Sunnuntaina 27.10. Helsingin kirjamessuilla

Loppua kohti pidot paranevat. Niin tuntuu käyvän aina myös kirjamessuilla.  Oli täysi ja antoisa päivä. Lisäksi otin vahingossa varaslähdön. Unohdin talviaikaan siirtyneen kellon ja aamuni alkoi tyhjässä pressitilassa aamun sanomalehden äärellä mukillisen kahvia hörppimällä. Kerron messupäivästäni karsimalla ja valikoimalla.

KAUNOKIRJALLISUUTTA MONEEN MAKUUN

Maija Muinonen kertoi toisesta kirjastaan sexdeathbabies. Hänen esikoisensa on Mustat kirjeet.

Maija Muinosen toinen romaani sexdeathbabies käsittelee kuolemaa. Kaksi ikääntyvää naista, Hetty ja Clarissa valvovat 35-vuotiaan Biban kuolinvuoteen äärellä. Kyse on saattohoidosta. Hetty on Biban äiti. Biba on kirjassa liki äänetön. Sen sijaan usein pelkillä pilkuilla toisistaan erottuvat dialoginkatkelmat ovat läsnä olevien naisten keskustelua. Yhdessä sureminen ei kuitenkaan luonnistu, sillä naiset eivät lopulta tiedä, mitä surevat. Heillä on molemmilla kirjava kuolemankokemuksen historia, mutta se ei ole jaettavissa toisen kanssa. Kaunoja nousee pintaan. Naiset listaavat, laskevat ja luettelevat. Se on pakkomielteistä yritystä pitää kuoleman keskellä jonkinlaista hallittua järjestystä. Itse kuoleman he yrittävät eri keinoin pitää loitolla.

Välillä myös kuolleet pääsevät ääneen, mutta heidän puheensa on sanamömmöä. Kuolleilla tuntuvat asiat olevan hyvin eikä heitä kiinnosta elävien murheet. Muinosen kirja on printattu sinisellä tekstillä. Kun jokin on ”mustaa valkoisella”, se on totta. ”Totuus on kuitenkin epä-mustavalkoista”, kirjailija avasi ratkaisuaan.

Hannu Mäkelä kirjoitti teoksen Varjo. Kirja kertoo Jeanne d`arcista.

Akateemikko, kirjailija Hannu Mäkelä on lähtenyt entiseen laajaan tuotantoonsa verrattuna johonkin aivan uuteen. Hän on kirjoittanut romaanin Varjo vuonna 1431 elävänä roviolla poltetusta nuoresta tytöstä Jeanne  d`arcista. Käynti Orléansissa johti Mäkelän tytön kohtalon jäljille.

”Jeanne oli 13-vuotias kun hänelle ilmestyi hänen kertomansa mukaan kolme pyhimystä ja kukin antoi hänelle saman tehtävän: Sinun pitää pelastaa Ranska. Mikä ihme sai tämän lapsen ryhtymään pelastamaan Ranskaa Englannin piiritettyä Orléansin ja mikä sai kruununprinssi Kaarlen sallimaan sotajoukon tämän lapsen johdettavaksi! Se on aivan käsittämätöntä”, Mäkelä kuvasi viestien syvää myötätuntoa lasta kohtaan.

Mäkelän romaani ei ole elämäkerta. Sellaisia Jeanne d´arcista on ilmestynyt kosolti. Hän halusi mennä pienen tytön sisään ja yrittää ymmärtää hänen vankkumatonta uskoaan. ”Ei se onnistu: en ole tyttö, en osaa ratsastaa, en usko, en ole kokenut sotia. Jeanne ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Siksi otin kirjassa Jeannen kaksoisolennoksi nuoren luku- ja kirjoitustaitoisen miehen, Jeanin. Siitä juontuu kirjan nimi Varjo.”

Jeanne d`arcin yksi raskauttavimmista polttoroviolle johtavista rikoksista oli pukeutuminen miehen haarniskaan. Jeanne poltettiin 19-vuotiaana, kolmeen kertaan. Legendan mukaan tuhkasta löytyi sykkivä sydän. Jeanne onnistui kahdessa ennustuksessa: Hän lopetti Orléansin piirityksen ja Kaarle kruunattiin Ranskan kuninkaaksi Reimsissä. Mutta englantilaiset saatiin pois Pariisista vasta Jeannen kuoleman jälkeen.

