Vappu Taipale: Vanha ja vireä. Virkistyskirja naisille

Puuhakas ihminen on tyytymätön itseensä kokiessaan ikääntyessään saamattomuutta. ”On opeteltava, että riittävä on tarpeeksi hyvä”, Vappu Taipale muistuttaa.

Kansikuvassa istuu hilpeäilmeinen nainen. Kasvot viestivät lämpöä, empatiaa ja kokemuksen tuomaa elämänviisautta. Naisella on päällään iänmyötäinen väljä asuste, ilmeisen viihtyisä ja käyttömukava, pirteänvärinen, muttei räikeä. Naisen kaulalla on koruja, joista ainakin näyttävin kantanee muistoja. Ehkä nainen istuu itselleen mieluisassa paikassa puutarhassaan, missä kukille, pensaille ja aidanseipäille voi välillä purkaa mielialojaan ja ajatuksiaan. Jalkojen juuressa on omenakori, täynnä syksyn satoa. ”Omena päivässä pitää lääkärin loitolla”, luen myöhemmin.

Nainen on lääketieteen ja kirurgian tohtori Vappu Taipale (s. 1940), vuonna 2008 Stakesin johtajan paikalta eläkkeelle siirtynyt monitoiminainen, ikiliikkuja oikeastaan; entinen Sosiaali- ja terveyshallituksen pääjohtaja, kansanedustaja ja ministeri. Kansikuva on hänen kirjastaan Vanha ja vireä, Virkistyskirja naisille.

Kirja on suunnattu kannustukseksi ennen muuta vanhoille naisille, ”meille”, elämänlaadun varmistamiseksi ja kohentamiseksi. ”Tartu päivään! Tartu hetkeen! Elämä on tässä ja tänään. Huomisesta ei ole varmuutta.”

Vanha ja vireä on sujuvasti kirjoitettu, aihepiiriltään hyvin laaja-alainen tietokirja vanhenemisesta ja naiseudesta. Se ei välttämättä tuo vireälle, elämäänsä vielä aktiivisesti elävälle ja elämänlaadustaan huolta pitävälle lukijalle upouutta, paitsi Taipaleen yhteiskunnallisen perusviestin: On hienoa olla vanha nainen! Tai: Vanha nainen, kaunis sanapari! Taipale viljelee runsaasti huutomerkkejä, ja vaikka itse niitä vältän viimeiseen asti, tämän kirjan henkeen ne tuntuvat sopivan oivallisesti.

”Meitä” ei pidä leimata hyödyttömäksi yhteiskunnan painolastiksi, tylsäksi massaksi. ”Me vanhat naiset eroamme toisistamme lukemattomin eri tavoin: kokemuksiltamme, näkemyksiltämme, sosiaaliselta taustaltamme ja koulutukseltamme, poliittisesti ja kulttuurisesti, vähitellen jopa etnisesti. Kahta samanlaista vanhusta on vaikea löytää!”

Vanha ja vireä sisältää tutkimustietoa, tietoiskuja, mielipiteitä, elämäntarinoita ja kertomuksia. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2015 lopussa Suomessa eli 725 000 yli 65-vuotiasta naista. Heistä yli 80-vuotiaita oli runsaat 185 000 ja 90 vuotta täyttäneitäkin 35 000. Satavuotiaita naisia oli tuolloin 647 ja määrä kasvaa ripeää vauhtia. ”Me” olemme siis suuri joukko.

Taipaleen mielestä vanhat naiset kuitenkin unohdetaan. Ainakin meidät muistavat lehtitalojen puhelinmyyjät. Vanhat naiset taitavat olla puhelinmyynnin helpoiten suostuteltava kohderyhmä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on eri vuosikymmenillä tutkinut ikääntyvän väestön käsityksiä terveydentilastaan, toimintakyvystään, ruokatottumuksista, alkoholin ja tupakan käytöstä, apuvälineiden tarpeesta sekä liikunnasta ja turvallisuuden tunteesta. Viimeisin 65–84-vuotiaisiin suunnattu kysely tehtiin vuonna 2013. Tulosten mukaan naisista runsas puolet koki terveytensä hyväksi tai melko hyväksi. Tyytyväisyys oli vallitseva olotila: vain kaksi prosenttia vanhoista naisista oli tyytymätön elämäänsä ja elämänsä aikana saavuttamiinsa asioihin. Kaksi vanhaa naista sadasta!

Taipaleen mukaan asiat eivät kuitenkaan ole niin auvoisesti. OECD:n vertailussa Suomi sai sijaluvun 15, kun vertailussa oli 90 maata. Sijoitusta alensivat vanhojen ihmisten pienet eläkkeet sekä runsaat odotettavissa olevat raihnaiset vuodet ja matala toisen asteen koulutus yli 60-vuotiaiden parissa. Vanhat naiset jäivät takuueläkkeineenkin EU:n köyhyysrajan alle. Raihnaiset vanhukset ovat kerrannaissairaita ja lääkemenot rokottavat ankarasti pieniä eläkkeitä.

