Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

Erilaisia ja silti jotain yhteistä: Per Petterson toi mieleeni Karl Ove Knausgårdin. Vahva teos  yksinäisyyden eristävästä aurasta.

Luin Per Pettersonin teoksen Miehet minun tilanteessani joulukuun alkupuoliskolla ja sijoitin juttuni blogijärjestelmään 13.12., siis yli kaksi kuukautta sitten.  Tämä selitys siksi, että myös minun mieleeni nousi kirjailijan tunnetumpi maamies ja kollega. Mutta siitä jäljempänä.

Ensimmäinen vuosi oli pahin. Viidentoista avioliittovuoden jälkeen Turid oli ilmoittanut miehelleen Arvidille lähtevänsä yhteisestä kodista ja vievänsä  lapset mennessään. Miehen oli sopeutuminen tilanteeseen. Tottahan hän saisi lapset luokseen useina viikonloppuina, mutta yhtä kaikki elämä keikahti raiteiltaan. Ja jo pian äiti pani vanhimman tyttären ilmoittamaan isälleen pahoitellen, etteivät he enää tulisi, tai ”ehkä joskus, ehkä ensi keväänä”.

Per Petterson kertoo romaanissaan Miehet minun tilanteessani norjalaisen, varsin menestyneen, noin nelikymppisen kirjailijan, entisen tehdasduunari Arvid Jansenin elämästä avioeron jälkeen. Teoksen otsikko on monikossa viestinä siitä, että varsin monet miehet ovat, ovat olleet tai ovat vastaisuudessakin samassa tilanteessa. Petterson kertoo Arvidin kautta sympatiansa yksinäisille, jätetyille miehille, ”niille jotka yöpyvät autoissaan”, mutta uskoakseni myös naisille jättäjinä.

Avioeron jälkeen Arvidin oikeaa kotia todellisempi on hieman rähjäinen, vaaleanruskea, mutta luotettavaksi osoittautunut Mazda. Se ei petä eikä jätä. Arvid on aina liikkeellä Oslossa ja Oslon ympäristöissä ja nukkuukin usein yönsä autossa. Hänellä on ote auton ohjaustankoon, muttei omaan elämäänsä. Hän tupakoi liki tauotta. Hän hakeutuu iltaisin Oslon kapakoihin ja juo reippaasti, vaikka harvoin ihan huppeliin. Hän on karismaattinen, ainakin naiset ripustautuvat häneen helposti ja hän naisiin. Yhden yön suhteita ja kokemuksia erilaisista makuuhuoneista on kertynyt reippaanlaisesti. Mutta sitten hän vajoaa tyhjyyteen ja yksinäisyyteen. Hänen ympärilleen kasvaa eristäytymisen ja yksinäisyyden aura. Hän vaikenee asioistaan ja tilanteestaan. Poistetun vihkisormuksen painauma sormessa säilyy itsepäisesti, häiritsee ja ilkkuu.

Takakansimies, Per Petterson, huokuu sympaattisuutta. Sellaiseksi kirjailija kuvaa myös Arvidin.

Kirjan tyyli toi itselleni pintaan Karl Ove Knausgårdin, Pettersonin maamiehen ja kirjailijakollegan: miesten kaunistelematonta kerrontaa itsestään lukijaa koskettavalla samantyyppisellä tarttumapinnalla. Mutta Pettersonin teksti on tiukempaa ja tiiviimpää. Dialogi on suorasanaisen kerronnan sisällä. Näin dialogista tulee pelkistyneisyydessään ja niukkasanaisuudessaan todempaa, vaikka repliikkien erilleen kirjoittaminen ja lainausmerkit toisivat tekstiin ilmavuutta ja väljyyttä. Itseäni Pettersonin tyyli ja erityisesti dialogin niukkuus viehätti.

En ole aivan varma, missä määrin Miehet minun tilanteessani on autofiktiivinen kuten Knausgårdin Taisteluni, mutta näin uskon olevan. Teos, kuten edelliset, ankkuroituu tukevasti Norjan lähihistoriaan ja poliittisiin virtauksiin ja itseään eri teoksissa tarkkaileva henkilö on sama. Vain elämänvaihe on muuttunut.

Olin lukenut Pettersonilta aiemmin teokset Hevosvarkaat sekä Kirottu ajan katoava virta. Uusin suomennettu teos on edellisten jatko. Kaikkien keskushenkilö on sama Arvid, vasemmistolaisesti orientoituva, varsin kivannäköinen kaveri. Hevosvarkaissa hän on vielä nuori poika, jolle selviää tiukasti vasemmistolaisen tanskalaisäitinsä vaarallinen toiminta natsimiehityksen aikaisessa vastarintaliikkeessä. Teos on hieno ja yllättävä, yksi niistä kirjoista, joiden muistan vielä vuosien jälkeen ”kolahtaneen”. Teoksessa Kirottu ajan katoava virta nousee pintaan Norjan vasemmistossa ihannoitu maolaisuus samanaikaisesti, kun Suomessa jylläsi taistolaisuus. Arvid on siinä 37-vuotias, nuoren vasemmistolaisen vaimonsa jättämä kirjoittava tehdastyöläinen. Äidin merkitys hänen elämässään on vahva. Isänsä hän haluaisi sen sijaan pyyhkiä elämästään pois.