Hannu Mäkelälle on ehdotettu Jeanne d`arcin ja nykyajassa Greta Thunbergin rinnastusta. Mäkelä pitää sitä onnistuneena. Gretalla on tunne, että hänen on yritettävä pelastaa maapallo. Myös hän on lapsi, nuori tyttö. Greta saa päällensä  maailmanlaajuisen rajun vihavyöryn, solvauksen, menehtymisen toivotukset ja mitätöinnin.

Mäkelä kertoi yleisölleen elämänsä olevan uudella uralla. Hän on jälleen naimisissa. Edellisessä teoksessaan Valo. Kertomus rakkaudesta (2018) hän purki suruaan Svetlana-vaimonsa yllättävän kuoleman johdosta.

Antti Tuurin uusin löydös on surrealistinen taiteillija Arvid Broms.

Antti Tuuri kertoo uutuusromaanissaan Levoton mieli surrealistista, taidemaalari Arvid Bromsista (1910−1968), joka eli viimeiset vaiheensa Lappajärven Lehtiniemen kylässä viidennen vaimonsa, jo nuoruudessaan Terijoella tapaamansa Viena-Inkerin kanssa. Kosketuksen tähän aikoinaan arvostettuun mutta nyt joltisenkin unohdettuun taiteilijaan Tuuri sai lapsuudessaan, kun hänen kotiperheensä muutti maanmittausinsinööri-isän työn vuoksi Lappajärvelle. Arvid Broms ajoi toisinaan taksilla ”pienessä hönässä” kirkonkylään myymään vauraammalle väelle taulujaan. Myös Tuureille niitä ostettiin, kaikkiaan neljä.

”En lapsena erityisemmin niistä välittänyt. Mutta jouduimme tyhjentämään joitakin aikoja sitten äitini kodin ja katsoin tauluja uudelleen. Pidin niitä nyt erinomaisina. Löysin myös netistä tietoa Arvid Bromsista ja ryhdyin tutkimaan hänen elämäänsä. Romaani Levoton mieli kertoo Bromsin kymmenestä viimeisestä vuodesta”, Tuuri kertoi Pariisissa ja Lontoossa taidetta opiskelleesta kohteestaan.

Lappajärvellä outo lintu Broms otettiin hyvin vastaan. Nuorena miehenä Arvid oli riiustellut myös Emmi Jurkan kanssa, pariinkin kertaan. Myöhemmin ”kaikki tiesivät”, että näyttelijä Jussi Jurkka oli Arvid Bromsin poika. Asiassa lienee vinha perä. Jussi Jurkka piti Arvid Bromsiin yhteyttä ja kävi useamman kerran Lappajärvellä ja Arvid vuorostaan katsomassa Jussi Jurkkaa Helsingissä. Bromsin kuoltua Jussi Jurkka oli arkunkantajana. Miesten yhdennäköisyyttä pidettiin myös ilmeisenä.

Arvid Bromsiin liittyi Lappajärvellä anekdootteja. Runsaammin loppuvuosinaan ryypännyt taitelija oli tukkanuottasilla virkavallan kanssa ja istui muutaman tuomion myös Vaasassa vankilassa ja maalasi siellä.

Pauliina Aminoffin kirjan Äiti meidän aihe on synkkä, mutta kirjailija itse säteili.

Kirjailija ja yritysjohdonkonsultti Pauliina Aminoff  häkellytti ja hurmasi yleisönsä silmiinpistävällä, tilaisuutta kunnioittavalla pukeutumisellaan ja säihkyvällä tuulellaan. Hän kertoi kirjastaan Äiti meidän, mikä on hänen nuoruutensa rankka kuvaus äidin kuoleman ja isän nopean uudelleenavioitumisen jälkeisistä vuosista. Surua perheessä ei prosessoitu. Isän mielestä mitä nopeammin kaikki on ohi, sen parempi. Siksi äidille ei pidetty muistotilaisuutta. Ensin nuori tyttö iloitsi uuden äidin tulosta, mutta elämä muuttui vihkipäivänä. 13-vuotiasta Pauliinaa alettiin rangaista eri tavoin. Hänelle ei puhuttu tai otettu pöytään syömään. Syitä hän ei tiennyt. Hän muuttui näkymättömäksi. Hän pakeni kehostaan ja alkoi luoda itselleen erilaisia tukipersoonia.

