Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

Palkittu ja kiitetty Matkalla kotiin on saanut upeaa kritiikkiä: ”häikäisenvä, unohtumaton, ajaton, kirjallisuutta jonka lukeminen on etuoikeus”.

Ghanalaisyhdysvaltalaisen Yaa Gyasin (s. 1989) esikoisteos Matkalla kotiin on mitä järein romaani vapaudestaan ja ihmisoikeuksistaan ryöstetyn afrikkalaisuuden historiasta. Aikajana on kaksi ja puoli vuosisataa. Tarina alkaa 1700-luvun puolivälistä ja kertoo kuuden sukupolven vaiheita nykypäivään asti kahdessa sukuhaarassa. Toisesta sukuhaarasta tuli orjia Yhdysvaltain puuvillaplantaaseille ja myöhemmin orjien syrjittyjä jälkeläisiä, toisista brittivallan työrukkasia nykyisen Ghanan alueella.

Tarinan esiäiti on Maame, kahden häikäisevän kauniin tytön, Effien ja Esin äiti. Heimosotien ja ryöstöretkien seurauksena Maame on joutunut rauhahäkissä fantikylään, missä hän oli synnyttänyt Effien. Effie varttuu kuitenkin äidittömänä isänsä silmäteränä pahantahtoisen äitipuolen Baaban tyrannian alla. Toisistaan tietämättömistä sisaruksista Effie on fantiheimoa, Esi ašanti. Toisiaan vastaan sotivat heimot juonittelevat rannikolle linnoittautuneen valkoisen vallan kanssa.

Esin täyttäessä kaksitoista pieni kylä oli voittanut lähes kuusikymmentä sotaa Suuren Miehen [Esin isän] johdolla. Soturit kantoivat joka retken jälkeen saalinsa kylään nähtäväksi, toivat kimaltavaa kultaa ja värikkäitä kankaita isoissa kellanruskeissa säkeissä sekä vankeja rautahäkeissä.
Vangit kiinnostivat Esiä eniten, sillä heidät pantiin aina näytteille keskelle kylän toria, missä ohikulkijat voivat tuijottaa heitä. Useimmat heistä olivat nuoria ja väkeviä sotureita, mutta joukossa oli joskus myös naisia lapsineen. Kyläläiset ottivat osan heistä orjikseen – palveluspojiksi ja -tytöiksi, keittäjiksi ja siivoojiksi – mutta heitä oli liian paljon, ja ylimääräisille oli pakko tehdä jotain.

Afrikkalaiset heimot alkavat myydä sieppaamiaan orjia valkoisille. Mitään afrikkalaista tietoisuutta ei ole. Lojaalius rajautuu omaan heimoon. Musta on raaka vieraalle mustalle. Heimot haluavat rikastua.

Baaba huijaa kokemattoman Effien salaamaan ensimmäisen verenvuotonsa ja naiseksi kypsymisensä. Liian pitkäksi venyneen odotuksen seurauksena Effien ihastumisen kohde heimopäällikkö ei otakaan Effietä vaimokseen. Näin Baaba taktikoi Effien pois kylästä, valkoisen orjakauppaupseerin James Collinsin jalkavaimoksi.

Ašantilaisen Esi-sisaren kohtalo on toinen. Hän joutuu vankikaravaaniin ja kahleissa rannikon linnoituksen kellariin satojen muiden orjiksi siepattujen naisten tavoin. Sisarukset eivät tiedä toisistaan. Effie elää yläkerrassa, mutta tajuaa lattian alle survotun vaikeroivia orjiksi siepattuja naisia. Esi lojuu hirvittävässä löyhkässä omissa ulosteissaan, nilkat verissä, nälkään, janoon ja hapen puutteeseen nääntymäisillään päällekkäin kasatussa elävien ja kuolleiden naisten kasassa.

Yaa Gyasi kulkee kunkin kirjansa päähenkilön mukana kappaleen matkaa. Esin tarina katkeaa, kun hänet repäistään ulos linnoituksen kellarista, vietäväksi orjalaivaan. Emme tiedä, kuka saattaa hänet myöhemmin raskaaksi. Orjan hengellä ei ole arvoa. Jos Esi englantia osaamattomana erehtyi sanomaan pienokaiselleen Nessille sanankin äidinkielellään, hän sai jokaista sanaa kohti viisi ruoskaniskua. Ness riistettiin häneltä sylilapsena. Gyasi mainitsee Nessin myydyn orjaksi vuonna 1796.

