Seija Paasonen: Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin

Meteorologi Seija Paasonen opettaa katsomaan taivaalle ja tekemään havaintoja taideaareiden taivaiden tiloista. Teoksen kansi.

Meteorologi Seija Paasonen toteutti apurahojen turvin palkattoman virkavapaansa Yleisradiosta omistaen virkavapaakauden ”maalattujen taivaiden maailmojen” tutkimiseen.  Projekti imaisi virtaansa, kun nälkä kasvoi syödessä. Paasosen säätieteilijän silmät tutkivat lähes 1 863 sään kannalta kiinnostavaa maalausta, Suomessa ja maailmalla. Niistä reippaan kymmenyksen esittelyn hän pystyi mahduttamaan teokseensa Taitelijoiden taivaat, 168 maalausta myös upeina värikuvina ja runsas sata työtä varsin tarkkaan sään kannalta analysoituina.

Säästä, vuoden- ja vuorokaudenajoista, pilvistä, lumi- ja jääpeitteistä, vesistöistä ja sateista, veden puuttumisesta, tulvista, kuutamoista, tähtitaivaista, revontulista, auringonlaskuista ja -nousuista ja ennen muuta pilvistä hän kertoo maalausten avulla kaikkiaan 55 sään aiheryhmässä. Niistä alkuperäiseen projektinsa lähtötilanteeseen hän menee aivan teoksensa loppusivuilla, käsittelemään maalauksia, joissa taiteilija on keskittynyt pilvitutkielmiin, taiteen kohteena yksinomaan taivas.

Pilvitutkielmamaalareista Seija Paasonen nostaa yhden ylitse muiden, englantilaisen John Constablen (1776–1837). Constable halusi ymmärtää ilmakehän mekanismeja ja kuvata taivaan tiloja tietojensa pohjalta. ”Constablen arvellaan maalanneen yli 50 taivas- ja pilviaiheista teosta vuosina 1820–1822”, Paasonen tietää. Taiteilija merkitsi maalausten taakse kelloajan ja päivämäärän sekä vallinneet sääolot.

Fanny Churberg oli pilvitaivaiden maalausmestareita. Tämän työn, Talvimaisema, aurinko mailleen mentyä, yhteydessä Seija Paasonen selvitti Heklan purkautumisajankohdan. Teoksen kuvitusta.

Suomalaisista pilvitutkielmien mestareiksi Paasonen nimeää Fanny Churbergin, Eero Järnefeltin ja Akseli Gallen-Kallelan. Mutta teos ylitse muiden on Seija Paasoselle Isaac Levitanin Ikuisen levon aika, jota hän analysoi päätyen toteamaan säätieteilijän päätelmät ja maalauksen nimen osoittaman säätulkinnan keskenään ristiriitaiseksi. Levitan kuvasi nimenomaan ikuisen levon aikaa, siis väistyvää eikä päälle nousevaa ukkospilveä, vaikka katsojan silmä pyrkisi tulkitsemaan toisin.

Seija Paasonen käy siis aihepiireittäin läpi 168 maalausta sekä koko joukon maalauksia ilman kuvaa. Hän erittelee taivaalta havaitsemansa pilvityypit, päättelee vuorokauden ajan, tuulen suunnan, säärintaman väistymisen tai saapumisen ja pääteltävissä olevan ilman lämpötilan. Mitä kirjan lukija oppii tästä kaikesta? Hän oppii huomaamaan oman malttamattomuutensa ja kyvyttömyytensä lukea maalausta, puutteellisuutensa löytää sieltä mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista voi tehdä päätelmiä jatkamaan maalauksen aloittamaa tarinaa. Miten usein ohitamme taidemuseoissa teoksia tyytyen vain pikasilmäyksiin ajanpuutteessa tai vastaanottokyvyn alkaessa herpaantua. Tai tyydymme tekemään helpoimmin avautuvan havainnon! Paasonen opettaa oivaltavaa ja teosta avaavaa tarkastelua.

Paasonen ei ole ”vain” tyytynyt tutkimaan tarkkaan kutakin teosta, vaan teoksen hänessä herättämä kysymys on johtanut usein uusille tutkimuspoluille, etsimään digiarkistoista tarkkoja tietoja maalausajankohdan sää-, tulivuortenpurkaus- tai hiekkamyrskykirjauksista. Hän on matkustanut usein maalauskohteisiin tietääkseen maalauksen ilmansuunnan, mikä puolestaan on johtanut hänet meteorologina uusiin päätelmiin.