Kaikkialla maailmassa – lukuun ottamatta Pohjoismaita – köyhien joukossa on eniten vanhoja ihmisiä. Vanhat ihmiset ovat suuressa vaarassa jäädä jalkoihin sotien ja konfliktien aikana. Vanhojen ihmisten syrjintä on totista totta”, Taipale kirjoittaa ja lisää: ”Suurin osa maailman vanhoista ihmisistä tekee palkkatyötä tai työtä pelloilla ja vainioilla.”

Edistyksen vuosisata

Vappu Taipale kuvaa huiman elämänmuutoksen eri sukupolvia lähtien vuonna 1900 syntyneestä isoäidistään Eugeniasta ja päätyen nykypäivän vanhoihin naisiin. Naisen arkea helpottaviksi vuosikymmenten suurimmiksi keksinnöiksi hän listaa erikseen eritellen pyykinpesukoneen, tiskikoneen, ehkäisypillerit, kuukautissuojat, päivähoidon ja kännykät. Totta! Todella totta! Lisäksi naiset pääsivät ja menivät opintielle ja ovat edelleenkin tiedon suurkuluttajia. Oman maalaistalon emäntä-äitini kaltaisten helpotukseksi lisäisin vielä juoksevan veden, kylmän lisäksi lämpimän – ne hän sai vasta vanhuudessaan.

Näin Taipale kertoo vuonna 1909 syntyneen äitinsä elämänmuutosta:

”Äitini näki itsenäistymisen, kansalaissodan, ensimmäisen sähkölampun sytytyksen kotona, pula-ajan, menetti miehensä talvisodassa.” Cecilia-äitiin lukija tutustuu kirjassa vielä pari kertaa.

Hyvän vanhenemisen lista ilman investointeja

Vappu Taipale kertoo kehitelleensä professori Mima Cattan hyvän vanhenemisen listaa. Ne ovat toimia, joihin ei tarvita välineitä, rahaa, tavaraa, koulutusta, vaan pelkästään omien toimintatapojen tarkistamista. Lista on tämä: Liity! Harrasta ja puuhaile!  Opi uutta! Anna! ja Naura!

Taipale kannustaa yhteydenpitoon. Ihminen oppii, kehittyy ja kasvaa ihmiseksi vain ihmisten yhteisön jäsenenä. Ihminen tarvitsee toisia, ja luottamukseen perustuva sosiaalinen pääoma vahvistaa terveyttä ja hyvinvointia.

Yksinäisyys roikkuu usein vanhuksen varjona. ”Yksinäistyminen tapahtuu huomaamatta, mutta se korostuu vuosien mittaan.” Kirjan mukaan sadasta vanhasta naisesta neljä ja miehistä peräti yhdeksän on sosiaalisesti eristynyt. Yksinäisyys kokemuksena on yleisempää. Viidenneksellä vastaajista se on pysyväisluonteinen, kolmanneksella ajoittainen. Kokemus liittyy erityisesti leskeyteen, yksin asumiseen, masennukseen, huonoon terveydentilaan ja pessimistiseen elämänasenteeseen.

Yhden ihmisen kotitalouksia on Suomessa miljoona, mutta yli kuusikymppisistä yksin elää kaksi kolmesta. Eniten yksineläviä naisia asuu suurissa kaupungeissa. Muutos entisaikaan on kulttuurisesti jyrkkä. Taipale siteeraa yhdysvaltalaista sosiologia Eric Klinenbergiä:
”Kun ihmiset ovat vuosituhansia asuneet yhdessä, he ovat viime vuosisadan kehityksen tuloksena päätyneet ihmiskunnan ensimmäiseen vakavaan ja laajaan yksinasumisen kokeiluun.”

Hankkiudu toisten pariin! patistaa Vappu Taipale. Kannattaa myös olla kanssakäymisessä eri ikäisten kanssa, sillä vanhuus vaikuttaa tarttuvalta ominaisuudelta.

Jokaisen olisi myös hyvä sitoutua johonkin askareeseen.
”Aivotutkimus on osoittanut, että kätten työt stimuloivat aivoja monipuolisemmin kuin mikään muu. Parasta lääkettä mielen ja ruumiin toimintakyvylle ovat arkiset askareet…”

Harrastamisen ja puuhaamisen mahdollisuuksia on liki rajattomasti. Nykypäivän vanhat, suurten ikäluokkien edeltäjät ja edustajat, arvostavat vielä kirjaa ja lukemista. Kirjasto on kirkko ja kapakka samanaikaisesti, kiteyttää Taipale ja jatkaa:

”Vanhoilla ihmisillä on loistavat harrastamisen mahdollisuudet nykyisin, kirjastot, sanaristikot, sukututkimus, kutominen, päivätanssit. Mieli ei ruostu kun sitä käyttää. Vanha ihminen oppii eri lailla kuin nuori, hitaasti ja loogisesti, itse ymmärtämällä, mutta tulos on yhtä pysyvää kuin nuoremmillakin, ellei kestävämpää.”

Hän kutsuu vanhoja ihmisiä elinikäisen oppimisen priimuksiksi. Yhä yleisempää vanhuudessa on pyrkimys oppia käyttämään tietotekniikkaa omassa arjessa entistä monipuolisemmin.

