Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Raiskaus on aina viattomuuden kuolema.  Monika Fagerholm kirjoitti kirjan hiljaisuuden verhosta syyllisten suojana sekä siitä, kuinka uhri halutaan unohtaa.

Kuka tappoi bambin?, Sex Pistolsin vanha biisi, nyt myös Monika Fagerholmin uusimman romaanin nimi. Romaani kertoo vauraan väen huvilakaupungissa (Kauniaisissa) kahdeksan vuotta sitten tapahtuneesta (kuvitteellisesta) joukkoraiskauksesta. Nykyhetkessä, vuonna 2016, yksi raiskaukseen osallistuneista, Gusten Grippe, seisoo huvilakaupungin järven, Kylmäjärven, rantakalliolla ja katsoo vastapäisellä rannalla sijaitsevaa suurta huvilaa. Hän asui siellä vuosia sitten, kunnes hänellä ei ollut enää sinne menemistä.

Raiskausrikokseen osallistui neljä liki aikuista nuorukaista, myöhemmin ”Kauhun neliapilaksi”, ”nulikoiksi” ja ”raiskaajapojiksi” kutsutut Alex, John, Gusten ja Nathan. Nathan, äveriään Häggertin pariskunnan ainoa lapsi, oli teon suunnittelija, ohjaaja ja muiden käskyttäjä. Raiskaus ei ollut sattumasta harhautunut joukkoteko (”pojat nyt ovat niin raisuja”), vaan harkittu, ennalta rakennettu brutaalin, psykopaattisen suunnitelman toteuma, sillä psykopaatiksi Nathan Fagerholmin kuvauksessa piirtyy. Nathan oli vuorannut patjoilla kodin alakerran äänieristetyksi tilaksi juuri tätä tekoaan varten. Paikan avaimet olivat hänen hallussaan. Uhri oli Sascha, kutsuille houkuteltu Nathanin entinen tyttöystävä, viereisen Grawellin tyttökodin kasvatti.

Koulussa pojat olivat vielä kavereita, jotkut koulukiusattuja, jotkut koulukiusaajia:
Ja sitten tulee murrosikä, sitten tulee Sascha…
Hän jättää Nathanin. Nathan sekoaa
ja kaikki suistuu raiteiltaan –
”Minä aion tappaa hänet.” Hän (Nathan) sanoo niin.

Sascha olisi voinut kuolla, tukehtua omaan oksennukseensa. Raiskausta ja väkivaltaa kesti yli kahdeksan tuntia. Edes sen jälkeen Nathan ei toimittanut häntä sairaalaan. Hänet löysi kaksi päivää myöhemmin veren ja eritteiden keskeltä Gusten, irrotti tämän siteistä ja vei taksilla sairaalaan. Sascha kielsi kaiken. Sascha vaikeni, myös myöhemmin oikeudessa. Lopussa selviää myös syy, miksi.

Rankka aihe. Sitä Monika Fagerholm kuvaa Gustenin kertomuksena jälkikäteen, vuosia myöhemmin, jolloin kaikkien elämä on ratkaisevalla tavalla luisunut aiemmista uomistaan. Uhri, Sascha Anckar, lahjakas, jäntevä ja lihaksikas liki SM-tasoinen uimari, on kuollut heroiinin yliannokseen jossain Hawaijilla neljä vuotta tapahtuman jälkeen. Raiskauksen jälkeisessä oikeudenkäynnissä Saschasta, tunnetun perheen ”mustasta lampaasta” tehtiin ”uhri”, (siis lainausmerkeissä). Hänestä tuli puolustuksen lausunnoissa Grawellin narttu ja raiskaajista oikeuden päätöksellä faktisesti ”tekijöitä”, (lainausmerkeissä). Kolme heistä vapautui kokonaan syytteistä. Vain Nathan sai puolen vuoden ehdonalaisen tuomion nuorena ensikertalaisena. Ja kuitenkin oikeudella oli käsissään harvinaisen brutaali valokuva-aineisto, Nathanin viihdykkeekseen yön kuluessa ikuistamana. Vanhempien palkkaama asianajaja osasi hommansa:
”Nyt käännämme puhtaan lehden. Ja jonakin kauniina päivänä olemme kääntäneet niin monta lehteä, ettei tätä ole lainkaan tapahtunut.” (Nathanin äiti Annelise oikeuden päätöksen jälkeen)

