Sofi Oksanen: Baby Jane

Pigin tyttöystävä pitää luonnollisena, että häntä tullaan satamaan vastaan. Mielestäni hän on aito virotar. Kansi vironkielisestä laitoksesta.

Olen arvostanut kaikkia, jotka luette kirjallisuutta alkukielillä, siis meikäläisittäin tyypillisimmin ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, saksaksi tai ranskaksi.  Veljeni, mieheni ja poikani kuuluvat teihin. Minä olen perheringin musta lammas. Tiedän toki tuplahyödyn: Sisällöllisen rikkauden kylkiäisenä karttuisi kielitaito huristen.

Selitän oman äidinkielistä kirjallisuutta suosivan mukavuudenhaluni blogillani. Vieraskielisistä kirjoista syntyisi valmista verkkaisessa tahdissa.

Pari viikkoa sitten tein päiväristeilyn Tallinnaan. Se on itselleni harvinaiseksi suotua herkkua! Jos kuitenkin Tallinnassa käyn, niukat tunnit maissa vietän Kumussa. Satamaan kuuluu palata kirjakauppa Apollon kautta. Tällä kertaa kävin kuitenkin Kumun asemasta Telliskivessä, minne on avattu Tukholman Fotografiska Museumin sivumuseo. Ja paluu satamaan Apollon kautta.

Osaan huonosti suunnistaa Viron suurimmassa kirjakaupassa. Siellä ei ole Akateemisen kirjakaupan tavoin kauno- ja tietokirjallisuuden uutuuksia yhtä monipuolisesti tyrkyllä. Tulee tietää, mitä etsii. Harvoin tiedän.

Ostin kaksi romaania. Toinen on – hassua kyllä – suomalaista laatukirjallisuutta viroksi: Sofi Oksasen vuonna 2005 ilmestynyt esikoisteos Baby Jane. Se oli minulla vielä lukematta, vaikka lukeudun Sofi Oksasen mestarillisen kertojanlahjan ihailijoihin. Minulla ei ollut edes ennakkokäsitystä Baby Janen aiheesta. En tiennyt, että se on rankka ja raju lesborakkauden kuvaus, tarina vuoroin hellästä, vuoroin psyykkisesti raatelevasta ihmissuhteesta ja että se on myös välejä repivä kolmoisdraama. Kirja, jossa on kammottavaa välinpitämättömyyttä, suorastaan heitteillejättöä.

Baby Jane ei ole rakkausromaani. Se on intohimoromaani.

Tiina Pappelin vironnus on mitä ilmeisimmin laatutyöltä. Se välittää Oksasen kielen rajuuden ja ilmaisun mehukkuuden. Luettuani teoksen lainasin sen jälkeen kirjastosta myös suomenkielisen laitoksen tietääkseni edes päähenkilön nimen. Vironkielisessä versiossa hän on Pigi (ääntyy Piki), alkuperäisessä Piki (odotin nimeksi Pike).  Heti ensimmäisellä rivillä tulee hauska käännöspoikkeama. Suomenkielinen aloituslause ”Piki oli ehdottomasti kaupungin coolein lepakko, kun tulin Helsinkiin nuorena tyttönä ja naisten suhteen täysin kokemattomana” kuuluu Pappelin käännöksessä tältä: ”Kui ma noore ja naiste suhtes täiesti kogenematu tütrukuna Helsingisse tulin, oli Pigi kindlasti linna kôige cool`m lesbi.”

Siis suoraan asiaan, lesbouteen. Ei mitään harhateille ohjaavia nahkahiiriä (lepakko, nahkhiir).

Silberfeldtin pokkaripainoksen kansikuvasymboliikkaa. vuodelta 2014.

Sain kauan odottaa viitettä Janeen. Se tuli kirjassa vastaan kerran, loppupuolella, kun Pigillä pyörii taustalla Betty Davisin elokuva ”What ever happened to Baby Jane”. ”Kas sa pole seda juba piisavalt palju kordi näinud?” ”See on Bossa lemmik, mitte minu”, vastaa Pigi rakastetulleen. (Etkö ole sitä jo riittävästi monet kerrat nähnyt? Se on Bossan lemppari, ei minun.) Elokuvan innoittamana romaanissa on asetelmana erikoislaatuisten henkilösuhteiden, vallankäytön, riippuvuuden ja lojaaliuden kolmoisdraama, Oksasella Pigi (Piki) – Bossa – kertoja (Pigin lesborakastettu tai Oksasen termein tyttöystävä).

