Hannu Mäkelä on purkanut suruaan vaimonsa kuoleman johdosta kirjoittamalla kirjan yhteisestä rakkaudesta.
Uskoakseni koskettavin tilaisuus sadoille ihmisille oli tänään Helsingin messukeskuksessa kuunnella kirjailija Hannu Mäkelää hänen surussaan ja ikävässään kuollutta Sveta-vaimoaan kohtaan. Venäjänkielinen naisen nimi tarkoittaa Valoa. Mäkelä on kirjoittanut surustaan kirjan Valo, kertomus rakkaudesta.
Mäkelän Sveta kuoli vuosi sitten ja on haudattuna Pietarin Vasilinsaarelle Smolenskin hautausmaalle. ”Siellä hän odottaa minun saapumistani.”
”Kirjoitin kerrankin kirjaa itselleni voidakseni pysyä järjissäni. Kirjoittaessani hänestä hän tuli luokseni takaisin. Kirjoittaessani olin samanaikaisesti onnellinen ja vapaa, se tarkoittaa perillä olemista. Vuosien kuluessa olimme yhdeksän vuoden suhteessamme aina rakastuneempia”, kirjailija tilitti tuntojaan.
Valo, kertomus rakkaudesta.
Mäkelä kertoi säästäneensä rahaa yhteisen kodin ostamiseen Pietarista. Raha menikin hautapaikan lunastamiseen. ”Meillä ei ehtinyt olla yhteistä kotia ja yhteistä arkea, vaan yhteys tapahtui junan ja kirjeiden avulla. Matkustelimme myös paljon yhdessä.” Mäkelä laskee lähetettyjen kirjeiden ja viestien määrän yli 37 000:een – kirjeitä kaipauksesta ja ikävästä. Niitä on mukana myös teoksessa Valo, kertomus rakkaudesta.
”Pimeys ahdistaa minua. Odotan valoa kuten ennen vaimoani. Hän ei koskaan moittinut ja sai omalla esimerkillään toisen ymmärtämään asiat, joista ei tullut moitetta.”
Heikki Turusen anteeksipyyntö
Heikki Turunen julkaisi trilogiansa päätösromaanin, Nenkoset.
Kirjailija Heikki Turunen on saanut valmiiksi trilogiansa Kuokka ja kannel, jossa ovat aiemmin ilmestyneet Manja, Karjalan tytär sekä Vinoristin kansa. Nyt esittelyssä oli päätösromaani Nenkoset. Turunen kuvaa trilogiaansa anteeksipyynnöksi Raja-Karjalan ihmisiltä. Näin Heikki Turunen asian selitti:
”Karjalasta on noussut kirjailijoita, mutta he tulivat kaikki Kannakselta. Kannaksen suomalaiset puhuivat murretta. Sen sijaan Suolahdelta, Suistamolta ja Salmista evakuoidut puhuivat karjalan kieltä. Heidät erotti meistä kieli ja ortodoksinen uskonto. Heistä, oikeista karjalaisista, ei kukaan ole kirjoittanut. Uskontonsa vuoksi he saivat kokea pilkkaa ja kiusaamista meiltä, luterilaisen uskon pilaamilta. Minä kuuluin koulussa kiusaajiin ja ilkkuja oli isänikin. Kirjani Nenkoset on anteeksipyynnön ele.”
Nyt Turunen kertoi kokevansa ortodoksisen kirkkoliturgian lämpöisenä kuin lehmien kutsun laitumelta.
Nenkoset-teoksessaan Turunen pyrkii ymmärtämään, millaista karjalaisilla oli sopeutuminen jäyhän protestanttisen kulttuurin sisälle. ”Sen minkä he joutuivat maksamaan sisimmässään, he kestivät juuri ortodoksisen uskon voimalla”, kirjailija uskoo nyt.
Elinan surma keskiaikaromaanin aiheena
Kristiina Vuori on erikoistunut historiallisissa romaaneissaan Suomen keskiaikaan.
Kirjailija Kristiina Vuori on erikoistunut keskiajan historiaamme. Elinan surma on balladi 1400-luvulta Elias Lönnrothin runoksi kirjoittamana. Vuosi sitten Juha Hurmeen Finlandia-palkittu Niemi kuvasi myös Elinan, nuoren orpotytön surmaa. Nyt tragediasta on siis ilmestynyt Vuorelta historiallinen romaani.