”Jokaisella ihmisellä tulee olla edes yksi ymmärtäjä”, Pauliina Aminoff sanoo nyt. Hänen keskeiset läheisensä olivat kummivanhemmat, vaikkei hän kertonut edes heille, mitä kotona tapahtuu. Aikuisena Pauliina on käynyt kahden kymmenen vuoden mittaisen terapian. Hän ei enää etsi syyllisiä tai kanna kaunaa. ”He toimivat silloin oman ymmärryksensä mukaan”, hän sanoo nyt.

Tammsaare-kääntäjä Juhani Salokannel ja kirjailija Sirpa Kähkönen keskustelivat epäsäätyisestä rakkaustarinasta teoksessa Rakastin saksalaista.

Anton Hansen Tammsaaren tunnemme Suomessa viisiosaisesta teossarjasta Totuus ja oikeus, jota on verrattu merkitykseltään meillä Väinö Linnan kolmiosaiseen Täällä Pohjantähden alla -teokseen. Nyt Tammsaarelta on ilmestynyt Juhani Salokanteleen käännöksenä rakkausromaani Rakastin saksalaista. Sitä voi verrata Shakespearen Romeoon ja Juliaan. Tarina on siis traaginen.

Asetelma on rinnasteinen: rakkaus yli sallittujen kulttuuristen rajojen. Saksalaiset edustavat Viron historiassa sortavia ja kansaa alistavia kartanonherroja, mikä merkitsi Viron rahvaalle 700-vuotista maaorjuuden yötä. Kun Viro ensimmäisen kerran itsenäistyi, kartanoiden maat jaettiin pientilallisille. Palvelijoista tuli herroja ja herroista palvelijoita.

Tämän äkkiköyhtymisen koki myös aatelisneito Erika, joka joutuu rahvastaustaisen emännän nöyryyttämäksi porvariskodin kotiopettajana ja lattioiden luuttaajana. Erika on orpotyttö, joka asuu köyhtyneen isoisänsä ahtaassa asunnossa, missä huoneet ovat mahonkihuonekaluryteikköä. Kun aatelislinnoista oli lähdettävä, perheiden arvokkaista mahonkihuonekaluja ei haluttu hylätä. Erikan vilpittömän rakkauden kohde on opintielle köyhistä maalaisoloista ponnistanut Oskar.  Nuoret rakastuvat.

Tammsaaren romaanista keskustelleiden kirjailija Sirpa Kähkösen ja kääntäjä Juhani Salokanteleen mukaan tunne kuulumisesta eri rotuun on pysyvä. Ensimmäinen erottaja on kieli, mikä kirjassa tulee mehukkaasti esiin Oskarin tullessa vanhan paronin luo pyytämään Erikan kättä. Oskarin saksa ei riitä ja murteellinen niukka saksantaito oli siinä kulttuurissa alhaison tunnusmerkki. Paronin viro on myös riittämätön, mutta se oli hienoston tunnusmerkki. Herrasväen oli tarvinnut osata viroa vain käskyjä antaessaan. Kähkönen vertasi sitä Mannerheimin suomeen.

”Erikan rakkaus on puhtaampaa. Oskarilla sen sijaan on toinenkin tavoite, pyrkimys ylemmäksi. Erika on risoista hansikkaistaan huolimatta taustansa perintönä hieno nainen. Oskar on oman asemansa ja köyhän taustansa vanki”, Sirpa Kähkönen eritteli.

Aion lukea Tammsaaren Rakastin saksalaista messujen jälkeisen ajan ensimmäisten kirjojen joukossa.

Kirjailija Leelo Tungal ja hänen kirjansa kääntäjä Anja Salokannel.