Pigin hahmo on äärimmäisen kompleksinen. Kirjan aluksi hän on joka suhteessa supernainen, häikäisevä ja kyltymätön rakastaja sekä sosiaalisesti karismaattinen ja valovoimainen, hauska ja nokkela lesbobaarien kuningatar, joka saa rakastettunsakin tuntemaan itsensä erityiseksi.  Hän on kuin tauotta sinkoileva ja rätisevä ilotulitus. Tuo nainen imisi minusta voimat pelkällä läsnäolollaan, seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan huolimatta, ajattelin kuvausta lukiessani.  Sitten alkaa ilmetä outoja piirteitä: Pigi elää yli varojensa eikä kykene suhtauttamaan menojaan käytettävissä olevaan rahaan. Hänellä ei ole tuloja, kun ei ole töissäkään. Lisäksi hän on alkoholisti. Aamiainen korvautuu rommilla ja rommia ja olutta valuu kurkusta pitkin päivää. Mutta Pigi ei ota vastaan kritiikkiä: hänhän ei humalassa muutu väkivaltaiseksi, ei oksentele eikä sammu.

Näiden piirteiden lisäksi Pigillä on paniikkihäiriö. Hänellä on vahva lääkitys. Lesbobaarien ja Kaivopuiston biletyspaikkojen kuningatar alkaa näyttäytyä ihmisenä, joka ei pysty matkustamaan raitiovaunussa, tekemään päivittäisostoksiaan tai edes viemään jätepussia talon jätekeräykseen. Kaikki arkisuoritteet tekee kummallinen Bossa, Pigin exä joiltain takavuosilta. Mutta pesemällä myös Pigin pyykit, kaikkein intiimimmätkin hän kertojan mielestä tietää tästä aivan kaiken. Bossa hallitsee Pigin elämää. Kertoja kokee olevansa se ylimääräinen, liika. Mustasukkaisuus tunkeutuu suhteeseen.

Pigi alkaa suhteen edetessä muuttua kumman avuttomaksi, ikään kuin kuuluisi olla holhouksen alle. Sitä ennen rakastavaiset ovat kuitenkin ehtineet pyörittää kehittelemäänsä puhelin- ja postimyyntibisnestään Susanna Päiväperhosta. Se on markkinoille pian vyöryvien versioiden kantaäiti Suomessa. Asiakkaat ovat miehiä ja tilatut erityistuotteet esimerkiksi naisten käytössä olleita aluspöksyjä ja rintaliivejä, pesemättöminä luonnollisesti. Puhelut hoitaa Pigi, jonka ääni on maagisen vangitseva, hunajainen ja nokkela.

Rahaa alkaa tulla, mutta eräänä päivänä Pigi on burn out, loppuun palanut. Baby Jane kääntyy itsetuhoiseksi ja väkivaltaiseksi. Sofi Oksanen osaa yllättää. Baby Jane on traaginen ja järisyttävä ihmissuhdedraama nuorista ihmisistä, jotka putoavat yhteiskunnan turvaverkkojen läpi, koska heiltä puuttuu selviytymisen lukutaito. Enemmänkin: Pigi ajautuu umpikujaan ja hän tekee omat johtopäätöksensä.  Tarina päätyy itsemurhaan. Vai ehkä sittenkin nopeutettuun, avustettuun itsemurhaan, siis murhaan?

Upea teos! Sofi Oksanen käsittelee kahden naisen välistä rakkautta ja seksiä tyylikkäästi ja häpeilemättömän rohkeasti. Se oli nuorelta, aloittelevalta kirjailijalta paljon. Kun hän lisäksi osaa kirjoittaa hurmaavan taitavasti, syntyi kestävää kansainvälisen tason kaunokirjallisuutta.  Alkulehdille sijoittuvan Pigin persoonan kiehtovan kuvauksen lisäksi koin kihelmöivänä tihentymänä kuvauksen kertojan (tyttöystävän) aamuisesta kasvomeikkauksesta. Varsinainen kosmetologikoulun oppitunti, lisäksi turhamaisuuden ja elämän onttouden kuvauksena verraton!  Löytyy luvun Kaksi alusta, jos jollakin herää halu lukea.

Palaan alkuun: Oli innostavaa ja piristävää lukea Baby Jane viroksi vallankin, kun tietyn viitteen perusteella kertojaminä on häikäisevän kaunis virotar.  Teksti oli itselleni passelia, joten suosittelen löytöäni myös tässä kieliasussa kaikille viron kielessä tarpojille ja sillä aika ajoin kaunokirjallisuutta lukeville.

Sofi Oksanen: Baby Jane. Tänapäev 2006, 226 sivua. Tôlginud Tiina Pappel.  Suomenkielinen: WSOY 2005.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Sofi Oksanen: Baby Jane

  1. Monttu sanoo:

    Baby Jane ei ole Oksasen esikoisromaani, vaan Stalinin lehmät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s