William Golding: Kärpästen herra

Kärpästen herrasta on luvuttomia erilaisia painoksia, niin myös luvuttomia kansiratkaisuja.

Onko minulla immuniteetti pahuutta vastaan? ”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”, riimitteli Eino Leino.  Psykiatri Hannu Lauermaa on toista mieltä: Ihminen on kaikkein pahin peto, sillä hän tappaa omiaan.  Voisi lisätä: Olemme julmin peto sen seurauksena, että meistä kehittyi kädellisiä. Yksikään muu nisäkäs ei tapa niin paljon lajitovereitaan kuin kädellinen ihminen.

Pahuus on lyijynraskas, pönäkkä, täynnä teräviä, viiltäviä ulokkeita. Siitä lähtee lemu, milteipä löyhkä. Sellainenko pahantekijä ja pahantahtoja lymyilisi myös minun sisälläni? Sisäinen pahuus on meille tabu. Sitä ei halua etsiä, saatikka löytää ja tunnistaa. Sen haluaa kieltää, torjua, ainakin vähätellä. Pahuutta totta kai on, liiankin paljon, mutta ei kai sentään minussa?

Pahuus on väljemmin ilmaistuna moraalisesti tuomittavia tekoja ja ajatuksia. Olenko vapaa myös ilkeistä, vahingoniloisista tai pahansuovista ajatuksista, kaikenlaisissa tilanteissa?

Kun lainasin Nobel-palkitun William Goldingin kulttikirjan Kärpästen herra yläsavolaisesta kirjastosta, kirjastonhoitaja purki kollegalleen huolta kirjasta mahdollisesti jäävän lisäkappaleen olemassaolosta. Koulut olivat alkaneet ja kirjaa kysyviä oppilaita saattaisi pian ilmestyä. Kärpästen herraa siis luetetaan koulussa. Upeaa!

Kirja kertoo englantilaisista koulupojista, jotka selittämättömän lento-onnettomuuden seurauksena päätyvät Tyynen valtameren asumattomalle saarelle ja yrittävät selvitä siellä jotenkuten, löydetyksi tulemistaan toivoen. Kirja on hyytävä ja se tarjoaa nuorille lukijoille riipivää jännitystä, jopa kauhua. Koululle Kärpästen herra tarjoaa/tarjoaisi oivallisen alustan virittää keskustelua ihmisen perisynnistä: vallanhalusta, pahuudesta, vihasta, laumakäyttäytymisestä ja väkivallasta, mutta myös empatiasta ja toveruudesta.

Kirjan tarina on niin mukaansatempaava, että lukija antaa anteeksi sen kerronnalliset heikkoudet, kuten miten kummassa koulupojat selvisivät hengissä ja jopa naarmuttomina viidakkosaaren paahtavan kuumalle hietikko- ja kivikkorannalle lentokone-onnettomuudesta. Minne ja miksi he olivat matkalla? Minkä ikäisiä he ovat? Pienin on vain rutikuivan ruohikon korkuinen. Kirja ei anna viitteitä. Pienimpiä kutsutaan tenaviksi. Kuinka kauan he joutuvat sinnittelemään asutun elämän ulkopuolella, missä ravintona on vain villipuiden hedelmiä ja laguunista satunnaisesti siepattu pikkukala? Vihjeenä saarella eletyn ajan pituudesta ovat vain poikien häiritsevän pitkiksi kasvavat hiuskuontalot. He siis pysyvät pinteessä kauan.

He järjestäytyvät. Sakin johtajaksi valitaan puheenvuoron ensin käyttänyt kokoonkutsuja Ralph, jonka käsissä on Possun löytämä jättiläissimpukka arvovaltaa antamassa. Isoista pojista Jack ei pidemmän päälle tyydy ratkaisuun. Hän mielii pomoksi. Hänessä on rehvastelu- ja uhovoimaa, monien silmissä karismaa. Ja ainoastaan hänellä on puukko, poikajoukon toinen tarve-esine tulen loihtimiseksi tarvittavien Possun silmälasilinssien lisäksi. Kun Jack kavereineen saarta tutkiessaan löytää sorkanjälkiuoman, hänessä herää metsästysvietti. Hän kieltäytyy kavereineen suojamajojen rakentamisesta, mitä Ralph Possun neuvomana vaatii ja mistä jatkuvasti jankuttaa.

Possu on tyypillinen sysitty ja ilkuttu musta lammas. Hän on ylipainoinen, rankasti huononäköinen, hidas ja kömpelö astmaatikko. Mutta hän on joukon ainoa ajattelija. Vaikka Ralph käyttäytyy Possua kohtaan törkeän syrjivästi, hänen on pakko ottaa tämän viisaista neuvoista lopulta vaarin. Ralphista itsestään ei ole johtajaksi, vaikkei hän sitä myönnä.  Auktoriteetti karisee ajan myötä käsistä. Jack pystyy tarjoamaan enemmän: tuoretta lihaa, tanssia tulen ympärillä vatsat kylläisinä sekä huoletonta hauskanpitoa. Pojat repeytyvät vihamielisiksi heimoiksi. Enemmistö liukuu Jackin ”metsästäjiin” ja naamansa savella ja hiilellä maalattuaan heistä tulee villejä, aivan kirjaimellisesti. Minuus ja siihen kuuluva vastuuntunne katoavat naamarin taakse.

