Perjantaina Helsingin kirjamessuilla

Tässä he, paljon lukevat presidenttiehdokkaat, ovat kuvan oikealta laidalta alkaen: Paavo Väyrynen, Matti Vanhanen, Nils Thorvalds, Tuula Haatainen ja Pekka Haavisto. Haastattelijana toimi Jukka Petäjä.

Otin osaa kuuntelijana ensimmäiseen presidenttikandidaattien esiintymiseen, vaikka mielessäni hieman nolostelin populistista valintaani. Helsingin Sanomat nimittäin haastoi ehdokkaita kertomaan suhteestaan kirjaan ja lukemiseen. Paikalle saapuivat Tuula Haatainen (SDP), Pekka Haavisto (vihreät), Nils Thorvalds (RKP), Matti Vanhanen (kesk.) sekä kannatuskorttejaan keräävä Paavo Väyrynen (kansalaispuolue).

En tilaisuudesta mitään kirjallista syväluotausta odottanut eikä sellaista siitä tullutkaan. Mutta jokainen ehdokas vaikutti aidosti kirjallisuuden ystävältä.  Monella vaikuttaa kuvauksensa mukaan olleen lapsena suorastaan lukuhimo. Haatainen sanoi lukeneensa Vehmersalmen koulun koko kirjaston, Thorvalds runoilijaisänsä laajan kotikirjaston ja Väyrynen Kemin maalaiskunnan kirjaston kirjat. Koska Thorvals alkoi lukea kirjoja aakkosjärjestyksessä, ensimmäinen oli Aristoteles. Sen hän muistaa siksi, että joutui siitä kinaan opettajansa kanssa.

Mutta otetaan lukuharrastuksen esimerkkejä. Haavisto kertoi olleensa tietokirjojen ystävä. Niissä viehätti eri toten Ranskan vallankumous. Hän mainitsi nuoruudestaan mieleen jääneinä Pentti Linkolan Unelman paremmasta maailmasta, Herman Hessen Arosuden sekä Pablo Nerudan ja Bertolt Brechtin runot. Haatainen nosti esiin Anna-Liisa Härkösen, Anja Kaurasen sekä ajatteluaan kehittäneenä Simone de Beauvoirin teokset. Vanhanen nosti niin ikään Herman Hessen, paljolti erinomaisen äidinkielen opettajansa ansiosta, sekä Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan. Sen jatkon, Konsta Pylkkänen etsii kortteeria, hän kertoi saaneensa kirjailijalta lahjaksi hauskalla omistuskirjoituksella. Väyrynen vanhana runonlausujana harrasti runoilijoita, ennen muuta Eino Leinoa, P. Mustapäätä ja V.A. Koskenniemeä.

Nykylukemistoa ei kysytty ja tuskin monikaan heistä ehtii nykytilanteessa paneutua kummemmin kaunokirjallisuuteen.  Kisassa itsenäisyyden ajan suurimmasta kirjailijasta Väinö Linnan ja Mika Waltarin välillä mieltymykset menivät tasan.  Vanhasen lisäksi Sinuhe egyptiläisen nosti tärkeäksi lukukokemuksekseen myös Thorvalds, jonka isä käänsi Sinuhen ruotsiksi. Kun Thorvalds pääsi aakkosissa L-kirjaimeen, vastassa oli niin Linnan kuin Ivar L. Johansonin tuotanto ja molempien koko tuotannon hän myös luki. Suhdettaan Linnaan hän kuvasi dramaattiseksi.  Pekka Haavisto oli nuoremman sukupolven edustajana interrailaaja ja hänen matkalukemistoonsa kuului Waltarin Yksinäisen miehen juna.

Turvapaikkapolitiikasta keskusteltiin loppuaika. Poistuin siinä vaiheessa, kun kädennostolla juontaja Jukka Petäjä järjesti yleisöäänestyksen siitä, onko Suomen turvapaikkapolitiikka onnistunut vai epäonnistunut. Millaisen politiikan puolesta jälkimmäiset mahtoivat äänestää, nykyistä suvaitsevamman vai tiukemman? Se ei selvinnyt, hallituksenvastaisuus kyllä.

Turvapaikaksi Alaska?

Henry Oinas-Kukkonen on kirjoittanut kirjan suunnitelmista evakuoida suomalaiset Alaskaan Puna-armeijan tieltä.

