Lauantaina 26.10. Helsingin kirjamessuilla

Teen kullekin päivälle suunnitelman. Se toteutuu vain joiltain osin, eikä lauantai tehnyt siinä poikkeusta. Messupäivä on suunnitelmien, sattumien, ajan rajallisuuden ja herätekäyttäytymisen sekoite. Kaunokirjallisuuteen painottuvien aikeitteni sijaan päivästä tuli vallan muuta, kustantajien bloggaritilaisuuksia ja päätteeksi Viron suurlähetystön kutsut. Virolainen kirjallisuus näyttäytyy messuilla joka syksy.

Suomussalmi-romaani kuvaa talvisodan dramaattisia kuukausia miehitetyssä Kainuun kunnassa.

Päiväni oli sotaisa. Osuin kuuntelemaan esittelyä kirjailija Pekka Jaatisen romaanista Suomussalmi. Talvisota 1939−40. Jaatinen on kirjoittanut viime sodista runsaasti, muiden muassa viisiosaisen Lapin sota -sarjan. Suomussalmi on ensimmäinen kokonaisvaltainen kuvaus puna-armeijan miehittämästä Suomussalmesta romaanikerronnalla. Puna-armeija hyökkäsi itärajan takaa talvisodan ensimmäisellä viikolla ensin Juntusrantaan ja sieltä kirkonkylään ja Neuvostoliiton komento pysyi kunnassa aina talvisodan loppuun saakka. Sen alaiseksi jäivät ne yli 1650 asukasta, joita ei ehditty tai onnistuttu evakuoimaan.

Enin osa väestöstä ehdittiin kyllä siirtää. Suomussalmella oli tuolloin noin 10 000 asukasta. Jaatisen mukaan kaikki eivät halunneet lähteä. ”Osa jääneistä oli tiukkoja kommunisteja. Osa oli hyvin köyhiä. Kun syksyn sato oli korjattu, heille oli yksi lysti, mikä olisi komento. Kotiaan he eivät halunneet jättää”, Jaatinen tietää.

Pekka Jaatinen onnistui tavoittamaan vielä muutaman sellaisen, jolla on omakohtainen kosketus vuoden 1939 tapahtumiin. Yksi kirjan henkilöistä on Lempi Seppänen, vain 800 metrin päässä Kartimon rajapuomilta asunut nainen, joka kirjassa vie turvaan kelkalla pientä lastaan. Jaatinen pääsi haastattelemaan Lempin poikaa, Eero Seppästä, joka asuu edelleen rajan pinnassa kotitalossaan ja pitää majataloa.

Toinen äärettömän tärkeä tietolähde oli suomussalmelaisen Eero Schroderuksen mittava äänikasettiarkisto, jonne Schroderus on tallentanut veteraanien haastatteluja sotavuosista. ”Schroderus myös käänsi kirjani repliikit Suomussalmen murteelle”, Jaatinen kuvaa yhteistyön monipuolisuutta.

Puna-armeija ei koskaan päässyt Ouluun, jonne se pyrki. Jään kantavuus tuli suomalaisten turvaksi: Jää oli liian heikkoa kantamaan tankkien painoa ja hyökkäykset saatiin pysäytetyksi, vaikka venäläisillä oli valtaisa ylivoima.

”Suomussalmella ei aluksi ollut juurikaan sotilasjoukkoja, sillä suomalaisten tiedustelu petti. Paikalliset ihmiset kuulivat ääniä rajan takaa ja tiesivät rakennuksia otettavan uuskäyttöön, mutta ensimmäisellä rajaosastollamme oli vain 250 sotilasta ja toisella alle 60, kun taas venäläiset hyökkäsivät ensivaiheessa 12 000 sotilaan voimalla. Myöhemmin voimasuhteet tasoittuivat suhteeksi 10 000 suomalaista/ 50 000 venäläistä”. Jaatinen selvensi.

Suomussalmen taisteluista muistetaan Raatteen tie. Se oli venäläisten surmanloukko.

