Mart Laar: Viro vuonna nolla

Mart Laar lupasi ajaa partansa,  kun Viro pääsee NATOon. Näin myös tapahtui. Mutta para

Lukiessani Mart Laarin pääministerivuosien muistelmia Viro vuonna nolla sukat alkoivat pyöriä jalassa. Siinä mitassa hillittömän hektiseltä uusitsenäistyneen Viron politiikanteko 1990-luvun alkuvuosina vaikuttaa olleen.  Viron ihmeellä (ime) on tarkoitettu Viron taloudellista ja poliittista ohjelmaa, joka julkistettiin vuonna 1987 ja jonka seurauksena muodostettiin itsenäisyyttä ajanut kansanrintama, rahvarinne.  Mart Laarin kirjan luettuani Eesti IME on pakko ulottaa myös kansanrintaman jälkeisiin vuosiin, jopa vuoteen 2004, jolloin Viro hyväksyttiin Euroopan Unionin jäseneksi. NATOon Viro oli päässyt kahta vuotta aiemmin. Vuosikymmenen alkuvuosien  ja vuosituhannen taitteen hallituksien pääministerinä toimi nuori Mart Laar, aivan keskeinen arkkitehti molemmissa tärkeissä ja yleisesti tavoittamattomina  pidetyissä aikaansaannoksissa.

Tottahan ansiosta kuuluu osa monelle muillekin, vaikka Viron ydinjoukkue olikin pieni: Laarin lisäksi presidentti Lennart Meri, ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves ja Laarin oikea käsi hänen Isänmaa-puolueestaan, puolustusministeriksi noussut Jüri Luik,  joka työskenteli myöhemmin myös diplomaattina.  Viron NATO-suurlähettiläänä toimi Sulev Kannike, Luikia tuki Viron tavoitteissa puolustusvoimain komentaja Tarmo Kôuts ja kansalaisia agitoi myötämieliseksi Ilveksen tiimiinsä pestaama toimittaja Harri Tiido, ”mister NATO”. Tukea tuli myös Meren seuraajalta, presidentti Arnold Rüüteliltä ja erinomaisen suuri ansio kuuluu myös ministeri Marju Lauristinille sosiaalilainsäädännön rustaamisesta EU-kuntoon.

Mart Laar syntyi vuonna 1960 ja oli pääministeriksi noustessaan vasta 32-vuotias. Hän oli saanut mainetta historiantutkijana ja Eesti Üliôppilaste Seltsin uhmakkaana ja aloitteellisena toimijana. Monipuolisesti kielitaitoinen, sujuvapuheinen, älykäs, oivaltava, innovatiivinen, uudet asiat nopeasti omaksuva, kokonaisuuden sekä syyt ja seuraukset hahmottava, ärhäkkä ja kursailematon toimija, sellaisena hän näyttäytyi median kautta tuolloin ja tämän kuvan Viro vuonna nolla myös kirkastaa.

Laarin ilmiömäinen ja poikkeuksellinen lahjakkuus on pakko tunnustaa, ajattelipa itse poliittisesti niin tai näin, myötä- tai vastasukaisesti.  Laar on oikeistolainen ja oikealta hän haki esikuvansa ja tärkeimmät kansainväliset kontaktinsa. Meille Viron tuonaikainen meno näyttäytyi talousliberaalien nuorien juppien vauhtisokeutena. Monia meitä hirvitti, myös itseäni.

Mart Laar oli tornado. Vastustajat uskoivat tornadon lähtevän Viron yltä muutamassa kuukaudessa. Se pysyi yli kolme vuotta ja tuli 1999 uudelleen liki neljäksi vuodeksi. Ison Britannian rautarouva Margaret Thatcher kutsui Laaria ”poliittiseksi lapsenlapsekseen”.  Laarin oppikirja taloudessa oli Milton Friedmanin teos Vapaus valita. Friedmanin opit hän kopioi Isänmaa-puolueensa ohjelmiin. Viron omaleimaisesta veropolitiikasta hän riiteli Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa ja piti päänsä.
”Malli tuli myöhemmin tunnetuksi Lafferin käyränä, joka myöskin osoittaa, etteivät valtion tulot vähene veroastetta laskettaessa. kukaan ei vain ollut kokeillut teoriaa käytännössä.”
Mart Laar piti siis köyhää ja nollaatilasta ponnistanutta Viroa omaksumiensa oppien  laboratoriona.

Ruotsin Carl Bildtistä tuli todellinen kummisetä, ystävä ja aktiivinen sivustatukija. Bildtin osuus erinäisissä lobbausoperaatioissa tuntuu olleen todella suuri.  Saksan mahtimies, kansleri Helmut Kohl soitti usein. Vanha herra sympatisoi selvästi nuorta kollegaansa.