Oulun yliopiston yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen kertoi suomalaisen osavaltion unelmasta tilaisuudessa Finalaska. Hän on kirjoittanut aiheesta samannimisen kirjan (Vastapaino). Kirja kertoo amerikkalaisten suunnitelmasta evakuoida talvisodan lopulla Pohjois-Suomen väestö Alaskaan uudisasukkaiksi.

Oinas-Kukkonen pääsi tähän meillä tuntemattomaan suunnitelmaan käsiksi ollessaan vierailevana tutkijana Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa tutkimassa Yhdysvaltain ja Suomen suhteita talvisodan aikaan. Yhdysvalloissa kuten läntisessä Euroopassakin oli tuolloin valtava myötätunto Suomea kohtaan. Suomalaisia haluttiin auttaa. Kaksi nuorta älykköä laati tuolloin evakuointisuunnitelman, jonka he lähettivät Finnish Relief  Fundille.

Ajatuksena oli siirtää kaikki Pohjois-Norjan ja Petsamon satamiin saapuvat pakolaiset meriteitse Alaskan territorioon, joka on 4−5 kertaa Suomen pinta-alan suurempi, mutta jossa asui vain 59 000 asukasta, siis valtavalla maa-alalla Rovaniemen asukasluvun verran. Asutuksen puute nähtiin turvallisuusriskinä, sillä Alaska ei olisi voinut puolustautua Japania ja Neuvostoliittoa vastaan.

”Uudisasukkaiksi haluttiin valkoihoisia, pohjoisiin talvisiin oloihin karaistuneita. Käsitys suomalaisista oli häkellyttävä. Suomalaisia pidettiin rohkeina, älykkäinä, rehellisinä ja luotettavina supermaanviljelijöinä, jotka rakentaisivat Alaskan muutamassa vuodessa ja saisivat sen maanviljelyksen kukoistamaan. Lisäksi suomalaisten ajateltiin rakentavan Alaska−Kanada-valtatien”, Henry Oinas-Kukkonen kuvasi perusteluja.

Luottamus perustui siihen, että Suomi ainoana maailman maana maksoi takaisin maailmansotien välissä Yhdysvaltain jälleenrakennuslainansa. Lisäksi Suomi oli ani harvoja Euroopan demokratiamaita, lisäksi vielä tasavalta.

Oinas-Kukkosen mukaan Alaskan asuttamista oli mietitty jo varhemmin, kongressissa vuodesta 1937 lähtien.  Hanke raukesi Suomen osalta talvisodan päättymiseen ja Yhdysvalloissa se törmäsi senaatin alakomiteassa nationalismiin:
Alaskaan sataprosenttisesti amerikkalaisia, ei muita.
Suomen osalta lähetystö oli informoitu suunnitelmista, mutta vastaus oli väestön evakuointiin ollut: ”Ei nyt lähiaikoina ainakaan.”

Vaikka kirjamessuilla aiheessa ei ehditty edetä pidemmälle, kirja tietää kertoa, että suunnitelma otettiin uudelleen esille vuonna 1944, jolloin pelättiin Neuvostoliiton miehittävän Suomen. Nyt evakuoinnin tulisi koskea 3,8 miljoonaa suomalaista, joiden maasta poistumiseen Neuvostoliitto suostuteltaisiin. Kun Suomea ei miehitetty, suunnitelma pantiin kassakaappiin.

Hajoaako Euroopan Unioni?

Heikki Patomäki, Heidi Hautala ja Jouko Kajanoja keskustelevat EU:n tulevaisuudesta.

Jouko Kajanojan ja Eero Yrjö-Koskisen toimittama kirja Hajoaako unioni? Kirjoituksia EU:n kohtalonkysymyksistä (Into) innosti EU-parlamentin tuoreen varapuheenjohtajan Heidi Hautalan ja professori Heikki Patomäen keskustelemaan, miten päästä ulos nykyisestä EU:n seisahtuneesta tilanteesta. Vika oli joko puheenvuorojen sisällössä tai puhenopeudessa – tai molemmissa – mutta en tullut juuri hullua hurskaammaksi EU:lle määrätyistä lääkkeistä.

Euroopan tilanteen muutos kuvattiin kuitenkin dramaattisen nopeaksi. Pessimismi on vallannut alaa eikä suuriin kansainvälisiin ongelmiin tunnu löytyvän ratkaisuja.

Patomäki piti mahdollisena, että mahdollinen uusi suuri kriisi brexitin ja turvapaikanhakijain tulvan jälkeen saattaa johtaa unionin disintegraatioon. Hänen mielestään unionilla ei ole taloudellistaa toimintakapasiteettiä, jonka avulla tasoittaa elintasoeroja. Hänen mielestään tarvittaisiin ”verotuskapasiteettiä” ja sen jälkeen laaja investointiohjelma. Perussopimukset tulisi muuttaa.

