Jari Sinkkonen: Nerouden lähteillä. Suurten säveltäjien hauras elämä

Muunnelma tutusta heitosta ”Urheilija ei tervettä päivää näe” voisi kuulua muodossa ”Nero taiteilija ei tervettä päivää näe”. Lääkäri, muusikko ja lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mitä viehättävintä teosta Nerouden lähteillä lukiessa monen suuren säveltäjämestarin kova elämä nostattaa myötätuntoa. Mitä kauemmaksi historiaan teos lukijan johdattaa, sitä vahvemmin elämää kehystävät sietämättömät kivut ja niiden väärät, tilaa usein vain pahentaneet hoidot, nykykatsannossa puoskaroinnit.

Kirjan hienoa antia on Jari Sinkkosen laaja musiikintuntemus ja läheinen suhde säveltäjämestareiden teoksiin, siis vahva rakkaus musiikkiin. Se elää kirjan jokaisella sivulla ja tekee kirjasta mielikuvituksessa soivan soittorasian.

Sinkkosen kerrontatapa kiehtoo. Tekstiä aivan kuin kuulee, sillä teksti soi pääkopassa kiehtovina musiikkiesitelminä. Onhan Jari Sinkkosen musiikkituntemusta radiossa  hyödynnetty.

Teoksen 12 suurta neroa

Teos kertoo muita seikkaperäisemmin kahdestatoista suuresta säveltäjästä. Sinkkosen valinnat ovat Johann Sebastian Bach, Georg Friedrich Händel, Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart, Gioachino Rossini, Ludwig van Beethoven, Franz Schubert, Frédéric Chopin, Robert Schumann, Richard Wagner, Franz Liszt ja Johannes Brahms.

Lisäksi hän käy lyhyesti, tosin hieman hampsien läpi lukuisia muita nimekkäitä säveltäjiä, heidän joukossaan muiden muassa Pjotr Tšaikovskia, Giuseppe Verdiä ja Dmitri Šostakovitšia sekä kuvaa musiikin erilaisia kehitysteitä Venäjällä, klassisen musiikin mekassa Wienissä sekä omia musiikinvirtoja rakastavassa Ranskassa, unohtamatta holokaustissa tuhottuja nuoria säveltäjälupauksia.

Nerouden lähteillä siis liikutaan, mutta sanomattakin selvää, ettei mitään yhtä suuren luovuuden lähdettä löydy. Kokonaisia musiikkidynastioita on ollut, mutta vähän. Bachin suku on dynastioista edustavin. Säveltäjien taustoissa ja elämässä on paljon yhtenevyyksiä ja yhtä paljon eroavaisuuksia. Jokainen säveltäjä on joutunut taistelemaan depressiota vastaan. Jari Sinkkonen muistuttaa kuitenkin: ”Ihmisen luova työ tapahtuu aina mielen terveillä alueilla.” Tai: ”Alavireisyydellä tai depressiolla ei ole mitään myönteistä vaikutusta luovuuden kannalta. Depressio ei selitä kaksisuuntaisen häiriön ja luovuuden välistä yhteyttä, mutta kohonnut mieliala selittää.”

Monen säveltäjän varjeli itsemurhalta oma taide. Esimerkiksi itsetuhoaikeinen ja valtavasti kärsimään joutunut Beethoven koki, ettei voi jättää maailmaa ennen kuin on suorittanut loppuun säveltäjätehtävänsä.

Tottahan Sinkkonen hakee nerouden lähteitä perhetaustoista, geeneistä, sisarsuhteista, vanhemmista, lapsuudesta, luonteesta, saadusta koulutuksesta sekä tuomitsevasta tai ihannoivasta aikakaudesta. Teos on täpötäynnä perhetarinoita ja säveltäjän aikalaisjuoruja ja skandaaleita, jotka kehystävät kunkin neron elämänvaiheita ja mehustavat itse kirjaa.