Vaikka suomenkielisen laitoksen Viro vuonna nolla alussa on Laarin suomalaisille osoittama, kohtelias ja sydämellinen esipuhe, pääministerivuosina Suomi näyttäytyy varsin merkityksettömänä maana. Esko Ahon kanssa Laar ystävystyi ja tapasi presidentti Mauno Koiviston. Myöhemmin pääministeri Paavo Lipponen kohosi voimakkaasti tukevaksi toimijaksi ennen muuta Viron pyrkiessä EU:n jäseneksi. Mutta politiikan sisällöissä maat poikkesivat sangen suuresti toisistaan.

Aluksi Mart Laarin asema rinnastui samanaikaiseen pääministeriimme Esko Ahoon. Molemmat olivat niin kutsutusti lirissä, maiden taloudet olivat pakkasella. Suomen ja juuri valtiollisen itsenäisyytensä takaisin saaneen Viron kölit uivat syvällä, maat olivat selvitystilassa. Ja silti tilanne oli erilainen. Suomessa olivat rakenteet valmiina, Viro aloitti kirjaimellisesti nollapisteestä.

Laar kertoo hallitustensa taipaleesta aihekokonaisuuksina. Perustuslaista ja hallitusmuodosta oli tuskin vielä muste kuivunut. Korruptio ja rikollisuus rehottivat.  Työttömyys oli korkealla. Viro siirtyi uhmakkaan uhkarohkeasti omaan rahaan, kruunuun ja hylkäsi ruplan. Ruplia jäi keskuspankin holveihin massiiviset määrät ja kun Venäjällä inflaatio ravasi, kansalaisilta markkoja vastaan lunastetut ruplat alkoivat vauhdilla muuttua jätepaperiksi. Niiden myynti Tšetseniaan oli melkoinen temppu. Rahoilla saatiin maksetuksi maksamatta jääneet eläkkeet.

Venäläiset sotajoukot piti saada pois maasta. Se osoittautui todella visaiseksi ongelmaksi, sillä joukoilla ei ollut aikomustakaan lähteä ja Venäjä oli omaksunut Karaganovin doktriinin ”lähiulkomaista” ja oikeudestaan tulla puolustamaan siellä asuvia maamiehiään. Jos Laarin muistelmiin Lennart Meren Moskovassa käymistä neuvotteluista on uskomista, Boris Jeltsin taipui allekirjoittamaan vetäytymismääräyksen vasta tukevassa humalassa. Meri myrkytti vierellä olevaa koristekasvia neuvottelun pitkittyessä vodkalla. Omat puolustusvoimat puuttuivat, ne siis luotiin hajanaisista liikkeistä keruskelemalla. Ensimmäiset aseostot – Israelista – pidettiin tiukasti salassa. Laar hääri niissä melko yksin ja omavaltaisesti, mikä vapaan tiedonvälityksen maassa ei voi onnistua pysyvästi. Meteli oli melkoinen.

Laar ui omavaltaisilla menettelytavoillaan poliittisesta kohusta, kuohusta ja skandaalista toiseen.  Hän ei alleviivaa virheitään, mutta myöntää sentään:
”Ja kun minä tein jotain, tein sen suurieleisesti. Myös ne tyhmyydet.”
Venäjänkielinen, suurtyöttömyydestä kärsivä Narva oli tikittävä aikapommi ja ongelman ratkaisun menettelytapoja lukiessani piti hieraista silmiä ja lukea uudelleen. Kutsuttakoon luottomieheksi nimitetyn Indrek Tarandin menettelyä vaikka innovatiiviseksi, todeksi uskomisen reunat se puhkoi, kun narvalaiset huiputettiin vastustamaan venäjämielisen pormestarinsa ajamaa kansanäänestystä. Se olisi johdanut konfliktiin Narvan kuulumisesta Viroon.

Sen, minkä Neuvostoliitto oli ihmisiltä vienyt, se päätettiin palauttaa. Omaisuudenpalautus oli monimutkainen ja pitkäkestoinen prosessi. Valtion suuryritykset myytiin pois. Vaikeinta omaisuudenpalautus oli Tallinnassa. Myös Laarin perheen silloinen koti meni palautuksen kautta alta.

Luotu verojärjestelmä ei muistuttanut minkään muun maan tunnettua järjestelmää: Viro toteutti tuloissa tasaveron ja poisti yritysveron kokonaan. Yritysten piti vain käyttää voittonsa investointeihin. Viro poisti rajoiltaan tullit. Ensimmäinen punakynäbudjetti olisi meillä sytyttänyt sisällissodan, ainakaan yksikään hallitus ei olisi selvinnyt sellaisesta säästöbudjetista pystyssä. Mutta Laarin hallitus onnistui tavoitteissaan ja toteutti aikeensa. Suuri osa kansasta kitui: Muistan nähneeni tuolloin Tallinnan torin likellä vanhuksen yrittämässä myydä vanhaa rukinlapaansa.  Se oli ainokaineen esine yritykseksi realisoida se muutamaksi markaksi teen ja leivän ostamiseksi. Niillä moni nuo itenäisyyden ensivuodet eli.