Monika Fagerholmin teos on tarina tekijöiden suojaksi rakennetusta hiljaisuudesta, joka hukutti  siistin huvilakaupunkia ja julkisuutta kuohuttaneen ja järkyttäneen tapahtuman historiaan. Hiljaisuus lankesi myös uhrin ylle. Myös Fagerholm kertoo Saschasta tarkoituksellisen niukasti, näin alleviivaten kuinka Sascha oli yhteisölle vain ”uhri”, joka halutaan unohtaa nopsasti.

Gustenista tuli Juudas, sillä hän ilmiantoi tapahtuneen viikkoa myöhemmin poliisille Saschan kielloista huolimatta. Sascha sairaalan sängyssä viruessaan ivasi Gustenin oikeudentuntoa. Gustenille selviää myöhemmin, miksi. Kyse Nathanin isän tarjoamasta rahasta hintana vaikenemisesta. Gustenin ei anneta hyvittää tapahtunutta ja omaa osuuttaan siinä. Hänet, kuten kaksi muuta, julistetaan syyttömäksi.

Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? on moniaistinen teos. Käsissä pideltävä kirja koskettaa tuntoaistia ja sivuille painetut lauseet näköä. Mutta yhtä voimakkaasti kuin näköön Kuka tappoi bambi? vetoaa kuuloaistiin. Kertojien päiden sisään kirjoitettu kerronta muuttuu lukijan aivoissa puheeksi, äänenpainoiksi, korostuksiksi, kiljunnaksi, kimpaantumisiksi ja alleviivauksiksi, jollaisina toimivat myös lukuisat, tarkoitukselliset toistot.  Kirja on täynnä ääniä. Kirja on puhemusiikkia, ei kaunoklassista vaan rosoista, joskus viiltävää kuin äänen rikkova mikrofoni. Kaikki tämä on rakennettu graafisin keinoin: sulkumerkein, lihavoinnein, ylipitkin vokaaliketjuin, versaalein, kursiivein ja isoin alkukirjaimin. Silti sitä on luistavaa lukea.

Moniaistisena teos tehoaa väkevästi, ainakin se tehosi minuun. Koin lukemani (kuulemani) jonain hyvin poikkeuksellisena. Tottahan joitakin noista kerronnan keinoista käyttävät muutkin kirjailijat, mutten koskaan muista kohdanneeni mitään näin kokonaisvaltaisesti ja täysimääräisesti.

Fagerholm kuvaa yläluokkaisia ihmisiä ja heidän kultalusikka suussa kasvaneita jälkeläisiään tarkasti, viiltävästi ja ironisesti. Tarkimmillaan hän on henkilökuvauksessa piirtäessään kirjan äidit, Gustenin kansainvälisesti menestyvän oopperalaulajaäidin Angela Grippen ja Nathanin talousasiantuntijaäidin Annelise Häggertin, rikkaan arkkitehdin vaimon, 26-vuotiaana taloustieteen professoriksi Suomen suurimpaan yliopistoon valitun Milton Friedmanin mallioppilaan ja yritysten hallitusammattilaisen. Raiskaustapahtuman sattuessa Annelise on ultraoikeistolaisen ajatushautomo Kultaisen suihkulähteen headhunttauksella löydetty uusi toimitusjohtaja, naistenlehdelle kotinsa sisustusta esittelevä julkkis ja julkisuuden kestolemmikki.

Angela ja Annelise ovat vanhat ystävykset, ovat siitä huolimatta, että Annelise on napannut Angelalta tämän ulkomaankeikan aikana poikaystävän, tulevan miehensä ja päätynyt näin asumaan Kylmäjärven toisella rannalla sijaitsevaan monikerroksiseen arvotaloon, Aavelaivaan. Siitä tuli Gustenin toinen koti niiksi ajoiksi, kun oopperalaulajaäiti oli työmatkalla maailmalla. Pääsääntöisesti hän oli siellä aina. Siivosta ja ahkerasta Gustenista tuli Anneliselle ”kuin oikea poika”, kunnes – niin kunnes hän meni poliisille ja ilmiantoi itsensä ja kaverinsa ja hänestä tuli Juudas, jolle näytettiin ovea.

