Perjantaina 25.10. Helsingin kirjamessuilla

Maria Abdulkarim palkittiin Minna Canth seuran palkinnolla monipuolisesta aktiivitoiminnastaan.

Kirjamessut ovat suosittu foorumi tunnustusten ja palkintojen jakamisille. Tänään osuin todistamaan kahta  palkitsemista. Minna Canthin seura palkitsi Oslon työmatkansa vuoksi saapumasta estyneen somalialaistaustaisen kansalaisaktivistin Maria Abdulkarimin (s. 1982). Palkinto annettiin nyt kolmannen kerran ja se myönnetään henkilölle, jonka työ kirjoittajana, yrittäjänä tai yhteiskunnallisena vaikuttajana innostaa rakentamaan yhä parempaa Suomea Minna Canthin rohkeassa hengessä. Maria Abdulkarim on avannut kanssaihmisten silmiä ja ovia tulevaisuuteen muiden muassa toimiessaan Naisliitto Unionissa ja Väestöliitossa.

Maria Abdulkarim on vaikuttanut monipuolisesti eri kansalaisjärjestöissä monikulttuurisuuden puolesta rasismia vastustaen ja feminismiä edistäen. Kaksikielisessä videokiitospuheessaan (suomeksi ja ruotsiksi) Maria kertoi arvostavansa Minna Canthia, joka ”antoi kielen keskusteluille yhteiskunnallisista epäkohdista”.

Vuoden parhaan matkakirjan Vaelluksia Italiassa ovat kirjoittaneet ja toimittaneet italian tuntijat Markku Kaskela ja Tomi Kontio.

Mondo-lehti on vuorostaan valinnut Vuoden matkakirjaksi Markku Kaskelan ja Tomi Kontion teoksen Vaelluksia Italiassa (Avain). Parivaljakko on kirjoittanut Italia-teoksia ennenkin. Puhuva talo sai sysäyksensä Suomen suurlähetystön residenssistä ja talon valtavasta historiasta. Minun Italiani käsitteli koko Italiaa. Vaelluksia Italiassa on liikkeellä olijoiden, etsijöiden teos. Se on artikkelikokoelma, jonka sivuilla vaelletaan Italian maaseudulla, kaupungeissa, taiteessa, historiassa ja vanhassa olutkulttuurissa.

Kirjan tekijät yltyivät ylistämään Italian kierrätys- ja korjauskulttuuria. Mitään ei heitetä pois, vaan vanha korjataan ja otetaan jossain uuteen käyttöön. Se on luonut Italiaan puuseppä- ja käsityöyrittäjyyden, vahvan yksityisyrittäjyyden. Antiikkikauppoja on paljon. Vanhan uuskäyttöön ottamisessa on kirjoittajien mielestä kyse mukavuudenhalusta ja historian tajusta. Sama arvostus koskee myös käsityönä valmistettua olutta, pienpanimoyrittäjyyttä, joka on yksi haarapolku ilmestyneessä kirjassa.

Kaskelan ja Kontien lisäksi kirjassa on muitakin artikkeleiden kirjoittajia, yksi heistä Roomassa asuva kuvataiteilija Nanna Susi, joka inspiroitui kuvittamaan oman artikkelinsa kirjaan maalaamillaan maalauksilla ”vaelluskirjan hengessä”.

Lupa tappaa

Ollimatti ja Jaakkojuhani Peltonen ovat toimittaneet tieteellisten artikkeliden kokoelman sotien oikeutuksista, Lupa tappaa?

Vaikka tappaminen on kielletty, valtioilla on lupa tappaa, ainakin sodassa vihollisiksi luokiteltuja. Tampereen yliopiston tutkijat Jaakkojuhani Peltonen ja Ollimatti Peltonen ovat toimittaneet teoksen Lupa tappaa? Sodankäynnin ja sotien oikeuttamisen pitkä historia (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). Teos on artikkelikokoelma. Se käsittelee tappamisen ”oikeutusta” muinaisesta Egyptistä ja Assyriasta lähtien päätyen meidän aikaamme.