Laarin kunniaksi on kuitenkin tunnustettava se, ettei hän pröystäillyt itse. Hän ei muuttanut pääministerin virka-asuntoon vaan pysyi perheineen vanhassa vaatimattomassa kerrostaloasunnossa, vuokralla. Se oli sympaattista luettavaa. Laar ei hakenut henkilökohtaista etua, mutta osasi pitää hauskaa ja nauttia maailman suurten johtajien seurasta. (Ymmärsin tuolloin noiden vuosien aikana, että presidentti Meri tunsi arvonsa eikä surkutellut elintasostaan kansalle koituvia kustannuksia.)

Laarin hallituksen huimia hankkeita oli tehdä Virosta e-Viro. Se on pääasiassa toteutettu Laarin toisen hallituksen aikana. Maa otti hallituskriisin keskellä käyttöön sähköiset henkilökortit. Hallitus oli siirtynyt heti e-projektin alussa sähköisiin istuntoihin.

Henkilösuhteet ovat tietenkin mielenkiintoista luettavaa. Kun Laarin ensimmäinen hallitus kaatui, käy ilmi, että presidentti Meri inhosi pääministeriään ja nimitti tätä eräässä keskustelussa rikolliseksi. Sellaisena moni oppositiopoliitikko häntä piti. Mutta Meri alkoi pian kaivata poliittista tornadoa takaisin ja asettui tukemaan Laarin uutta nousua. Laarin toinen hallitus kaatui hallituskumppanin, Reformi -puolueen johtohahmon Siim Kallasin juonitteluihin ja kaupantekoon oppositiojohtaja Edgar Savisaaren kanssa. Tähtäin oli selvä, vaikka Laar ei sitä rautalangasta lukijalle väännä: Siim Kallas mieli itse pääministeriksi ja hajottamalla hallituksen perustana olleen, siihen asti hyvin sujuneen kolmen puolueen yhteistyön myös pääsi pääministeriksi, tosin vain vuodeksi.

Mart Laar vertaa kirjassaan itseään välillä ravihevoseen. Ehkä hän oli veturimies, joka kuljetti ”Viron yskivää valtiojunaa”, jonka alta kiskot oli yksityistämisen myötä myyty muualle. Itselleni hän vertautui monet kerrat Don Quijoteen, joka peitsi tanassa käy hyökkäykseen ylivoimaista vastusta vastaan. Don Quijote oli hullu, Mart Laar sen sijaan hullunrohkea, fanaatikko.

Viro vuonna nolla on kiivas, hektinen, hengästyttävä. Mart Laarin taitavuutta ja monilahjakkuutta on pakko ihailla. Hän halusi maalleen vilpittömästi hyvää tulevaisuutta, ohjata Viron osaksi demokraattista länttä ja sen hän myös teki. Ylin kirjasta kumpuava arvo on vapaus. Vapauden eteen hän pani itsensä likoon. Kun Viro liittyi NATOon, Siim Kallasin hallitus järjesti vastaanoton NATO-kutsun kunniaksi. Kutsun saivat panoksensa jäsenyyden hyväksi eri tavoin tehneet. Mart Laaria ja Jüri Luikia ei kutsuttu. Kaksikko teki valtavan työn Viron suurien tavoitteiden eteen. Heidän osuuttaan voisi rinnastaa vaikkapa Mao Zetungin pitkään marssiin. Ehkä siinä vauhdissa tuli astuneeksi joillekin varpaille.

Petteri Aarnosin suomennos on sujuva ja miellyttävää luettavaksi. Mutta: Siim Kallasin nimi ei taivu muotoon Kallaksen, Kallakselle jne. Tuo taivutusmuoto on rajattu vain Aino ja Oskar Kallakselle vanhastaan vakiintuneina taivutusmuotoina. Muilla siis Kallas, Kallasin, Kallasille jne.

Mart Laar esiintyy Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26. lokakuuta klo 17. Hänen kanssaan keskustelevat Paavo Lipponen ja Matti Maasikas. Tilaisuus on Suomenlinna-salissa.

Mart Laar: Viro vuonna nolla. Docendo 2019, henkilöhakemistoineen 392 sivua. Suomennos Petteri Aarnos.

Kategoria(t): Muistelmat ja elämänkerrat, Poliittinen historia Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Mart Laar: Viro vuonna nolla

  1. tainatai sanoo:

    Viron oma valuutta ruplan jälkeen ja ennen euroa oli kruunu.

Vastaa käyttäjälle tainatai Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s