Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Selja Ahavan romaani Ennen kuin mieheni katoaa tulee iholle ja tunkeutuu ihon alle.

Selja Ahavan uusin romaani Ennen kuin mieheni katoaa on viiltävä ja  omakohtainen.  Se kuvaa pitkän ja hyvän avioliiton murenemisen yhden harkitun ja kohtalokkaaksi osoittautuneen lauseen käynnistämänä tapahtumaketjuna:

”Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo:
– Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.”

Nainen, Selja Ahava itse, on miestään rakastava vaimo, nykykielellä ilmiselvä suvakki. Lausetta ei saa enää sanomattomaksi. Nainen kiertää pöydän ympäri miehensä luo ja halaa sanoen: ”Olet rohkea”.

Ennen kuin mieheni katoaa kuvaa kehityssarjaa, jonka aikana nainen joutuu luopumaan miehestään vaihe vaiheelta ja kokee vääjäämättömän menetyksen aiheuttamaa kipua, pahimmilla hetkillä repivää tuskaa. Lause oikeuttaa miehen aloittamaan muuntonsa, ensin leikkinä ja lopulta tositavoitteena sukupuolen vaihtaminen. Hän löytää itsensä, hehkuu itsetyytyväisyyttä ja on jokaisesta uudesta ulkoisesta muuttumisestaan onnellinen.

Kohtalokas lause jakaa elämän kahteen osaan, ennen lausetta ja sen jälkeen. Paluuta aiempaan ei ole.

Haluan paeta vieraaseen kaupunkiin. Haluan herätä ja todeta, ettei tämä ole totta. Haluan sanoa: pukeudu yksin, pukeudu puutarhassa, pukeudu kun minä en näe, tai sopisiko että olet naisellinen mies, anna naisellesi pieni ääni, kerran viikossa, salaa. Ole nainen, mutta tarvitseeko sen näkyä?

Tarvitsee. Mies keimailee ja flirttailee omalle pelikuvalleen. Kotiin on tunkeutunut vieras nainen, aika hyvännäköinen. Aviomiehellä on toinen nainen.

Vaikka mies vakuuttaa vaimolleen tämän olleen parasta elämässään, nainen joutuu kyseenalaistamaan myös miehen tunteiden todellisen kohteen:
”ehkä olikin vain hän. Ehkä se olin minä joka puutuin ja hän oli yksin kaikki nämä vuodet. Joka kerta, kun hän osti minulle jotain kaunista, se oli tarkoitettu hänelle itselleen. Hän puki itseään minun kauttani, hän kosketti itseään minua koskettamalla, hän nautti minun nautinnostani. Minä olin hänen toteutumaton haaveensa. Ja se oli kaikki mitä oli.”

Ahavan romaani on kuin proosarunoa, hyvin lyyristä, mutta kertomus on kivulla kyllästetty, musta. Kirjan kieli on taidokasta, hiottua ja ilmaisuvoimaista. Tiivistetyt lauseet pystyvät taltioimaan ja kiteyttämään voimakkaita aistimuksia.

Voimakkaita aistimuksia kokee myös romaanin rinnakkaiskertomuksen Cristoforo Colombo, Cristovão Colom, Christoforus Columbus huiman uskaliaalla purjehdusmatkallaan Atlantin yli kohti Intiaa 1492. Colom ei koskaan löydä Intiaa, vaikka niin luulee. Hän on etsijä, joka onnistuu ja epäonnistuu, Ahavan kirjan nainen on menettäjä, yksinomaan sitä, ulkoisesta tyyneydestään huolimatta.

Rinnakkaiskertomus tuo kirjaan särmää, uutta virtaa, jota ilman Ennen kuin mieheni katoaa jäisi hurjasta sisällöstään huolimatta sittenkin hieman ohueksi. Mutta koen niiden välisen yhteyden kehittämisen keinotekoiseksi. Muuntumista miehestä naiseksi voisi verrata tuntemattoman valtameren ylitykseen. Mutta Colom tuhoutuu, sen sijaan Ahavan mies löytää uuden minuuden ja elämän.

Eläkööt rinnastukset, toisiaan raviten.  Keskenään limitettyinä ne sähköistävät toisiaan.