Dwight Eisenhowerin mukaan sodat joudutaan oikeuttamaan siksi, että ihmiset vihaavat niitä. Sodanvastaisuus joudutaan selättämään. Peltosten mukaan sodan oikeuttamisessa käytetään emotionaalisia ja rationaalisia perusteluja. Emotionaaliset ovat kotirintamaa varten: vedotaan hyveellisyyteen, velvollisuudentuntoon, patriotismiin ja hyödynnetään pelkoa. Ulkovaltoja varten ovat rationaaliset perustelut. Vastapuolesta luodaan viholliskuva. Todellisuudessa emotionaaliset ja rationaaliset perustelut eivät ole keskenään aivan erillisiä. Rationaaliset ovat itse asiassa hyvinkin emotionaalisia.

Kautta historian yksi sodan perustelu on ollut vapauttaminen. Jollekin väestönosalle on väitetty tuotavan vapaus tai vapautus ikeen alta. Sitä käytti taitavasti jo Aleksanteri Suuren isä Filippos II halutessaan saada itse alistamansa Kreikan kaupunkivaltiot mukaan sotaan Persiaa vastaan. Vapautusta suomalaiset käyttivät Itä-Karjalaan suunnatuilla Suur-Suomi-retkillään.

Teoksen toimittajien mukaan sodat manipuloidaan usein puolustussodiksi tekemällä toinen osapuoli  syylliseksi. Meille tuttu esimerkki on Mainilan laukaukset. ”Hyökkäyssotia ei ole, vaan sellaiset on perusteltu puolustussodiksi”, toimittajat tiivistivät.

Toimittajien mukaan Ranskan suuri vallankumous oli käännekohta siinä merkityksessä, että vallankumous toi poliittisen päätöksenteon areenan, kansalaiskonventin, sekä ulkoparlamentaarisia instituutioita, joissa ja joiden kesken käytiin julkista dialogia. Sen jälkeen on jouduttu sotien sytyttyä kysymään, onko kaikki diplomatian keinot kuljettu loppuun.

”Ihmisellä on moraalinen puoli, rakastaa ja rakentaa, mutta myös taipumus vihata ja repiä”, toimittajakaksikko totesi. ”Sotien ihannointi on rakentunut ylikorostuneelle alfauros-ihanteelle.”

Kolonialismi hipaisee myös meitä

Orjia ja isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla sekä Kivenmurskaajat käsittelevät kolonialismia, jonka hintaa niin monet kansat maksavat edelleen.

Antti Kujala, Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen ravistelevat suomalaista hyväuskoisuutta kahdella teoksella, jotka todistavat emämaa Ruotsin tavoittelemalla tavoitelleen orjakauppaan perustuvia siirtomaita ja sellaisen myös saaneen Karibialta Tanskalta, jolla tällaisia saaria oli useampia. Kujala on kirjoittanut kolonialismin yleisen historian Kivenmurskaajat, Aaltosen ja Sivosen teoksen nimi on kohdenetumpi: Orjia ja isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla.

Kirjoittajien mukaan Suomessa on ollut helppo väistä kolonialismi lähinnä Ranskaa, Englantia ja Belgiaa koskevina historian taakkoina. ”Meillä on oma uhriutumisen perinne”, he totesivat. Silti Ruotsin Karibia-vaiheessa on ollut mukana henkilöitä, jotka ovat käyneet koulunsa Suomessa ja asuneet myös täällä.

”Turussa syötiin orjien kasvattamaa sokeria ja meiltä vietiin rautaa, josta taottiin kahleita. Sitä maailmanjärjestystä pidettiin tuolloin itsestään selvänä. Ranskan ja Englannin uskottiin pystyvän sivistämään orjat. Suomi on nyt yksi Euroopan rikkaimmista maista. Emme voi panna päätämme piiloon ja väittää, etteivät kolonialismin erilaiset seuraukset nykyajassa koskisi myös meitä. Meidän tulee olla tietoisia ja tuntea historia”, Aaltonen ja Sivonen summasivat.