Matkalla kotiin seuraa kantaäitien Effien ja Esin jälkeläisten elämää suoraan alenevassa polvessa kuuden sukupolven mitassa. Näin kirja kertoo kahdentoista mustan kohtalosta, Yhdysvalloissa raa`an orjuuden ja myöhemmin amerikkalaisen apartheidin vuosisatoina, läntisessä Afrikassa samalta ajanjaksolta orjakaupan, kolonialismin ja kulttuuri-imperialismin kunniattoman historian ajalta.

Gyasi seuraa kutakin henkilöään lyhyen elämänjakson verran, luottaen lukijan päättelykykyyn, yleistietämykseen ja mielikuvitukseen.

Kun Esi-äidiltään kauneutensa perinyt Ness ja hänelle mieheksi määrätty Sam yrittävät pakenemalla pelastaa itsensä ja pienen Kojo-lapsensa puuvillaplantaasin ruoskintahelvetistä, paon suunnitellut Aku onnistuu eksyttämään verikoirat Kojo mukanaan. Kiinni jäänyt Sam ruoskitaan rangaistukseksi ja pelotteeksi muille hengiltä. Ness jää ruoskinnan jäljiltä elinikäisesti rujoksi.

Akusta tulee Kojolle uusi äiti ja he pääsevät Marylandiin orjuutta vastustavien hyvien valkoisten suojaan ja palvelukseen. Kojon ja hänen Anna-vaimonsa vaiheita kirja seuraa joitakin vuosia ennen Yhdysvaltain sisällissotaa. Orjuudesta kiinni pitävät etelävaltiot ajavat lakia, jonka mukaan pohjoisvaltioiden viranomaisten on pidätettävä kaikki karanneiksi orjiksi epäillyt mustat ja lähetettävä heidät takaisin etelään riippumatta siitä, kuinka kauan sitten he ovat paenneet.

Pohjoisessa lakia vastustetaan kiihkeästi. Lukuisat mustat ennakoivat sen voimaantuloa pakenemalla Kanadaan. Kojo on monien mustien tavoin telakkatyöläinen. Kojon isäntä varoittaa suunnitteilla olevasta laista, mutta Kojo ja kahdeksatta lastaan odottava, vapaana syntynyt Anna eivät pakene. Kun laki vuonna 1850 astuu voimaan, Kojo selviää, mutta Annan käy huonosti. Hänet on siepattu.

Mustien sorron seuraava ajanjakso tulee tutuksi Annan synnyttämän nuorimmaisen, väkivahvan H:n tarinan kautta. Aikuistunut H ei vaihda kadun toiselle puolelle, kun vastaan tulee valkoinen nainen. Nainen kostaa syyttämällä H:ta ahdistelusta. H vangitaan ja kun vastassa on mustan miehen ja valkoisen naisen sana, on selviö, kummasta tulee totuus. Kun H ei pysty lunastamaan itseään vapaaksi, Alabaman osavaltio myy hänet hiilikaivostyöläiseksi Birminghamin liepeille. Hän tajuaa hiilikaivosteollisuuden pyörivän vankien, orjuuden uuden muodon, voimalla. Vangit joutuvat maan uumenissa louhimaan kumarassa, polvillaan, vatsallaan ja kyljellään. Pitkän päivän työurakka on hirmuinen.

H oli nähnyt kolmannen luokan työmiehen lapioivan melkein viisi ja puoli tonnia ja työnjohtajan punnitsevan kasan päivän päätteeksi. Kun työnjohtaja oli nähnyt urakan jääneen muutamia kymmeniä kiloja vajaaksi, hän oli käskenyt vangin nostaa kädet seinää vasten ja ruoskinut tämän kuoliaaksi, eivätkä valkoiset vartijat olleet korjanneet ruumista pois sinä iltana eivätkä koko seuraavana päivänä vaan olivat antaneet pölyn peittää sen varoitukseksi muille vangeille. Monia kaivosperiä oli sortunut, ja vankeja oli hautautunut elävältä. Liian usein pölyräjähdykset tappoivat satoja miehiä ja lapsia. Vanki, jonka kanssa H oli kahlittu yhteen illalla ja jonka kanssa hän teki töitä päivällä, saattoi olla seuraavana päivänä hengetön luoja ties mistä syystä.

H:n maine kasvaa, kun hän pelastaa kerran yhden heikon vangin hengen louhimalla tuplaurakan, omansa ja toisen. Vapauduttuaan vuosien jälkeen H:sta tulee ammattiyhdistysaktiivi ja hän jää kaivokselle palkallisena työntekijänä. Palkallisia ei ruoskita.

