Lenita Airisto: Elämäni ja isänmaani

Ensin pelästyin upean Lenita-kirjan massiivisuutta, kunnes keksin sille lukutelineen, pohjevenytykseen rakentamamme. 1200 valokuvaa havainnollistaa kirjan tarinat ja antaa säihkettä. Kannen kuva: Sakari Majantie, 2016

Mikä nainen! Valtakunnan ykkösnaisia (upeita kukin omalla tavallaan) on tullut ja mennyt. Mutta Lenita Airisto, omassa lajissaan valtakunnan First Lady tuntuu olevan pysyvämpää sorttia.  Tämä energialataus ja eleganssia säkenöivä vaikuttaja, usein myös tietoinen ärsyttäjä, on ollut linkittyneenä näkyvästi yhteiskuntaan, erityisesti yrityselämään ja suomalaiseen vientiin yli 60 vuoden ajan. Ja yhä vaan hänessä, 80 v, tuntuu riittävän virtaa.

Lenita Airistosta voisi todeta samaa, mitä on lohkaistu entisestä elinkeinoministeristä Mauri Pekkarisesta: Jos hänet olisi kytketty Suomen sähköverkostoon, mitään lisäydinvoimalaa ei olisi tarvittu.

Nyt Lenita Airisto on koonnut julkisen elämänsä mittavaan teokseen Elämäni ja isänmaani. Kirja on – hänen omien sanojensakin mukaan – Suomen historiaa niin kuin hän on sen kokenut, ja omaa elämäkertaa, niin kuin hän on sen elänyt. Teos on voimakas ja vilpitön ylistys itsenäisyyden sadatta vuottaan juhlivalle Suomelle, jonka lähivuosikymmeniä Airisto pitää megaluokan menestystarinana ja jonka tulevaisuutta hän ei epäile, ”jahka vain lakkaamme uikuttamasta ja ruikuttamasta”. ”Pääomamme on korviemme välissä!”, hän julistaa.

Airiston teoksessa on väkevä optimistinen perusote. Hän ylistää suomalaista osaamista ja osaajia, eikä liioin jätä omaa kynttiläänsä vakan alle, osaaja kun on. Siksi kirjaa on kiva, välistä jopa riemukasta lukea.

”Onko naarasenergia hyöty vai uhka”, kysyy Lenita Airisto. Hän uskoo naisenergian nousevan tämän vuosituhannen yhdeksi trendiksi.

Lenita Airisto sanoo itseänsä porvariksi, mikä kirjassa ilmenee jo lapsuudessa ja nuoruudessa puhjenneena ehtymättömänä isänmaallisuutena ja Suomi-rakkautena ja takavuosikymmenten stalinisteja kohtaan laantumattomana tympeytenä. TV-uransa aikana hän joutuikin Yleisradion sisällä laitavasemmiston maalitauluksi.

Airisto on jakanut kirjansa eri vuosikymmeniin. Niiden joukkoon hän on ripotellut kuhunkin aiheeseen liittyviä aikaloikkia muilta vuosikymmeniltään. Kirjassa on paljon yleistietoa, muiden muassa taloudesta ja työllistettävyydestä. Kirjan runsasta tekstimassaa havainnollistaa ja elävöittää uskomattoman monipuolinen, noin 1200 (väri)valokuvan kuva-aineisto, joka on käsittääkseni peräisin Lenita Airiston vuosikymmenten saatossa järjestelmällisesti kartuttamasta omasta/ firmansa kuva-arkistosta.

Myönnän, että aluksi pelkäsin tarttua koko teokseen, se kun yksistään painaakin paljon (1 kg). Kehitin pohjelihasten venytystelineestäni Elämäni ja isänmaani -kirjan lukutelineen. Mutta kun aloin, huomasin Lenitan tarinan imaisseen mukaansa. Kirjan valtava positiivinen lataus innosti ja ihastutti. Kirja on pieteetillä laadittu. Airisto tuntee arvonsa, mutta sitäkin enemmän viehätyin siitä, miten säästelemättömästi ja vilpittömäntuntuisesti hän antaa arvoa muille osaajille, siis osaamiselle yleensä. Onhan muiden osaajien tuotteiden viesti Airisto Oy:n liikeidean kovaa ydintä.