Viro-teema jatkui Leelo Tungalin teoksesta Toveri lapsi. Olen sen lukenut viroksi ja nyt suomeksi ja julkaisen siitä erillisen juttuni alkavalla viikolla. Mutta kirjailija Tungalin kohtaamisesta on syytä kertoa nyt. Toveri lapsi (Seltsimees laps) kertoo näet Leelo Tungalin lapsuusvuosista Stalinin viimeisten elinvuosien aikaisessa Virossa.  Nuo ajat tarkoittivat kyydityksiä, vangitsemisia ja pitkiä vankileirituomioita.

”Äitini ja isäni olivat opettajia ja heillä oli matka joillekin opettajapäiville Tallinnaan. Olin kaksivuotias ja isoäitini oli hankittu hoitamaan minua. Hänet vietiin silloin. Koulun siivoojat olivat tajunneet ottaa minut nopeasti suojiinsa. Isoäiti kyydittiin. Vuotta myöhemmin äiti vangittiin. Alkuvuosina emme edes tienneet, missä hän on. Hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankileirille. Vasta 1951 vangeilla oli lupa kirjoittaa kaksi kirjettä vuodessa, mutta venäjäksi. Se oli absurdia. Se oli jotain samaa, ikään kuin suomalainen saisi kirjoittaa omaisilleen, mutta kirjeen tulisi olla kiinaksi tai arabiaksi.”

Leelo Tungal on saanut nyt nähdä äitinsä kansion. Häntä syytettiin viron kansallislaulun ja saksalaisten laulujen opettamisesta lapsille. ”Oli Beethovenia, Schubertia ja Bachia. He olivat kuulustelijoille saksalaisina fasisteja. Äitiä oli aluksi naurattanut, mutta sitten hän oli alkanut pelätä”, Leelo Tungal kuvasi kansiosta lukemaansa. Isästä tuli pienen lapsen yksinhuoltaja eikä isällä ollut nykyisien taitoja pitää kotitaloutta ja laittaa ruokaa. ”Isä oli urheilija ja musiikkimies, myöhemmin urheilun ja musiikin opettaja”, kirjailija kertoi.

Leelo Tungal on Virossa hyvin tunnettu kirjailija. Hän aloitti runoilijana ja on tehnyt paljon lauluja, myös useita Virossa edustajiksi valittuja euroviisuja sekä kirjoittanut lastenkirjoja. Tungal on edesmenneen säveltäjä Raimond Kangron leski.

Näyttelijä Jussi Nikkilä on kirjoittanut romaanin Näyttelijä. Messuesitteen mukaan teoksen esittelyssä luvattiin kertoa, mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän joutuu jatkuvasti alttiiksi muiden katseille ja häviääkö sellaisessa samalla osa itseä. Näistä sisällöllisistä teemoista tapahtumassa ei puhuttu laisinkaan, vaan Jussi Nikkilä sai kertoa ohjaustöistään. Luvattu sisältä vaikutti kuitenkin mielenkiintoiselta ja tuoreelta näkökulmalta esiintyjäammattilaisen työhön.

TIETOKIRJALLISUUTTA VAATIVAAN MAKUUN

Kaksi ajankohtaista Eurooppa-kirjaa, Annastiina Heikkilän Miksi Ranska raivoaa? ja Anton Montin Mihin menet, Italia?

Euroopan suuntaa arvioitiin tilaisuudessa, missä ministeri Pekka Haaviston haastattelemana kolme kirjan kirjoittanutta asiantuntijaa arvioi Euroopan nykyhetkeä ja todennäköistä tulevaisuutta. Pohjana olivat Markus Kantolan teos Blairista Brexitiin, Annastiina Heikkilän Miksi Ranska raivoaa? sekä Anton Montin teos Mihin menet, Italia.

Markus Kantola kuvasi Iso Britanniassa lyödyn manner-Eurooppaa vuosikymmenet ja etenkin konservatiivien haluavan Englannin suuntaavaan Yhdysvaltoihin ja hakevan uusia kontakteja Euroopan ulkopuolelta. Britannian osuus Irakin sodassa jätti arvet ja kansan kahtiajaon.