Joukko-voimalla toteutettavan väkivallan polttoaineina ovat pelko ja viha. Kaikki he pelkäävät, myös monesti pakokauhun kynsiin joutunut Jack. Jackin ”heimossa” keskinäinen kuri perustuu sisäiseen väkivaltaan ja lihalla palkitsemiseen. Sakista poissulkemisen uhka on pahin mahdollinen seuraus omapäisyydestä, sillä joukkoon kuulumattomat eliminoidaan. Ralphin ainoa strategiaa röyhkeää Jackiä ja hänen ”heimoaan” vastaan on vaatiminen. Hänellä on vaatimiseen oikeus, siis painava syy, vaikkei vaatiminen johda mihinkään. Sellainen nauretaan sakilla lyttyyn. Ralph ei osaa neuvotella. Neuvottelutaitoon kuuluvat kompromissit ja kaupanteko, siis molemminpuolisen edun etsintä. Se vaatii hitusen nöyrtymistä, ainakin tosiasioiden tunnustamista. Mutta Ralph vetoaa periaatteeseen: Hänet on valittu johtajaksi. Se on muuttunut ontoksi hokemaksi. Johtajuus on siirtynyt vallantäyteiselle ja vastuuntunnottomalle Jackille. Pojat ovat liukuneet vahvemman puolelle. Niinhän ihminen tapaa tekee.

On eskaloitunut meidän aikanamme tyypillinen kahtiajako: me ja he, me ja nuo. Kun Ralphin uskollisin tukija Possu on kuollut ja kaksi muuta on piesty Jackin tottelijoiksi, ainoaksi saalistettavaksi, saarelta eliminoitavaksi ja tuhottavaksi jää Ralph, yksinäinen lainsuojaton henkipatto. Mutta saarelta ei voi paeta. Vuonna 1954 ilmestyneen teoksen symbolinen viite natsi-Saksaan on silmiin pistävä. Jack on kuin pojat puolelleen agitoinut Führer.

Kärpästen herra osoittautui yllättävän ajankohtaiseksi romaaniksi. Helteen paahtamalla, rutikuivalla saarella roihuaa kaksi kertaa hillitön maastopalo. Ensimmäinen ryöstäytyi varomattomuuden ja välinpitämättömyyden seurauksena, toinen palo tahallaan sytytettynä, jotta Ralphin mahdolliset lymypaikat paljastuisivat. Tuli ajaisi hänet esiin ja saalistajien saartoketjuun. Amazonin sademetsien tahattomat ja tahalliset, jyristen etenevät tulivyöryt rinnastavat Kärpästen herran kuvauksen maapallon – meidän saaremme − julmaan nykytodellisuuteen.

Kirja päättyy Ralphin ja muidenkin poikien pelastamiseen. Roihuavasta saaresta tuli se merkkinuotio, jonka tärkeydestä Ralph jatkuvasti jankutti löydetyksi tulemisen välttämättömyytenä. Saarelta löytyy lauma villiintyneitä barbaareja, joista sivistyksen ja kulttuurin rippeet ovat hukkuneet hävitykseen ja keskinäiseen tuhoon. Golding kirjoittaa Ralphin osaksi itkeä heidän kaikkien viattoman lapsuutensa loppua. Niin karisevaksi ja murenevaksi pintakuorrutukseksi sivistys kirjassa osoittautuu.

Vaikka ihminen on aggressiivisuutensa turvin saalistanut ja tappanut eläimiä selvitäkseen lajina hengissä, nykypäivän lukijalle Kärpästen herran aggressiivisuus tarjoaa myös eläinsuojelu- ja eläintenoikeusulottuvuuden. Pienokaisiaan imettävän emakon yllättäminen ja äärimmäisen raaka ja kiduttava hengiltäotto on kirjan puistattavinta luettavaa. Näin tarinan linkki ulottuu keskusteluun ihmisen eläimille aiheuttamasta kärsimyksestä suoraviivaisemmin keskusteluun eläinten tappamisesta ylipäätään, ravinnoksi tai pelkän metsästyshuvin vuoksi.

Jäin miettimään kuvitteellista jälkitarinaa. Ei totuudeksi jääne puhelahjoiltaan kömpelön Ralphin tarina. Jackilla on omansa, itselleen suotuisampi ja sankaruuden rippeitä nimiinsä pelastava.  Se on informaatiosotaa. Ihmisten maailmassa oikeudenmukaisuus on uhanalaista riistaa. Niin on totuuskin, kaikessa suhteellisuudessaan ja moniulotteisuudessaan.

Friskis&Svettis-liikuntaseuramme lukupiiri keskustelee tästä kulttikirjasta lauantaina Hermannin liikuntasalillaan klo 16 alkaen. Sinne kiirehdin Vanhalta ylioppilastalolta kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistoiminnan messuilta.

William Golding: Kärpästen herra. Otava 1954, 336 sivua. Suomennos Juhani Perkki.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s