Hautala ei usko Patomäen ”fiskaaliunioniin”, vaan unionin vahvuus on sen moniarvoisuudessa ja nykyinen budjetti, 1,23 prosenttia bkt:stä on riittävä. Suuriin haasteisiin kuuluu molempien mielestä veroparatiisien kitkeminen. Hautalan mielestä maakohtainen veroraportointi on ainoa keino saada läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

”Poliittisen tahdon vaje on suurempi kuin instituutioiden riittämättömyys”, hän osaltaan tiivisti.

Eurooppa vajoamassa barbariaan?

Timo Vihavainen on jälleen teroittanut jo ennestään terävän kynänsä. Haastattellijana Juha Roiha.

Monta astetta synkempänä tuntui Euroopan tulevaisuuden kokevan emeritusproferrori Timo Vihavainen, jolta on tänä syksynä ilmestynyt jälleen uusi kirja Barbarian paluu Euroopan auringon laskiessa (Otava).  Myös hänen vinkkelistään EU näytti vielä vuonna 2008 ennen suurta talouskriisiä ihan hyvältä. Mutta nyt unionin dynamiikka on hiipunut ja kun väestö kutistuu, Vihavaisen ennusteessa EU ei toivu.

Auringonlaskun maanosaksi Eurooppa joutuu Vihavaisen mukaan kahdesta syystä. Ensiksikin Eurooppa suhteellisesti kutistuu niin väestöllisesti kuin taloudellisesti.  Toisekseen väestö kasvaa muualla ja kun se Euroopassa kutistuu, syntyy tyhjiö, johon kohdistuu paine täyttyä.

Vihavainen puhuu rousseaulaisesta sivistyksestä, missä tärkeinä aineksina ovat uskonto sekä tieto ja tiede. Uskonnon asema on romahtanut nopeasti ja sitä vastoin islam on piristynyt Euroopassa.  Vihavainen vertasi EU:n tuhoa Rooman valtakunnan tuhoon:

”Myös siellä tapahtui barbarien paluu, kaupungit hävisivät, lukutaito katosi. Kulttuuri löydettiin takaisin vasta renessanssissa.” Vihavainen piti pahana omien arvojen halveksuntaa ja vieraiden kumartelua. ”Islam on ainoa toimiva totalitarismi”, hän tiivisti ajatuksensa.

Entä Vihavaisen lääkkeet? Omat eurooppalaiset arvot ja kulttuuri kunniaan ilman muuta. Afrikan tulevaisuuden räjähdysmäiseen väestökasvuun tulee varautua Euroopan maahanmuuttopolitiikalla. Nyt sellaista ei ole.

”Venäjän vaikutusvaltaa liioitellaan. Venäjä olisi hyvä integroida Eurooppaan. Se ei vain ole ollut yhteistyöhaluinen”, Vihavainen ilmaisi kantanaan.  Eräänlaisena haastattelun summaryna pidin toteamusta: ”Uuden uljaan maailman utopioita ei enää ole.”

Globalisaatiossa paljon hyvää

Tuottelias Sixten Korkman

Professori Sixten Korkman pohdiskelee vuorostaan globalisaation tilaa uutuuskirjassaan Globalisaatio koetuksella (Otava). Syynä kirjoittamiseen olivat brexit, Trumpin valinta presidentiksi, populismin nousu sekä Ranskan presidentinvaalien piirteet, jotka kertovat globalisaation ajamisesta karille. Niistä kaikista yleisö kuuli suoria mielipiteitä, kuten: ”Luulin brittejä rationaalisiksi, mutta brexitillä he aiheuttivat itselleen syvenevän kaaoksen.” sekä ”Populismiin kuuluu se, ettei järkeä käytetä. Siihen kuuluu tiedon ja tieteen kieltäminen.”

Korkmanin mukaan moni maa on hyötynyt globalisaatiosta, Suomi mukaan lukien. Erityisen suuria hyötyjiä ovat olleet Kiina ja Intia, joiden rahoitusylijäämät Korkman näkee yhdeksi syyksi vuoden 2008 talousromahdukseen.

Mitä tiedämme kasvien tuntemuksista?

Kasvitieteilijät, professorit Jouko Rikkinen ja Kurt Fagerstedt kertoivat kasvien aistimisesta ja liikkumisesta.

