Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei

Ei, ei ja vielä kerran ei on hulvaton satiiri keskiluokkaisesta elämästä, missä mikään ei enää sytytä tai elähdytä.

Se tavallinen tarina, mutta uudessa ja raikkaassa kuosissa. Oslolaisen Nina Lykken (s. 1965) Ei, ei ja vielä kerran ei on heltymätön satiiri ylemmän keskiluokan elämänpettymyksestä ja pettymyksen puolitahattomista seuraamuksista.  Romaani on tämän vuoden kirjallinen tapaus kotimaassaan ja mitä ilmeisin menestys Norjan ulkopuolella.

Mitä tehdä, kun etuoikeutettu luokka-asema ei takaa elämän tyytyväisyyttä? Mikään ei enää elähdytä. Mistään ei enää osaa haltioitua.  Nautinnot ovat muuttuneet rutiineiksi, oikeammin velvollisuuksiksi, kuten yhdyntä pari kolme kertaa kuukaudessa – kahden vuosikymmenen avioliittovuoden jälkeen. Ingrid ajattelee päivittäisiä velvollisuuksiaan muistilistana, josta ajatuksissaan pyyhkii täytetyn suorituksen yli.  Yhdyntä on velvollisuus siinä missä kotona asuvien aikamiespoikien jälkien siivoaminen, tosin loppuvaiheessa toki myös nautintoa aikaansaava.

Lahjomattomimmin Lykke ruoskii mukavuudenhaluisia poikia, joita vanhemmat eivät tohdi tyrkkiä pois pesästä. He asuvat lapsuudenkodissaan kuin täyden palvelun hotellissa, ilmaiseksi.

Lykken kerronta on tiheää tykytystä:
Ingrid tiesi, että pojat viettävät perjantai-iltaa heidän kanssaan ainoastaan ilmaisen viinin ja sushin vuoksi. Ja koska Jan ja hän iloitsivat siitä, että pojat halusivat olla kotona, he antoivat poikien päättää, mitä televisiosta katsottiin, minkä seurauksena elokuvien ja sarjojen huudot ja ammuskelu täyttivät talon perjantai-iltaisin ja Ingrid pakeni keittiöön lukemaan verkkolehtiä puhelimellaan.
− Kyllä he muuttavat aikanaan, Jan sanoi.

Norjalainen Nina Lykke kirjoitti aikalaisomaanin, josta tuli menestys. Kuva: Jo Michael

Eivät muuta. Aluskalsareiden kakkaviiruista päätellen pojat tarvitsisivat takapuolensa pyyhkijän. Häpeää tunteva äiti vaikenee ja pesee aikamiesten kalsareita pesukoneen korkeimmalla lämpötilalla. Kun Ingrid ja Jan kuskasivat poikia vuosikaudet pitkin arki-iltoja jalkapallokentälle, kerran tarvittiin mukaan poikien polkupyörät. Ingrid raahasi ne perheen tila-autoon samalla, kun pojat näpläsivät kännykkäänsä autossa odottaen, että hikinen äiti olisi hoitanut homman. Mutta: ei koskaan korotettua ääntä tai riitelyä.

Ingrid on kyllästynyt onttoon elämäänsä. Edes virka koulun rehtorina ei enää innosta. Hän on muuttunut epäsosiaaliseksi.

Elämän suistaa vaimoaan rakastavan ja avioliittoonsa tyytyväisen Janin haksahtamaan  humalassa vieraaseen naiseen, alaiseensa, vaimoa paljon nuorempaan, levottomaksi ja ailahtelevaiseksi syöjättäreksi kirjassa kuvattuun Hanneen. Uudenlainen, räväkkä seksi suistaa Janin raiteilta, valheelliseen kaksoiselämään, syyllisyyden piinaamana, sillä Janilla on tallella vanha moraali, käsitys sallitun ja kielletyn rajasta pitkässä ja tasapainoisessa avioliitossaan.  Hanne osaa käsitellä miestä. Hän haluaa perheen ja lapsen. Ikäkello tikittää.

Tästä vanhasta tarinasta Nina Lykken romaanissa on kyse. Asiat eivät mene Janin kaavailemaa rataa. Vaikka hän on varma palaamisestaan vanhaan elämäänsä, Ingrid ei odota. Hän panee railakkaasti ja määrätietoisesti elämänsä uusiksi. Uusi elämä on ensin kesä- ja sitten sairasloman turvin täydellinen vastakohta vakaalle ja vauraalle porvarilliselle elämälle. Ingrid muuttaa autoon. Uudessa ahtaassa kodissa on renkaat alla ja tie kutsuu.

Romaanissa Jan, periaatteiden mies, osoittautuu ajelehtijaksi, sattumien ohjaamaksi heikkotahtoiseksi nautinnon etsijäksi, kun taas Ingrid ottaa elämänsä päätösvaltaansa, tekee ratkaisuja, joita uskalletaan tehdä sittenkin vain fiktiossa. Mutta sen Nina Lykke onnistuu osoittamaan, että pystyyn kuolleesta elämästä on mahdollista astua ulos. Se vaatii rohkeutta nousta sovinnaisodotuksia vastaan ja se vaatii oman itsen kuuntelua. Siksi oletan Ei, ei ja vielä kerran ei -romaanin hulvattomuudessaan rohkaisevan elämänilonsa kadottaneita muutokseen, vaikka vain loivaan. Harvastapa  on Ingridin avoin nomadiksi.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei. Gummerus 2019, 261 sivua. Suomennos Sanna Manninen.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s