Pekka Jaatinen: Suomussalmi. Talvisota 1939−40

Yhdellä suomalaissotilaalla on kädessään puunuija. Tällaisilla ”mateentappoaseilla” suomalaiset tappoivat metsän läpi Raatteentieltä pakoon yrittäneet. Enin osa heistä oli ukrainalaisia.

Ennen kuin talvisota syttyi 80 vuotta sitten 1. joulukuuta 1939, sodan enteet oli havaittu Suomussalmella. Kantautuvista äänistä päätellen rajan takana tapahtui jotain aiemmasta poikkeavaa. Puna-armeijan ensimmäinen ryhmä ylitti rajan jo 29. marraskuuta. Pekka Jaatisen romaanissa Suomussalmi, Talvisota 1939−40 lumisella vartiopaikallaan päivystäneet sotilaspoliisit huomasivat ”ryssän” ensimmäisen tunkeutumisen. Kiikarilla näki jo punaiset tähdet lakkien otsamuksissa:
”Ja nuo meinaavat, että me ollaan uhka niitten turvallisuudelle”, Oikarinen sanoi.
”Ei, kun me ollaan uhka Leningradin turvallisuudelle, korpraali Harakka sanoi ja kääntyi kiikaroimaan hiihtämään lähteneitä. Auringonvalo osui linssiin ja heijastus kimalsi halki etumaaston. Välähti venäläisten silmiin.

Neuvostoliitto yritti provosoida suomalaiset rajajoukot avaamaan tuli, joka olisi oikeuttanut sille sodan julistuksen. Mutta suomalaisilla oli ehdoton ampumiskielto ilman päällikön määräystä ja Suomussalmella venäläiset vetäytyivät omalle puolelleen odottamaan sodan julistusta. Paluumatkallaan he sieppasivat Suomen sotilaspoliisiryhmästä kotiinsa Kovavaaraan lepotauolle hiihtämässä olleen nuorukaisen, kirjassa Mikko Heilaseksi nimetyn, ja veivät hänet sotavankeuteen Neuvostoliiton puolelle Lonkan kylään.

Kirjailija Pekka Jaatisen romaanimuotoinen Suomussalmi. Talvisota 1939−40 sijoittuu tietokirjallisuuden ja fiktion välimaastoon, niin tietokirjailijan otteella ja lähteisiin paneutumalla Jaatinen on teokseensa valmistautunut. Siitä on turha etsiä asiavirheitä. Vain henkilöiden nimiä on muutettu ja teokseen on kirjoitettu dialogia ja eri tilanteiden mielialakokemuksia. Kantaväestön asenteille ja mielialoillekin löytyy tosipohja. Jaatisella on ollut käytössään suomussalmelaisen teatteriyrittäjä Eero Schroderuksen laaja äänikasettiarkisto veteraanihaastatteluja. Paikallisesta teatterimiehestä oli muutakin apua: Hän käänsi Jaatisen kirjan seutukunnan asukkaiden repliikit paikallismurteelle.

Suomussalmi. Talvisota 1939−40 rajautuu talvisodan siihen jaksoon, joka kosketti kouriintuntuvasti Suomussalmea. Kirjan aikajänne on 29.11.1939−11.1.1940.  Tuon ajan Suomussalmen tärkeimmät osat olivat Neuvostoliiton miehittämiä, ensin vallattu Juntusranta ja sen jälkeen myös kirkonkylä. 27. joulukuuta kirkonkylän raunioiden liepeillä sinnitelleet puna-armeijan rippeet olivat pakotetut vetäytymään Suomen maakamaralta. Joukot pakenivat Kiantajärven jäätä myöten koilliseen venäläisten hallussa olleeseen Juntusrannan ”kaupunkiin” ja sieltä evakuoitumalla pois. Stalinin lähettämä järeä lisävahvistus, 44. divisioona, oli tuhoutunut Raatteentien motteihin.  Retee tarkoitus katkaista Suomi sen kapeimmasta kohdasta ja edetä kahdessa viikossa Suomen tieverkostoa käyttäen Ouluun ja siellä pidettävään voitonparaatiin pysäytettiin Suomussalmen poltetun kirkonkylän raunioille.