”Venäläisten oppaana ja tulkkina toimi Neuvostoliittoon vuonna 1918 paennut paikallinen toveri Hytti. Hän oli psyykkisesti häiriintynyt ja pelastui alkaneilta vainoilta suostumalla puna-armeijan oppaaksi. Myöhemmin hänelle kuitenkin kävi huonosti, kuten monelle muullekin loikanneelle”, Jaatinen tietää.

Evakuointeja muualla

Ikkunat jäässä -teos kertoo evakuoitujen ihmisten tarinoita.

Everstiluutnantti ja kirjailija Heikki Tiilikainen kertoi tietokirjailija ja toimittaja Pekka Tuomikosken kanssa kirjoittamastaan teoksesta Ikkunat jäässä – Talvisodan väestösiirtoja ja evakkotarinoita. Teos perustuu evakkojen haastatteluihin.

Tiilikainen kertoi olleensa espoolainen jatkosodan lapsi, joka ei tuolloin tajunnut, että hänenkaltaistensa lapsuus oli hyvin omalaatuinen. Hän halusi kuulla muidenkin tarinoita ja se johti hänet kirjan tekoon. Lapsuutensa noina vuosina kokeneet ovat nyt vanhoja. ”Muistot ovat seestyneet ja ne ovat usein iloisia.”

Tiilikainen uskoo itse nähneensä yhden pommituksen ja muistavansa yhden pommisuojassa olon, ”erään Selman pehmeässä sylissä”. Pelko ja kauhu kuuluvat myös muistoihin. ”Sota-aikana isä oli kerran joulupukkina, sotilaspuvussa, kasvoilla pahvinen naamari, joka näytti ikään kuin pää olisi sen takaa haljennut. Se olento oli kauhukokemus”, hän muistaa. Muistiin ovat syöpyneet myös 1950-luvun alkupuolen atomisodan pelko ja siihen sekoittuvat Porkkalasta kantautuneet venäläisten ammunnat.

Tiilikaisen ja Tuomikosken kirja kattaa karjalaisten evakuoinnit, Ruotsiin siirretyt sotalapset, Lapin väestön siirron Länsi-Pohjaan ja sotatoimialueiden evakuoinnit. ”Sotalapsista osa joutui Tanskaan ja Norjaan. Muuan haastattelemani kuvasi, miten suhtautuminen Norjassa muuttui viileäksi saksalaisten miehitettyä Norjan. Suomalaiset kun olivat liitossa Saksan kanssa.”

Olli Rehn euroa pelastamassa

Eurooppa-mies Olli Rehn kertoo eurokriisin vuosista yleistajuisessa teoksessaan.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin teos Kuilun partaalla – Näin euro pelastettiin oikoo kirjoittajan mukaan sitä potaskaa, jota kriisivuosista on kirjoitettu. Hän antaa tapahtumille oman tulkintansa silloisena EU:n talouskomissaarina.

Finanssipoliittinen kriisi ei ollut vain yksittäisten maiden kuten Kreikan kriisi, vaan se koski koko Euroopan Unionia. Se eteni pikkuhiljaa ja sitten rytinällä eli kuten savolaiset sanoisivat: Kompurointi suattaa estee kuatumisen, mutta johtaa etunojjaan. Se johtui vääristymistä, velkaantumisesta, joka koski niin yksityisiä kuin valtioita. Korjaamiseen tarvittiin pankkiunioni ja Euroopan keskuspankin siirtyminen aktiiviseen keynesiläiseen rahapolitiikkaan”, Rehn tiivisti.

Olli Rehn kertoi luonnehtivansa kirjassaan korrektisti tuonaikaisia keskeisiä vaikuttajia ja työtovereitaan, kuten Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajaa Christine Lagardea, Euroopan keskuspankin ”älykästä ja vilpitöntä toimijaa”, pääjohtaja Mario Dradhia, Saksan silloista kristillisdemokraattista valtionvarainministeriä Wolfgang Schäublea ja monia muita. Schäublessa yhdistyvät Rehnin mukaan siili ja kettu. ”Siili puolustaa yhtä asiaa, ketulla on sen sijaan iso päämäärä ja se pystyy navigoimaan ovelasti siihen päästäkseen.”

