”Pimeys vyöryi kunnolla päälle. Missään taivaankannella ei erottunut valonpilkahdustakaan.” Pimeys, pakkanen ja kaiken umpeuttava lumi ovat sydänmaan tehokeinoja.
Kirjan nimi on Sydänmaa, kannessa pimeä talvi, lehdettömällä oksanraakulla varis. Arne Dahl ja hänen suomennetun kirjansa kannentekijä Vastavalo/ Kimmo Kuortti hallitsevat tiheän, uhkaavan tunnelman latauksen. Tässä kirjassa näitä tunnelmanluojia ovat talvinen sysipimeys, liki umpeen tuiskunneet tiet, upottavat hanget, sietämätön kylmyys ja asumattomuuden synnyttämä autius.
Sydänmaa jatkaa Arne Dahlin Rajamaat-kirjallaan aloittamaa uutta trillerisarjaa päähenkilönä rikostutkija Sam Berger. Rajamaat-kirjassa Berger oli Ruotsin Säpon rikoskomissaari, Sydänmaassa enää potkut saanut yksityisetsivä, jota Säpo metsästää vimmaisesti. Ensimmäisen kirjan lopussa Bergerin naiskollega Sylvia löytyy raa`asti surmattuna Bergerin venevajasta ja teko oli tuolloin vieräytetty Bergerin kontolle. Bergerin jäljittämiseen on Säpossa nimitetty kaksi häikäilemätöntä ja nopeareaktioista kaveria. Bergerkin haluaa kollegansa murhaajan joutuvan vastuuseen ja tietää tekijän löytyvän Säpon sisältä, itseään hyvinkin läheltä.
Uudessa kirjassa Berger siis piileskelee, on jonkin sortin henkipatto.
Ollaan jossakin psyykkisesti sairaiden hoitolaitoksessa keskellä Pohjois-Ruotsin ehtimättömiä hankia ja talven pimeyttä. Sam Bergeriksi itseään kutsuva mies on huonossa hapessa, mutta paljasjalkaisena ja pukeutumattomanakin hän haluaa paeta laitoksesta. Kun Säpon etsivät saapuvat kovine otteineen hoitolaitokseen, epäonnistuneen pakoyrityksen seurauksena sidepäinen potilas osoittautuu vääräksi mieheksi. Hänet oli tuonut sekavassa kunnossa hoitolaitoksen eteen aikoinaan joku nimettömänä pysytellyt nainen.
Myös oikea Sam Berger on huonossa hapessa. Hän on ollut shokissa ja huumattuna useamman viikon ja tultuaan tietoisuuden valoisammalle puolelle hän saa tietää jakavansa toisen Säposta potkitun rikostutkijan, Molly Blomin, kanssa kaksi karua erämaakämppää keskellä Ruotsin autiota luonnonsuojelualuetta Lapissa.
Piileskelyssä Blom on tunnontarkka. Hän tietää minuutilleen, milloin satelliittien kamera pyyhkii heidän asuinalueensa yli, kolme kerran päivässä, ja silloin majojen on näytettävä autioilta.
Mutta eivät Berger ja Blom pysy tavoittamattomissa. Heidät löytää keskusrikospoliisiin nimitetty nainen Desiré Rosenkvist, joka haluaa hyödyntää heidän taitojaan erään saamansa kummallisen kirjeen johdosta. Kirjeen lähettäjä on erakkona asuva nainen, joka epäilee talonsa rakenteissa hiiviskeltävän, vieläpä häneen kohdistuvin tappoaikein. Paikallispoliisit ovat tutkineet talon ja taloa ympäröivän koskemattoman lumen ja nimenneet syyllisiksi mitä ilmeisimmin hirttä jyrsivät tupajäärät. Naisella selvästi heittää, ainakin mielikuvitus. Nyt Bergerin ja Blomin on määrä tavata nainen ja kuulustella häntä.
Näistä aineksista Arne Dahl alkaa kutoa monimutkaista trilleripeliään. Naisen, Jessica Johnssoniksi esittäytyvän, pilkkopimeään valottomaan kellariin vain taskulamppu varusteena mentäessä sen pannuhuoneesta revähtää helvetti, naamioitunut mies, silmittömin tappomeiningein. Tapauksesta tulee verinen ja mitä iljettävin.
Kiemurainen, umpisolmuinen ja aina uusia käänteitä saava tutkinta johtaa jäljet aiempaan murhaan, missä on nyt tapahtuvan tuoreen kanssa yksi yhteinen kummallisuus: uhrin toiseen pakaraan kuulakärkikynällä piirretty siro neliapila. Kun parivaljakko ottaa etsintäänsä lopetetuista tutkimuksista muita pakarapiirroksia, jotka on kirjattu ylös mutta kuitattu suuremmatta huomiotta, uhreja alkaa löytyä eri puolilta Ruotsia useampia. Heillä on neliapilan lisäksi toinenkin yhteinen piirre: He ovat kaikki äitejä, joilla on poika, tai he ovat odottavia äitejä.
Dekkareissa mikään ei ole niin kuin se näyttää. Ei tässäkään. Berger ja Blom ovat äärettömän sekavantuntuisen vyyhden keskellä ja he etsivät kaikkeen siihen selkeyttä ja selityksiä. Uusi teoria kaataa alleen edellisen ja kaikki ne tuntuvat mielikuvituksen villiltä laukalta.
He työskentelevät rautaisella ammattitaidolla, yhdensuuntaisesti. Siltikään Bergerillä ei ole syytä luottaa Blomiin sataprosenttisesti. Berger ymmärtää lopulta olevansa sarjamurhaajan etsinnän todellinen kohde, muttei tullakseen tapetuksi, vaan pysäytetyksi. Murhaajan uhrit kun ovat aina naisia ja äitejä. Sarjamurhaaja toisaalla, Säpon sisäinen etsintäkuulutus ja julkisen etsintäkuulutuksen uhka toisaalta – Berger toimii pienessä raossa, kiitävää ja loppuvaa aikaa vastaan.
Sydänmaa imee lukijansa. Poljento on kiihkeää ja Arne Dahlille koko rakennelma on huima älyllinen peli. En silti osannut jännittää, luin vain kiinnostuneena. Sillä omaperäinenkin trilleri noudattaa genren vissejä lainalaisuuksia: Päähenkilöä ei nujerreta ja sivuhenkilöille, niin hilkulla kuin elämänlangan katkeaminen saattaa ollakin, annetaan toivoa.
Älykkäästä, taitavasta ja tunnevammaisesta toimijasta, pahasti nyrjähtäneestä mielenvikaisuudesta tarinassa on tietenkin kyse. Päätekijä ei tee tekoja itse. Hän on manipuloinut vuosien saatossa orjakseen toisen mielenhäiriöisen, hänet, jonka mielestä on kivaa piirtää kuivamustekynällä neliapiloita, kiitokseksi itselleen vastenmielisten käskyjen tunnollisesta noudattamisesta.
Monipolvinen, pursuava ja taitavasti rakenneltu tarina! Arne Dahl taitaa hommansa. Tällaista stooria ei kirjoiteta rutiinilla. Itse innostun lukemaan keskimäärin yhden dekkarin vuodessa. Se oli kai sitten tässä.
Arne Dahl: Sydänmaa. Into 2018, 348 sivua. Suomennos Kari Koski.
Annelin kirjoissa 