Jelena Tšižova: Naisten aika

Venäläiset vanhat mummot kannattelivat Neuvostoliiton kaudella perinteitä, niin myös romaanissa Naisten aika.

Jelena Tšižova (s. 1957) kertoo syykseen ryhtyä kirjailijaksi perin erikoisen tapahtuman: pelastumisensa palavasta risteilyaluksesta.  Siis kiitokseksi elämälle lupaus elää oma elämä arvostavimmalla mahdollisella tavalla – niin sen ymmärrän.

Naisten aika on uskoakseni mitä venäläisin romaani, perusasetelmaa ja henkilötyyppejä myöten. Se sijoittuu 1950-luvun loppuvuosiin: Vuoden 1956 Unkarin kansannousun kukistus on yhä kovin arka puheenaihe. Romaanin yksityiskohtien ja ihmisten käyttäytymisen ymmärtäminen kaipaa tuekseen Neuvostoliiton kommunalka-asumisen, siis yhteisasumismuodon, määräytymisen tuntemusta.  Suunnattomassa asuntopulassa samoja asuntoja jaettiin useammille kotitalouksille. Perhe saattoi saada oman huoneen, mutta saniteettitila ja keittiö jaettiin useamman kotitalouden kesken. Surkeimmillaan kyse oli yksityisyyden rajaamisesta äänieristämättömällä heiveröisellä vaneriseinällä keskellä isompaa huonetta.

Naisten ajan päähenkilö, nuori Antonina on töissä tehtaalla (väliäkö sillä, millaisella). Läpi kirjan hän vaikuttaa puolustuskyvyttömältä, mutta sitkeä ja omatahtoinen hän yhtä kaikki on. Bussipysäkillä hän tapaa miehen ja tuota pikaa hän on jo ei-toivotusti raskaana. Aborttia, Neuvostoliiton kenties yleisintä ehkäisykeinoa, hän alkaa harkita vasta, kun sallittu aika on jo ohi.

Antonina asuu kommunalkassa jakaen asunnon kolmen vieraan mummun kanssa. Vanhat naiset ovat Venäjällä oma käsitteensä. Heistä syntyy oitis liuta mielikuvia: itsepäisiä, vahvatahtoisia, sitkeitä. Antoninan tyttövauvan Sofjuškan, Sofiaksi kutsutun mummut omivat oitis omakseen. Vauvasta tulee heille uusi elämäntarkoitus, minuuden jatke. Lapsen kasvamisen myötä Antoninan, Jevdokia-mummon, Glikeria-mummon ja Ariadna-mummon taloudet sulautuvat yhteistaloudeksi. Heistä tulee perhekunta.

”Pihan puolella on yhteinen pyykkitupa kellarikerroksessa. Jotka on naimisissa, käy siellä. Kävin ensin itsekin. Sitten päätin että ei. Kuumaa, tunkkaista ja ne valtavat kattilat. Käykööt ne, jotka asuvat monen perheen asunnoissa. Yhteisessä keittiössä et pahemmin pyykkäile. Minulla taas on helppoa, kun muorit menevät aikaisin nukkumaan ja voin emännöidä yksinäni puolin öin…”

Elämä on perin karua ja köyhää.  Laipiossa keikkuu yksittäinen lamppu ilman varjostinta. Vaatteen saamiseksi uuden kankaan ostoa joutuu huolella punnitsemaan. Ruplat ovat vähissä. Mutta kaikkeen niukkuuteen on totuttu. Nykyvaatimustemme mittareilla mielikuvitus ei yllä Antoninan ja muorien maailman ulkoiseen niukkuuteen.

Mutta yhteishenki on hyvä. Silti kaikki ei ole kohdallaan. Sofian varttuessa naiset huolestuvat tämän puhumattomuudesta. Ainokaistakaan sanaa ei putkahda huulilta. Sen sijaan lapsi tuntuu hyvin varhain ymmärtävän asioita ja piirtävän ne yhä taitavammin papereille. Hän myös oppii satujenkerronnan keskellä lukemaan omin avuin, varhain.

Mummot hukuttavat lapsen huolenpitoon, hellyyteen ja satuihin. Vanhat sadut ovat julmaakin julmempia ja alkavat elää lapsen todellisuuden- ja fantasiantajun rajapinnassa.

Mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä huolestuneemmaksi muuttuu tehdaskollektiivi. Järjestelmässä pienten lasten kuuluu tulla lastentarhaan, parhaaseen mahdolliseen kasvuympäristöön. Poikkeuksia ei hyväksytä. Antonina kiemurtelee vaatimuksista ulos kerta toisensa jälkeen, sillä yhteiskunnan mittarilla Sofia on invalidi. Äiti pelkää Sofian joutuvan lapsikatraassa kiusaamisen ja syrjinnän uhriksi. Lapsen mykkyyttä hän ei paljasta. Puhumattomuudesta on vaiettava niin pitkään kuin mahdollista. Ehkä jonain päivänä Sofia alkaisikin puhua.

Jevdokia, Ariadna ja Glikeria elävät menneisyydessä, kukin tavallaan. Heidän maailmankuvaansa rakentavat tsaarinajan Venäjä, Leningradin piiritys ja sen aiheuttama raastava nälänhätä, Stalinin vainot vangitsemiseniin ja kuolemantuomioineen ja henkilökohtaiset muistot. Ja kun luonteet ovat erilaiset, naisten välillä asiat hiertävät sopivan virkistävästi.

