Pekka Visuri & Eino Murtorinne: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939−1940

Koleran ja ruton välissä, on suomalaisilla taipumus sanoa. Omilla ratkaisuillamme oli kuitenkin suuri merkitys tapahtumien kulkuun, väittävät tiedemiehet Visuri ja Murtorinne.

Kahden arvostetun professorin ja politiikan tutkijan Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen talvisotaa ja välirauhaa kansainvälissä kontekstissa valottava teos Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939−1940 on melkoinen Suomen lähihistorian oppitunti. Se oikoo virheellisiä ja mystifioimiamme käsityksiä Neuvostoliiton aluevaatimuksista 1939 sekä lisää tietoamme siitä, mitä kaikkea tapahtui Neuvostoliitto−Suomi−Saksa -kolmiossa välirauhan aikana. Poliittisen historia ja sotahistorian tuntijat ovat nuo asiat tienneet, me kansalaiset sen sijaan varsin huonosti, jos lainkaan. Uskoakseni näin on siksi, ettemme halua muuttaa vakiintuneita, jo luutumaan päässeitä käsityksiämme.

Visuri ja Murtorinne nojaavat tutkimuksensa laajaan lähdeaineistoon. He kertovat tosiasiat, eivätkä sorru JOS-historiaan eli harhailemaan niillä historian reiteillä, jotka olisivat voineet olla edessämme, jos olisimme toimineet eri vaiheissa toisin. ”On aiheellista entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, miten suomalaisten omat ratkaisut vaikuttivat asioiden kulkuun”, he kirjoittavat.

Tällä he tarkoittanevat ennen muuta Neuvostoliiton aluevaatimuksista käytyjä neuvotteluja syksyllä 1939. Tutkijain mukaan Baltian maat ja Suomi olivat eri tilanteessa. Baltian maat saivat aluevaatimukset ultimaatumina, Suomi neuvotteluesityksenä. Baltiassa Neuvostoliitto ei kysynyt vaan otti. Suomen osalta neuvottelut olivat sitkeitä ja Neuvostoliiton puolelta kompromissihakuisia. Ne kariutuivat poliittisen valmiuden puutteeseen. Tiukin poliittinen taho taisi olla maalaisliitto ministereineen.

Kirja tuo dokumentoidusti esiin sen, miten Suomen sotilaalliset piirit, C.G. Mannerheim tärkeimpänä, ymmärsivät aluevaatimusten logiikan. Mannerheimin mielestä Suomenlahden saaret voidaan myöntää. Savoyn päivällisillä 8. lokakuuta Mannerheim lausui useampaan kertaan, että ”meidän on asetuttava sille kannalle, että Wenäjän legitiimit intressit on tunnustettava ja ne on koetettava täyttää”. Tämä kanta toistui syksyn mittaan. J.K. Paasikiven muistelmien mukaan ”rajan siirtämistä Karjalan kannaksella 70 kilometrin päähän Leningradista… ei sotilastaholla pidetty mahdottomana.” Poliittisesti ongelmallisempaa oli tukikohtavaatimus Hankoniemestä sekä Suomenlahden saarista Suursaari. Ulkoministeri Eljas Erkko ja puolustusministeri Juho Niukkanen edustivat Hankoniemen osalta jyrkintä linjaa, Mannerheim ja pääministeri Väinö Tanner olivat valmiimmat joustoon. Suomi uskoi idealistisesti rajojen rikkomattomuuteen ja kansainväliseen oikeuteen.

Visurin ja Murtorinteen kirjassa kuvataan Moskovassa käytyjen neuvottelujen kulut. Erikoisinta niissä oli Stalinin henkilökohtainen läsnäolo, mikä korosti asian tärkeyttä Neuvostoliitolle. Stalin käyttäytyi sopimushakuisesti. Kun Suomen valtuuskunnan neuvotteluoikeudet olivat liki olemattomat, Stalin otti suomalaisten jyrkän kielteisen kannan jälkeen kartan esille ja alkoi etsiä vaihtoehtoratkaisua. Näin kävi myös Hankoniemen osalta. Stalin kyseli Suomen mahdollisuutta antaa tukikohtatarkoitukseen Jusarö tai muu rannikon saari. Kannaksen osalta tarjottiin tilalle alueita Itä-Karjalasta.

