Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Unelmat kannattelevat ihmisiä, mutta entä kun unelmia haavoitetaan?

Luiz Ruffaton Lissabonissa muistin sinut on perin sympaattinen pieni teos ja sympaattinen on myös sen päähenkilö, oman tarinansa kertoja Sérgio de Souza Sampaio.  Sérgio on kouluttamaton brasilialainen nuorukainen, jolla on unelma ansaita työllään rahaa ja vaurastua.  Mutta kotipaikkakunnalta ei löydy töitä. Sérgio lähtee huimapäisesti toiselle puolelle maapalloa, Portugaliin, toteuttamaan unelmaansa.

Lissabonissa muistin sinut on omaperäinen ja omintakeinen kirja, jonka tyylilaji poikkeaa totutusta.  Tarinankerronnassa lukija voi kuvitella kertojalle äänen, tupakan vetäisyjen ja tuhkan karistelun vaatimat,  kerrontaa pätkittävät tauot, siihen liittyvät pään verkkaiset liikkeet, kenties juoman pinnan hitaan vajoamisen kertojan ja kuulijoiden olutlaseissa. Aika on hidastunut.

Mutta miten joku osaa kirjoittaa näin? Palasin alkuun liitettyyn Huomautukseen. Siinä Ruffato kertoo taustan:
Tämä on vain kevyesti editoitu versio kaikesta siitä, mitä Sérgio de Souza Sampaio (s. 7.8.1969 Cataguases. Minas Gerais) kertoi neljän lauantai-illan aikana (heinäkuussa 2005) äänitetyissä istunnoissa, jotka järjestyivät Solar dos Galegos -nimisessä ravintolassa Calçada do Duquen porraskadun yläpäässä Lissabonin vanhasssakaupungissa…

Editoitu versio – kyllä. Kevyt – tuskin kuitenkaan. Puhuttu teksti on aina puhuttua, kirjoitettu kirjoitettua. Väliin tarvitaan osaava kääntäjä. Kertojan äänen tulee säilyä mahdollisimman aitona mutta tekstin tulee soljua  luettavuuden ehdoilla, siis muuttua kaunokirjallisuudeksi.

Tarinan sankari Sérgio, Serginho, rakastaa yksityiskohtia. Teksti vilisee paikannimiä ja henkilöitä.  Puhuttuun tekstiin kuuluvat sivupolut. Myös niille ”kevyt editoija” on jättänyt tilaa, kuten tässä tupakkaa käsittelevässä kerronnanpätkässä, joka haaroittuu omille teilleen lähtöaiheestaan, kertojan tupakkariippuvuudesta:
En silloin edes tiennyt, että John Player Special oli savukemerkki, tajusin sen sattumalta myöhemmin Sāo Paulossa, kun olin menossa siskoni Semíramisin kanssa rua Orientella sijaitsevaan Brásin myymälään ostamaan vaatteita, jotka hän sitten myi pikkuruisessa Taquara Pretan kaupassaan Cataguasesissa, ja sekin puuha loppui lyhyeen, kun asiakkaat ostivat enimmäkseen piikkiin eivätkä sitten maksaneet velkojaan, joten puoti oli pakko sulkea ja sisko oli korviaan myöten veloissa, sellaista bisneksen teko on.

Värikylläisestä kerronnasta välittyy Brasilian ja Portugalin arkea. Muutaman sanan sivulause tiivistää yhteiskunnallista todellisuutta, käytettyjen sanojen määrää paljon suurempia asioita. Lukija aistii karun elämän puitteet ja ehdot. Punaisena lankana kulkee Sérgion kohtalo ja juuri siitähän lukija on kiinnostunut.

Hän oli työtön nuori mopoilija ja naistenmies. Kävi vain niin köpelösti, että ”Noemi, josta puhuttiin kaikenlaista ja joka asui meidän naapurissa, meni ja pamahti paksuksi juuri kun viimein sain vaihdettua vanhan Honda-moponi upouuteen satapiikkiin, ja tytön isä Ponté Carvalho, roteva ja rivopuheinen, oikein vanhanajan juntti, oli rynnännyt kapakkaan sohlo sojossa ja julistanut että nyt mentiin naimisiin, ”jollei muuten niin poliisikamarilla”, ihan sama mitä ihmiset sanoivat, moni oli nimittäin epäillyt vahvasti isyyttäni”.

Avioliitosta ei tule puuroa eikä velliä, Noemi häipyy ja Sérgiossa kypsyy unelma saada elämäänsä uutta potkua. Portugalista hän palaisi vakavaraisena miehenä, aloittaisi bisneksen sekä nauttisi ihmisten kunnioitusta ja arvovaltaa.  Unelmat saavat uusia, villimpiä lentokorkeuksia Sérgion pääkopassa − kuten unelmilla on tapana.

Mutta elämä toteuttaa harvoin unelmia. Sérgiota odottaa Portugalissa karu kohtalo.  Hän on hyvä, ihmisiin luottavainen ja vastuuntuntoinen ihminen. Kun hän saa ravintolasta tarjoilijan pestin runsaaksi vuodeksi (joutuakseen irtisanotuksi siksi, että tilalle otetaan vielä matalammalla palkalla ukrainalainen), Sérgio lähettää aina osan pienestä tienestistään sisarensa kautta Noemelle ja lapselleen, vaikkei avioliittoa enää lähtötilanteessa ollut.

Brasilialainen kirjailija Luiz Ruffato oli Mukkulan 2015 kirjailijavieraita.

Kirja alkaa tupakkariippuvuudesta. Sérgio on kuitenkin ollut yli kuusi vuotta polttamatta, lääkärin neuvosta. Kun toinen brasilialainen, katuhuorana elantoaan ansaitsemaan joutuva Sheila pettää ystävyyden, huiputtaa Sérgion oman rahalainansa ottajaksi Sérgion passi vakuutena ja katoaa rahoineen, hän suistaa liikaa toisen kunniantuntoon luottaneen Sérgion pahimpaan mahdolliseen pulaan, paperittomaksi satuishanttihommien tekijäksi vailla toivetta paremmasta, saati paluusta. Sérgio muistaa entisen lohduttajansa: ostaa tupakkarasian ja sytyttimen. Lissabonissa muistin sinut. Unelmat ovat kuolleet.

Kyseessä on kolmas brasilialaiskirjailijalta suomeksi ilmestynyt kirja.  Kirjailija on Into-kustantamon mitä tervetullein löytö, sillä laajalta Etelä-Amerikan mantereelta saamme uutuuskirjoja perin harvoin.

Luiz Ruffaton ensimmäisen teoksen, Rutosti hevosia (2014), kiitetystä käännöksestä Jyrki Lappi-Seppälä palkittiin käännöskirjallisuuden Jarl Hellemann-laatupalkinnolla. Kun Ruffaton toinen kirja, Tekokukkia (2015) ilmestyi ja kirjailija vieraili Suomessa, minulla oli ilo tavata. Näiden käännettyjen kirjojen kautta olen vakuuttunut Luiz Ruffatosta varmana tyylin taitajana ja omaperäisenä, kiinnostavana kertojana.

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut. Into 2018, 130 sivua. Käännös Jyrki Lappi-Seppälä.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s