Lääketieteen lyhyt historia

Teos on myös lääketieteen kehityksen historiaa. Siihen sisältyy oivalluksia ja niiden hidasta etenemistä, hyvin paljon tiedon puutetta, harhaisia käsityksiä ja kammottavia hoitomenetelmiä. Yksi niistä oli suonenisku. Sitä näytetään sovelletun vaivaan kuin vaivaan ja useimmiten verenjuoksutus vain huononsi tilaa ja joudutti kärsivän kuolemaa.

Kaikkien kirjan suurten säveltäjämestareiden elinaikana 1700- ja 1800-luvuilla suuria vitsauksia olivat tuberkuloosi, eri infektiot, isorokko ja kolera sekä Amerikan löydön tuliainen syfilis eli kuppa. Hygieniasta ei ollut hajuakaan ja ainoina kivunlieventäjinä kirurgiassa käytettiin alkoholia ja oopiumia sekä niistä sekoitettua uutetta. Kivuliaat toimenpiteet infektioineen olivat siksi usein potilaan kuolemaksi.

Tuberkuloosi tappoi Carl Maria von Weberin, Frédéric Chopenin ja Edvard Griegin. Kuppaan kuolivat Gaetano Donizzetti, Robert Schumann ja Hugo Wolff. Kuppa epäillään olleen myös Beethovenilla ja Betřich Smetanalla.

Kupan yleisyydestä huolimatta suurten säveltäjien elämä ei ollut erityisemmin seksintäytteistä, pikemminkin päinvastoin. Naisten valloittajana tunnettu Richard Wagner erotisoi musiikkinsa: tekstit edustavat maskuliinisuutta ja musiikki feminiinisyyttä.
Ajatukseen yhtyi myös Claude Debussy: ”Emme koskaan tajua täysin, miten suuressa määrin musiikki on olemukseltaan nainen. Ehkä se selittää, miksi niin monet nerokkaat miehet elävät siveydessä.”
Debussyllä itsellään oli läheinen suhde lukuisiin naisiin, eikä lainkaan platoninen.

Lääketieteen lyhyeen historiaan kuuluu korkea lapsikuolleisuus. Useimmat suuret säveltäjät syntyivät suureen sisarkatraaseen, mutta henkiin siitä jäi ani harva. Kuoleman tiheät vierailut lukija tajuaa vasta Sinkkosen kertomien elämänkertojen kautta. Sisarten ja veljien lisäksi vauvoina tai pienokaisina kuoli usein myös omia lapsia. Vaimonsa ja kaikkien lastensa kuoleman koki kolme kirjan säveltäjää: Donizzetti, Verdi (jo 27-vuotiaana) sekä Camille Saint-Saëns. Mozartin kuudesta lapsesta kuoli pienenä neljä.

Kuolema ei silti välity säveltäjänerojen musiikissa niin usein, kuin voisi olettaa. Itselleni tulee mieleen kirjan ulkopuolelta Betřich Smetanan pianotrio g-molli (op. 15), johon isä kätki tuskansa lempilapsensa Bedřiškan menehdyttyä tulirokkoon nelivuotiaana.

Poimin seuraavassa kirjasta huomiotani kiinnittäneitä seikkoja hieman mielivaltaisesti.

Johann Sebastian Bachille sokeuttava kaihileikkaus

Käsittämättömän laajan teosmäärän säveltänyt musiikinhistorian kenties suurin nero, uuttera Johann Sebastian Bach joutui näön huolestuttavan heikkenemisen johdosta kaihileikkaukseen. Sen teki kahteen otteeseen puoskariksi osoittautunut lääkäri Taylor, jonka kaihileikkausten jäljiltä sadat ihmiset sokeutuivat. Heihin kuului myös Bach.

Sokeutumisen seurauksena Bach menetti urkurin työnsä ja mahdollisuutensa jatkaa säveltämistä. Muuten perin terve mies kuoli 65-vuotiaana kahden vuoden päästä leikkauksesta halvauskohtaukseen saatuaan sitä ennen suoneniskentää ties minkä vuoksi.