Annastiina Heikkilä kuvasi, miten Emmanuel Macronin nousu Ranskan presidentiksi oli hyvin dramaattinen mutta vuonna 2017 keltaliivit kyseenalaistivat hänet. Macron on kuitenkin palauttanut asemansa Ranskan vakauttajana. ”Macron toimii liberaalin maailman puolustajana ja on näin Donald Trumpin eurooppalainen vastavoima. Hänen myötään Ranska ja Saksa muodostavat EU:ssa vahvan liiton. Ranska ajaa puolustuksen tiivistämistä ajatuksella vahva Ranska, vahva Eurooppa. ”

Markus Kantolan Blairista Brexitiin

Kantola muistutti, ettei Britannia ole blexitin myötä kyseenalaistanut eurooppalaista puolustusta. ”Enpä usko, että Englanti olisi vetäytymässä. EU:lle kriittinen Margaret Thatcher halusi lisätä puolustusyhteistyötä. Ei siinä ole mitään soraääniä kuulunut.”

Anton Monti kuvasi Italian paikoilleen jämähtänyttä taloutta, raskasta valtion velkaantumista sekä italialaisten pessimististä mielialaa, mikä purkautuu katkeruutena ja yksinäisyytenä, muttei mellakointina kaduilla. ”Italialaiset ovat rokotettuja terrorismia vastaan. Pessimismistä huolimatta ajatellaan, että Italia on aina maksanut velkansa.”

Haaviston tiedustellessa Euroopan Unionin tulevaisuutta Heikkilä vastasi Macronin ajavan ”kaikkine heikkouksineen ja Jupiter-komplekseineen” vahvaa Eurooppaa. Monti piti sen sijaan tulevaisuutta huolestuttavana: ”Kritiikki EU:ta kohtaan on voimakasta. Italia on EU:n suurvalta, joka haluaa erityissuhteita USA:n kanssa. Italiassa elää ajatus transatlantisesta kolmiosta USA−Englanti−Italia.
Kantolan mielestä Eurooppa on liikaa ruoskinut itseään. ”Perusfundamentit ovat kunnossa. Eurooppa ei ole vanha sairas mies, vaan Euroopalla menee hyvin.”

Kahden tutkivan toimittajan, Jessikka Aron ja Johanna Vehkoon asiantuntemuksella paneuduttiin puolen tunnin mitassa infosotaan ja valeuutisiin.  Aro on kirjoittanut kirjan Putinin trollit ja Vehkoo Valheen paljastuksen käsikirjan. Molemmat ovat joutuneet rankkojen hyökkäilyjen, uhkailujen ja mustamaalauksen kohteeksi. Ainakin yksi oikeudenkäynti on kesken.

Keskustelun pääpaino oli Internetissä, jota pidettiin sanavapauden ja ihmisten vaikuttamisen foorumina, mutta myös totalitarismin ja kontrollin välineenä. Trollauksella voidaan soluttautua eri yhteisöihin, kuten tehtiin Yhdysvaltain parlamenttivaalien alla soluttautumalla aitoamerikkalaisiin yhteisöihin niihin valheellisia ”uutisia” ja päälaelleen käännettyjä ”totuuksia” syöttämällä. Internet mahdollistaa sen äärettömän tehokkaasti ja nopeasti. Disinformaatio seuraa uusia sosiaalisen median muotoja heti, kuvasi Aro tilannetta.

Vehkoo puhui valeuutisten seurauksista: ”Jos ei ole yhteisesti hyväksyttyjä ja tunnustettuja faktoja, ei ole pohjaa käydä keskustelua.” ”Facebookin anonyymit profiilit ja salaprofiilit voivat vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen. Näin esimerkiksi onnistuttiin vierittämään Ukrainan sota Yhdysvaltain aiheuttamaksi. Kun alistutaan ja altistutaan valeuutisille, syntyy epävarmuus ja luottamuspula mediaan kohtaan”, naiset selvensivät.

Esimerkiksi Yleisradion luottamista horjutettiin Event-protestin keinoin, missä kutsuttiin koolle mielenosoitus ”Ylen trollitehdasta” vastaan. Asiat siis käännetään nurinpäin.
”Kyse ei ole yksin vaalien tulokseen vaikuttamisesta, vaan esimerkiksi Yhdysvaltoihin on suunnattu rokotustenvastaisia kampanjoita. Näin pyritään vaikuttamaan kansakunnan terveyskehitykseen heikentävästi”, sanoi Aro.