Ympäristö-  ja ilmastoasiat näkyvästi esillä

Ympäristötoimija Leo Stranius haastatteli tieteiskirjailija Risto Isomäkeä useamman kerran päivän mittaan. Isomäki on tarttunut ilmastonmuutoksen ongelmaan tutkijan paneutuneisuudella.

Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat tulevat Helsingin kirjamessuilla näkyvästi ja kuuluvastikin esiin.  Yksi ilmastonmuutosta vastaan aktiiviseksi toimijaksi ryhtynyt on ekologisiin kysymyksiin perehtynyt tieteiskirjailija Risto Isomäki, jota eri foorumeilla haastatteli ympäristökonsultiksi hiljattain siirtynyt kansalaisvaikuttaja Leo Stranius. Isomäki kertoi tilaisuuksissa uusimmasta teoksestaan Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutokset (Into).

Suomen osalta tehokkaimpana yksittäisenä politiikkakeinona hän pitkää sähköautoistumisen nopeuttamista ja globaalina pyrkimyksenä siirtymistä lihapainotteisesta ravinnosta kasvispainotteiseen. EU:n tulisi hänen mielestään muuttaa radikaalisti maataloustuen perusteita tukemaan nimenomaan kasvispitoisen ravinnon tuottamista nykyisen eläinpainotteisen tuen sijasta.

Itse kuuntelin puolituntisen Helsingin yliopistossa työskentelevää tutkijaa Panu Pihkalaa, joka on kirjoittanut Kirjapajan kustantaman sanakirjan ympäristötunteista. Paljon julkisuudessa toistuneen ympäristöahdistuksen Pihkala näki johtavan joko lamauttavaan tai toimintaan kannustavaan käytökseen. Syyllistämistä hän piti kyseenalaisena keinona siksi, että se voi johtaa syyllistymisen sijasta myös torjuntaan. Ruotsalaiselle Greta Thunbergille on käynyt juuri niin. Hän on joutunut netissä raivokkaan vihahyökkäyksen kohteeksi.

Pihkalaa haastatellut Pekka Sauri sanoi Gretan vetoavan ilmastomuutoksessa tieteeseen ja faktoihin, mutta nostattavan niillä puheillaan pintaan voimakkaita tunteita. Keskustelijat myönsivät kuitenkin järjen ja tunteen yhdistyvän myös Gretan puheissa ja etenkin kehon kielessä ja puheen sävyssä. Puhe YK:ssa viestitti katkeroitumista, surua ja kuulijoiden saattamista häpeään.

Poliittiset kuvat pyrkivät vakuuttamaan

Mediatutkimuksen alueelta väitöskirjaansa tekevä Susanna Virkki on tutkinut viiden tuhannen henkilövaalikuvan massaa vuosiväliltä 1945−2015 kirjaansa Poliittiset kuvat (Avain) varten. Siinä hän analysoi, mitä eduskuntavaaleissa eri vuosikymmenillä ehdokkaina olleet poliitikot ovat pyrkineet viestittämään ja mitä viestittävät nykyisin.

”Hyvässä vaalikuvassa välittyy ihmisen persoona ja kuva onnistuu vakuuttamaan katsojan. Yksinkertaisuus on hyve. Aiemmin on yritetty rakentaa imagoa, mutta se ei onnistu, jos ehdokkaalla ei ole vakuuttavaa tarjottavaa äänestäjille. Imago ei saa olla ristiriidassa persoonan kanssa. Mitä selkeämpi viesti kuvassa, sen parempi. Kuvalla on suuri voima”, Virkki eritteli.

Fiktiivisestä kirjallisuudesta kerron sitten, kun olen saamani kirjat lukenut. Tervetuloa, lauantai, uusin teematilaisuuksin ja tuttujen tapaamisin!

Kategoria(t): Ajankohtaista, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s