H:n tytön Willien kautta kirjailija kuvaa viime vuosikymmenten yhdysvaltalaista apartheidia. Willie ja hänen miehensä eivät saa mitään töitä. Williellä on lumoava lauluääni ja hän etsii New Yorkissa työtilanteita laulajana. Kun hänet torjutaan töykeästi pelkän ihonvärin perusteella, hän mykistyy kykenemättä saamaan enää ääntä kurkustaan. Hän joutuu myös rotusorron uhriksi omiensa taholta. Lapsuudenaikainen rakkaus ja aviomies Robert on hämmästyttävän vaaleaihoinen. Kun Robert tajuaa selviävänsä vaalean ihonsa vuoksi valkoisten määräävässä maailmassa, ilman Willietä rinnallaan, hän hylkää vaimonsa ja lapsensa ja kieltää juurensa.

Willien ja Robertin kautta lukija tutustuu Harlemin hirvittäviin asumisoloihin. Sonnyksi kutsutun lapsen kautta kuvaan astuu Harlemin kaduille pesiytynyt uusi orjuus, huumeet. Sonnysta tulee huumeriippuvainen heronisti.

Kirjan kuudes sukupolvi tuntuu oikeastaan uskomattomalta, sillä joskus Sonny on vapauttanut itsensä huumeista ja hänen lapsensa Marcus opiskelee Stanfordin yliopistossa aikeissa tehdä väitöskirjaa hiilikaivosteollisuuden vankityövoimasta.

Mutta sitä ennen romaanin kuudessa sukupolvessa Länsi-Afrikassa eläneiden Effien jälkeläisten Queyn, Jamesin, brittiläisen lähetyssaarnaajan hukuttaman Abenan, tämän tyttären Akuan, ”Hullun naisen”, sekä tämän aiheuttamasta tulipalosta pelastetun, kasvoiltaan rujoksi palaneen Yawin vaiheissa on päästy Ghanan itsenäistymiseen. Yaw ja hänen vaimonsa Esther ovat emigroituneet Yhdysvaltain Alabamaan. Heillä on tyttö, juuri aikuistunut Marjorie. Ja eräänä päivänä Marjorie kohtaa taidenäyttelyssä nuoren mustan amerikkalaisen opiskelijapojan Marcusin.

He ystävystyvät ja Marjorie houkuttelee Marcusin kanssaan vierailulle Afrikkaan, Ghanaan. Hän haluaa näyttää Cape Coastin, valkoisen vallan historiallisen linnoituksen ja kertoa Marcusille afrikkalaisten tarinaa. Nuoret eivät saa koskaan tietää, että seitsemän sukupolven takana heillä on yhteinen kantaäiti, muuan Maame ja että toinen heistä polveutuu Kaunottareksi kutsutusta fantista, Effiestä, ja toinen hänen yhtä kauniista sisarestaan Esistä, ašantista.

Kaukaisesta sukulaisuudestaan tietämättöminä Marcus ja Marjorie ovat matkalla kotiin, afrikkalaisille juurilleen.

Marjorien brittejä palvelleet ghanalaiset ovat jo varhaisessa vaiheessa tajunneet, että briteillä ei ole aikomustakaan lähteä Afrikasta orjakaupan päätyttyä. Tulivat siirtomaavalta ja lähetyssaarnaajat.  Effien lapsenlapsi James on tehnyt radikaalin ratkaisun, tekeytyen tekokuolleeksi ravistellakseen itsestään brittipolitiikan assistentin kohtalon. Hänen tarinansa on yksi niistä, joissa Yaa Gyasi ylistää rakkautta, jonka voimalla elää ja kestää.

Seuraavien viikkojen ajan James kulki kohti Ašantimaata. Hän nukkui luolissa ja piileskeli puissa. Hän pyysi apua kohdatessaan takametsien asukkaita ja sanoi olevansa tavallinen maamies, joka oli eksynyt. Ja kun hän vihdoin pääsi Akosuan luo tehtyään matkaa neljäkymmentä päivää, Akosua odotti häntä.

Kerran Akosua oli torjunut Jamesin sanoilla: ”Kaikella kunnioituksella, mutta en halua kätellä orjakauppiasta.”

Matkalla kotiin on hieno teos, sitä järisyttävämpi, mitä tarkemmin sitä ajattelee. Romaani on hyvin kunnianhimoinen teos ja sen koossapitämisessä Yaa Gyasi on onnistunut käsittämättömän hyvin. Ei siis ihme, että teos on saanut lukuisia palkintoja. Yhdysvaltain National Public Radio valitsi sen Vuoden 2016 esikoisteokseksi ja lukuisat lehdet listasivat kirjan viime vuoden kymmenen parhaan kirjan joukkoon.

Kirjan kahdelletoista henkilölle omistetun kahdentoista henkilötarinan seurantaa auttoi suuresti kirjaan liitetty sukupuu. Sitä tuli lukiessa pälyiltyä tuon tuostakin.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin. Otava, 370 sivua. Suomennos Sari Karhulahti.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s