan sinertävät kynnet ja kirvelevän virtsarakontulehduksen.

Vuosia myöhemmin hän kiipesi paikallisoppaan Marcon kanssa toimivan Etnan kraatereille ja sai kuulla hiukset nostattavan tarinan paikallisen seikkailijan retkestä tulivuoren uumeniin. Seikkailija selvisi kylmäpäisyydellään hengissä. ”Etna antaa, Etna ottaa. Etna on nainen. Mamma”, runoilee Marco.

Turkoosinsininen meri on Italian keskeinen maisemaelementti. Kuva Taru Nyströmin patikkareitin varrelta.

Järvinen kertoo tarinassaan Sardinian muinaisesta menneisyydestä ja noin 4000 vuotta vanhoista kivirakennelmista muragheista, joiden tarkoitusta on pohdittu Pääsiäissaarten kivipatsaiden tavoin. Etelä-Italiassa Minorissa asuva Järvinen vie perheensä kerran ”Euroopan kauneimmalle tielle”, jota hän kutsuu kaikkein oksennetuimmaksi tieksi. ”Suorin pätkä tiellä on alle sata metriä pitkä, silloin kuski kerkesi nostaa neulan sataseen. Neljän sekunnin autuus! Sitten jarrut päälle ja bussi korkkiruuviksi. Poika oli naamaltaan vihreä jo ensimmäisen sadan mutkan jälkeen…
Laskin kurvit, niitä oli 912.”

Kääntäjä Taru Nyströmin kuuden tunnin patikkaretki ystävineen Ravellon liepeillä on samalla ylistys luonnon virkistävälle ja voimaannuttavalle mahdille. Luonto on loistava kuntosali ja lenkkipolku, jonka varrella Nyström kertoo saavansa valaistumisen hetkiä eli löytävänsä parhaan mahdollisen ratkaisun jossain kiperässä ja vaativassa käännöspulmissa. Luonnossa vaeltelu sopii pohjoisille ihmisille. sen sijaan eteläitalialaisia kiehtoo patikointia enemmän seuraelämä, vallankin jos siihen kuuluu hyvä lounas tai illallinen.

Meren antimet, kinkut ja hillot ovat kulinaristien aterian raaka-aineita.

Markku Kaskela tapaa Italiassa suomalaisitalialaisen eläkeläispariskunnan Pirkko ja Maurizo Rossin, jotka ovat camperisteja. Camper on matkailuauto, joka mahdollistaa matkailun elämänmuotona. Se on vallan eri värkki kuin meillä suosittu pikkuautolla vedettävä asuntovaunu. Camperisti pystyy kokemaan kaikkea sellaista, mihin normimatkailija ei koskaan yllä. Camperisti välttää pikateitä. Hän on uusien kokemusten hamuamisessa kyltymätön. Hän sukeltaa aitoon paikallisuuteen, missä kulloinkin viipyy. Juuri sitä Rossit tekevät, sillä camperistit ovat Italiassa on heimonsa.

 

Viinitarhat ja paikalliset viinituotteet ovat Italian vahvat valtit.

Maatilamatkailulle, agroturismille, Italia tarjoaa liki rajattomasti vaihtoehtoja. Vaikka Italia tunnetaan kaupunkien, taiteen ja arkkitehtuurin matkailumaana, maaseutu on uniikki ja upea. Agroturismia harrastaa kirjassa matkablogisti Heli Pekkarinen. Hän tunnustautuu täyden palvelun haluajaksi, lojuu maatilan uima-altaalla, ostaa tai poimii kypsiä hedelmiä ja syö valmiita maittavia illallisia, joita maatilalla aletaan touhuta jo aamupäivällä. Maatilojen töihin on mahdollisuus ja ehkä toivottavaakin osallistua. Pekkarinen ei sitä tee. Agroturismi tarjoaa siis itsensä hemmottelua, koreat maisemat, elävän maatalousympäristön eläimineen ja viljelmineen, rauhan ihmismassoista, hyvää ruokaa ja halutessa omaa aktiivisuutta. Ei hullumpi vaihtoehto Italian matkaa suunnitteleville!

Palazzo Medici Riccardi on tullut Sari Rainiolle paiakka, minne hän hakeutuu aina Firenzessä ensimmäiseksi. Teos kuvaa Medicin sukua.

Monet teoksen kirjoittajat vaeltelevat kaupungeissa. Firenzeen rakastuneita ovat kustannusammattilainen Sari Rainio ja Markku Kaskela. Molempien hienoja juttuja kannattaa Firenzeen matkaajan hyödyntää vinkkeinä. Artikkeleissa on sopivina mausteina Firenzen ja sen palatsien kiehtovaa historiaa. Rainion rakkaudella on kolme mieskohdetta: Florenzo de Medici (1449−1492), lumoavan harmaasilmäinen mies Tizianin maalauksessa ”A Portrait of a Young Englishman” sekä Michelangelon David Accademia di belle arti -galleriassa. Davidin pakarat lienevät maailman kaunein pylly, yhä. Rainio bongaa Firenzestä rakastamiaan paikkoja, Kaskela vaeltaa kaupungissa laajempaa kierrosta oppaanaan kaupungissa jo vuosia asunut kääntäjä Katie Brunetto.