Saksa oli solminut 23. elokuuta Eurooppaa järkyttäneen MolotovRibbentrop -sopimuksen, jonka kuuluisa lisäpöytäkirja jäi salaiseksi vielä vuosien ajaksi. Saksa pysyi tuolloin ja vielä koko talvisodan ajan lojaalina sopimukselle. Suomelle ei hellinnyt ymmärrystä. Herman Göring vetosi aivan marraskuun alussa suurlähettiläs Aarne Wuorimaan kautta Suomeen Neuvostoliiton vaatimuksiin taipumisesta. Saksalainen politiikan tutkija Michael Jonas esitti 2010 suomeksikin ilmestyneessä teoksessaan syitä alueneuvottelujen kariutumiseen:
”On vaikeaa ymmärtää tuon laajemman suomalaisen johdon parissa, jossa Paasikivi, Mannerheim ja ajoittain myös Tanner olivat poikkeuksia, ilmennyttä lähes typeryyttä sivuavaa kyvyttömyyttä nähdä Neuvostoliittoa sen esittämien vähimmäisvaatimusten valossa sellaisena, kuin sen Suomen kannalta tosiasiallisesti oli oltava: alueen määräävänä suurvaltana, jolla on elintärkeitä turvallisuusintressejä.”

Tilanne meni Suomessa tiukaksi. Mannerheim oli toistuvasti painottanut, että Suomi oli omien sotilaallisten voimavarojensa puitteissa vain jossain määrin puolustuskykyinen. Kun häntä ei kuunneltu, hän pyysi ylipäällikön asemasta eroa. Hänen tilalleen tulisi astumaan kenraaliluutnantti Hugo Österman. Ero peruuntui välittömästi, sillä Neuvostoliitto käynnisti talvisodan. Suomi vaihtoi välittömästi hallituksensa. Pääministeriksi tuli Risto Ryti, ulkoministeriksi Väinö Tanner ja ulkopolitiikan asioidenhoitajaksi J.K. Paasikivi.

Länsi pelasi kyynisesti omaa peliään

Teoksesta käy hyvin selville, miten Stalin pelkäsi Neuvostoliiton joutumista sotaan. Hän oli määrännyt puna-armeijansa ”puhdistukset” lopetettavaksi ymmärrettyään sen toimintakyvyn heikentymisen laajamittaisten upseereiden teloitusten seurauksena. Puoliväliin Saksan kanssa sovussa jaettuun Puolaan saakka hän oli ottanut reuna-aluevyöhykkeen Neuvostoliitolle. Avoimena oli vain uhmakas Suomi. Stalin antoi Leningradin sotilaspiirille käskyn hyökätä. Tavoitteena oli marssia neljässä päivässä Viipuriin ja kahdessa viikossa Helsinkiin. Suomi oli talvisodassa.

Visuri ja Murtorinne eivät kuvaa talvisodan kulkua, se ei ole teoksen funktio. Mutta kirja kuvaa sen, miten Ranska ja Englanti ”sympatiassaan” yksin sotivaa Suomea kohtaan pelasi kylmäverisesti omaa valtapeliään pelinappulana Suomi. Suomelle luvattiin hulppeita määriä sotilaallista apua maaliskuun loppuun mennessä, aina 50 000 mieheen saakka vailla tarkoitustakaan täyttää lupaus miltään osin. Maat suunnittelivat työntymistä Pohjois-Norjan kautta päämääränä Jällivaaran rauta, kenties myös Petsamon nikkeli, josta välirauhan kuukausina tuli poliittinen ongelma Suomelle. Talvisota olisi Jällivaaran mineraalivaltauksissa hyödyllinen, sillä Suomi piti puna-armeijaa itärajoillaan.

Kirjan tylyä luettavaa onkin Ranskan ja Englannin häikäilemätön oma peli ontoilla lupauksilla sekä se, miten Ranska sitkeästi yritti estää rauhan solmimisen maaliskuun alussa. Härskeimpiä olivat Pariisista ja Lontoosta kiirineet syytökset, joiden mukaan ”Suomi oli pettänyt liittoutuneet jo ryhtymällä neuvotteluihin Moskovassa ja sitten suostumalla rauhantekoon”. Talvisodan syttymisen 80-vuotispäivän juhlaseminaarissa Helsingin säätytalossa tutkijat painottivat suoraan, että Suomi oli vain kahden päivän päässä täydellisestä romahtamisestaan. Itsenäisyys oli enää hiuskarvan varassa.