Kirkonkylän väestön evakuoinnista ja kirkonkylän polttamisesta kirkollisia rakennuksia lukuun ottamatta vastasi 39-vuotias kiharatukkainen ja jykeväleukainen näyttelijä Eino Kaipainen. Hänen roolinsa Jaatisen kirjassa on ansaitusti suuri. Kaipaisen Jaatinen kuvaa veteraanien muistelusten mukaan organisaatiokykyiseksi strategikoksi, joka ei säästänyt omaa nahkaansa vaan otti tarpeen vaatiessa suuriakin henkilökohtaisia riskejä. Miehet kunnioittivat häntä, ukoksi kutsumaansa. Kaipaisen kekseliäisyyden ja itseään säästelemättömyyden tiliin Jaatinen laskee myös venäläisten huoltoyhteyden katkaisun Raatteen tien länsipäässä Kuivassalmen kapeikon kohdalla.

Ei talvisodan kuvauksiin koskaan totu. Teos velloi vatsassani ja jäi elämään päähän pitkäksi aikaa kirjan luettuani. Harvoin luen kirjaa yhtä intensiivisesti, kuin nyt tuli tehdyksi. Kirjassa on maagista vetovoimaa, joka pani pysymään sen äärellä. Yksi jännityksen syy on tietenkin suuri miesepäsuhta. Puna-armeijan hyökkäyksen alettua 30. marraskuuta Suomen ensimmäisellä rajavartioasemalla oli noin 250 sotilasta ja toisella alle 60. Hyökkääjiä tuli ensivaiheessa noin 12 000. Suomi oli siis arvioinut tilanteen varsin pieleen. Myöhemmin voimasuhteet tasoittuivat lukuihin 10 000 vastaan 50 000. Suomussalmen taisteluiden loputtua suomalaistappiot olivat noin 350 kaatunutta ja 650 haavoittunutta, kun taas puna-armeijalaisia kaatui ja haavoittui noin 27 500.  Ilmassa Neuvostoliitolla oli täysi ilmaherruus.

Kirjailija Pekka Jaatisen kirjaa meni kaupaksi Helsingin kirjamessuilla. Jaatinen on tullut tunnetuksi Lapin sodasta kertovalla tietokirjatrilogiallaan.

Pekka Jaatinen taitaa realistisen ja vaikuttavan kerronnan. Talvisodan tarinassa hän vuorottelee kuvausta suomalaisten ja ”ryssän” puolella ja on aidosti pyrkinyt eläytymään molempien tilanteeseen ja ajatteluun. Puna-armeijan joukkoja johti Stalinille suoraan raportointivelvollinen Puna-armeijan poliittisen päähallinnon päällikkö, Venäjän sisällissodassa kunnostautunut Lev Zaharovitš Mehlis, vahvatahtoinen ja brutaali mies. Ouluun hän ei päässyt, mutta hänet palkittiin monista ansioistaan hautaamalla hänet Kremlin muuriin. Sitä asemaa ei saanut moni. Puna-armeijassa sotilasjohto oli aina alistettu poliittiselle komentajalle, joka teki lopullisen päätöksen toimenpiteistä. Mehlis oli tällainen, samoin hänen alaisuudessaan Suomussalmella olleet pienemmät politrukit Boris ja Misha. He taisivat kaatua, muistelen.

Puna-armeijan paikallisoppaana ja Mehlisin tulkkina toimii suomussalmelainen toveri Hytti, Julius Hytti. Kun Jaatinen kuvaa taisteluita puna-armeijan näkökulmasta, kertojana on nimenomaan toveri Hytti. Näin Hytti kertoo itsestään Jaatisen kirjan alkukappaleessa:

”Lahtarit tuomitsivat minut kesällä 1918 elinkaudeksi kuritushuoneeseen. Sanoivat, että Julius Pekanpoika Hytti ei agiteeraa enää ketään. Ei koskaan, ei missään. Minä karkasin tätä samaa reittiä rakentamaan sosialismia. Asiat sujuivat hyvin Karjalan autonomisessa neuvostotasavallassa, kunnes muutama vuosi sitten kaikki meni mullin mallin. Kaikenlaisia huhuja liikkuu. Ihmisiä on kadonnut valokuvistakin.”