Samana vuonna 1685 syntynyt ja Bachia hieman vanhemmaksi elänyt Georg Friedrich Händel loi uransa Englannin kuningashuoneen suojissa.  Hienostunut Händel tunnettiin karkeasti kiroilleena miehenä. Hän testamenttasi tuhat puntaa köyhtyneille muusikoille ja 600 puntaa oman muistopatsaansa pystyttämiseksi. Suuret saksalaissäveltäjät eivät tavanneet koskaan.

Joseph Haydnin kallo ja nerouden salaisuus

Vaatimattomiin oloihin syntynyt ja lapsuudessa nälkää nähnyt Haydn sairasti lapsena isorokon. Se jätti hänen kasvoilleen arpia.  Hän omisti ensimmäisen sävellyksensä rakastamalleen Josepha Kellerille, mutta tämä vihitytti itsensä nunnaksi. Joseph avioitui Josephan isosiskon, uskonnollisen fanaatikon Maria Annan kanssa. Kun Maria Anna 1800 kuoli, Esterhāzyn hovin kapellimestarina työskennellyt Haydn solmi suhteen naimisissa olleen laulajattaren Luigia Polzellin kanssa. He eivät avioituneet koskaan.

Luigia oli synnyttänyt 1783 Antonioksi ristityn pojan, jota yleisesti pidettiin Haydnin aikaansaannoksena. Nälkäisen lapsuuden ja nuoruuden läpikäynyt Joseph Haydn jätti kuollessaan jälkeensä todella muhkea omaisuuden, mutta Antonio jäi perinnössä osattomaksi, sillä isyyttä ei ollut vahvistettu. Haydn dementoitui vanhetessaan ja kuoli 85-vuotiaana 1809.

Sinkkonen kuvaa kirjassaan makaaberin jälkinäytöksen, jonka suuntaisen kohteiksi joutuivat myös Beethoven ja Schubert. Haydnin lähipiiriin kuulunut Esterhāzenin ruhtinaan sihteeri Rosenbaum lahjoi kaverinsa kanssa erään miehen avaamaan Haydnin haudan ja irrottamaan ruumiista pään. Hän halusi selvittää kallosta nerouden salaisuuden. Puhdistetun pääkallon hän sijoitetti satiinilla vuorattuun laatikkoon valkoiselle silkkityynylle kotimausoleumikseen.

Kun Rosenbaumin kotiin tehtiin kotietsintä 1820, laatikko oli piilotettu rouva Rosenbaumin vuoteen alle ja rouva makasi vuoteessa kuukautisvaivoissaan. Rosenbaum testamenttasi Haydnin kallon rikostoverilleen, jolta se siirtyi Wienin yliopiston patologis-anatomisen museon kokoelmiin. Oikean ruumiin kallo löysi vasta vuonna 1954.
”Nerouden olemus oli ja pysyi valitettavasti arvoituksena”, kuittaa Jari Sinkkonen.

Wolfgang Amadeus Mozartin sairas lapsuus

Sinkkonen repii monia Mozartiin kiinnitettyjä myyttisiä käsityksiä ja vahvistaa toisia. Vahvistuviin kuuluu Leopold-isän ehtymätön kunnianhimo ihmelastensa markkinoinnissa ympäri Eurooppaa. Mozartin lapsuudenaikainen sairaskertomus on lohdutonta luettavaa. Ihmelapsi ei juuri tervettä päivää nähnyt. Hän sairasti kurkkukatarrin, sai raajoihinsa kosketusarkoja paukamia, kärsi verisuonitulehduksen, munuaistulehduksen, kurkkutulehduksen, nielutulehduksen, useita näitä toistuvasti ja mahdollisesti kärsi reumakuumetta. Hänessä oli lavantauti, hän sairastui isorokkoon ja hänellä oli uusiutuva reumaattinen kuume. ”Kuolema oli aivan ovella.”

”Mozartista puhuttaessa päivitellään hänen lyhyeksi jäänyttä elämäänsä. Kun perehtyy hänen lapsuusvuosiensa tautihistoriaan, jää ihmettelemään, miten hän saattoi selvitä hengissä tällaisesta tappavien tautien määrästä. Häntä eivät suojanneet äidinmaidon vasta-aineet, ei monipuolinen ravinto, eivät rokotukset eivätkä vitamiinilisät. Palautumisaikaa ei koskaan ollut tarpeeksi, eikä missään kuulu äidin ääntä, joka olisi pysäyttänyt isän matkustamisvimman ja tarpeen esitellä ihmelapsiaan vallanpitäjille.”