Lenita Airisto on kirjoittanut kahdeksan Otavan kustantamaa tietokirjaa 25 vuoden sisällä. Sarjan nimeksi hän antoi Aivovoimaa maailmalta. Kirjojen nimet kertovat itsevarmuudesta: Voiton tahto, Menestys!, Rautarouva, Teräsmies,Naarasenergia, Jatkoaika, Kauneus on arvo, Eläköön 100 vuotta.

”Finnish Design, suomalainen teollinen muotoilu, oli lähtenyt nousukiitoon jo 1950–60-luvulla. Iloiset värit ja uudet muodot hurmasivat vaatteissa, asusteissa, koruissa, huonekaluissa, astioissa, tarve-esineissä ja sisustuksessa. Suomalaiset muotoilijat olivat aikansa rocktähtiä, joiden soundi ja beat imivät mukaansa ja antoivat Suomelle uudet kasvot. Armi Ratia Marimekkoineen otti ensimmäisenä riskin Suuressa Omenassa, in the Big Apple, ja sitten muutkin yritykset suuntasivat kunnianhimoisesti Pohjois-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Siellä ihmeteltiin miten tuhoisat sodat kokenut maa pystyi tuomaan markkinoille tuotteita, joissa on innovatiivista loistoa. Tämä esteettisyyden aikakausi antoi minulle mahdollisuuden ja rakennusaineet menestykselliselle kansainväliselle liiketoiminnalle, jonka ydintavoitteena oli Suomi-kuvan, maamme kulttuurin ja teollisten tuotteiden tehokas markkinointi.” (s. 168)

Lenita Airisto uskoi asiaansa. Hänellä oli taito vakuuttaa päätöksentekijät puolelleen. Myhäilin lukiessani hänen kertomaansa, miten helpontuntuisesti hän sai vaikkapa vuorineuvos Casimir Ehrnroothin Kaukasin tehtaalta tai vuorineuvos Tauno Matomäen Rauma-Repolasta tulemaan puhelimeen ja kerrottuaan asiansa sai nämä innostumaan suurisuuntaiseen ja kunnianhimoiseen Airiston ideoimaan vienninedistämiskampanjaan.

Suomen Neidosta se alkoi

Lenita Airistosta tuli Suomi-viejä maailmalle heti, kun hän 17-vuotiaana kaunottarena oli valittu Suomen Neidoksi vuonna 1954. Hän sekä Armi Kuusela (1952) ja Teija Sopanen (1953) olivat sotavuosien jälkeen ainoat Sotaveteraanien Veljesliiton varojenkeruukampanjassa valitut Suomen Neidot ennen kuin kauneuskilpailu siirtyi muihin käsiin ja muuttui Miss Suomi -kilpailuksi. Lenita Airisto jäi Miss Universum -kilpailujen jälkeen Yhdysvaltoihin puoleksi vuodeksi ja käytti nuo kuukaudet intohimoiseen Suomen tunnetuksi tekemiseen. Miss Finlandilla oli kysyntää. Hän mainosti Suomea ainoana velkansa Yhdysvalloille 1930-luvulla maksaneena maana, mikä Yhdysvalloissa yhä muistettiin. Hän kertoi talvisodasta ja sen hengestä ja hän kertoi Suomen raskaista sotakorvauksista.

Lenita Airistoa paljon kuvaava, hauska yksityiskohta kirjassa on kuvaus pitkästä paluusta Suomeen RMS Queen Mary -matkustajalaivalla. Hän esitti hovimestarille kipakasti oman vaatimuksensa illallistensa pöytäseurasta ja sen seurauksena hänet istutettiin kahdeksan suomalaisen liike-elämän vaikuttajan pöytään ainoana naisena. Niissä illalliskeskusteluissa Airisto loi ensimmäisen liike-elämäverkostonsa, jota hän nopsaan hyödynsi etsiessään vain 17-vuotiaana lainoittajaa toimitilan ostamiseen Liikkeenharjoittajien Konttorioppilaitokselle. Hän vastasi oppilaitoksesta yhdessä äitinsä kanssa.

