Juha Itkonen: Minun Amerikkani

Juha Itkosen Minun Amerikkani on tiukasti sidottu aikaan. Mielenkiintoista nähdä, miten sen terävät havainnot kestävät aikaa. Siteeraan kirjailijaa paljon, mutta kukapa paremmin taitaisi ilmaista asiansa?

Olen väsynyt, väsynyt, väsynyt Amerikkaan ja pettynyt myös, niin naurettavaa kuin se onkin, tunnen itseni henkilökohtaisesti petetyksi”, tuskailee Juha Itkonen kirjansa Minun Amerikkani lopulla. Hän on tehnyt Yhdysvaltain presidenttivaalivuonna 2016 neljä matkaa Yhdysvaltoihin, viimeisen niistä marraskuussa seuratakseen Donald Trumpin virkaanastujaisia paikan päällä.  Mutta eihän niin pitänyt ylipäätään käydä. Amerikkalaiset, oikeastaan heistä 63 miljoonaa Trumpin puolesta äänestänyttä, pettivät Juha Itkosen, kuten myös pettivät useimmat suomalaiset ja eurooppalaiset.

Juha Itkonen on Amerikka-fani, minun mielestäni hupsuuteen saakka. Hänen intohimonsa ei sammu, sillä Amerikka on tyhjentymätön.

Kaikki alkoi lapsuudessa Lasten suuresta kirjakerhosta, hän muistaa keskustelussaan kollegoittensa kanssa kirjailijaresidenssissä kolmannella vaalivuosireissullaan Catskills-vuoriston maisemissa. Ensimmäisen kerran hän pääsi Yhdysvaltoihin17-vuotiaana. Sen jälkeen hän on oleillut maassa tavan takaa ja kirjasta päätellen seurannut presidentinvaalikampanjoita myös tätä viimeisintä aiemmin.

Vapaus on amerikkalaisia perusarvoja, mutta kulttuurissa sekin on kaupan, ainakin se kahlitaan kielloilla ja rajoituksilla.

Hän tuntee amerikkalaisen populaarimusiikin bändit ja levyt lauluineen. Hän on katsonut hillittömät määrät amerikkalaisia elokuvia ja tv-sarjoja, muistaa roolihenkilöt ja niiden näyttelijät, käsikirjoittajat ja ohjaajat – se vaikutelma ainakin minulle syntyi. Korkeakulttuurista, kuten Yhdysvaltain laadukkaasta kaunokirjallisuudesta hän ei juuri kirjassaan kirjoita, mutta lienee itsestään selvää, että ainakin kaunokirjallisuus on hallinnassa, kirjailija kun on.

Itkonen ihmettelee kunnioituksella amerikkalaisten pitkiä työpäiviä ja lyhyitä vuosivapaita. Huolimatta vapaan niukkuudesta amerikkalaiset ovat yhteisöllisiä ja valmiita luovuttamaan vapaa-aikaansa yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kuten puoluetyöhön. Selityksen Itkonen löytää kaksinkamppailujen sarjaksi tiivistyvästä kaksipuoluejärjestelmästä.

Juha Itkonen tekee matkoillaan taukoamatta havaintoja ja analysoi näkemäänsä ja kuulemaansa. Maa tuntuu olevan täynnä paradokseja.

”Päällisinpuolisesta avoimuudesta huolimatta amerikkalaiset kantavat raskaampaa haarniska. Heidän kuorensa on paksumpaa, siitä on hankalampaa tunkeutua läpi… He suojaavat jotain, piilottelevat heikkouttaan, pelkäävät lopulta enemmän kuin minä”, hän toteaa. Siksiköhän niin moni Yhdysvalloissa tuntee tarvitsevansa henkilökohtaisen terapeutin, lukija miettii.

Toisena paradoksina nostan kirjasta säännöt ja kiellot:
”Vapautta rakastavaksi kansakunnaksi amerikkalaiset ovat yllättävän kiintyneitä sääntöihin. Niitä on paljon, kaikenlaisia kylttejä, älä tee sitä, älä tee tätä, älä edes yritä, ankarasti kielletty, eivätkä kyltin pelkästään kiellä, kieltoa tehostamassa on tavallisesti myös uhkaus ankarasta rangaistuksesta.”