Ponto Sistoa pitkin palatessa myös Pietarin kirkon kupoli pilkahtaa esiin.

Roomassa vaeltaa yhden päivän mitassa kirjailija Harry Salmenniemi. Hän ei kuvaa ”täydellistä kaupunkipäiväänsä” tehtynä, vaan esittää sen retkenä, jonka lukija kannattaisi tehdä. Ainakin Salmenniemelle päivä oli kaikin puolin täydellinen. Reitti ei ole pelkkiä katuja ja siltoja, vaan Salmenniemi viipyy pitkän jakson kasvitieteellisen puutarhan vihreydessä. Omaa Rooma-vaellustaan taidemaalari Nanna Susi kuvaa suunnistukseksi. Kuten Salmenniemen, hänenkin vaelluksensa alkaa varhain aamulla, kun ”kukonlaulun aikaan kaupunki on kosteuden sävyttämä ja taivas on lokkien koti. Aurinko nousee Castelli Romanien vuorten takaa.”
Nanna Susi on kuvittanut oman suunnistusretkensä reitistä inspiroitumillaan tummasävyisillä maalauksilla.

Duomon kupoli on Firenzen maamerkki.

Kirjailija ja suomentaja Arto Kivimäki vie nojatuolimatkailijan Rooman valtakunnan vanhalle sotilastielle, Via Appialle. Sen rakentaminen aloitettiin 322 eaa valtiomies Appius Claudiuksen toimesta. Reittiin sisältyy vankka annos Rooman historiaa aina Rooman perustamisesta alkaen, sillä jossain alkumatkasta on myös tarunomainen Rooman emäkaupunki Alba Longa, missä prinsessa Rhea Silvia synnytti Mars-jumalan siittämät kaksoset, Romuluksen ja Remusin. Via Appea on kuoleman väylä, kammottavimpana osoituksena siitä ne tuhannet orjat, jotka ristiinnaulittiin kolmenkymmenen metrin välein tien varteen Spartacuksen orjakapinan kukistamisen jälkeen 71 eaa. Ristiinnaulittujen lemuava, haaskalintuja ja kärpäsiä kuhisevat rivistöt jatkuivat yli kahdensadan kilometrin pituudelta Capuasta Roomaan.

Teoksen kirjoittajat ovat erityisen ylpeitä perehtyneisyydestään italialaisiin pienpanimoihin ja ehtymättömästi kehitettyihin olutlajeihin. Pienpanimojen oluentekijät ovat käsityöläisiä ja taiteilijoita, joille laatu ja oman oluen erityisluonne on kunnia-asia. Vaikka Italia tunnetaan viinimaana, kirjoittajille se on pienpanimoiden maa.  Oluen nauttimiseen liittyy myös oma juomakulttuurinsa, missä sosiaalinen kanssakäyminen on keskiössä. Omista olutkokemuksistaan kirjoittavat olutblogisti Teemu Vass ja Markus Kaskela.

”Vilpittömään mutkattomuuteen tottuneen pohjoismaalaisen saattaa olla vaikeaa havaita kaikkia niitä sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä koukeroita, jotka käytkeytyvät aurinkoiselta vaikuttavan hymyn tai iloisen sutkauksen taakse”, kirjoittaaa Tomi Kontio eteläitalialaisista.

Tottahan Vaelluksia Italiassa -kirjassa puhutaan ruuasta, oikeastaan jonkin verran jokaisessa artikkelissa. Annetaan vihjeitä omista suosikkiravintoloista ja -kahviloista sekä tietenkin ruokalöydöksistä. Omaksi aiheekseen on nostettu vegaaniruoka. Siitä antavat vihjeitä niin Roomasta kuin Napolistakin vegablogisti Brent Morrisey ja Tom Kontio. Vaikka he pyrkivät kirjoittamaan vakuuttavasti, itselleni syntyi tunne, että sittenkin kaikkiruokaisen on helpompi löytää erinomaisia ateriaratkaisuja kuin vegaanin. Hulppein lihamenyy tuntui löytyvän Roomasta, elokuvaohjaaja Fedirico Fellinin nimeä kantava Fellinin lempiravintolasta ristorante Cesarinasta.

Vaelluksia Italiassa on säväyttävä, suurenmoisen kiehtova teos.

Markku Kaskela & Tomi Kontio: Vaelluksia Italiassa. Avain 2019, 211 sivua.

Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s