Suomeen palannut Lenita kouluttautui Svenska Handelshögskolanissa diplomiekonomiksi. Sitä kautta hän tuli alusta lähtien mukaan teekkareiden TES-TV-hankkeeseen. Viiden vuoden periodiaan siinä hän kuvaa lottovoitoksi, sillä sen kautta hän pystyi kehittämään visuaalista ammattitaitoaan ja siitä alkoi myös hänen kolmen vuosikymmenen mittainen televisiouransa Yleisradiossa ja Mainostelevisiossa.

Televisiouransa aikana Lenita on ollut mukana miltei kaikessa. Hän on tehnyt asiaviihdettä, viihdettä, politiikkaa ja yhteiskunnallisia keskusteluohjelmia. Hän on juontanut, haastatellut ja väitellyt. Käytäntö oli hyvä koulu, mutta se ei riittänyt hänelle. Hän opiskeli tv-journalismia Yhdysvalloissa Stanfordin yliopiston tv-instituutissa sekä muutaman kuukauden opintojaksoina Britanniassa BBC:ssä ja ITV:ssä. Ranskan tv-journalismin opiskeluunsa hän kytki tiukat ranskan kielen opintonsa.

Yleisradion juontajana hän keräsi aluksi yleishyödyllisiin hankkeisiin rahaa Niilo Tarvajärven kanssa Palapeli-ohjelmalla. Muistan omasta nuoruudestani, miten maaseudulla kiiteltiin näitä varainkeruuhankkeita. Hän ammahti showmaailman taivaalle Lenita ja Tytöt -lauluryhmällään, jonka tempauksista repäisevin oli joulukuusen vienti Kyprokselle suomalaisille rauhanturvaajille. Liikunnalliset ja näyttävät sorjattaret auttoivat samalla suomalaisen designin ja tekstiiliteollisuuden markkinointia.

Jatkoajan toimittajajuontajia olivat Aarre Elo, Hannu Taanila ja Lenita Airisto. Ohjelma keräsi nopsasti puolentoista miljoonaa katsojaa. ”Lehtien yleisönosastot repesivät”, Lenita kertoo.

Häntä on kysytty televisioon tuon tuostakin. On ollut Jatkoaika, 7. hetki, Unicef-gaalaillan juontoa, Hyvää Huomenta Suomi sekä erilaisia keskusteluja, haastatteluja ja väittelyitä. Lenita on näkynyt, ihastuttanut ja joitakin varmaan raivostuttanut. Joistakin henkilöistä (nimeltä mainiten) Airistolle on jäänyt hitusen myös hampaankoloon, mutta miltei kuulen korvissa tapausten kerronnan päälle helakan naurun.

Suomalaisia laatutuotteita maailmalle

Lähes kaikkia Lenita Airiston firman Airisto Oy:n toteuttamia vienninedistämiskampanjoita kirjoittaja kuvaa megamenestyksiksi. Katsomot maailmalla olivat tupaten täynnä, julkisuus mittavaa ja palaute ylistävää. Hän toteutti valtavia multimediaesityksiä, jotka rakentuivat huimasta määrästä laadukkaita diakuvia suomalaisesta luonnosta, musiikista ja uniikeista design-tuotteista. Suomi linjasi muotia ja kysyntä kasvoi kohisten. Yritykset lähtivät innokkaasti mukaan ja hän sai vahvaa myötätukea valtiovallalta. Vienninedistämiskampanjoissa kulloinenkin suurlähetystömme lähetti kutsut asiakkaille vientifirmojen myötätuella. Sillä oli onnistumisessa valtavan suuri merkitys.