Glikerian mielestä herrojen aikana asiat olivat paremmin, niin myös ennen sotaa, sillä silloin naurettiin usein, toisin kuin nyt.  Myös Jevdokia vahvistaa asian maaorjuuden ajalta: ”Äiti kertoi, että meidän tilanherra oli hyvä.”   Yhtä mieltä ollaan Neuvostoliiton mukanaan tuomasta uudesta luokkajaosta: Eliitti elää omaa elämäänsä.  Jos tarvitaan nauloja, kaupoista sellaisia ei saa. On yritettävä etsiä kaatopaikalta. Jos sellaisia löytyy, ne desinfioidaan ennen käyttöä:
Kuumentamisen jälkeen otetaan ulos [uunista] pihdeillä. Naulat ovat vääriä ja punaisia; kun ne jäähtyvät, ne työnnetään jauhopurkkeihin, etteivät jauhot pilaannu.

Sisäkenkiä ei myydä kansankaupoissa ja puoluekauppoihin ei ole pääsyä. Mitenkäs viedä Sofia teatteriin, kun ei sinne sovi huovikkaissa mennä!

Romaanin varsinainen (ohut) tarina kehkeytyy, kun samalta tehtaalta Nikolai-niminen mies mielistyy Antoninaan ja pyrkii seurustelemaan. Nikolain kautta Antonina on juoninut omaan kotitalouteensa ohi jonotuslistojen television, jonka välittämä maailma menee kaikilla katsojilla yli ymmärryskyvyn. Nikolai on ollut jo pitkään asuntojonossa. Heiveröisen seurustelun seurauksena tehdasyhteisö alkaa kiristää häntä naimisiin, uhkana pudotus asuntojonosta. Yksinäisellä miehellä kun ei omaan asuntoon ole oikeutta.

Asumisluvan järjestelyissä tuoksuu korruptio ja sulle-mulle -vaihdantatalous, vaikka vastuulliset vetoavat laillisuuteen ja yhdenvertaisuuteen:
”Voi, ne kyllä rikastu hirveesti”, Jevdokia puistelee päätään. ”Jatkuvasti penkovat asuntoja. Kun asukkaat on kuollu, niin kipin kapin… Ihan kuin rotat. Huonekaluja, astioita, kaikkia tarvekaluja… Ennen oli hienojakin asuntoja, mutta sota-aikaan ryöstettiin kaikki.”

Mutta ottaisiko Nikolai Antoninan lisäksi ”invalidilapsen” kaupanpäällisiksi! Hän haistaa palaneenkäryä. Antoninan ja Nikolain asunto-avioliitto-yhteishuoltajuus -asetelman yllättävä käänne on sittenkin sivuseikka. Keskeisintä kirjassa on kaikki se elämänkokemus, jota muorit pumppaavat kasvatusvuosien varrella Sofiaan, josta lopultakin tulee menestyvä kansalainen, arvostettu kuvataiteilija, joka toimii jopa ranskantulkkina. Eli puhekin tuli, aikuisuuden kynnyksellä.

Parasta Naisten ajassa on muorien terävät kommentit ja tokaisut, kuten ”polseviikkieliitistä”: ”Sitä miettii, että oonko minä ymmärtämätön hölmö vai onko ne ylen viisaita, ei niiltä lipsu lusikka ohi oman suun…”; ”Kunhan tsaarin perinnöt on loppuun varastettu, niin entäs sitte?”;  ”Griša joi liikaa ja alkoi huutaa, että on läpeensä kyllästynyt vanhoihin bolševikkiäijiin ja -ämmiin, milloin tämä pirunpolkka oikein loppuu…?”

Stalinin vainot ovat syvällä muorien selkärangassa. Kun Antoninalta Sofian isää tiedusteltaessa tämä kertoo miehen kadonneen, välitön mielikuva on yöllä noutamaan tullut tummanvihreä umpiauto. Vangitun ylle jää ikuinen epäluulo, kuten tässä 1940-luvun lopun antisemitistisessä juutalaisten lääkäreiden vainossa:
”Nii-in, lääkärithän on millon mitäkin”, se harmittelee. ”Toisinaan ne tekee hallaa tahallaan. Nekin juutalaiset. Niissä havaittii tihutyöläisiä, minä kannatin tuomihtemista heti.”
”Eikös ne myöhemmin huomattu syyttömiksi?” sähähdin.
”No ne huomattiin.” Katsoo minuun. ”Mutta muut saattaa vahingoittaaki.”

Kirjan vanhat naiset, Jevdonia, Ariadna ja Griša vaalivat uskontoa, joulunviettoa jonkinlaisin kuusenkarahkoin, blinejä… He kannattelevat sitkeästi kulttuurin siltoja menneestä nykyhetkeen ja edelleen tulevaisuuteen kuin vallanpitäjiä äänettömästi uhmaten.

Naisten aika kuuluu sarjaan Parasta venäläistä nykykirjallisuutta. Hätkähdyttävä se ei ole, mutta kelpo romaani kuitenkin. Ja mitä tervetullein se on, sillä uutta venäläistä kirjallisuutta saadaan suomeksi turhan harvakseltaan.

Jelena Tšižova: Naisten aika. Into 2018, 261 sivua. Suomennos Kirsti Era.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s