Francois Biert oli Ranskan tutkimusretkikunnan mukana Huippuvuorilla keskikesällä, joten Seija Paasonen oivalsi talvisen revontulimaalauksen ”taiteilijan luomukseksi”, tosin laadukkaaksi sellaiseksi. Teoksen kuvitusta.

Kirjassa on viljalti löytöretkeilijän riemua.  Yhden tällaisen tuottaa ranskalaisen Francois Biardin (1799–1882) Huippuvuorten revontulia esittävä maalaus. Biard kuului Ranskan viimeisen kuninkaan Ludvig Filipin (1773–1850) arktisille alueille lähettämään retkikuntaan, jonka Suomen Lappia koskevaa osuutta esittävän näyttelyn Francois August Biard La Laponie Mythique – Myyttinen Lappi onnistuin itsekin katsomaan Rovaniemen taidemuseossa kevättalvella 2017.  Retkikunnasta kertova näyttely filmeineen ällistytti minut ja kirjoitin siitä tuolloin blogin. (Blogi löytyy osoitteesta https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2017/03/17/la-laponie-mythique-myyttinen-lappi/ )

Jos retkikunta kävi Huippuvuorilla heinäkuussa 1839, kuten retkikunnan historia kertoo, kuinka maalauksen taivas on niin tumma? ihmettelee Seija Paasonen. Huippuvuorilla näet aurinko pysyy ylhäällä liki puoli vuotta huhtikuusta elokuun puoliväliin. Maalauksen yötunnelman täytyy siis olla taiteilijan luoma näkymä hyytävän kylmästä pohjolan pimeydestä, meteorologi päättelee. Maalaus kuuluu Louvren kokoelmiin.

Tosiasioiden kanssa ristiriidassa on myös Ferdinand von Wrightin maalaus Rajuilma Haminanlahdella. Paasonen paikansi taiteilijan näkymän eteläsuunnasta pohjoiseen. Mutta eihän aurinko voisi paistaa tuosta paikasta ja tuosta suunnasta päivällä! oivaltaa meteorologi jälleen. Tällaiset oivallukset maalausten lukemisessa lienevät merkinneen tekijälle mieleen jääviä herkkuhetkiä.

Samantyyppinen on Eero Järnefeltin maalauksen Koli pää- ja sivusateenkaarista tekemä tarkkasilmäinen havainto: pääkaaren värit ovat väärässä järjestyksessä. Fanny Churbergin hienoa maalausta Talvinen auringonlasku tutkiessaan Paasonen Heklan purkautumisjaksoa ja havaitsi sen sattuneen maalauksen kanssa samaan talveen, helmi-huhtikuuhun 1878.

Valoisa yö, öljy 280 x 185 cm, Prinssi Eugen 1899. Kukapa ei tästä pitäisi! Waldemarsudden, Tukholma. Tämä teos ei kuulu teoksen valikoimaan, vaikka useita Prinssi Eugenin hienoja maalauksia onkin mahtunut mukaan.

Mutta aina syvätutkimus ei johda tarkentaviin johtopäätöksiin. Prinssi Eugenin vaikuttavasta teoksesta Det klarnar efter regn (Sateen jälkeen selkenee) Seija Paasonen halusi selvittää taivaalla näkyvän kuuropilven liikesuunnan. Hän kävi maalauspaikalla Tukholman kaakkoispuolella. ”Koska maalauksen nimessä mainitaan sään selkeneminen sateen jälkeen, oletan, että pilvet ovat menneet paikan yli, jolloin ne olisivat tulleet kaakosta ja ehkä jopa syntyneet siltä suunnalta virranneeseen helleilmaan.” Mutta koska Prinssi Eugenin ottaman valokuvan (johon hänen maalauksensa perusti) päivämäärä ei ole tiedossa, tuon hetkiset ilmavirtaukset eivät olleet jäljitettävissä.

Melkoista omaehtoista tutkimustyötä siis! Mutta onnistumisia tuli myös. Yksi riemukkaimmista oli tunnistaa yli sata vuotta myöhemmin nyky-Pietarista Fjodor Vasiljevin väriloistoisen maalauksen Sunrise in Saint-Petersburg (1870-luku) katu Pietarin taideakatemian edustalta. Rankkasateen jälkeistä auringonnousua kuvaava teos on upea. Maalaus kuuluu Venäläisen museon taideaarteisiin.

Meteorologi Seija Paasonen kuvaa maalauksia analysoidessaan lukuisan määrän erilaisia pilvityyppejä, heti perään myös latinankielisin termein. Enpä ollut ajatellut, että säätieteilijät ovat melkoisia latinisteja! Tiede on kansainvälinen ja täsmällisille latinankielisille termeille on ilmeinen tarve.