Mutta sai Airisto myös vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ulkoministeriön Airistolle tekemä ehdotus Suomi-kuvashowksi yhdessä Ulkomaankauppaliiton kanssa jäätyi liiton johtajien ilmeiseen haluttomuuteen tehdä yhteistyötä Lenita Airiston kanssa. Airiston firma toteutti tämän massiivisen maailmankiertueen, Suomi luo ja vie, yhteistyössä vientiyritysten kanssa. Mukaan lähtijöitä riitti. Siitä alkaen Lenitasta itsestään tuli piikki Ulkomaankauppaliiton herrojen lihassa.

”Materiaalien väritoteutuksessa ja painatuksessa Suomen Trikoo edusti alansa huippua”, kertoo Lenita Airisto Revontuli-tuotteista, joita hänen malliryhmänsä esitteli menestyksellisesti maailmalla.

Toteutettuaan eri puolilla Yhdysvaltoja vuonna 1966 Suomen Trikoon tilaaman Revontuleksi nimeämänsä muotishown huipputavaratalot halusivat näitä halutuiksi osoittautuneita värikkäitä ja laadukkaita suomalaismallistoja lisää, mutta Suomen Trikoo lakkasi vastaamasta tilauksiin. Katkera totuus paljastui jälkikäteen: Uusi johto kertoi uskovansa vain Neuvostoliiton vaatevientiin sen suuren volyymin vuoksi ja käänsi läntiselle kysynnälle selkänsä. 1980-luvulla Suomen Trikoo lakkasi olemasta. Revontuli-mallistolla Lenitan mannekiinit olivat ehtineet menestyä myös Sveitsissä ja Ruotsissa.

Lenita Airiston Airisto Oy:n laajat vienninedistämiskiertueet suuntautuivat kaikille mantereille, ennen muuta pohjoiselle pallonpuoliskolle. Tällaisia olivat Lenita Muoti- ja matkailushow, Friitala, Leader in Leather, Finlaysonin lakanat, Lumene-kosmetiikkasarjan kansainvälistäminen, Lapponia-korujen vienti, Suomi luo ja vie ja suurisuuntainen Success Story Finland.

Lenita Airisto korostaa kirjassaan kaiken aikaa oman osaamisen ja tietojen kartuttamista. Hän kertoo tekevänsä itse sitä heltiämättä. Vain osaamisella voidaan edetä.  Uudella vuosituhannella hän uskoo naarasenergiaan, koulutukseen, mataliin hierarkioihin, maailmantalouteen ja hightechiin.

Yksityiselämä ei kuulu julkisuuteen

Seurustelussaan ja avioliitossaan Invar S. Melinin kanssa Lenita Airisto kertoo päässeensä sisään poliittiseen maailmaan Suomessa ja ulkomailla ja oppineensa huomioimaan vallan liikkeet ja seuraukset.

Teos on elämänkerta, mutta totutusta poikkeava. Airisto antaa tilaa ja kunniaa kansainvälistä vuotabisnestä harjoittaneelle isälleen, jonka neuvot ovat ohjanneet häntä läpi elämän, pianistiäidilleen ja sisarilleen, mutta hän ohittaa henkilökohtaisen lapsuutensa ja nuoruutensa. Vain ensimmäinen tärkeä rakkaus on päässyt mukaan. Yksityiselämänsä hän on aina pitänyt julkisuuden ulkopuolella ja niin hän tekee nytkin.

Hän kertoo niukasti mutta tyylikkäästi kymmenen vuoden mittaisesta avioliitostaan kansanedustaja, ministeri Ingvar S. Melinin kanssa sekä avioliiton jälkeisestä pitkäkestoisesta suhteestaan Max Jakobsoniin.
”Tapasimme, puhuimme ja siitä alkoi elämäni vaikuttavin rakkaustarina, joka kesti 40 vuotta, kunnes kuolema meidät erotti… Max ja minä olimme alusta lähtien avoimesti yhdessä sekä Suomessa että lukuisilla matkoillamme ulkomailla, mutta suhde kuului meidän molempien yksityiselämään.”