Mitä Hytistä tiedetään? Hän selvisi vuoden 1937−1938 teloituksista Sandarmohissa, missä 7500 – 9000 venäläistä, suomalaista, karjalaista, ukrainalaista, puolalaista, saksalaista ja valkovenäläistä teloitettiin niskaan ampumalla. Sandarmohin joukkohautojen hautausmaa on Karhumäessä. Hytille oli kuitenkin muuta tarvetta. Hän sai pitää henkensä oppaana ja tulkkina. Pekka Jaatisen mukaan Hytin psyyke ei kestä kaikkea hänen kokemaansa ja näkemäänsä. Tulenpunainen aatteellisuus sai vakavan vaurion:
”Jokainen sota, jota työläisten ja talonpoikien valtio käy, on oikeutettu sota, vapaussota. Levy alkaa taas pyöriä päässäni. Nostan kädet korvilleni. Kuhmu päässäni on laskeutunut. Sen paikkaa ei edes arista enää. Oliko tämä viimeinen pikkutälli liikaa ja kamelin selkä katkesi? Vai sinetöitiinkö maailmankuvani konkurssi tällä kopautuksella?”

Toveri Hytin todellisuudentaju katoaa viimeistään vetäytymisvaiheessa. Kun hän seisoo monen muun Suomussalmelta palanneen kanssa Neuvosto-Karjalan puolella teloitettavien rivistössä, hän uskoo olevansa Oulussa, missä heille ammutaan kunnialaukauksia. Armottoman elämän jälkeen armelias suojakeino kohdata karu kuolemansa!

Talvisodan sanotaan yhdistäneen sisällissodan kahtia jakaman kansan. Suuressa linjassa se pitää paikkansa. Mutta Punaisen viivan ja Ryysyrannan Joosepin kainuulaisessa korpikunnassa monien ihmisten elämä oli sodan syttyessä elämistä äärimmäisessä puutteessa ja kommunismi oli monessa pirtissä elävä, toivoa valava aate. Porvareita, lahtareita ja suojeluskuntalaisia vihataan tukahdutetulla raivolla. Kun puna-armeija valtaa Juntusrannan ja aloittaa täyshöyryllisen propagandansa, se kuulostaa köyhän kansanosan korvissa hunajaiselta ja lääkitsevältä. ”Valkopukuiset vihollisroistot, suojeluskuntabandiitit, riistäjärosvot, kansanviholliset, kapitalistikoirat, valkohurtat ja lahtarit” lakkaisivat sortamasta työläisten omassa valtiossa.

Suomussalmella oli sodan alla noin 10 000 asukasta. Valtaosa heistä evakuoitiin, mutta pitäjään jäi runsas 1650 asukasta. Osaa heistä ei ehditty siirtää. Rajanpintapitäjän täydellisen tyhjennyksen pelättiin ärsyttävän Neuvostoliittoa. Eivätkä kaikki halunneet jättää kotiaan ja kellariin juuri korjattua syksyn satoa ja lähteä tyhjän päälle, kun menetysten korvaus oli silkka lupaus. Osa jäi ideologisista syistä. Heitä Lev Mehlisin joukot kohtasivat Juntusrantaan saapuessaan. He olivat agitaatiotilaisuuksien innokkaita taputtajia. Teoksessa on juntusia, järvisiä, moilasia, hulkkosia ja mielikäisiä, joille Suomen Kansandemokraattinen Sosialistinen Neuvostotasavalta valoi jo nimenä uskoa ja toivoa. Yksi sellainen työskenteli vihollisen pussiin radistina metsäkämpän vintillä suoraan suomalaisten yläpuolella ja johti sillä monen suomalaisen kaatumiseen. Kun mies lopulta paljastuu, raivoisa miesjoukko repii hänet metsäkämpän edustalla hengiltä.

