Niina Miettinen: Suopursu

Niina Miettisen toinen romaani, Suopursu, on vahva psykodraama.

Niina Miettisen romaani Suopursu vie lukijansa 1970-luvulle Pohjois-Karjalaan, tuolloin varsin tyypilliselle itäsuomalaiselle omavaraistilalle. Maatila antaa leivän ja maidon, metsä poimijalle marjat ja sienet ja järvi kalan. Kaiken sen eteen on tehtävä itseä säästämättä töitä. Suopursu on neljän erilaisen ihmisen luonteille ja henkilöiden keskinäissuhteille rakentuva psykodraama.

Päähenkilöstä kolme on aikuisia sisaruksia. Heistä tilalla elää kaksi, 34-vuotias Pietari, talon ”pyrstöilevä” isäntä, ja hänen isosiskonsa Anja, molemmat naimattomia. Kolmas, pikkuveli Hannu, asuu erillään suon laitamilla mökissään. Taiteellisesti lahjakas Hannu on käynyt taidekoulun ja elättää itsensä jotenkuten töillään, vaikka todellinen läpimurto on jäänyt tulematta. Sisarusten elämä heittää täyskiepin, kun heidän veräjästään pyöräilee pihaan kirkonkylän hautaustoimiston sijainen, puutarhuri Olga. Hänet sisarukset ovat kohdanneet aiemmin äitinsä hautajaisjärjestelyjen yhteydessä.

Olgassa säteilee energia, yritteliäisyys ja erotiikka. Kun Anja on joutunut aina tyytymään osaansa ja oppinut mukautumaan vähään, Olga ottaa osansa. Hän on vieraassa paikassa oitis kuin kotonaan. Olgan ulkonäköä Niina Miettinen ei kuvaile, vetovoima perustuu eteenpäin pyrkivään mieleen ja seksuaalisuuteen. Olga on tullut raskaaksi Hannulle, vaikka Hannussa piilee oikeampi, homoseksuaalinen minuus. Hannu alkaa pian hylkiä ja väistellä Olgan kyltymättömiä viettely-yrityksiä.

Olga saa Pietarinkin käyttäytymään ihmismäisemmin, ainakin Anjan piinaaminen loivenee Olgan ollessa läsnä. Anjalle Olga on tervetullut tuki ja turva, toinen ihminen, rohkaisija ja kannustaja, uimakaveri, jahka rohkenisi ensin riisuuntua toisen nähden. Rintaliivin katkenneen olkainnauhan kun Anja on kiinnittänyt liivin taakse hakaneulalla.

Suopursu on sosiaalipsykologinen ja psykologinen romaani, jossa kiinnostaviksi nousevat aikuissisarukset hiekkaisine keskinäisväleineen. Anjan elämä on ”pingotettu aamulypsyn ja iltalypsyn väliin kuin lakana, jota vedettiin molemmista päistä”. Hän uhrasi nuoruutensa ja naimaikänsä velvollisuudentuntoisesti ja kyseenalaistamatta halvaantuneen äitinsä hoitamiseen.  Hoiti vastavuoroisesti, kuten äiti oli hoitanut häntä hänen ollessaan pieni.

Joka ilta hän oli avannut äitin yöpaidan napit, nostanut painavan tissin äitin olkapään yli, kostuttanut pyyhkeen vadissa ja pyyhkinyt hien rinnan alta ja kainalosta, laskenut rinnan alas ja nostanut toisen, Hän pyyhki äitin navanseudun, nahan löysät poimut keräsivät kuonaa, vaihtoi äitin kuiviin, kampasi rasvaisen tukan, se imeytyi päänahkaan, tukkaan jäi kamman jättämät vaot. Hän siirsi tukan metallipinneillä pois otsalta. Lauantaisi äiti oli kylvetetty, he kantoivat Pietarin kanssa äitin saunalle, jossa Anja pesi äitin tukan ja huuhtoi alapään.
Illat äitin kanssa. Hän painautui äitin kylkeen, luki korvaan iltarukouksen. Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota. Äitin suu loksahti auki, suun hapeton ilma, äitin kuuma kylki, joka nousi, laski, työnsi kohti rantaa kuin aallot.
Syöttäminen. Tislattu peruna lusikan nokassa, se tarttui äitin kurkkuun ja sai sen kakomaan.