Mozartin kuolinsyiksi on tarjottu kuppaa, tuberkuloosia, kilpirauhasten liikatoimintaa, aivokalvontulehdusta, akuuttia reumakuumetta ja lapsuudessa vaurioituneita munuaisia. Yhtä mieltä ollaan ainakin siitä, että reippaanlainen verenlasku kuolemansairaalle potilaalle nopeutti säveltäjäneron kuolemaa.
Onneksi hän oli ehtinyt säveltää niin paljon”, kuului Jean Sibeliuksen toteamus, kun väitettiin Mozartin tulleen murhatuksi.

Ludwig van Beethovenin laiminlyöty lapsuus

Laiminlyödyn lapsuuden joutui käymään läpi myös Ludwig van Beethoven. Ankara isä toimi poikansa viulun- ja pianonsoiton opettajana ja rankaisi välillä poikaansa sulkemalla tämän kellariin.  Juoppo isä saattoi palata yöllä kapakasta ystävänsä tuoden ja nukkuva pikku Ludwig kiskottiin vuoteesta viihdyttämään soitollaan juopuneita juhlijoita.

”Ludwig oli depressiivisen ja uupuneen äidin ja persoonallisuushäiriöstä kärsivän, alkoholisoituneen ja poikaansa kohtaan ajoittain sadistisesti käyttäytyneen isän lapsi”, Sinkkonen summaa. Poika joutui liian nuorena kantamaan vastuuta ja ottamaan itselleen aikuisen roolin äidin tulematta avuksi silloin, kun poika kohdeltiin huonosti.

Ludwigista tuli epäluuloinen. ”Isän pieksemä, haavoittunut pikkupoika pelkäsi, että hänelle nauretaan, että häntä huijataan ja että hänen selkänsä takana vehkeillään häntä vastaan.” Sen seurauksena hänestä tuli palveluskuntaansa kohtaan mahdoton ja pieniä oppilaitaan kohtaan suorastaan sadistinen.

Beethoven ei koskaan mennyt naimisiin, mutta kävi tiukan oikeustaistelun saadakseen velivainajansa pojan Karlin itselleen siinä lopulta onnistuen.  Sinkkosen lähteiden mukaan Beethoven ihastui ja rakastui tiheään, mutta hänellä oli yksinkertaistaen madonna−huora-kompleksi eli vaikeus yhdistää seksuaalisuus ihannoituun, jalustalle nostettuun naiseen. Karlista tuli Ludwig-setänsä maailman keskipiste. Beethoven halusi olla pojalle rakastava, huolehtiva isä, vaikkei hänellä Sinkkosen mukaan ollut siihen edellytyksiä.  Lopulta Karlin ja kasvatti-isän välit viilenivät, poika yritti itsemurhaa ja liittyi vastoin tämän nimenomaista tahtoa armeijaan. Myöhemmin, Beethovenin kuoleman jälkeen, Karl risti oman ainoan poikansa Ludwigiksi.

Itselleni oli kovasti uutta Beethovenin saastaisuus. Mies ei pessyt itseään eikä juuri vaihtanut vaatteitaan. Koti oli sikolätti:
”Lattia on likainen, kaapissa on pilaantuneita ruokia, pesemättömiä vaatteita on hujan hajan lattialla, kannella peitetty täysi yöastia löyhkää karun vuoteen vieressä. Vuoteessa on vain olkipatja ja ohut peite, kuusipuisella yöpöydällä on pesuvati. Beethoven on palkannut väkeä pitämään huolta itsestään ja taloudestaan, mutta yksi palvelija toisensa jälkeen on lähtenyt saatuaan niskaansa perusteettomia syytöksiä valehtelusta ja varastelusta.”