Väestön jatkuvat kutsumiset työväentalolle, iskulauseet, uhot ja voimakas musiikki irrottavat penkeissä istuvissa käsien läiskettä, joita kukaan ei oikein julkea osaltaan katkaista. Toveri Hytin mielessä pilkistää huumori, kun hän pohti katkeamattomien suosionosoitusten pakkokuuntelua yhtenä kuulusteltavien käsittelymenetelmänä.

Sota on raakaa, paikoin äärimmilleen vietyä brutaaliutta. Sellaisen kohtaloksi joutuu haavoittunut suomalaissotilas, joka alastomaksi pakotettuna sidotaan venäläisen tankin etukylkeen piikkilangalla venäläisten alettua hyökkäyksensä yhdelle Suomussalmen kukkuloista. Se on myös toveri Hytin aatteen  pettävistä jäistä.

Jäästä tulee yksi suomalaisten pelastaja, oikeammin jään kestämättömyydestä. Joulukuun puolivälissä jää ei kantanut venäläisiä tankkeja. Yksi niistä upposi Linnansalmen jäihin Kiantajärven pohjoisosassa. Mukana tankki vei tankistin, jonka Mehlis pakotti aseella uhaten lähtemään ylitykseen. Myös myöhemmät yritykset päästä poltetusta Suomussalmen kirkonkylästä Ämmänsaaren puolelle epäonnistuivat. Jää kesti tankkien painon vasta venäläisten tammikuun vetäytymisessä.

Jaatisen teoksessa on monia suomalaisten äärimmäisen uskaliaita sotilaallisia operaatioita. Kirkonkylä tyhjennettiin asukkaistaa Hyrynsalmen tielle ja rakennukset poltettiin muutamassa käytettävissä olevassa tunnissa. Raatteentien huoltoreitti katkaistiin paikassa, missä Kuivassalmen ylitys merkitsi todennäköistä itsemurhaa ”ryssän piiskan” sylkiessä tulta nopeasti ja tappavan tehokkaasti vastarannalla lumeen haudatusta panssarivaunusta. Kolmas yritys oli hyisin. Kaksi kaatuneiden venäläissotilaiden vaatteisiin pukeutunutta, venäjän kieltä taitamatonta miestä pyrki  nuotioilla istuvien venäläisjoukkojen ohi polttamaan Suomussalmen kirkkoa sen jälkeen, kun oli vihdoin tajuttu venäläisen tulenjohdon toimivan kirkon tornista. Suomalaiset olivat jättäneet kirkkonsa polttamatta. Jaatisen taito kuvata kiperät ja uhkarohkeat sotilaalliset operaatiot ovat hyytäviä. Ellei ole paikkakuntalainen, ei välttämättä tiedä lukiessa vielä riskien lopputulosta.

Suomussalmi, Talvisota 1939−40 pitää lukijan pihdeissään. Se tuo käydyn sodan iholle. Mutta yhtä puuttuvaa kaipasi koko kirjan keston ajan: karttaa. Karttaa! Luin koko kirjan mitassa googlettamalla Suomussalmen vaaroja, salmia, niemiä, lampia, kyliä ja järviä ja lopulta näpersin ruutulehtiööni alkeellisen karttakyhäelmän. Se oli tarpeellinen. Lukijankin oli pysyttävä kartalla.

Pekka Jaatisen teos vaikutti minuun samalla tavalla kuin pari vuotta sitten lukemani Erkki Palolammen legendaarinen Kollaa kestää. Tuolloin Kollaan tarina kuului 101 kirjaa -valikkoon, jolla juhlistettiin Suomen 101 itsenäisyyden vuotta, kutakin niistä yhdellä kirjalla.

Pekka Jaatinen: Suomussalmi, Talvisota 1939−40. Johnny Knuga 2019, 284 sivua.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Pekka Jaatinen: Suomussalmi. Talvisota 1939−40

  1. Lassi Kajanto sanoo:

    Mahtavaa tekstiä Pekalta taas.

  2. Sari Jaatinen sanoo:

    Hyvin analysoitu juttusi vaatisi yhden korjauksen: Pekka Jaatinen EI ole tietokirjailija. Hän on sitä vain yhden kirjansa osalta: Silmää räpäyttämättä – Amin Asikaisen tarina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s