Suomi välirauhan aikaan painostusten puristukseen

Moskovan rauhassa 12.3.1940 ei puhuttu enää pitäjien vaan kokonaisten maakuntien.luovutuksesta. Rauhanehdot olivat painajaisiakin julmemmat.

Uutta ainakin itselleni oli se, miten järjestelmällisen, jatkuvan ja kylmäverisen painostuksen uhriksi sotansa hävinnyt Suomi Neuvostoliiton taholta joutui. Protesteja, uhkailuja ja ultimaatumeita satoi tiheää tahtia. Asialla oli puuhakas kostaja, ulkoministeri Vladislav Molotov. Saksa piti vielä voimassa 1939 solmitun sopimuksen ja varoi herättämästä Moskovassa sen suhteen epäluuloa. Neuvostoliitto esti pohjoismaisen yhteistyön, ennen muuta Ruotsin ja Suomen lähentymisen. Hankoon Neuvostoliitto vaati rajoittamatonta kauttakulkua Suomen halki ja Petsamon nikkelikaivokselle uudet omistusjärjestelyt. Kaivos oli kanadalaisen yhtiön hallussa. Kauttakulusta Hankoon saatiin lopulta ratkaisu, johon molemmat tyytyivät: Siirrettävillä sotilailla ei saanut olla aseita, vaan aseet kuljetettiin eri vaunussa, ja junien lukumäärä Suomen maaperällä sai olla kaksi samanaikaisesti.

Mutta Suomi sai tuntea olevansa yksin. Teosta lukiessa oli helppo tajuta, ettei Suomella ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kolkutella Saksan pitkään lukittuina pysyneitä portteja. Välirauhan kuukausina Saksa miehitti Tanskan, Norjan, Benelux-maat ja Ranskan. Kun maihinnousu Englantiin tuntui liian kovalta tehtävältä, Hitler alkoi valmistella operaatio Barbarossaan, salamahyökkäystä laajalla rintamalla Neuvostoliittoon. Rintaman tietyillä lohkoilla tarvittiin suomalaisten apua. Mutta valmisteluista ei saanut tihkua vähintäkään tietoa. Suomen sotilasjohto ei koko valmisteluaikana tiennyt operaation perimmäistä tarkoitusta: tuhota Neuvostoliitto, anastaa sen luonnonvarat sekä osin tuhota, osin orjuutta sen Saksan silmissä toisarvoinen kansa. Suomi saisi vahvan selkätuen ja aseapua valloittaessaan menetetyt alueet ”korkojen kanssa” takaisin. Siihen koettiin olevan oikeus.

Hyökkäyssodasta oli kyse. Politiikan tutkija Markku Jokisipilän mukaan ”todellista puolustussotamahdollisuutta, jossa saksalaiset joukoillaan vain auttaisivat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea puolustamaan omaa aluettaan, ei oltu edes sivuttu, saati että siitä olisi kirjallisia suunnitelmia kuten hyökkäyksestä”. Puolustamisesta Saksa ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut.

Neuvostoliitto oli hävinnyt Saksalle vaikutusvallan Suomessa. ”Mutta kalliiksi Saksan puolelle hyökkäykseen asettuminen tuli sodan pitkittyessä suomalaisillekin”, teoksen kirjoittajat muotoilevat päätelmänsä.

Teoksen lopussa on arvokas suomenkielinen kooste meille tärkeitä sotavuosien dokumentteja, kuten välirauhan sopimus, Molotovin ja Hitlerin välisen neuvottelun litterointi 12.−13.11.1940 ja Stalinin kirjalliset evästykset Molotoville neuvottelua varten. Laadukkaaseen tutkimukseen kuuluu lähdeluettelon ohessa henkilöhakemisto ja tämän kirjan tapauksessa myös dramaattisten vuosien tapahtumakalenteri 1938−1941.

Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen teos on yksi pian loppuvan kirjavuoteni tärkeimmistä ja myös tietämystäni avartaneista tietoteoksista.

Pekka Visuri & Eino Murtorinne: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939−1940, Docendo 2019, liitteineen 286 sivua.

Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s