A.H. Tammsaare: Rakastin saksalaista

Rakastin saksalaista -romaanissa sataa usein. Oskarin ja Erikan rakkaustarina eri liioin päädy auringonpaisteiseksi.

Tällä kertaa aloitan kääntäjästä, kirjailija Juhani Salokanteleesta. Hän on tukevoittanut etenkin tällä vuosituhannella Viron ja Suomen välisen kulttuurisillan siltapalkkeja tavalla, jonka osaan rinnastaa vain Tuglas-seuran ikienergisen kulttuurisihteeri Tapio Mäkeläisen tähänastisiin saannoksiin kulttuurimatkoillaan ja Viro-matkakirjoillaan useiden vuosikymmenten saatossa. Juhani Salokannel on suomentanut monien merkittävien virolaiskirjailijoiden tuotantoa, tehnyt Jaan Krossin tuotantoa meillä tunnetuksi teoksellaan Sivistystahto, Jaan Kross, hänen teoksensa ja virolaisuus, mutta ennen kaikkea hän on saattanut Viron kansalliskirjailija Anton Hansen Tammsaaren (1878−1940) elämäntyön suomen kielellä lukevien ulottuville.  Salokanteleella on rautainen kahden kulttuurin tuntemus ja hallussaan molempien kielten, viron ja suomen, erinomainen hallinta. (Muutama muukin suomentajamme on ansiokkaasti ja kiitokset ansaiten vahvistanut Suomen siltaa.)

Salokannel tunnetaan parhaiten Tammsaaren viisiosaisen suurteoksen Tôde ja ôigus (Totuus ja oikeus) suomentamisesta. Teoksen osat ilmestyivät meillä vuosivälillä 2002−2013. Siinä kyse on virolaisesta talonpoikaiseepoksesta, mutta myös läpileikkauksesta Viron kansakunnan kehitykseen kohti vapautta ja korkeampaa sivistystä. Väsyksiin asti on teossarjaa verrattu Väinö Linnan romaanisarjaan Täällä Pohjantähden alla. Tulkoon siis vielä mainituksi.

Tammsaaren myöhäiskauden tuotannosta on nyt ilmestynyt Juhani Salokanteleen suomennoksena romaani Rakastin saksalaista. Teos ilmestyi viroksi 1935. Noin 3000-sivuiseen Totuus ja oikeus -järkäleeseen verrattuna kyse on suppeasta tarinasta. Romaanissa on kymmenes osa Totuus ja oikeus -teoksen kokonaissivumäärästä. Mikään pienoisromaani tai lyhytproosa se ei siis kuitenkaan ole.

Myös tälle romaanille on löytynyt kirjallinen vastine: Shakespearen Romeo ja Julia. Kirja näet kertoo kulttuuriset ja sosiaaliset rajat ylittävästä rakkaudesta, joka päättyy huonosti. Oskar on köyhästä maalaiskodista opintielle Tarttoon ponnistanut (ponnistettu) nuorukainen, mutta ylioppilaan opinnot ovat kahden ja puolen vuoden jälkeen jääneet kesken, motivaation ja rahan puutteessa. Hän on ottanut vastaan toimen ja sitten toisen, pienipalkkaisen. Erika on saksalaisen entisen kartanonomistajan ja paronin tyttärentytär. Saksalaisten vauraus on kadonnut vuoden 1905 suuren maareformin myötä ja Erikan on tyytyminen sosiaalisesti kohonneen virolaisen nousukasperheen lasten tuntiopettajaksi. Siinä sivussa hän joutuu myös luuttuamaan perheen kodin lattioita. Oskar asuu vuokralaisena perheen yläkerrassa ja saa perheeltä rahaa vastaan myös maittavan ja täyttävän päivällisen.

Tai sai niin kauan kuin hänellä oli ansioita. Hänet saneerataan pois töistä. Mutta ennen sitä nuorten välillä on puhjennut hillitty ja kohteliaissa raameissa pysyttelevä rakkaus. Oskarin osalta se rajautuu illalla Erikan saattelemiseen isoisän asumuksen lähelle. Kanssakäyminen on puolikevyttä ja puolivakavaa keskustelua teitittelyineen ja fyysisine pidättyvyyksineen. Rohkein teko Oskarilta on suudella Erikan sormia, jotka pistävät esiin rikkinäisten hansikkaiden sormenpäistä.

Rakastin saksalaista on illuusioton, pessimistinen tarina rakkaudesta, joka päättyy väistämättömään umpikujaan. Paroni kieltäytyy antamasta lapsenlapsensa kättä nuorelle ylioppilaalle, jonka epäilee vain kurottelevan Erikaan tämän Viron valtion kieltämän paronittaren arvonimen vuoksi. Naimalla köyhän virolaisylioppilaan hänen lapsenlapsensa olisi uusissa piireissä eristyksiin tuomittu muukalainen samalla kun hän olisi menettänyt tärkeät saksalaisjuurensa.

Erika on valmis rakkautensa vuoksi kohtalokkaan omavaltaiseen tekoon, joka murskaisi hänen maineensa ja nimensä. Oskar ei ole valmis uhraamaan näin Erikaa rakkauden alttarille. Hän tietää, ettei pystyisi tarjoamaan tälle kurjuutta kummempaa. Suhde ajautuu umpiperään ja tiet eroavat. On kyse kolmoisdraamasta Oskar – Erika – Erikan isoisä. Heille kaikille käy huonosti, viimeiselle heistä vanhuudenheikkouden vuoksi.

Kirjassa on kyse periaatteista, ylpeydestä, tulevaisuudenuskosta ja sen puutteesta sekä realismista. Realismi selättää rakkauden, tai rakkauden illuusion. Oskar tuhoaa itsensä lopulta vailla tulevaisuuden toivoa, ylpeytensä myötätuella. Alakerran rouva haluaisi auttaa, mutta sen Oskar torjuu itsepintaisesti.

Romaanilla on erikoislaatuinen alku. Tammsaare on kirjoittanut johdantoartikkelin, missä hän kertoo jäljettömiin kadonneesta nuorukaisesta, jonka niukasta jäämistöstä löytyi käsikirjoitus, tarina, jonka hän nyt pelastaa julkaisemalla sen omalla nimellään. Eihän niin voi tehdä eikä lukija sellaiseen liioin usko. Johdantoartikkelillaan Lukijalle Tammsaare siis koukkaa Romeo ja Julia –tarinan loppukäänteisiin, Romeonsa kohtaloon. Julia (Erika) on kuollut aiemmin muttei sentään oman käden kautta. Romeon (Oskarin) kohtalo jää arvoitukseksi, mutta hänen uskottiin kuolleen.

Missä kohdin tarkalleen joku näistä kolmion kolmesta toimi väärin, en osaa arvioida. Ehkä he kaikki toimivat oikein. Tammsaare ei maalaa kirjassaan kuvaa suuren rakkauden voimalla odottaneesta auvoisesta tulevaisuudesta, jonka jokin virheratkaisu olisi sumentanut.

A.H. Tammsaare: Rakastin saksalaista. Aviador 2019, 319 sivua. Suomennos Juhani Salokannel.

Martin markkinat pidetään Helsingin Kaapelissa lauantaina ja sunnuntaina 23.–24. marraskuuta. Sen ohjelmassa on myös Juhani Salokannel ja hänen suomentamansa teos.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s