Ludwig van Beethovenin sairauksista saisi oman artikkelin. Beethoven sairasti isorokon ja lavantaudin ja sai vuodesta 1807 alkaen voimakkaita päänsärkykohtauksia. Vatsalaukusta poistettiin kivuliaalla menetelmällä ainakin kaksi kertoja hurjia määriä nestettä, toisella kerralla jopa 22 litraa. Ongelmia olivat muiden muassa nilkkojen ja jalkojen tuskaisat turvotukset. Beethoven käytti paljon alkoholia ja ruumiinavauksessa häneltä löydettiin maksakirroosi. Vaikka päteviä todisteita ei ole, käsitys Beethovenin kupasta on jäänyt elämään.

Mutta tunnetuin vitsaus oli kuulon menettäminen. Beethoven kuvasi kuulonsa heikkenemisen ensi kerran vuonna 1998 ollessaan 28-vuotias. Vuoteen 1814 mennessä hänestä oli tullut täysin kuuro. Kaikki keskustelut käytiin kirjoittamalla. Kuulon menetys söi Beethovenin itsetuntoa ja tuhosi hänen sosiaaliset suhteensa.

Musiikin titaani joutui kokemaan kuolemansa jälkeen Haydnin kohtalon: hauta kaivettiin auki kahdesti, vuosina 1863 ja 1888, viimeisellä kerralla uuteen hautaan siirtämisen vuoksi. Mutta tutkijat eivät jättäneet tilaisuutta käyttämättä. Heitä kiinnosti mestarin kallo, jonka muodon arveltiin paljastavan hänen neroutensa salaisuuden. Nerouden salaisuus pysyi salaisuutena, niin myös kuurous, sillä kuuloluut sisältävät kallon osat oli sahattu pois.

Beethovenin tavoin vuonna 1888 myös Franz Schubertin jäännökset siirrettiin Wienin keskushautausmaalle.

Franz Schubert oli juoppo tuhlari

Olen tuntenut aina vetoa Winterreisenin, forellikvinteton ja upeiden pianotriojen säveltäjää kohtaan Itävallan santarmivaltiossa. Jari Sinkkonen kuittaa kuitenkin Schubertin varsin lyhyesti. Hän kuvaa Schubertin rahankäytön mahdottomaksi: raha ei pysynyt säveltäjän näpeissä, jos sitä sattui tulemaan. Schubert oli vieraanvarainen, mutta myös hyväksikäyttäjä.

Schubert ilmeisesti sairastui ilotalokäyntien seurauksena kuppaan ja hänellä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Alkoholin käytön lisääntyessä hänestä tuli röyhkeä. Schubert rähinöi ja saattoi sammua kapakkaan. Ystävät harvenivat. Schubert kuoli vain 27-vuotiaana lavantautiin.

Eurooppalainen valtapolitiikka vaikutti muidenkin kuin Schubertin elämään. Kun Napoleonin armeija miehitti Wienin 1809, Beethoven istui kellarissa pidelleen korviaan ja peläten lopunkin kuulonsa menevän. Saman vuoden kesällä haudattiin Haydn, mutta hautajaisiin ei tullut kukaan: tieto ei miehityksen vuoksi kulkenut.  Wienissä lymyili myös Frédéric Chopen vuonna 1830, kun puolalaiset nousivat kapinaan Venäjän tsaaria Nikolai I:stä vastaan ja kapinan kukistuttua kaikkiin puolalaisiin suhtauduttiin Wienissä karsaasti.

Chopen oli biseksuaali, entä kulttihahmoksi noussut Wagner?

Moniin säveltäjiin kiinnittyy homoeroottisia luonnehdintoja, yksi tällainen oli Richard Wagner. Chopen oli homoseksualisti, vaikka käsitettä ei hänen aikanaan tunnettu. Hänen tunnetuin rakkaussuhteensa oli kuitenkin nainen, paronitar Aurere Dudevant, kirjailijanimeltään George Sand. Suhde kesti yhdeksän vuotta, välirikkoon saakka. Sandin sanotaan hoitaneen Chopenia kuin äiti lastaan.

Helppoa ei ollut Chopenilläkään. On laskettu, että häntä hoiti yli viisikymmentä lääkäriä lyhyen elämän aikana.