Molemmat vaativat jättiyhtiöitä Facebook ja Google vastuuseen siitä, etteivät ne kitke tällaista laajamittaista, järjestäytynyttä toimintaa, kun ne voivat kitkeä pornografian ja isis-kiihotuksenkin. ”Näiltä firmoilta pitäisi vaatia parempaa laatua. Myös Suomen lainsäädäntö on sinisilmäisen naiivia ja varustautumatonta”, huomautti Jessikka Aro.

Hanna Kuusela ja Anu Kantola tekivät tukimuksen Huipputuloiset. Suomen rikkain promille.

Pitkä, runsas ja antoisa messupäiväni päättyi analyysiin Suomen huipputuloisista. Tutkijat Anu Kantola ja Hanna Kuusela ovat haastatelleet kymmeniä Suomen suurituloisimpaan promilleen kuuluvia ihmisiä ja kirjoittaneet siitä tutkimusraportin Huipputuloiset. Suomen rikkain promille. Haastatteluprosessin keskellä he tajusivat, että rikkaiden joukko jakautuu eritaustaisiin ryhmiin. Nämä kolme kirjan ryhmää ovat yritysjohtajat, yrittäjät ja perijät.

Tutkijoiden mukaan perijät ovat vähiten julkisuudessa. Heissä on ”vanhan maailman meininkiä” ja he tuntevat velvollisuudentuntoa sukuaan kohtaan. Yrittäjät ovat self-men, räyhäkkäitä ja itsetietoisia miehiä, jotka syyttelevät muita.
”Yrittäjät haluavat kertoa oman tarinansa, kun sen sijaan perijät eivät tällaista taustan kyselyä edes ymmärrä, koska heillä ei ole itseyrittämisen eetosta”, tutkijat kertoivat.

Yritysjohtajat ovat ammattijohtajia, rikkaiden palkkatyöläisiä. He tulevat toimeen ihmisten kanssa, he ovat sliipattuja ja he puhuvat tunteista eli miten työntekijöitä tulee innostaa, kannustaa ja motivoida. He puhuvat kiireestä, he urheilevat paljon, ajanhallinta on heille keskeistä ja he pitävät itseään poikkeusyksilöinä, jotka ovat ansainneet huimat palkkansa. He ovat ikään kuin NHL-tähtiä, omasta mielestään poikkeuksia.

Anu Kantola kertoi yllättyneensä rikkaan promillen pessimistisestä Suomi-kuvasta. He käyttävät valtaa, mutta ovat henkisesti irrottautumassa pohjoismaisesta demokraattisesta yhteiskuntamallista. Verojen välttely on hyväksyttävää. ”Suhde veroihin on kiinnostava. Kansalaisten veroilla ylläpidetään yhteiskuntaa, joka on hyvä myös bisnekselle. He itse maksavat vain 35 prosenttia tuloistaan ja pääomatuloista vielä vähemmän. Suomen vertaaminen DDR:ään on siten aika hätkähdyttävää. Se on aika pelottavaa, että yritysjohtajat eivät usko enää Suomeen”, Anu Kantola tilitti.

Tässäpä sitä päivän antia tuli. Messut ovat ohi. Kävijämäärässä tehtiin jälleen ennätys: 92 000 kävijää, kasvua edellisestä vuodesta seitsemän prosenttia. Mukana ovat luvussa, kuten aiemminkin, Viini ja ruoka -messun kävijät. Itse en sille puolelle salia koskaan ehtinyt, vaikka ostinkin kustantajan osastolta teoksen Martat. Keittokirja. Innostu ja onnistu keittiössä.

Kategoria(t): Ajankohtaista, Kaunokirjallisuus, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Sunnuntaina 27.10. Helsingin kirjamessuilla

  1. Jouko Vanhanen sanoo:

    Leelo Tunglan edesmennyt puoliso Raimond Kangro oli säveltäjä. (Kirjailija oli Raimond Kaugver.) Ja merkittävä nykykirjailija Maarja Kangro on Tunglan tytär.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s