Hannu Mäkelä: VARJO. Jeanne d`Arcin lyhyt, toiveikas elämä

Miniatyyrimaalaus Jeanne d`Arcista 1400-luvulta tarjoaa mielikuvan siitä, millaiselta 19-vuotias tyttölapsi on saattoi näyttää.

Innostuin hankkimaan Hannu Mäkelän kirjan Varjo. Jeanne d`Arcin lyhyt, toiveikas elämä kuunneltuani kirjailijan kertomaa Helsingin kirjamessuilla. Tytön kohtaloon eläytyminen kosketti. Sitten tuli viive: Mitä uutta taitavaksikaan tunnettu kirjailija voisi tarjota lukijalleen, kun kohteesta, Jeanne d`Arcista on julkaistu hyllymetrillinen kirjoja. Aihe on kaluttu. Lukija ei normaalin fiktion tavoin jännitä, miten päähenkilölle lopussa saattaisi käydä. Kaikkihan sen tietävät.

Ongelman tunnisti omakohtaiseksi myös Ranskan matkaaja Hannu Mäkelä, joka joutui Jeanne d`Arcin kohtalon kuljettamaksi 1970- ja 1980-luvuilla. Romaaninsa lopun liiteosassa hän esittelee monia lukemiaan ranskan- ja englanninkielisiä teoksia ja yhden suomalaisen teoksen Jeanne d`Arcin mystisestä hahmosta ja hänen julmasta kohtalostaan sekä kanonisoimisesta pyhimykseksi kuusi vuosisataa myöhemmin toukokuussa 1920. Oivalluksen oman kirjan ideaksi Mäkelä sai vasta emerita-professori Colette Beaunen ranskankielisen teoksen (2004) kautta. Siinä Beaune esittää mahdollisuuden, että roviolla poltettu olisikin ollut joku muu kuin Lorrainen Neitsyt Jeanne d`Ard, hyvin samannäköinen ja -oloinen nuori tosin.

Niin syntyi Mäkelän päässä romaanin varjo, Jeannen lapsuudenystävä ja naapurin rutiköyhä poika Jean, jonka Jeanne halusi aina seurakseen. Hänen kohtaloaan Jeannen rinnalla ja matkassa kirja kuvaa tai oikeammin Jeannen tarina kerrotaan Jeanin suulla, hänen kokemanaan ja näkemänään. Jo lapsena Jeannen pyynnöstä he vaihtoivat vaatteita, sillä Jeannella oli viehtymys pukeutua pojaksi. Kun Jeanne haavoittui ja oli kykenemätön jatkamaan hyökkäyksen kärjessä, hänen vaatimuksestaan he vaihtoivat asuja ja Jean joutui ottamaan Jeannen roolin, vaikka halusi pysyä turvallisesti selustassa. Mutta taivaallisen symbolin on istuttava hevosen selässä. Muuten Orléansin piiritystä ei saada murretuksi.

Pitkään nuorukainen kokee seksuaalista halua Jeannea kohtaan, kun he taivasalla yön kylmyydessä kääriytyvät toisiaan vasten säilyttääkseen hitusen ruumiinlämmöstä. Mutta Jeanne on vihkiytynyt neitseellisyydelleen Taivaasta annettuna ehtona. Suurelle tehtävälleen omistautuneena hän on kuin sukupuoleton. Jeanissa alkaa asteittainen liukuminen ihailemansa Jeannen persoonaan, osaksi häntä, lopulta häneksi. Juuri Jeanin englantilais-burgundilaiset joukot saavat vangiksi ja juuri häntä säilytetään Mäkelän kirjassa eri linnojen tyrmissä loputtomien kuulustelujen aikana. Tuomio on päätetty jo etukäteen, mutta sille etsitään hyväksyttävän kuuloista perustetta. Halutaanhan olla tuomiota langetettaessa laillisia. Orléansin neitsyeen uskovia kansalaisia ei haluta loikata.

Mäkelä siis menee pitkälle Beaunen heittämässä ajatuksessa. Jean selviää jopa vankeudenaikaisesta neitsytkokeesta, mutta vain siksi, etteivät ylhäisönaiset todellisuudessa mieli työntää naamaansa liian lähelle vankia, joka lemuaa lialle ja ulosteille jo ympäröimänsä paksun auran leveydeltä. Naiset antavat neitsyysvakuuden.