Poikkeuksellisen läheisiksi ja pitkäaikaisiksi ystävyyksiksi osoittautuvat Vesa Matti Loiri (”Mikä intohimoinen rakkaus, mikä lämmin ystävyys. Mikä ainutlaatuinen lahja elämässäni.”) ja Pentti Kouri. Näistä elämänsä miehistä Lenita Airisto kertoo muita mittavammin.

Kirjassaan hän antaa tilaa nousevien maiden kansainväliselle kaupan kehitykselle ja mielenkiintoisille kansainvälisille tuttavuuksilleen. Monet heistä lukija tunnistaa tunnetuiksi taiteilijoiksi, kuten Tbilisissä Muoti ja matkailushown yhteydessä Lenitan ravintolapöytään seurueineen siirtyneen Jevgeni Jevtušenkon.  Mies haistoi kauneuden ja iloisen seuran. Iltaa kirjassa todistaa hauska kuvasarja. Esitellessään Afrikassa mikrolainoilla omia pienyrityksiään perustaneita naisia Lenita Airisto julistaa varmuutensa siihen, että naisten yrittäjyyden tukemisella vaikutetaan yksilön sijasta yhteisöjen kehitykseen.

Hakiessaan aivovoimaa maailmalta Airisto tutustui Ugandassa naisten pienyrityksiin, jotka on voitu käynnistää mikrolainojen turvin. Nämä naiset kehittivät Village Phonen, kyläpuhelinliiketoimen, millä heidän onnistui päästä köyhyysrajan yläpuolelle.

Arvioin kirjan kampanjakuvauksia vasta- ja myötätuulineen oivalliseksi materiaaliksi mihin tahansa yrittäjyyden ja markkinoinnin korkeakoulutukseen. Airiston 1980-luvulta lähtien kirjoittamista kirjoista on jotain käytettykin Svenska Handelshögskolanin oppikirjana ja Lenita Airistoa itseään siellä luennoitsijana. Elämäni ja isänmaani -kirja kertoo kuitenkin yhden eriskummallisen naisen poikkeuksellisesta elämäntyöstä. Todennäköisesti kirjan systemaattinen hyödyntäminen oppimisessa herättäisi siksi älämölön. Ja kuitenkin, miten paljon opittavaa ja analysoitavaa kirja tarjoaisikaan! Todellinen yrittäjyyden ja markkinoinnin herkkupöytä, upea, runsas ja pohdittua ajattelua täynnä!

Mutta ketkä nyt tämän mainion kirjan hankkivat ja lukevat? En tunnista kirjaa tyypilliseksi joulu- tai äitienpäivälahjaksi, persoonalliseksi kylläkin. Ehkä kustantaja on asian analysoinut, sillä Lenita Airiston hienopaperisen värikuvateoksen on täytynyt upeine taittoineen tulla sille hintavaksi investoinniksi.  Jäin kaipaamaan etulehdeltä tietoa lay outin toteuttajasta.

Harmistuin siis aika vähästä Lenita Airiston teoksessa. Mahdollista itsekeskeisyyttä arvioidakseni aloin pitää heti alusta tukkimiehen kirjanpitoa jokaisesta minä-sanasta. Yllätyin, miten vähän niitä lopultakin löytyi ja useimmat niistä olivat taivutusmuodossa (”x otti minuun yhteyttä”, ”x antoi minulle”…). Kirja on siis siltäkin osin tyylikäs. Kummastelin, että tottunut sanankäyttäjä kutsui ikäsyrjintää toistuvasti ikärasismiksi. Kaikkinensa teos on kuitenkin huolellista ja tarkkaa työtä ja siitä välittyy innostunut tekeminen.

Lenita Airisto on ajatuksissani vientineuvos, kuitenkin virallisesti yhä vailla tätä hyvin ansaittua arvonimeä. Monikohan vastaavanlaisen tai paljon vähäisemmänkin elämäntyön tehnyt vienninedistäjämies olisi?

Lenita Airisto: Elämäni ja isänmaani. Bazar Kustannus Oy 2017, 416 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Muistelmat ja elämänkerrat, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s