Laura Gustafsson: Pohja

Tilityskirjassaan Pohja Laura Gustafsson on itseään kohtaan säälimätön. Hän uskoo avoimuuden  ja rehellisyyden auttavan muitakin naisia, lukijoitaan.

Kynnys kirjoittaa vaativasta kirjasta tuntuu joskus korkealta. Laura Gustafssonin uusinta teosta Pohja  lukiessanikin varpaat osuivat usein kynnykseen. LG ei säästä kirjassa itseään eikä lukijoitaan. Hän survoo itsensä mennen tullen lihamyllyn läpi.

Miksi hän on niin säälimätön itselleen? Oliko hän itseltään uutta tekstiä vaativana kirjailijana umpikujassa muiden aiheiden kanssa siksi, että oli elämässään alennustilassa, pohjalla? Oli kirjoitettava ensin tämä, olemasta kauemmin tulppana tulevalle. Ja oli kirjoitettava näin.

Pohja on osumaotsikko, melkein kuin Maksim Gorkin Pohjalla. Kirjan nimeksi olisi sopinut myös Häpeä, mutta sen Jouko Turkka nappasi oman vaellusromaaninsa nimeksi vuonna 1994.  Häpeällisistä asioista LG kirjoittaa häpeilemättä. Joitakin kuvauksia aloin jälkikäteen pitää fiktiona, sillä miksi kehostaan huolehtiva alistaisi itsensä tieten tahtoen alisteiselle, nöyryyttävälle ja ruhjovalle kohtelulle.

Tilitysteoksessaan Laura Gustafsson (LG) kertoo omasta epätoivoisesta vuodestaan. Paikansin sen syksystä 2016 kesään 2017.  Konkreettisin tapahtuma oli avioero. Mutta ei LG sitä sen kummemmin erittele, mainitsee vain.  Syntyy käsitys, että toiveikkaana rakennettu perhe ja uusi koti kestivät kovin lyhkäisen ajan. LG on nopeasti kyllästyvää sorttia.

Laura Gustafsson

LG kuvaa lapsuuttaan hyvin onnelliseksi. Vanhemmat uskoivat lapseensa ja hänen oli ”helppo kasvaa ihmiseksi, joka uskoo kykyihinsä, perustuipa usko faktoihin tai ei”.  Aikuisuudessa vanhempien merkitys korostuu.  LG kaipaa äidiltään tukansilitystä.
”Yksikään rakastaja ei pysty samaan. Äidin hellyys on aina tullut esille käsien kautta.”

Isän mielestä minuun pitäisi iskeä samanlainen tarra kuin tupakka-askeissa. ”Kyllästyy puolessa vuodessa ja vaihtaa uuteen.” Valokuva sydämestä, johon on isketty haarukka.
tai kun kirjan mukaan kolme miestä on yhden viikon normaali satsi:
Kolme hyvää miestä ja liudan keskinkertaisia. Edes isä ei usko, että voisin onnistua rakkaudessa.

Rakkaudessa? Pohja-teoksessa on niukalti rakkautta, vaikka LG kertoo epätoivoisista rakastumisistaan. Kyse on sittenkin seksistä. Siitä LG kirjoittaa nolostelemattoman  avoimesti, vaikka välillä kertoo säästävänsä lukijaa rumimmalta. Seksi on kirjan keskeistä aineistoa. Se astui LG:n elämään varhain. Hän sanoo hypänneensä nuoruuden yli, suoraan aikuisuuteen.

Kirjailija kuvaa alkuvuosien seksiä. Silloin hän käyttäytyi alistujana, avasi reitensä ja otti vastaan mitä tuleman piti. ”Kokemukseeni nähden olen aina ollut hämmästyttävän varovainen, passiivinen, jotenkin nukkemainen.” Tai: ”Minut opetettiin objektiksi enkä voi pakottaa itseäni lopettamaan.” Nyt hän vaatii nautintoa ja on siinä kyltymätön, myös nautinnon tuottamisen kekseliäisyydessä – siis siinä, mitä hän miehiltään odottaa, kunnes kyllästyy heihin.

Laura Gustafssonin julkisissa tilaisuuksissa nähneet ovat tottuneet hänen huomiota herättävään pukeutumiseensa. Hän korostaa seksuaalisuuttaan ja kauneuttaan. Myös Pohjasta nousee vaikutelma, että ulkonäkö on merkityksellinen. Hän tietää olevansa kaunis ja vetovoimainen, miehille magneetti.  Sen hintana on armoton syömisen kontrollointi. Hän huolehtii vartalostaan, mutta Pohjan mukaan alistaa sitä myös sadismin kohteeksi.

