Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja

Kansi kuvaa Karl Ove Knausgårdin epäonnea pyrinnöissä kirjailijaksi: katkenneita kyniä ja kynien lyijyjä.

Olen edennyt omaa verkkaista tahtiani Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjassa viidenteen kirjaan. Valitsin sen pehmytkantisena matkalukemistokseni. Suomeksi kirja ilmestyi kaksi vuotta sitten. Myös viides kirja alkaa matkasta: Karl Ove liftaa ensimmäiseltä omalta ulkomaanmatkaltaan Italiasta Norjaan, rahatta ja ruuatta. Tupakasta tyhjätasku ei silti luovu. Sen hän varmistaa vaikka keräämällä maahan viskattuja tumppeja. Kuvaus tempaa heti kirjan kyytiin.

Viides kirja on raju kuvaus juuri aikuistuneen nuoren miehen aivoissa kuohuvasta vuorovedestä, vuoksesta ja luoteesta: ylikorostuneesta ylemmyyden- ja alemmuudentunteesta, hekumallisesta itsevarmuudesta ja raastavasta epävarmuudesta, suuruudenluuloista ja mitättömyyden kokemuksesta. Aikuistumisella on hintansa.

Kirja on myös kuvaus sukulaissiteiden vahvuudesta, vaikka muunkinlaiseen olisi perusteensa. Charmantti isoveli Yngve, Karl Oven idoli, vie pikkuveljeltään tämän rakastetun, Ingvildin. Petos johtaa välien säröytymiseen, mutta veljeys lopulta voittaa. Isästään Karl Oven ei tarvitsisi välittää puupennin vertaa. Silti poika odottaa hyväksyntää ja välittämistä, turhaan. Alkoholisti-isä pysyy loppuun saakka itseriittoisena, omahyväisenä paskiaisena.  Suhde äitiin on lämmin ja rakastava, ja isovanhemmat sekä muut lähisukulaiset säilyvät Karl Ovelle tärkeinä ihmisinä.

Viides kirja on suora jatko neljännelle. Karl Ove on nyt 19-vuotias ja hän astuu opiskelija- ja kaupunkilaiselämään Bergenissä.  Teoksen tapahtumat sijoittuvat kymmenen vuoden haarukkaan 1980-luvun lopulle ja 1990-luvun alkupuoliskolle.

Hänet on hyväksytty kirjoittajakouluun, Skriftekunstakademihin. Hän on jo kauan halunnut kirjailijaksi ja tultuaan hyväksytyksi akatemiaan hän miltei luulee olevansa sellainen. Ensimmäisen opintopäivän aamuna hän rakentaa huolella rooliaan:

”Vietettyäni puoli tuntia kiehuvan kuuman vesisuihkun alla menin yläkertaan ja pukeuduin, huolellisesti ja järjestelmällisesti. Musta paita ja mustat liivit joissa oli harmaa takakappale. Mustat levikset, niittivyö, mustat kengät. Runsaasti geeliä hiuksiin, jotta ne nousivat pystyyn niin kuin pitikin. Olin myös saanut Yngveltä Virginin muovipussin, panin siihen muistikirjan ja kynän sekä Nälän [Knut Hamsunin romaanin], jotta siihen tulisi vähän enemmän painoa.”

Nopsasti hän saa huomata olevansa kurssin huonoin ja kypsymättömin, mutta se ei estä häntä tuntemasta ajoittaista ylemmyyttä ja halveksuntaa muita kurssikavereitaan kohtaan tyyliin ”mitä nuo luulevat olevansa”.

Akatemian tekstianalyyseissa saadut palautteet pudottavat hänet nöyryyttävästi ja toistuvasti epäonnistujaksi. Hän alkaa pinnata, on poissa viikkokausia eikä selviä edes kurssin päätöspäivällisille. Kirjalliset takaiskut, jopa lähetetyn esseen jättäminen  ulos akatemian entisten oppilaiden antologiasta ja turhat yritykset saada käsikirjoituksia läpi kustantamoissa jatkuvat miltei viidennen kirjan loppuun, jolloin esikoisromaani Ute av verden (1995) ilmestyy ja Knausgård alkaa saada julkisuutta.

Tupakka käryää tauotta ja olutta virtaa kurkusta alas runsain määrin. Ketjupolttaja Karl Ove on luetun perusteella isänsä jäljillä, valmis alkoholisti. Hän ei useinkaan lopeta ennen sammumista. Sitä ennen hän on häpäissyt itsensä hölmöilyillään. Käytös on pahimmillaan kuvottavaa. Hän on vastuuton, holtiton ja halpamainen.