Kasveja pidetään ympäristössämme niin itsestään selvinä, ettei niitä usein havaita eikä niille anneta arvoa.  Tilaisuudessa Loistavat kasvit kasvitieteilijä, professori Kurt Fagerstedt kertoi tutkimuksesta, missä 37 prosenttia pojista oli vastannut, ettei kasveilla ole mitään merkitystä. Tutkimus tehtiin ( jos oikein kuulin) Englannissa.  Kasvien merkityksen kieltäminen on kasvisokeutta. Kasvit nähdään vain taustana.

Kasvit ovat kuitenkin aistivia ja tuntevia, mutta hyvin eri tavalla kuin eläimet. Italialaiselta kasvitieteilijältä Stefano Mancusolta on ilmestynyt nyt suomeksi teos Loistavat kasvit, Mitä tiedämme kasveista ja niiden älykkyydestä (Aula & co). Fagerstedt ja hänen kirjamessujen keskustelukollegansa, professori Jouko Rikkinen, eivät ”konventionaalisen kasvitieteen edustajina” ymmärrä radikaaleimpia Mancuson käänteitä, mutta pitävät kirjaa kiinnostavana tieteen popularisointina. Suurin asiaero on siinä, ettei kasveilla ole hermojärjestelmää. Niiden kyky aistia perustuu ennen muuta valon aallonpituuteen ja maaperän värinään sekä juurikarvojen kärkiin.

Valon suhteen kasvi onkin herkkä. Useimmat kasvit hakevat valoa ja koko kasvin elämä on suuntautunut valon saantiin. Poikkeaman tekee nokkosta isäntäkasvinaan pitävä nokkosvieras, joka aistii varjoja ja hakeutuu niihin. Toisin kuin eläinten, kasvin on selviydyttävä ympäristössään. Se ei voi paeta. Sen on pystyttävä puolustautumaan ja sietämään sitä, että osa siitä saatetaan nirhaistaan pois.

Erityisen herkkä Fagerstedtin mukaan kasvi on aistimaan vettä. ”Koivun ohuet juurikarvat ovat massana yhtä suuri kuin koivun lehdistö. Juurenkärjet ottavat ravinnon, mutta ne eivät toimi kuten hermosolut.”  Fagerstedtin mukaan kasvin solut myös oppivat: ”Jos kasvi on kärsinyt jonain vuonna kuivuudesta, siemenet kuljettavat tietoa siitä, että saattaa koittaa uusi kuivuus.”

Ranskassa on esitetty tutkimus, jonka mukaan soittamalla viiniviljelmillä Mozartin musiikkia sato on ollut parempi ja viinistä tullut laadukkaampaa. Tällaiseen Fagerstedt ei sano uskovansa. Tieteellisten koejärjestelyjen tulee olla tällaisessa hyvin tarkkoja. ”Jos kasvi reagoi, se on musiikin värähtely, ei Mozart sinänsä.”

Kasvitieteilijämme antoivat kuitenkin Mancusonin kirjalle suopean lämpimät arviot eli kuten Rikkinen muotoili: ”Tieteenhistoriaa ja kasvien perusbiologiaa, hyvin kirjoitettu ja hyvin käännetty.”

Tommi Uschanov hauskutti häpeämättömällä itsetunnollaan. Tenttaajana Tuomas Nevanlinna.

Seurasin myös paria kolmea muutakin lavatilaisuutta, yhtenä niistä kerrassaan mainiota ja päivän hauskinta kirjaesittelyä, missä filosofi ja kirjailija Tuomas Nevanlinna haastatteli Tommi Uschanovia hänen kirjasta Sininen tango (Teos). Kirja rakentuu kulttuurisista kertomuksista tai esseistä. Itselleni kävi selväksi, että teos on ehdottomasti luettava. Luvassa taitaa nimittäin olla jotain perin yllättävää, ironista, hauskaa ja älyllisesti haastavaa.

 

The Guardianin ulkomaantoimittaja Luke Harding joutui lähtemään Venäjältä 2011. Nyt häneltä on ilmestynyt suomeksi teos Vaiennettu agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa. Harding esiintyy lauantaina kirjaessuilla.

Helsingin kirjamessuilla on 42 ulkomaista kirjailijavierasta 11 eri maasta. Yksi heistä on suosittu tanskalainen dekkaristi Lone Theils, jonka teos Runoilijan vaimo on ilmestynyt Innon kustantamana.

Kategoria(t): Ajankohtaista, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s