Kun mies alkaa muuttaa itseään kohti oikeaksi tuntemaansa sukupuolta, kuvaan eivät kuulu vain kasvovoiteet, partakarvojen juurien tuskalliset poltot, violetiksi lakatut kynnet, kampaajalla käynnit, hieman liian räikeät silmämeikit, sukkahousut tai riisipusseilla täytetyt rintaliivit.  Hormonihoidot muuttavat miehen äänen. Hajut, naiselle niin tutut ja rakkaat, vaihtuvat vieraiksi.
”Yritän olla ajattelematta, miten vieraalta hän nykyään tuoksuu. Se on muutakin kuin saippuaa, muutakin kuin vartalovoidetta ja hoitoainetta, se on hänen hiessään ja ihossaan.”

Jokainen kosketus, satunnainenkin, muuttuu pieneksi sähköiskuksi. Seksielämä, ennen niin tyydyttävä ja upea, on loppunut. Nainen kaipaa seksiä, toisen kehoa.
”Kosketus kosketukselta hän varisee pois ja ohenee. Lopulta on jäljellä vain halaus.

Jossain vaiheessa miehen päätös on kerrottava myös ystäville. Reaktioita on joka lähtöön, enimmältään suvaitsevaisen hyväksyviä. Kaikkien kysymysten takaa nainen kuulee kuitenkin kysymykset: Etkö todella tiennyt? Olitko todella niin hölmö?
Mutta pahinta on se, että yhtäkkiä kaikilla tuntuu olevan pääsy heidän makuuhuoneeseensa:
Ihmiset kysyvät seksistä, puhuvat seksistä, tunkevat housuihini. Millaista seksielämänne oli? Tykkääkö hän nyt sitten miehistä vai naisista? Mitä hän aikoo tehdä sukuelimilleen?
Mistä asti on ollut sopivaa kysellä puolison sukuelimistä? Onko minullakin ollut lupa kysellä vastaavia asioita?

Korvia kuumottavaa ja hikeä pukkaavaa tekstiä Selja Ahavan ystävien luettavaksi!

Nainen ei halua menettää miestään. Hän haluaa kuvata tämän itselleen tarkasti. Haluaa nimetä kaikki paikat, jokaisen karvan, tutun lihaksen ja ruumiinosan. Todistaa, että mies oli. Nainen piirtää menetyksensä kartan, kuten Colom piirtää vääristellen karttaa hullunrohkeasta purjehduksestaan.

Mutta ovathan sentään muistot ja omat kokemukset jäljellä! Ovatko? Kun mies toteaa naiselle, ettei ole kertonut tälle itsestään paljoakaan, myös muistot muuttuvat epäluotettaviksi. Ne eivät ole enää yhteisiä kokemuksia, vaan naisen uskomuksia. Mitä jää jäljelle, jos myös yhteinen menneisyys katoaa?

Mies on tehnyt inventaarion menneisyytensä kanssa. Kun mies on muuttanut pois yhteisestä kodista siksi, ettei nainen jaksanut enää, hänen jäljiltään nainen löytää roskalaatikosta miehen koko siihenastisen vaatevaraston, mukana kaikki naisen tälle lahjaksi ostamat vaatteet.

Surkuhupaisen vaiheen raskas ero tuo silloin, kun käräjäoikeus hylkää puoli vuotta sitten naisen jättämän eroanomuksen siksi, etteivät miehen nimi ja nykyinen sosiaaliturvatunnus, ainoa, vastaa. Se on tuomarille ongelma. Nainen joutuu hakemaan avioeroa naisesta, ironisesti Lili Lalaaksi kutsutustaan, jonka kanssa häntä ei ole kuitenkaan vihitty ja joka on hänelle vieras. Vielä äsken sellainen avioliitto olisi ollut sitä paitsi lainvastainen, muistaa nainen. Mutta se ei ilmeisesti ole tuomarille ongelma!

Ahavan romaani on painettu vailla sivunumeroita.  Lukija liikkuu siis kartan valkoisilla, tutkimattomilla laikuilla, kuten Colom satoja vuosia sitten. Se on Selja Ahavalle välivaihe, ”rannaton aika, jolloin joet vaeltavat kartalla vailla uomaa”.

Ahavan hieno romaani on kipeä, mutta kivustaan huolimatta tai juuri siksi se lohduttaa kaikkia meitä, jotka olemme raahautuneet oman tuskantunnelin läpi, meitä joilta elämän keskeinen henkilö on riistetty pois äkkiarvaamatta tai vääjäämättömässä tahdissa, avioeron, leskeyden, rakkaudessa petetyksi tulemisen tai oman lapsen kuoleman kautta.  Kiitos kirjasta!

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katosi. Gummerus 2017.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s