Mäkelä heittää lukijan omakohtaisesti ratkaistavaksi, paloiko roviolla nuori 19-vuotias maalaistyttö vai liki samanikäinen naapurinpoika. Jean on liukunut pitkän vankeuden aikana Jeanneksi. Hän on lopulta Jeanne. Kirjassa hän kuolee liekkien pauhussa hokien Jeannen nimeä.

Kiinnostavaa itselleni oli, miten Hannu Mäkelä kuvaa itse puistattavan teon, elävän ihmisen polttamisen risuista kyhätyssä roviossa. Hän selviytyy tyylikkäästi. Lajina on minimalismi.

Hannu Mäkelä pyrki samaistumaan 700 vuotta sitten eläneeseen nuoreen uskonnollisen hurmoksen vallassa toimineeseen tyttöön olematta itse tyttö, uskova tai nuori. Jeanne d`Arcia hän kuvaa nuoren Jeanin kautta.

Mäkelä kuvaa taitavasti vallan psykologiaa. Jeannea vastaan nousevat nopeasti niin omat kuin vihollisetkin. Viimeistään sitten, kun kruununprinssi, burgundilaisten äpäräksi kutsuma Charles oli kruunattu Jeannen lupauksen mukaisesti Reimsissa kuninkaaksi, Charles VII:ksi, upseerit eivät enää siedä laihaa tyttölasta sodan johtoon. He ovat katsoneet häntä karsaasti alusta lähtien. Eikä kuningas enää tue outoa auttajaansa. Charles on veltto ja kunnianhimoton. Ei hän halua sotia vaan vältellä sotaa neuvotellen, vaikkei hänellä ole tarvittavia neuvottelukortteja käsissään. Lisäksi valtion kassa on typötyhjä. Armeija varustelu ja ylläpito nielevät rahaa.

Vihollisille Jeanne d`Arc on vuorostaan huora, narttu, Saatanan lähettiläs ja kätyri. Tietoinen mustamaalaus sekä likaistakin likaisemmat kampanjamaiset huhut nostavat ajatukset maalittamisiin ja valeuutistehtailuihin. Ihminen on pahansuopa olento. Kuningas hylkäsi Jeannen suomalla tälle näennäishyökkäyksiä. Jeanne d´Arc on tehnyt tehtävänsä ja hän saa mennä. Silti Jeannen Äänille antamistaan lupauksista vasta osa oli toteutunut.

Jean d`Arcin (1412−1431) lyhyt elämä sijoittuu satavuotisen sodan (1337−1453) loppupuolelle. Sota lienee yksi Euroopan historian sekavimpia valtataisteluja Ranskan kruunusta ja nykyranskalaisten maa-alueiden kuulumisesta joko Englannille tai Ranskalle. Yleisimmän tulkinnan mukaan kyse oli Ranskan pitkästä sisällissodasta, missä vastakkain oli burgundilainen ja armaqnacilainen hallitsijasuku. Englanti melskasi Burgundian liittolaisena. Jeannelle kyse oli Ranskan yhdistämisestä suuruuteensa. Yksi kuningas, yksi valtakunta.

Mäkelän romaanin upeaa antia ovat ne sanalliset viisaudet, joita Jean on painanut mieleensä kotikylänsä kartanonomistajalta Le Vieuxilta, Vanhus-vainajalta oppiminaan. Vanhus opetti hänet lukemaan ja kirjoittamaan silloin, kun hän äitinsä kanssa vielä asui kartanossa. Tuon jalon, viisaan ja epäitsekkään Vanhuksen perinnön tuhosivat ahneet sukulaiset, jotka ilmestyivät kartanoon kuin korppikotkat Vanhuksen kuoltua ajaen sieltä Jeanin ja tämän äidin ulos ja tuhoten Vanhuksen harvinaisen kirjaston. Mutta Jean on sisäistänyt Vanhuksen opetukset ja niitä hän hyödyntää tulkitessaan ihmisiä ja pyrkiessään ymmärtämään elämää. Hannu Mäkelällä on siis kertojan lisäksi kirjassa myös viisaan Vanhuksen viitta.

Teoksen värikuvaliite selittänee sen, miksi kirja on painettu kokonaisuudessaan laadukkaalle, painavalle paperille.

Hannu Mäkelä: VARJO. Jeanne d`Arcin lyhyt, toiveikas elämä. Aviador 2019, liitteineen 460 sivua.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s