Äidin kuoleman jälkeen Anja suree tätä kuin horkassa. Hän kaipaa äitiään kipuun saakka ja etsii äidin hajua tyynystä ja patjan muhkuroista. Äidin hautajaisten jälkeen Pietarista tulee itse piru ja perkele. Äidin eläessä Pietari vielä nieli luontonsa, teki pahaa pikkuveljelleen vain kahden kesken. Nyt Anjan elämä muuttuu yhtäjaksoiseksi syyttelyksi, kiroiluksi, alistamiseksi, vähättelyksi ja komenteluksi. Raatavan siskon näkeminen nostattaa Pietarissa vihan. Anja on syypää siihen, että hän itse on perheetön. Miten tuoda naista taloon, kun isosisko pitää huushollia. Veli vahtii jokaista Anjan suupalaa ja lopulta tämä voi enää syödä salaa, jos mieli sammuttaa nälkäänsä. Niukkuuteen hän tyytyy silloinkin: leipään ja lasilliseen maitoa. Pietari on muuttanut Anjan päähän, jatkuvana varuillaanolona.

Anja on kuin salaisella metsäparakilla miesten kahlittuna pitämä karhu, jota härnätään koirilla.  Selviäisikö karhu, jos sen päästäisi luontoon, ajattelee miesten mukana liikkuva Katja, Olgan muuttunut nuoruudenystävä.

Anja ei koreile: ”Anja nappasi punapalloisen navettatakin eteisen naulakosta, huivin, teki solmun niskaan. Kumikenkien toinen pohja lerpatti, se haukkasi joka tallaisulla märän pihan kosteutta.”
Niina Miettisen kuvaus on tarkkaa, visuaalista ja herättää tuntoaistin.  Alistunut, liki nelikymppinen nainen.

Kun Olga synnyttää lapsensa, pienestä Andreista tulee Pietarin silmäterä. Lapsi ihailee miehen tekemisiä ja mies ottaa lapsen mukaansa eri työvaiheisiin, kunnes Andreissa herää uudenlaiset kiinnostukset: kirjat ja kuvien piirtäminen isä-Hannun tavoin. Paranisiko pojasta polvi?

Suopursu on kirja myös kielletyistä unelmista ja kaipuusta. Hannun kaipuun kohde on taidekoulun ajoilta Kaarlo, taiteilijana heistä kahdesta menestyneempi.  Olgalla on Sasa, jonka puutarhalta oppinsa ottaneena hän kerran läksi aloittamaan omaa itsellistä elämäänsä.  Jos Suopursu viittaa johonkin kirjan henkilöistä, lähinnä silloin tahdonvoimaiseen Olgaan. Tai sitkeydessään Anjaan.

Kaikki kirjan henkilöt kohtaavat käännepisteensä, kuka minkinlaisen. Traagisin, peruuttamattomin ja odottamattomin se on Pietarilla. Lukijalle jää arvioitavaksi, jääkö Anja muuttuneessa tilanteessa tyhjän päälle vai löytääkö hän nuijitun minuutensa alta uuden, dynaamisemman, rohkeamman ja sosiaalisemman keski-ikäisen naisen. Siihen itse uskon, vaikka ensiaskeleet uuteen haparoivat.

Suopursu on maanläheinen. Kirjassa ollaan sormet mustikansinisinä tai kynnenaluset mullassa, kädet hoitamassa kasvipuutarhaa sekä istuttamassa kukkia ja hyötykasveja. Suo on ulottuvilla. Siellä liikkuu vain Hannu aiheita etsien. Lukija tuntee sieraimissaan väkevät tuoksut: kukkivan suopursun huumaavan, pökerryttävän tuoksun, navetan ja lannan hajun, mullan tuoksun, tuoreen leivän tuoksun, lämpimän maidon tuoksun, hikisen ihon hajun.  Minulle Suopursu oli tuoksujen romaani. Niina Miettisen kieli loihti ne esiin.

Niina Miettinen: Suopursu. Teos 2019, 261 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s