Olli Rehn kertoi kirjoittaneensa kirjansa niin, että sen voi ymmärtää kuka tahansa. Kirja on tarina Suomen Eurooppa-matkasta, tarina euron taipaleesta ja tarina Rehnin Eurooppa-matkasta, siltä osin se on siis myös elämäkerrallinen.

Nykytilanteesta hän antoi yöpakkamaisen tilannekuvan, aiheuttajina USA:n ja Kiinan kauppasota sekä shakespearemaiseksi draamaksi muuttunut brexit. ”Paras ohje olisi ratkoa kauppakiistat ja saattaa brexit maaliin sopimuksen kanssa.”

Kirjamessuilla kun oltiin, Olli Rehnin puheenvuorot vilisivät kirjallisia vertauksia. Monipuolisesti lukevaksi mieheksi hänet on aina tiedetty.

Kustannustoimittajien kädenjälki

Annasstiina Stormin uutuus on Kerro, kerro, Anja Portinin teos on Muistokirjoitus ja Olga Kokon teos on Munametsä.

Kustantamon S&S (ent. Schilds & Söderstöm) suljetussa tilaisuudessa tutustuin kolmeen itselleni uuteen kirjailijaan, Annastiina Stormiin, Anja Portiniin ja Olga Kokkoon. Heidän uutuusteoksiinsa palannen talven mittaan, mutta kiinnostavinta tapaamisessa oli keskustelu kustannustoimittajan merkityksestä painovalmiin kirjan aikaansaamisessa.

Kaikki kolme vannoivat rakastavansa kustannustoimittajaansa, niin keskeiseksi he kokevat palautteen ja kyvyn ohjata kirjailija tarkastelemaan jotain asiaa toisin.
”Kirjoittaminen on häpeän kohtaamista. Ensiteksti on usein noloa. Rakastan kustannustoimittajaani siksi, että hän on nähnyt tekstini heikoimmillaan ja karseimmillaan ja on silti halunnut keskustella ja tavata uudelleen”, purkivat kokemuksiaan Annastiina ja Olga.

Kirjoittaja kaipaa henkistä tukea ja kustannustoimittajalta hän sitä saa. Ammatti-ihminen ehdottaa rajausta ja karsimista, keskittymistä johonkin teemaan tai juonteeseen tai ehdottaa jonkin kohdan tarkistamista. Oikoluvun kanssa kustannustoimittajaan vaativalla työllä ei ole mitään tekemistä. Oikoluku on teknistä loppuhiontaa.

”Kirjan kirjoittaminen on monipolvinen vaihe. Lopputulos on yleensä hyvin kaukana ensimmäisestä käsikirjoitusversiosta”, naiset vakuuttivat.

Ihme ilmat! on kuva-tietoteos kaikenikäisille ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta.

Kuuntelin myös Hanna Rydin kertomaa uutuusromaanista Rakkaudettomuus ja Ossi Nymania romaanista Patriarkaatti. Niistä kirjoista siis joskus!

Päivän varsinainen makupala oli lapsille tehty, mutta kaikenikäisille sopiva ilmastonmuutoskuvakirja Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. Se on Laura Ertimon teksteille ja Mari Ahokoivun kuvitukselle rakentuva, osin sarjakuvamainen teos mitä ajankohtaisimmasta aiheesta. Teos sisältää valtavasti tietoa, lempeällä tavalla kerrottuna.

Kun tekijöiltä tivattiin, miksi kertoa lapsille ilmastomuutoksesta, eikö lapsia pitäisi suojella, vastaus oli selvä: ”Siksi  juuri koska heitä pitää suojella.” Kuva-tietoteoksen on kustantanut Into. Kirjasta on solmittu jo useisiin maihin kustannussopimuksia, joten fossiilimenninkäinen, mehiläinen ja kirjan pienperhe seikkailevat pian myös maailmalla.

 

Kategoria(t): Ajankohtaista, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s