Runoelma kertoo Vesilahden Laukon kartanon isännästä Klaus Kurjesta, Laukon emäntäpiiasta Kirstistä sekä kartanoon otetusta Elina Stenbokista. Elina syntyi 1450-luvulla ja kuoli 1470-luvulla. Tarinassa kaikki keskushenkilöt tuhoutuvat.
”Koin alkuperäisversion antaman kuvan emäntäpiika Kirstistä liian mustavalkeana ja pyrin ymmärtämään, miksi hän päätyi pahoihin tekoihinsa. Hänellä sentään oli odotettavissa Laukon täysemännyys. Pyrin henkilökuvassa realistisuuteen. Muutin myös loppua hieman valoisammaksi. Kysehän Elinan surmassa oli mustasukkaisuustragediasta”, Kristiina Vuori kertoi.
Vuoren ilmestynyt teos on hänen seitsemäs keskiaikaromaaninsa. ”En ole itse historian alan ihminen, mutta minulle on muodostunut hyvä asiantuntijaverkosto ja tiedän jo paljon kirjallisista tietolähteistä. Niiden hallinta on kirja kirjalta parantunut. Pidän tärkeänä, että vanhassa kielessä en lipeä ulos siitä alueesta, mistä kirja kertoo”, hän kuvaili työskentelynsä taustaa.
Naiset kuitenkin näkyvät keskiaikalähteissä varsin ohuesti. He edustivat kotia ja miehet ulkomaailmaa. Kuitenkin naisen elämään liittyvistä asioista, kuten keskiajan vaatetuksesta, ruuista, maanviljelyksestä, tietäjiin turvautumisesta ja salavuoteudesta on olemassa Vuoren mukaan tietoa.
Globaalista seksibisneksestä
Cecilia Samartinin uusin suomennettu teos on Kirottu kauneus, romaani seksibisneksestä.
Kuubalaisjuurinen yhdysvaltalainen kirjailija Cecilia Samartin vierailee kirjamessuilla kustantajansa Bazarin vieraana. Hänen seitsemäs suomeksi ilmestynyt kirjansa ilmestyi nimellä Kirottu kauneus (Beauty for Ashes). Kirotun kauneuden teemana on prostutuutiobisnes, siis alistettu naisten seksiorjuus.
Tapahtumain keskuksena on Las Vegas, ”unelmien ja painajaisten kaupunki”, missä seksivankeuteen on alistettu nuori tyttö Inesa. Hänen kohtalontovereitaan ovat vasta 15-vuotias Karla ja 9-vuotias Sammy.
”Seksiorjuus Las Vegasissa on pahempaa kuin kuunaan tiedämme. Laillisen ja valvotun seksibisneksen rinnalla on massoittain laitonta ja rikollista bisnestä”, Samartin tietää. Kirja ei kuitenkaan rajaudu Yhdysvaltoihin, vaan tarinalla on ulokkeensa Moldovassa ja Meksikossa. Seksibisnes on globaali vitsaus.
Cecilia Samartin kertoi omasta taustastaan. Synnyttyään Kuubassa hän joutui Castron tekemän vallankumouksen jälkeen muutaman kuukauden iässä Yhdysvaltoihin.
”Lapsuudessani me kuubalaiset emme halunneet erottua muista amerikkalaisista. Teini-iässä halusin kirjailijaksi. Vanhemmilleni se oli kauhistus. Se merkitsi täyttä epävarmuutta. Mutta rakastan sanoja ja tarinoita. Kun olin kokenut pahan henkilökohtaisen kriisin, aloin kirjoittaa. Ajattelin, ettei minulla ole menetettävääkään.”
Nyt Cecilia Samartin on vakiintunut kirjailija, painosten kuningatar. Hän kertoi tuntevansa erityistä sielunsukulaisuutta Pohjoismaihin. Hänen kirjojaan onkin käännetty etenkin suomeksi ja norjaksi.
Uuden kirjan teossa ratkaisevinta hänen kokemuksessaan ovat sata ensimmäistä koesivua. Niistä hänen ja agentin kesken vaihdetaan ajatuksia, ennen kuin kirjailija tietää, miten tarina toimii.