Raha polttaa näpeissä eikä kauan siellä viihdy. Opiskelijalaina kuluu vailla huomisen huolia loputtomaan määrään uusia nuorisomusiikin äänilevyjä, kirjoja, olutta ja alkoholia itselle ja ryyppyseurueelle, taksiajoja jatkoille tai vain asunnolle. Kun laina loppuu, nuorukainen on ehtinyt vipata kaikilta tuntemiltaan mahdollisuuksiensa maksimin. Kun vippivara on kulutettu, hän hakeutuu äitinsä elätettäväksi.

Hormonit kuohuvat ja kiehuvat, Knausgård on nuori ja himokas. Neljännen kirjan lopussa Karl Ove menetti poikuutensa. Nyt hänellä on tarve saada tyttöystävä. Karl Ove rakastuu ja himoitsee, nai ja runkkaa tekemällä runkkausreissuja asuntolan kellarin yhteisvessaan postimyynnistä tilaamansa pornokuvakirja housujen etuosaan tungettuna. Ingvildin jälkeen hän löytää suloisen Gunvorin. Suhdetta yhteisasumisineen kestää neljä vuotta. Sitten tulee suuri rakkaus Tonja ja Karl Ove menee naimisiin. Mutta uskottomuus syö luottamuksen ja pari ajautuu eroon.

Siitä tapahtumat jatkuvat vuorostaan Taisteluni-sarjan toisessa kirjassa, missä hän tapaa toisen vaimonsa, ruotsalaisen Linda Boströmin ja asettuu asumaan Ruotsiin.

Kaikesta sekoilusta huolimatta Karl Ove on myös vastuuntuntoinen, ahkera, kiltti ja hyvin herkkä. Hänessä asuu pohjimmaltaan hyvä ihminen. Kirja kuvaa siis virheiden ja mokien kautta aikuistumista, raadollisesti ja kaunistelematta.

Knausgård kuvaa toistuvasti ja upeasti Bergenin sadetta. Kaupungissa tuntuu satavan aina.
”Kun heräsin seuraavana aamupäivänä, ulkona satoi vettä, tasaista, ropisevaa sadetta, joka oli niin tyypillistä tälle kaupungille, se ei ollut voimakasta eikä rajua mutta hallitsi silti kaikkea. Vaikka olisin lähtiessä pukeutunut sadetakkiin ja sadehousuihin ja kumisaappaisiin, kotiin tultuani olisin silti märkä. Sade hiipi hihoja ylös, työntyi kauluksesta sisään, ja vaatteet höyrysivät kosteutta sadevaatteiden alla, puhumattakaan siitä, mitä sade teki kaikille seinille ja katoille, kaikille nurmikoille ja puille, kaikille teille ja porttisyvennyksille valuessaan kaupungin ylle. Kaikki oli märkää, kaiken peitti märkä kalvo, ja satamalaiturin reunalla tuntui että sadevesi oli yhteydessä mereen, että näiden kahden maailman rajat olivat tässä kaupungissa liukuvia, elleivät suorastaan kelluvia.”

”Niinpä lampsin mäkeä alas eräänä iltana seitsemän aikaan, katulyhdyt keikkuivat yläpuolellani tuulessa, sade pieksi ympärilläni talojen seiniä ja kattoja. Taivas oli ehtymätön, oli satanut joka päivä syyskuun alusta saakka, enkä ollut nähnyt aurinkoa paria tunnin mittaista poikkeamaa lukuun ottamatta pian kahdeksaan kuukauteen. ”

Taisteluni-sarjalla on vakiosuomentaja. Pari pientä huomiota käännöksestä: Lehmät seisovat parressa, eivät pilttuussa; Jatkuvasti toistuva ilmaisu täysin tyhjä tuntuu absurdilta. Suomen kielessä on osuvampia vastineita, typötyhjä, aivan tyhjä tai pelkästään tyhjä, sillä mielikuvituksen voimaan kuuluu se, että vuo on leveämpi kuin leveä vuo. Alkuperäisestä teoksesta en ole tarkistanut, väittikö Knausgård todella seisseensa puoli tuntia  kiehuvassa suihkuvedessä.

Knausgård kuvaa ensimmäisessä kirjassa mieleen syöpyvällä tavalla veljesten Yngven ja Karl Oven maratonsuursiivouksen isoäidin kodissa alkoholisti-isän kuoleman jälkeen. koti kun pursusi tyhjiä viinapulloja. Viidennessä kirjassa kuvaus poikkeaa ensimmäisestä huomattavasti.  Taisteluni on autofiktio. Ja osa osalta hurmaava sellainen.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja. Like 2015, 683 sivua. Suomennos Katriina Huttunen.

Aiemmista osista Annelin kirjoissa:
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2015/07/27/karl-ove-knausgard-taisteluni-ensimmainen-kirja/
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2016/04/18/karl-ove-knausgard-taisteluni-toinen-kirja/
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2016/05/06/karl-ove-knausgard-taisteluni-kolmas-kirja/
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2017/04/20/karl-ove-knausgard-taisteluni-neljas-kirja/

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s