Mozartin ja Beethovenin tavoin karun lapsuuden koki Richard Wagner, joka oli koko lapsuutensa hylätty heittopussi. Lapsipsykiatri Sinkkosen mukaan pojan kokemus ei ole voinut olla muut kuin että kukaan ei halua eikä rakasta häntä.

”On kuin hän olisi ollut nälkiintynyt vauva, jonka nälkää kukaan tai mikään ei voisi koskaan tyydyttää. Raivo näkyy siinä röyhkeydessä, jolla hän kohteli lukuisia läheisiä ihmisiä, suojelijoita ja mesenaatteja.”

Kirjailija W.H. Auden sanoo Wagnerin olleen a regular shit, paskajätkä. Wagner, avoin antisemitisti, luonnehti Mozartin edustavan musiikillisessa universumissa luontoa, Beethovenin ihmisyyttä ja hänen itsensä jumaluutta. Felix Mendelssohnille oli varattu hyönteissäveltäjän osa.  Wagner joko ihannoi tai halveksi muita ihmisiä ja tarvitsi loputtomiin palvontaa lähentelevää ihailua ja liehakointia. Sitä hän sai, kukkuramitoin.  Wagnerin viimeinen vaimo, Franz Lisztin tytär Cosima omistautui rakentemaan miehensä kulttia ja työtä jatkoi menestyksellisesti perheen jälkipolvi.

Wagner oli musiikin uudistaja ja nero, joka nautti rähinöinnistä ja riidankylväjän roolista. Arroganssin käytöksen alla oli Sinkkosen mukaan hauras ja epävarma mies, joka oli hyvin riippuvainen ympäristön palautteesta ja arvostuksesta.  Hän kirjoitti itse oopperoittensa libretot ja piti itseään myös kirjallisena nerona. ”Hän olikin erinomainen kirjoittaja”, joka kirjoitti teoreettisia tutkielmia, kiistakirjoituksia ja musiikkiarvosteluja.

Wagnerilla oli narsistinen persoonallisuushäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö haltioitumisineen ja synkkyyden kokemuksineen.

Richard Wagnerista on kirjoitettu massiivinen määrä kirjoja – itsekin omistan muutaman. Hänen elämänsä oli täynnä käänteitä ja kuohuja. Jari Sinkkonen kertoo kirjassaan Wagnerin kahden lapsen tragedian, tytär Isolden, jolle oikeus ei myöntänyt Wagnerin tyttären asemaa, sillä Cosima oli tuolloin vielä edellisessä avioliitossa vaikka asui Wagnerin kanssa, ja Siegfried-pojan, jolle isän saappaat olivat liian suuret.

Cosima taisteli tyttärensä oikeutettua asemaa vastaan, sillä tyttären voitto olisi tehnyt Cosima von Bülowista julkisesti aviorikkojan. Tuberkuloosiin menehtynyt Isolde kuoli vuonna 1919 ja äiti-Cosima sai tietää siitä kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen. Siegfried Wagner oli puolestaan malliesimerkki siitä, millaista on olla narsististen vanhempien lapsi. Omana itsenään hän ei ollut mitään. Siegfriedin homoseksuaalisuus oli julkinen salaisuus.  Suuri rakkauden kohde oli brittiläisen laivanvarustajan poika, pianisti Clement Harris, joka tuli Saksaan opiskelemaan Clara Schumannin johdolla. Siegfried meni kuitenkin naimisiin itseään 27 vuotta nuoremman brittiläisen Winifred Williamsin kanssa. Winifredistä tuli kiihkeä natsi ja hänen huhutaan olleen Hitlerin rakastajatar. Salzburgista tehtiin natsipyhättö.

Kolmoisdraamaa

Robert Schumann – Clara Schumann – Johannes Brahms muodostavat musiikkihistorian tunnetun kolmoisdraaman. Sitä on tarpeeton kerrata tässä. Nuori Brahms löysi Schumannissa löytäjänsä ja isähahmon antaen sille suuren arvon. Kun Schumann sairastui ja hänet suljettiin Endenichin mielisairaalaan, Brahms kävi jatkuvasti tapaamassa häntä, toisin kuin välttelevä vaimo Clara. Molemmat miehet rakastivat samaa naista. Brahmsin sanotaan rakastaneen Claraa elämänsä loppuun saakka, vaikka hän pakeni tilannetta selityksiä antamatta Claran nuorimmaisen synnyttyä.