Antaminen on oleellista, sillä antaja myös saa – aina.  Jokaisella on jotain annettavaa: rakkautta, kiinnostusta, myötätuntoa, kuuntelemista, ymmärrystä, välittämistä, kannustusta tai vaikka omat elämäntarinat. Kunkin asian tärkeyttä Taipale korostaa isoin aloituskirjaimin, eikä suotta. Miten moni aikuistunut lapsi harmittelee liian myöhään, ettei tajunnut ajoissa kysellä tai kuunnella vanhempiaan tai isovanhempiaan kunnolla!

Nauru on ihmisen siunaus. Ihminen on ainoa olento, jolla on kyky nauraa. Naurun parantavaa, voimaannuttavaa sekä mieltä että fysiikkaa. Naurun ravitsevaa voimaa kannattaa käyttää säästelemättä. Nauru on yksi niistä asioista, joissa Taipale soveltaa lääkärikoulutustaan kertomalla, mitä kaikkea hyvää se saa aikaan meissä. Mutta yhtä naurun lajia hän hillitsisi: vahingoniloa. Sen hän ”kitkisi pois ilon kukkatarhasta”.

Koskettelun pysyvä kaipuu

”Kosketus on koko elämän aisti. Kosketa toista ihmistä ja välitä samalla vivahteikkaita viestejä. Hellä kosketus. Raju tönäisy. Rohkaiseva kannustus. Osaaottava hipaisu… Kosketus on elämän perusta”, Taipale kirjoittaa.

Vanhoja ihmisiä kosketellaan kaikkein vähiten. Vanhoilla on kosketuksen nälkä”, Taipale jatkaa ja muistuttaa, ettei tuntoaisti ihmiseltä iän myötä häviä, vaikka muut aistit saattavat heikentyä. Hajuaistin heikkenemisen hän kertoo viestivän monesti etenevästä Alzheimerin taudista, sillä hajuaistin alue sijaitsee lähellä niitä alueita, joita Alzheimer edetessään vioittaa.

Taipale käsittelee kosketuksen yhteydessä myös vanhojen ihmisten seksuaalisuutta. Elina Haavio-Mannilan tutkimuksen mukaan vanhoista naisista kaksi kolmannesta kokee liitossaan paljon fyysistä läheisyyttä ja koskettelua. Ainakin minut tieto yllätti ja ilahdutti.

Käytännön vinkkejä ja ideoita

Taipale on laatinut kirjaansa näppäriä ja tiiviitä tietoiskuja ja vihjelaatikoita, joissa oleellinen on tiivistetty pähkinänkuoreen. Vanhenevat naiset saavat iänmukaisia pukeutumisvinkkejä, ideoita aivojen pitämisestä vireinä, hyvän yöunen varmistamisesta, riittävästä ravintoaineiden saannista ruokahalun heikennyttyä, fyysisen kunnon vaalimisesta, mielenterveydestä, keinoista aistien heiketessä, suhtautumisesta apuvälineisiin, lääkkeisiin ja alkoholiin ja ties mistä.

Kirja käsittelee suhtautumista kuolemaan ja valmistautumista oman tahdon täyttymiseen myös silloin, kun itse ei voi enää asioihin vaikuttaa. ”Ihmisen syvin pelko on pelkoa huonosta hoivasta, arvokkuuden menettämisestä ja yksinäisyydestä”, hän summaa.

Mutta enemmän kuin mitään edellä kerrottua, kirja on täynnä innostamista ja rohkaisua sekä arvonantoa erilaisille yksilöllisille ratkaisuille. Elämän ei kuulu vanhuuden iässä olla suorittamista. Vappu Taipaleen tekstistä kumpuaa tasa-arvon sisäistänyt ihmiskunnioitus, ymmärrys, myötäelämisenkyky ja inhimillinen lämpö. Itselleni koskettavin kertomus löytyi kirjan loppuosasta, missä Taipale kertoo elegantilla tavalla pitkälle yli 90-vuotiaan, vuoteeseen sidotun vakavasti sairaan äitinsä kahden vuoden mittaisesta omaishoitajuudesta omassa kodissaan ja lopulta äitinsä saattohoidosta.

Vanha ja vireä on viisas ja sydämellä kirjoitettu kirja ja se tuntuu kattavan kaiken vanhenemiseen liittyvän inhimillisen, ehkä vanhusten lemmikkieläimien merkitystä lukuun ottamatta. Ainakaan kissoista ja muista lemmikeistä ei tarttunut mitään muistiini. Virkistyskirjan esittely on helppo päättää kirjan omaan lopputiivistykseen:

Ikä antaa ymmärtää./ Ikä lisää huumorintajua./ Ikä antaa anteeksi./ Ikä tuo suhteellisuutta elämään./ Ikä antaa perspektiiviä./ Ikä huomaa ilon aiheet läheltä./ Ikä luo sallivuutta./ Ikä antaa pilkettä silmään./ Ikä tuo viisautta.

Vappu Taipale: Vanha ja vireä. Virkistyskirja naisille. Into Kustannus 2017, 362 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s