Pohjassa hän kuvaa, miten katseiden kohteena oleminen on vaatinut opettelun. Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelma oli opintojen äiti:
Minun oli pakko opetella ilmaisemaan itseäni ja olemaan esillä ja mieluummin myös nauttimaan siitä. Muuten voisin unohtaa haaveeni taiteilijuudesta ja palata tutkimaan toisten kirjoittamia kirjoja. Prosessi oli niin mullistava, että hakeuduin terapiaan ja syömään serotoniinin takaisinotonestäjiä. Terapiassa kävin seuraavat kaksi vuotta pääsemättä lähellekään tärkeitä kysymyksiä.

LG on haastanut terapeutit. Hän on heidän asiakkaakseen verbaalisesti liian lahjakas. Hän on älykäs ja pystyy analysoimaan itsensä pitkin ja poikin. Silti hän ajautui pohjalle.

Kirjassaan hän käy keskusteluja kahden minänsä kanssa. Sille toiselle hän on antanut nimen Vapaus. Dialogi on napakkaa. Vapaus ”on niin itsenäinen, että sitä ärsyttää hengittää, koska se ei pysty itse tuottamaan tarvitsemaansa happea”. ”Sitä on mahdotonta pitää taustalla, millään tavalla aisoissa. Se haluaa olla johtaja.
Se on jotain ihan muuta kuin minä. Olen pohjimmaltani kiltti, aika nöyrä, tiettyyn pisteeseen. Kärsivällinen, vältän konfliktia. Pelkään loukkaavani. Pelkään, että minulle suututaan. Haluan hyväksyntää ja olen valmis joustamaan.”

Mutta toisen minänsä, Vapauden, tähden LG ajautuu jatkuvasti konfliktiin elämänpiirinsä kanssa, siis vaikkapa joustamattomien naapureiden. Nuoren elämänsä aikana LG on asunut lukuisissa osoitteissa eri puolilla Helsinkiä.

Vapaus on kovin erilainen kuin minä:
Se on sairaan vapaa ja siisti, häkellyttävän epäkohtelias, palavakarismainen. Siihen on helppo rakastua. Moni rakastuukin. Siitä koituu minulle hankaluuksia. Se ei nimittäin mahdu samaan kehoon rakkauden kanssa, sehän siinä on. Joku rakastuu siihen, ja sitten kaikki hölmöinä luulevat, että minuun on rakastuttu. Traaginen väärinkäsitys.
Se ei tule rakastamaan ketään.
Kun se haistaa rakkauden, se pakkaa kamansa ja häipyy. Rakkaus yököttää sitä kuin kouluruokalan haju.

Minä kaipaa hyväksyntää. Se Pohja-kirjasta nousee useamman kerran esille.  Hyväksyntä on eri asia kuin sääli, mutta toki etäsukua sille.
”Äiti säälii minua. Entinen puolisoni säälii minua. Isä ei sano mitään. Hän tajuaa, ettei tästä saa puhua. Amor vincit nihil.”

LG analysoi itseään psykiatrisin taidoin. Terapiahoitoa anova kirje on sekä mainio, huvittava, mehukas että ällistyttävän syvälle itseen tunkeutuva.  Järkyttävämpää luettavaa on LG:n ailahteleva suhde suloiseksi kuvaamaansa pieneen tyttäreensä. Yhdessä tekstikatkelmassa hän kutsuu lastaan Saatanaksi.  Kuulostaa enemmän aggressiolta kuin masennukselta. Molemmat ovat tuttuja tiloja. ”Masennus on turvapaikkani. Se, minkä tunnen. Se, mikä pysyy.”

”Kun lapsi lähestyy kolmen vuoden ikää, mietin, olisiko säädyllistä tapaa hylätä hänet. Luopua äitiydestä. Kuolisin ja tappaisin tyttäreni vuoksi, mutta kun SE EI RIITÄ, vaan pitäisi vain olla rauhassa…
… Pitäisi olla, pitäisi olla äiti.”  

Tulkitsin lukemani kirjan siten, että LG ON lapselleen hyvä äiti.

Mikä auttaisi pikku-Myytä? Laura Gustafsson kiittää kustantajaa kannustuksesta ja kannattelusta.  Koin Pohja-teoksen ydinsanomaksi tämän, kirjan loppupuolelta poimimani:
”Pyydän että he kohtelisivat minua jonain muuna kuin jumalattarena tai panonukkena – ihmisenä vaikkapa. Heidän mielestään vaadin liikaa.”
Kyse on tietenkin miehistä, rakastajista.

Olin iloinen, että luin kirjan, vaikken voinut samaistua siinä mihinkään. Kirjailija toivoo, että kirjan kautta lukija voisi tunnistaa siinä itseään.  Siksi hän oli valmis panemaan itsensä kirjoittamallaan tavalla alttiiksi. Samaistuu tai ei, upean kirjan hän joka tapauksessa teki.

Laura Gustafsson: Pohja. Into 2017, 141 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s