Mia Kankimäen esikuvina historian naiset
Mia Kankimäki lähti vuosiksi esimerkillisten naisten jäljille. Nyt ne tulevat uniin.
Muutaman vuoden hiljaisuuden jälkeen Miia Kankimäki on repäissyt toisella kirjallaan, Naiset joita ajattelen öisin. Tämä tieto- ja fiktiokirjallisuuden välimaastossa liikkuva teos ryhmittyy tietokirjoihin.
Kirjaansa varten Kankimäki etsi esikuvia menneisyyden naisista ja matkusti heidän jäljilleen. Ensimmäinen matka vei Itä-Afrikkaan Karen Blixenin elämän perään. Ohjeikseen hän omaksui kaksi neuvoa: ”Jätä paluulippu käyttämättä” sekä ”Älä takerru identiteettiisi, sillä se muuttuu koko ajan”.
Kankimäki kertoi työvaiheiden jakautuvan kolmeen osaan. On materiaalinkeruuvaihe, mikä tässä tarkoitti matkoja, matkoja, matkoja ja kaiken kirjaamista iltaisin ylös vaikka miten väsyttäisi. Toisesta vaiheesta, lähdetutkimuksesta hän kertoi nauttivansa. Se on ”ihanaa detaljien hamstraamista”. Kolmas vaihe on kirjoittaminen, hirveä ja epätoivoinen työprosessi, jota voi verrata yritykseen uida valtameren yli. Se vie hyvin paljon aikaa.
Kun teos on nyt valmis, Mia Kankimäki kokee saavansa uniinsa kaikki ne naiset, kymmenet ja sadat, jotka hän joutui jättämään ulkopuolelle, etenkin viisi tärkeintä. Ilmeisesti Frida Kahlo on yksi poisjätetyistä, Virginia Woolf toinen.
Kankimäki kertoi kokeneensa ristiriitaa monien naisten vaatetuksen ja heidän tekojensa välillä. Itse kun voi pukeutua tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kankimäen mukaan valitsemat naiset on koottu kuvina teoksen loppuun ja kiinteässä kannessa on kirjailijan rakentelema inspiroivien naisten tähtikartasto.
Palkittuja
Kustannustoimittaja Tapani Ritamäki on tehnyt ansiokkaan uran Söderströms & Schildsillä.
Seurasin paria palkitsemistilaisuutta. Alvar Renqvistin palkinnon, 3 000 euroa, sai S&S:n kustannustoimittaja Tapani Ritamäki 18-vuotisesta työstään ennen muuta ruotsinkielisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana. Ritamäen kautta on kulkenut liki kaikki Suomen ruotsinkielinen fiktio ja kaikki sen keskeisimmät edustajat. Ritamäkeä luonnehdittiin renessanssihenkilöksi. Palkittavan valitsee Suomen Kirjasäätiön hallitus.
Botnia-palkinto, arvoltaan 10 000 euroa, annetaan merkittävistä kirjallisista ansioista Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Valinnassa otetaan huomioon edellisenä syksynä ja edellisenä keväänä ilmestyneet teokset.
Valokuvaaja Vesa Ranta ja kirjoittaja Jenni Räinä ajelivat yli 10 000 kilometriä Suomen pohjoista maaseutua ja haastattelivat 20 henkilöä syrjä-Suomea kuvaavaan teokseensa Reunalla.
Palkinnon saivat Jenni Räinä ja Vesa Ranta tietokirjallisuusteoksestaan Reunalla, joka kuva realistisesti suomalaista maaseutua ja syrjäseutuja ja niissä elävien ihmisten elämänpiirejä. Teos oli viime syksynä ehdolla Tieto-Finlandiaksi. Botnian jakaa Oulun kirjailijaseura.
Seurasin vielä muutamaa muutakin lavatapahtumaa. Jukka Tarkka puhui NATOn puolesta, kuten tekee joka messuilla. Hänen uusin turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä teoksensa on ilmestynyt. Jari Tervo kertoi traagisuuden ja koomisuuden yhteenkuuluvuudesta uutuusromaanissaan Aamen sekä Tiedepisteessä keskusteltiin toimittajien, tutkijain ja taiteilijain yhteistyön hankaluuksista ja hyödyistä. Pontimena keskustelulle oli yhteistyönä syntynyt Innon kustantama kirja Jakautuuko Suomi?
Annelin kirjoissa 