Fagerholmin kirjassa mikään ystävyys, pitkäkestoinenkaan, ei ole pyyteetöntä ja vilpitöntä. Niinpä kulttuurihenkilö Angela ja taloustieteen nainen Annelise kommentoivat omissa lähipiireissään toisiaan ylenkatseisesti ja vähätellen.  Heidän neulansa ovat teräviä ja ohuita.
Nathan ja Gusten ovat ystävät lapsuudesta asti. Raiskausyöstä alkaen heistä tulee vihamiehet. Heidän ikätoverinsa Emmy Strand ja Saga-Lill ovat Maailman Parhaat Ystävät, mutta todellisuudessa heidän välinsä ovat kyräilevät ja huokuvat kaunaa ja mustankipeyttä. He ovat seurustelleet tai vuorotellen seurustelevat saman miehen, Gusten Grippen, kanssa. Gusten on viime vuodet (”sen jälkeisen” jälkeen) ollut hulluna Emmyyn ja Saga-Lill hulluna Gusteniin. Siinä kolmiodraaman mausteet!

Monika Fagerlund, Pohjoismaiden tunnetuimpia kirjailijoitamme on menestynyt kirjoillaan myös maailmalla.

Huvilakaupungin lisäksi Monika Fagerholmin romaanissa vilahtaa kylpyläkaupunki ja sen kyljessä maalaispaikkakunta Harmaala. Ainakin Emmy ja Saga-Lill ovat lähtöisin Harmaalasta. Oletan paikat Tammisaareksi (Raasepori) ja Tenholaksi. Tammisaaressa tapahtui muutama vuosi sitten pikkukaupunkia ravistellut tragedia, jossa nuori tunnettu urheilija raiskasi ja murhasi entisen tyttöystävänsä ja surmasi lopuksi itsensä. Tapahtuman epäiltiin olleen Fagerholmin kirjan pohjana. ”En tarvinnut materiaalia”, kirjailija kuittasi epäilyn Helsingin kirjamessuilla. Fagerholmin käsikirjoitus oli tuolloin jo puissaan, ties monennessako kirjoitusvaiheessaan. Hän tulisi enää vain karsimaan tekstiä, rankasti.

Kuka tappoi bambin? kertoo myös sen, mitä eri henkilöille vuosien mittaan tapahtui.  Annelise koki tylyimmän jalustalta tipahtamisen. Näyttävät kulissit sortuivat: Hän menetti työasemansa, rakastajattarensa kanssa ulkomaille muuttaneen miehensä ja näyttävän julkisuutensa ja kuoli entiseen elämäänsä verrattuna hyvin yksinäisenä syöpään vasta keski-iässä. Nathanista ei tullut arkkitehtiä isänsä ja kuuluisan arkkitehti-isoisänsä tavoin. Hän pyrki opiskelemaan, muttei päässyt sisään. Fagerholm jättää hänet, väkivaltaisen, mielivaltaisen, etuoikeutetun ja varakkaan kouluajan lahjakkuuden, joka oli aina saanut kaiken niin vaivatta, huomionsa ja mielenkiintonsa ulkopuolelle ja samalla lukijalle varsin vieraaksi. Gusten ajautui ”sen jälkeen” (kuten raiskaustragedia tavattiin kuitata) mielisairaalaan. Hän pääsi myöhemmin teatterikorkeakouluun, mutta jätti koulun kesken ja kirjan alkaessa hän on menestyvä kiinteistövälittäjä.

On vielä Cosmo Brant, Gustenin ja Nathanin koulukaveri, jota Nathan kiusasi mutta joka silti roikkui mukana ja ilmestyi paikalle kutsumatta. Hänestä on tullut elokuvaohjaaja. Hän aikoo tehdä kahdeksan vuoden takaisesta tapahtumasta elokuvan. Sen nimeksi tulisi Kuka tappoi bambin?

Jos vihdoin Finlandia-palkinto luovutetaan Monika Fagerholmille, otan uutisen vastaan leveällä virnistyksellä: Hyvä ratkaisu!

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?, Teos 2019, 222 sivua. Suomennos (upea muuten!) Laura Jänisniemi.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s