Mutta mitä erilaisia pilvityyppejä maalausten analyyseissa esiintyy? Yleisin on selvästi kumpupilvi. Tässä muutama muu silmiini teoksesta tarttunut: untuvapilvi, harsopilvi, palleropilvi, kuuropilvi, hahtuvapilvi, verhopilvi. Silti edes kirjan luettuani en taida erottaa niitä taivaalta, ainakaan en kaikkia. Ammatti-ihmisen silmä tunnistaa hienoisetkin erot.

Taiteilijain taivaat -teos on taide- ja tietokirja samoissa kansissa. Lukija oppii yhtä ja toista, revontulien ja sateenkaarien synnystä, kangastuksesta, säärintamista, Jaakobin tikapuista sekä pilvien synnystä ja kestosta. Mutta ylitse kaiken muun on nauttia maalauksista opastajana mainioksi taideoppaaksi projektinsa myötä kasvanut meteorologi Seija Paasonen.

Ivan Aivatzovski, jäljittämätön mestari kuvaa minun katsomanani tässä lähestyvää kuolemaa. Pilvet yhdentyvät myrskyävään mereen. Teoksen kuvitusta.

On lukuisia hienoja taiteilijoita, joiden nimen mainitsematta jättäminen tuntuu tässä aihepiirissä suorastaan synniltä. Syntini kaventamiseksi edes hieman nostan lopuksi Ivan Aivazovskin hurjine myrskyävää merta esittävine teoksineen, joita kirjassa edustaa joukkohukkumista viestittävä Yhdeksäs aalto, sekä häkellyttävää auringonlaskua kuvaava teos Napolinlahti. Venäläisistä mestareista nostan myös lyhyen elämän eläneen Fjodor Vasiljevin (1850–1873), joka Seija Paasosen mukaan löysi maalauksiinsa pilvien olemuksen ja taivaan esittämisen tavan ja näytti sen muille taiteilijoille. Nostan venäläismaalareista myös Nicholas Roerichin (1874–1947), jonka Heavenly Battle -taulun pilvien myllerrys suorastaan mykistää, sekä Alexandr Gerasimovin (1881–1963) katseen vangitsijan, Midday, Warm Rain, sisältä ulos sateen pisaroimaan ikkunaa esittävän hienon teoksen.

Alexandr Gerasimov maalasi vuonna 1939 tämän herkän sademaalauksen. Ikkunan edessä sireenejä. Teoksen kuvitusta.

Länsieurooppalaisista mestareista haluan mainita englantilaisen J.M.W. Turnerin (1775–1851) ja hollantilaisen Aelbrecht Cuypinin (1620–1691), jonka vaikuttavassa teoksessa Veneet myrskyssä taiteilija on tallentanut terävät salamaniskut. Hollantilainen pilvimaalari on myös rajuja siveltimenvetoja harrastanut Vincent van Gogh kirjassa teoksellaan A Wheatfield with Cypresses (Vehnäpelto ja sypressejä).

Suomalaistaitajista noston ansaitsevat edellä mainittujen lisäksi Augusti Uotila, joka nousee kirjassa esille useammalla teoksellaan. Minuun jysähti niistä erityisesti Kalastuspaikka kuutamolla (1883).  Hienoja taivastöitä maalasi myös Albert Edelfelt ja itselleni tuntematon taiteilija Helmi Biese, jonka osalta Seija Paasonen teki myös pienimuotoista sukututkimusta. Ilmatieteen laitoksen johtajana kun on vuosina 1890–1907 toiminut meteorologi Ernst Biese. Omena ei pudonnut kauas puusta: Helmin aviomies ja Ernst osoittautuivat veljeksiksi. Harmi, ettei Helmiltä ole kirjassa tarkasteltavana yhtään teosta.

Maahenki-kustantamon työnjälki on tämänkaltaisissa taide- ja luontoteoksissa huippulaadukasta, niin myös nyt.  Kirjapainolle asetettavissa laatuvaatimuksissa kustantamo ei tingi.

Tämän blogini myötä toivotan kaikille taivaita tarkkaileville oikein Hyvää Juhannusta, taivaalle osuvien pilvien laadusta riippumatta!

Seija Paasonen: Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin. Maahenki 2018, liitteineen 180 sivua. Graafinen suunnittelu Timo Numminen. Kuvankäsittely Petri Kuokka, Aarnipaja.

Mainokset
Kategoria(t): Taidekirjat, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s