Runsaasti henkilödraamaa sisältyy myös Franz Lisztin elämään. Liszt oli lapsinero, jota kutsuttiin uudeksi Mozartiksi. Hänestä tuli pitkä, hoikka ja kaunis nuorukainen, joka nostatti Euroopan suurkaupungeissa lisztomanian. Hän tienasi ja tuhlasi, poltti vahvoja sikareita ja käytti runsaasti alkoholia.

Mutta tämä loistelias säveltäjä ja virtuoosimainen pianisti oli kyvytön rakastamaan omia lapsiaan. Lisztissä oli paljon uskonnollisuutta. Siksi hän paheksui syvästi tyttärensä ja hyvän ystävänsä Wagnerin avioliittoa ja välit tyttäreen olivat poikki vuosien ajan. Ne korjautuivat vasta kuoleman kynnyksellä Lisztin jouduttua paikkaan, jonne hän ei halunnut kuolla, Salzburgiin. Cosiman luonteenpiirteet tietäen välirikon suurin syyllinen lienee ollut kivenkovaksi matroonaksi luonnehdittu tytär.

Ehtymätön teos

Nerouden lähteillä on tyhjiin ammentamaton teos, paljon kokoaan suurempi. Rajua draamaa oli Dmitri Šostakovitšin tasapainotaiteilu Stalinin varjossa. Hengenvaarasta oli niin ikään kyse atonaaliseen musiikkiin siirtyneellä Arnold Schönbergillä, joka sai lopulta turvapaikan Yhdysvalloista 1934, kun Iso Britannia oli kieltäytynyt antamasta.

Naistenmies Giacomo Puccini aiheutti elinaikanaan skandaalin toisensa jälkeen. Mutta kyllä niitä riitti myös hänen kuolemansa 1924 jälkeen. Oikeutta käytiin niin Puccinin perinnöstä kuin nimestäkin. Viimeiseksi jääneessä oikeudenkäynnissä 1970-luvulla lapsenlapsenlapseksi ilmoittautunut Simonetta Giurumello haki tunnustusta, muttei perintöä. DNA:ta ei jostain syystä käytetty ja Simonetta hävisi.

Mahtaakohan säveltäjänerojen aika olla ohi. Sinkkosen mukaan ooppera- ja elokuvasäveltäjä, Yhdysvaltoihin siirtynyt ja sinne jäänyt Erich Korngold on viimeinen todellinen musiikin ihmelapsi. Hän kuoli kuusi vuosikymmentä sitten.

Jari Sinkkonen: Nerouden lähteillä. Suurten säveltäjien hauras elämä. WSOY 2015, lähteineen ja hakemistoineen 364 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Löydöt, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Jari Sinkkonen: Nerouden lähteillä. Suurten säveltäjien hauras elämä

  1. Lukijatar sanoo:

    Kiinnostava kirjoitus, joka herättää monenlaisia ajatuksia. En tiedä, pitäisikö tämä teos lukea – hieman kiinnostaisi, mutta toisaalta taas jotenkin retosteleva vaikutelma epäilyttää. Vaikkakin, toki, Sinkkonen on ammatti-ihmisiä eikä mikään iltapäivälehtitoimittaja. Mietin, että otsikon perusteella tuntuisi vahvistettavan sitä ikivanhaa romanttista nerousmyyttiä, mutta toisaalta kirja on osa diskurssia, jossa hajotetaan jalustalle nostettuja ihannekuvia suurmiehistä ja esitetään heidät tavallisina kuolevaisina ongelmineen. Osittain houkuttelisi, osittain taas ei. Mutta kiinnostavaa tietää, että tällainenkin on olemassa.

    Sivuhuomiona: Chopinin sukunimi lienee erheessä tullut väärin kirjoitetuksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s