Lone Theils: Runoilijan vaimo

Runoilijan vaimo on tanskalaisen toimittajan Lone Theilsin aloittaman uuden dekkarisarjan toinen kirja.

Kaksi rikosromaania per vuosi -normaalikiintiöni täyttyi viime vuoden osalta, ja kun tarkkoja ollaan, ylittyi yhdellä. Kuittauksen kiintiössäni teki varsin tuore tanskalainen dekkarikirjailija, toimittajataustainen Lone Theils. Hänen aloittamassaan sarjassa ilmestyi suomeksi toinen romaani, Runoilijan vaimo.

Theilsin sarjan hahmo on tanskalaisen Globalt-lehden Lontoon kirjeenvaihtaja Nora Sand, tehokas ja pätevä toimittaja, joka viskataan kotimaasta käsin juttuhommiin milloin mistäkin aiheesta. Nyt lehti haluaa erikoishaastattelun iranilaisesta Nobel-kirjailijasta Manashista, runoilijasta, joka on paennut kotimaastaan ja päätynyt oudosti pakolaisten turvapaikkaan Tanskassa. Julkisuutta välttelevä runoilija edellyttää haastattelijakseen juuri Nora Sandin.

Kun Nora Sand tapaa erityisturvajärjestelyjen takana piileskelevän runoilijan, tällä on kuitenkin haastattelulle ehto. Jos Lontoossa asuva Sand pystyisi löytämään hänen oudosti kadonneen vaimonsa Aminan, runoilija antaisi haastattelun. Runoilijalle rakas vaimo kun tuli turvallisuussyistä toista kyytiä Lontooseen ja siellä hän myös katosi oudosti jäljettömiin. Viranomaisapuun ei ole turvauduttu.

Kirjassa siis ratkotaan Aminan mystistä katoamista. Iso Britannian virallisissa järjestelmissä häntä ei ole olemassakaan. Tehtävä muistuttaa nuppineulan etsimistä heinäsuovasta. Kaiken lisäksi Nora Sandilla on lukuisia lehtijuttuja niskassa ja määräajat ovat umpeutumassa.

Theils hämmentää asetelmaa liittämällä kuvioon Aminan ydinfyysikkoveljen samanaikaisen katoamisen Iranista. Iranin ja YK:n neuvottelut Iranin ydintutkimusohjelmasta ovat juuri alkamassa ja mies olisi kotimaalleen mitä tärkein.

Lone Theils hyödyntää Sandin hahmossa omaa työtaustaansa Politiken-lehden ulkomaankirjeenvaihtajana. Kirjan tarinassa Sand löytää heiveröisen oljenkorren, tarttuu siihen, saa sitä kautta toisen oljenkorren ja hentoja vihjeitä nuuskimalla saattaa itsensä lopulta suuriin ongelmiin. Pitkin matkaa hänen tietokonettaan ja sähköpostiaan manipuloidaan ja hakkeroidaan tuhoisin seurauksin. Lopulta Sand on kirjaimellisesti hengenvaarassa. Tosin aivan yksin hän ei toimi, eikä voisikaan. Hänellä on verkostonsa.

Epäily johtaa lopulta amerikkalaisen SecurCopsin ylläpitämään karkotettavien turvapaikanhakijoiden säilytyspaikkaan, joka osoittautuu vankilaa rankemmaksi paikaksi. Paikka on salattu ja suljettu. Nora Sandilla ei ole keinoja selvittää, olisiko Amina joutunut sinne.

Runoilijan vaimon perusviesti on läpi kirjan se, että fiktio ei yllä lähellekään todellisen elämän pahimmillaan edustamaa rumaa, moraalitonta ja rikollista, jos sivistysvaltiona pidetyn maan valtaapitävät ovat sen järjestelmätasolla hyväksyneet eivätkä halua tietää sen todellisuudesta.

Palautuskeskus on annettu suuryritykselle valtion tarjouskilvan kautta, siis halvimmalla hinnalla. Ja lopulta käy selville, miten keskuksen toimintaa alkavat ohjata suunnitelmat suunnattomista taloudellisista voitoista. Avainsanaksi osoittautuu dinitrofenoli.

Mitä rumaa, pahaa ja rikollista muutamille virallisten rekistereiden ulkopuolisille uhreille tehdään ja miksi, se paljastuu tarinan edetessä, ja myös se, kuuluuko Amina uhrien joukkoon. Mutta niille, jotka uskaltautuvat panemaan nenänsä väärään paikkaan ja tihkumaan edes tiedonhitusia, käy huonosti. Nora Sand ei ole turvassa. Häntä valvoo Iso Perkele. Loppuyhteenotto on dramaattisuudessaan mielikuvituksellinen.

Mutta miten käy Nora Sandin selvittämälle totuudelle? Se saa jäädä ani harvan  tiedokseen, sillä vastavoimat ovat ylivoimaiset. Sandin artikkeli ei ilmesty tanskalaisessa Globaltissa eikä paljastus liioin Iso Britannian omassa mediassa. Niin rikostutkijat kuin lakimiehetkin ovat realisteja todennäköisten seurausten arvioinneissa. Mutta kadonneen Aminan arvoituksen Nora Sand sai sentään selville.

Rakkaus on rikosromaaninkin hyödyllinen mauste. Nora Sand on puoleensavetävä, kaunis, älykäs ja näppärä. Seurustelutarjokkaita olisi. Suuren Rakkauden Lone Theils jättää kuitenkin roikkumaan ilmaan. Nora tarvitsee aikaa selvittääkseen ajatuksensa ja tunteensa ja Theils kirjailijana tarvitsee kiinnikkeitä ja koukkuja sarjansa seuraavaan osaan.

Luin enimmän osan kirjaa vailla erityisempää intoa. Oljenkorret eivät oikein kannatelleet minua. Mutta kaikessa pessimismissään synkkä loppurutistus eli kysymys siitä, voittaako oikeus ensinkään, muutti suhtautumistani suopeammaksi.

Sarjasta on aiemmin ilmestynyt kirjamarkkinoilla hyvin menestynyt Kohtalokas merimatka. Sitä en tunne. Sarjan osia voi kuitenkin lukea toisistaan irrallisina. Omaan tyyliini on kuulunut lukea valitsemaltani dekkaristilta yksi kirja, ja liki poikkeuksetta se on riittänytkin.

Lone Theils: Runoilijan vaimo. Aula & Co 2017, 337 sivua. Suomennos Kari Koski.

Mainokset
Kategoria(t): Rikosromaani, Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s