Nura Farah: Aurinkotyttö

Nura Farah kuvaa Somalian paimentolaiskulttuurissa varttuneen nuoren naisen kivuliasta tietä kohti yksilöllis valinnanvapauteen.

Nura Farah on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisena kaunokirjailijana. Hän saapui Suomeen 13-vuotiaana ja on nyt 40-vuotias. Vuonna 2014 ilmestynyttä esikoisteosta Aavikon tyttäret seurasi viime vuonna uusi Somaliasta kertova ja somalikulttuuriin sijoittuva teos Aurinkotyttö. Aurinkotyttö jatkaa esikoisteoksen tarinaa.

Molemmat teokset sijoittuvat paimentolaiskylään Somalian aavikolle, tosin Aurinkotyttö vie tapahtumat myös kaupunkiin. Kyläyhteisön koossa pitäviä voimia ovat kameleita ja lampaita kasvattavat perheet, pitkät työpäivät, omien vanhempien ja ylipäänsä vanhempien henkilöiden kunnioittava kohtelu, nurisematon alistuminen vanhempien, erityisesti isän tahdolle, asioita säätelevät tarkat rituaalit ja poikia suosiva sukupuolinen eriarvoisuus. Kylissä vallitsee miesten ja samaa ajattelua kannattelevien vanhojen naisten valta.

Aavikon tyttärissä oli päähenkilönä äitinsä säälimättömän ankaran ja epäoikeudenmukaisen kohtelun kokenut hintelä tyttö Khadija, joka kirjan lopulla naitetaan hänen tahdostaan piittaamatta kakkosvaimoksi hulppeasti vanhemmalle miehelle Keyse Libaaxille. Keyse on kylässä ja koko klaanissaan arvostettu mies, monien riitojen sovittelija. Aurinkotytössä päähenkilö on Khadijan tytär, nuori Shamsu.

Nura Farah on emansipoitunut somalinainen ja sen viestin hän välittää myös romaaneissaan. Vaikka hän käyttää somalikäsitettä puhdistusrituaali, hän tarkoittaa sillä nuorten tyttöjen sukuelinten silpomista. Kiertävä kyläkoulu saapuu Shamsun kotikylään, mutta opinhaluinen Shamsu ei saa vanhoilliselta isältään suostumusta osallistua opetukseen. Tytöt eivät taipumattoman isän mielestä tarvitse luku- ja kirjoitustaitoa. Heidän elämänsä on olla aavikolla perinteisen paimentolaisammatin harjoittajina ja uusien klaaninjäsenten synnyttäjinä. Tähän isän ja tyttären mykkään ristiriitaan Aurinkotyttö tiivistyy. Shamsulla on puolestapuhujansa ja hooyo (äiti) Khadija uneksii terävälle tytölleen helpompaa elämää kuin itselleen, mutta Keysen pää ei käänny.

Mutta Shamsu osaa lukea ja kirjoittaa, hän on opetellut vanhemmiltaan visusti salaa. Komea nuori somaliopettaja Madar, isoveljen Roblen hyvä ystävä, on salaisten lymypaikkojen taitava keksijä. Eikä kestävä kauankaan, kun nuoret ovat rakastuneet toisiinsa, siististi ja pidättyväisesti, kuten aavikkokulttuuri rikkomatta edellyttää. Shamsulla ovat alkaneet kuukautisvuodot ja sen tietävät myös hänen vanhempansa. Hänelle etsitään hyvää naimakauppaa, oman klaanin sisältä.

Tyttöjen oikeus päästä kouluun tai heidän kuulemisensa aviomiestä valittaessa ja naimakauppaa hierottaessa ovat ne nykykatsannossa perisoikeudet, joita Aurinkotytössä perhe loukkaa Shamsunin tahdon murskaamisesta välittämättä. Tytön kuuluu vaieta ja totella. Samanaikaisesti nykyaikuistunut Madar rohkaisee Shamsua pitämään kiinni ihmisoikeuksistaan ja omasta tahdostaan. Se on paljon vaadittu kulttuurissa, jossa uhmaan on olemassa rangaistus- ja nujertamiskeinot. Ne myös tulevat täysimääräisesti käyttöön. Shamsu pakkonaitetaan oman klaanin kaupunkilaisperheen miehelle, jonka Nura Farah kuvaa vastenmieliseksi, niin käytökseltään kuin ulkoiselta olemukseltaan.

Uusi perhe on rikas. He ovat pahimman lajin nousukkaita ja miehen äänekäs ja määräilevä äiti Fosia riipii Shamsusta viimeisenkin oman päätäntävallan rippeen. Äidin ja aikamiespojan keskinäisriippuvuus saa ääri-ilmentymiä, koomisia ellei niillä tehtäisi Shamsun elämää sietämättömäksi. Hänellä ei ole lupaa astua talosta ulos ilman aviomiehen lupaa. Kun hän viattomuuttaan käy aivan alussa ostamassa aamiaiseksi kaupasta leipää, mies paukauttaa häntä kämmenellään kasvoihin. Aavikon monella tapaa vapaan kasvatin elämä on muuttunut vankeudeksi.

Aurinkotyttö on kuvaus somalikulttuurin kokemasta muutoksesta muun maailman myötä. Se merkitsee kaupunkimaisen elämäntavan yleistymistä, opintien avautumista vaikka kitkaisesti myös tytöille ja naisten kasvavia mahdollisuuksia säädellä elämäänsä haluamaansa suuntaan. Silti, uskoakseni, patriarkaalisuus on yhä Somaliassa voimissaan.

Vaikka esikoisteoksen luettuani ihailin Nura Farahin lahjakkuutta kirjoittaa romaani puhtaalla, kauniilla suomen kielellä, harmittelin sen vanhakantaista tyylilajia, eeppistä juonellista etenemistä. Tuolloin minua häiritsi myös kansatieteellinen pohjavire. Vaikka Aurinkotyttö on myös eeppinen, pääsin tarinan imuun joka solultani viimeistään silloin, kun Shamsu kohtaa omat häänsä.

Shamsu murtautuu lopulta vapauteen Madarin periksi antamattomalla tuella ja määrätietoisuudella. Hän ei siis jää yksin, tukena on hänen rakastamansa mies. Mutta murtumattomana pysyy tyttönsä kieltäneen isän, Keysen, kivettynyt viha. Keysellä ei ole enää Shamsu-nimistä tytärtä. Shamsulta riistetään oikeuden päätöksellä hänen imetysikäinen vauvansa. Fosian poika ei vauvasta piittaa, mutta anopille lapsenlapsi perheessä on sosiaalinen kunnia-asia. Oli helppo nähdä, mistä Nura Farah kirjoittaa lähivuosina seuraavan somalitarinansa, sillä tottahan äiti ja lapsi vielä kohtaavat. Sitä jään positiivisin virityksin odottamaan.

Nura Farah: Aurinkotyttö– Otava 253 sivua.

Nura Farahin esikoisteos Aavikon tyttäret Annelin kirjoissa:
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2014/02/21/nura-farah-aavikon-tyttaret/

 

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s