Walt Disney: Mikki Hiiren kuuraketti

Etukansi on irronnut mutta tallessa on. Mikki Hiiren kuuraketti on palvellut vuosikymmenet rakastettuna lastenkirjana.

Viisikymmentä vuotta sitten, 20. heinäkuuta 1969, laskeutui Apollo II:n moduuli Eagle kuuhun ja maailman ensimmäiset ihmiset, astronautit Neil Armstrong ja Edwin ”Buzz” Aldrin ottivat tunnustelevat askeleensa kuun pölyisellä kamaralla. Kolmas heistä, Michael Collins kiersi moduulilla kuuta sen ajan, joita kuuhun laskeutuneet tarvitsivat pystyttääkseen Yhdysvaltain lipun ja kerätäkseen erilaisia kivinäytteitä. Niitä he toivat maahan runsaan 70 kilon verran. Täydellinen katastrofi oli ollut kiinni enää sekunneista, sillä laskeutumiseen tarvittava polttoaine oli ollut juuri loppumassa. Paluu oli kiinni noista sekunneista.

Ensimmäiset kuussa kävijät! Ei sentään. Kuussa kävivät ennen Armstrongia ja Aldrinia Mikki Hiiri ja Aku Ankka, jo vuonna 1955.

– Kuulehan, Minni, sanoi Mikki Hiiri.  Lehdessä kerrotaan suuresta kilpailusta.

Kun Mikki ja Aku ihastelevat pienenevää maapalloa.

Se, joka ensiksi lentää kuuhun ja takaisin, saa kymmenen miljoonaa markkaa!
– Hui, kauheaa! sanoi Minni.
– Ei ollenkaan kauheaa, mutta kamalan jännittävää, sanoi Mikki. Nyt täytyy Aku Ankan ja minun kiireesti saada rakettimme valmiiksi!”

Kamalan jännittävää ei ollut vain kuussa käynti, vaan myös lukea Mikki Hiiren kuuraketista lapsena. Tammen kultaisen kirjan taisin saada joululahjaksi, isältäni arvatenkin. Loputtoman jännittäväksi kokivat sen myös lapseni. Kuuraketti-kirja luettiin hajalle.

Jopi Jalkapuoli yrittää näyttää leikkipistooleineen oikein pelottavalta, kun hän karjaisee: ”Kädet ylös!”

Yhdysvaltain päämotiivi Apollo-ohjelmassa oli ehtiä miehitetyllä avaruusaluksella kuuhun ennen Neuvostoliittoa, joka oli voittanut ensimmäisen erän Juri Gagarinin lennolla maapallon ympäri.  Mikki Hiiren ja Aku Ankan kiireessä oli tietenkin kyse miljoonista, mutta lentoon ilmestyi nopsasti kiirettä lisännyt uhka, Jopi Jalkapuoli, joka pyrki kuuhun myös – raketilla, jonka hän varasti Mikiltä ja Akulta.

Kun raketti oli laukaistu avaruuteen ja Mikki ihaili Akun kanssa pienenevää maapallon pintaa, Jopi Jalkapuoli tuli esiin piilostaan ja karjaisi komennon ”Kädet ylös!”. Hän uhkasi Mikkiä leikkipistoolillaan. Aku oli neuvokas: Hän läiskäytti Jopi Jalkapuolta kalikalla päähän. Niin roisto saatiin sidotuksi ja kuun valloitus kuukävelyineen ja kivinäytteiden ottaminen kuun kallioista saattoi alkaa.

Aku Ankka lohkaisee kalliosta kiven itselleen muistoksi ja todisteeksi siitä, että Mikki ja hän ovat todella käyneet kuussa.

On aika lähteä, muuten rakettiin jätetty Jopi saattaisi paleltua kuoliaaksi.

Polttoaineen riittävyys toi kauhunvärähdyksiä myös Akulle ja Mikille. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuuraketti pystyi kuin pystyikin sinkoutumaan pois kuusta ja kiitämään hurjaa vauhtia kohti maata. Maapallon ilmakehään päästyä happeakin oli jälleen riittävästi.

Onnelliseen kuuseikkailuun kuului luonnollisesti, että Jopi Jalkapuolesta tuli koettelemuksen seurauksena kunnollinen ja kelpo mies.

Tahdon siis oikaisun: Ensimmäiset kuukävelijät olivat Mikki Hiiri ja Aku Ankka. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!

Walt Disney: Mikki Hiiren kuuraketti. Tammen kultainen kirja 1955. Suomennos Marjatta Kurenniemi.

Mainokset
Kategoria(t): Ajankohtaista, Lastenkirja Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s