Uusimmassa kirjassa vanhempien varjo kulkee yhä mukana, mutta heidän merkityksensä on haalistumassa. Arvid käy kerran vanhempiensa ja kahden veljensä haudalla. He kaikki neljä menehtyivät auto- ja matkustajalautta M/S Scandinavian Starin traagisessa tulipalossa huhtikuussa 1990. Laiva oli matkalla Oslosta Tanskan Fredrikshavniin. Yöllä levinneessä laivapalossa menehtyi 159 matkustajaa. Uhriluvun suuruuteen vaikutti portugalilaisen miehistön epäpätevyys nukkuvien matkustajien hälyttämisessä ulos hyteistään. Romaanissa tapahtuma vaikuttaa siten, että Turid oli pidättäytynyt antamasta Arvidille aloittamaansa erokirjettä. Kirje oli päivätty vain muutama päivä ennen onnettomuutta ja jätetty kesken. Arvid löytää sen eron jälkeen komerosta erään puseron alta.

Kahdessa edellisessä teoksessa katse on menneisyydessä, muistoissa. Uusimmassa se on nykyisyydessä. Mies menee nukkumaan Mazdaansa sen sijaan, että hakisi ammattiapua. Jotta kirjailija voisi kirjoittaa uutta kirjaa, hänen olisi oltava ehjä. Arvid Jansen ei kirjoita. Hän voi huonosti.

Mutta niin yllätyksenä kuin Turidin lähtö tulikin, mies ei haikaile vaimoaan takaisin, ei senkään jälkeen, kun kaksitoistavuotias Vigdis itkien parkuu isälleen äidin katuvan. Äiti kärsii, väittää lapsi. Arvid Jansen näyttää empatiakyvyttömältä. Vigdisin öisen epätoivoisen kohtauksen jälkeen ”heräsin aamun sarastaessa. Tavoistani poiketen jäin hetkeksi makaamaan. Muistin yöllisen kohtauksen hyvin, mutta se vaikutti nyt niin kaukaiselta, niin läpikuulavalta, että se oli jo menettänyt merkityksensä. Minulle ei tullut sen ajattelemisesta paha mieli, ei myöskään epämukava olo. Yöllä oli ollut pimeää, niin että kaikki vaikutti dramaattisemmalta, toisin kuin nyt.”

Kun Turid itkettyneenä ja avuttomana, aidossa hädässä, soittaa exälleen eräänä aamuyönä ja tarvitsee tämän apua jouduttuaan jonnekin tuntemattomaan paikkaan kymmenien kilometrien päähän Oslosta ja Arvidin onnistuu löytää vaimonsa pellolta voimattoman velttona, siinäkään tilanteessa hän ei halua tietää, miksi Turid oli ajautunut autiolle asemalle, mistä junaraiteet on kauan sitten poistettu. Ei sittenkään, vaikka Turid toisen apuun vedoten oli puhelimessa kertonut, ettei hänellä ole ketään muuta, jolta voisi pyytää apua. Arvid kuskaa liki kävelemään kykenemättömän entisen vaimonsa tämän kotiin ja poistuu paikalta, vaikka vaimo selvästi toivoisi hänen jäävän, edes hetkeksi.

Tällaiset tunnekuoliot hämmästyttivät. Puhuminen on minimaalista. Arvid ei kysy koskaan mitään merkityksellistä edes lapsiltaan.

Olihan niitä tunnekuolioita toisinkin päin, Arvid muistaa. Vaimon viitekehys on värilliset, värikkäisiin vaatteisiin pukeutuvat, värikkäitä esineitä käyttävät, nauravat, tanssivat ja iloitsevat energiset ihmiset, kuin protestina miehen lattean harmaille vaatteille. Yhteen värillisten tilaisuuteen mies oli lähtenyt avioliiton aikana mukaan, mutta sai koko illan tuntea nahoissaan, että hän ei ole avec; he eivät olleet siellä aviopari ja vaimo osoitti avoimesti hänen ulkopuolisuutensa ja joukkoon kuulumattomuuden. Läsnäolijat nollasivat miehen kaartamalla ohi etu- tai takapuolelta. Ulkopuolisuudesta ja vieraudesta tulee miehelle tuttuja kokemuksia avioeron jälkeen myös vanhoissa kantakapakoissa.

Avioeron yksi hinta on murrosikään ehtivän Vigdisin mielenterveysongelmat neljä vuotta vanhempien eron jälkeen. Isä ja tytär kolkuttelevat useampien oslolaissairaaloiden psykiatristen osastojen ovia, mutta päätyvät perääntymään. Ratkaisu hämmensi: Isä ja tytär kävelevät yhteistuumin taksiin, jolla isä saattaa tyttönsä takaisin äidin asunnolle, siis lähtöruutuun. Ajon ajan heillä on aikaa olla hetki yhdessä. ”Ajetaan ihan rauhassa. Ei ole mitään kiirettä”, mies ohjeistaa taksia.

Kirjailija Arvid Jansenilta on ilmestynyt lopulta uusi kirja, neljän avioerovuoden jälkeen. Mutta hän on yhä yksin.

Per Pettersonin tarinassa on kiehtovaa maagisuutta. Luin teosta tunnistaen älykkäiden tahtoihmisten Turidin ja Arvidin asioissa oman sivustaseuraajan avuttomuuteni. Ehkä se oli Per Pettersonin yksi tavoite.

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani. Otava 2019, 279 sivua. Suomennos Katriina Huttunen.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s