Vaikka Minun Amerikkani keskittyy presidentinvaalikampanjaan, missä Itkonen seuraa paikan päällä Donald Trumpin, Hillary Clintonia kannattavien demokraattien, Bernie Sandersin ja Marco Rubion tilaisuuksia, kirjaan mahtuu suuri määrä amerikkalaisuutta eritteleviä aiheita.

Hän kavahtaa ehdottomuutta ja omahyväisyyttä, jonka hän tunnistaa nuorissa ”takkutukkaisissa Bernie-aktivisteissa”. Ehdottomuus ei varsinkaan politiikassa johda hyvään. Vuodet hiovat ihmisestä täydellisyydentavoittelun. Siksi hän sympatisoi äitinsä ikäistä, kokemuksen koulimaa Hillary Clintonia, itsestään selvänä pitämäänsä voittajaa.

Mutta kuin vahingossa hän tulee avanneeksi näkyviin yhden Trumpin kannatuksen kasvupohjista. Näin hän kuvaa näkemäänsä Länsi-Virginiaa:

”Koko infastruktuuri on rappiolla. Sillat näyttävät ruosteisilta, kaikki pääväyliä pienemmät tiet olivat kipeästi päällystyksen tarpeessa… Koko maisema oli kuin symboli sille amerikkalaiselle alamäelle, josta lehdissä ja televisiossa jatkuvasti puhuttiin…
Vaikka olin jo jonkin verran nähnyt Amerikkaa, yhtä köyhässä kolkassa en ollut käynyt koskaan aiemmin… Sekalaista aikuisväestöä harhaili kaupungilla… Lapset olivat ylipainoisia ja huonosti puettuja.”

East Liverpoolin asukkaille töitä riitti läheisissä teräs- ja keramiikkatehtaissa, kunnes
tehtaat yksi kerrallaan lopettivat toimintansa. Alabama näyttää yhtä lohduttomalta:

”Alabamalaisen pikkutien varrella on sellaista kuin siellä kuvittelisikin olevan. Rähjäisiä taloja ja sotkuisia pihamaita, yksittäisiä asuntovaunuja ja -autoja välillä pensaiden suojissa ja välillä niiden rykelmiä metsäkaistaleiden välissä avautuvilla niityillä; näissä tilapäisentuntuisissa asumuksissa ihmisiä, jotka Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on unohtanut vuosikymmeniksi ja jotka nyt ovat nousseet kapinaan.”

Itkonen kuvaa autoteollisuuskaupungin Detroitin kadonnutta menneisyyttä kävellessään vain parin sadan metrin päässä yliopistokortteleiden ”rauhoittavasta normaaliudesta”.
”Liikkeet on suljettu vuosia sitten, tiiliseiniin maalatuista tyylikkäistä mainoksista näkyy hylätyissä rakennuksissa harjoitetun kaupan ala: yhdessä myytiin ennen levyjä, toisessa kirjoja. Enää ei myydä mitään. Näillä kaduilla kulkevat vain narkomaanit ja muut toivonsa menettäneet.”

Mikään ei ole ikuista ja pysyvää. Millainen on Piilaakso 50 vuoden kuluttua, Juha Itkonen tulee miettineeksi.

Kaikesta edellä kuvatusta huolimatta Yhdysvallat on kokenut Barack Obaman kaudella kansantalouden mittavan nousun.  Amerikalla pyyhkii hyvin.

Itkonen käyttäytyy uusissa kaupungeissa turistin tavoin. Memphisissä hän tutustuu kansalaisoikeustaistelun historiaan Martin Luther Kingin museossa ja Elvis-museossa rockin kuninkaaseen, jonka palvontaa vastaan oli kapinoinut nuoruudessaan. Chicago Institute of Arts`ssa hän löytää ilmavaa taidetta ja Henri Millerin kirjastossa muistaa, miten Milleriä masensi ”kaikkea amerikkalaista inhimillistä toimintaa ohjaava utilitaristisen voitontavoittelun logiikka”, missä ihmiset ovat vaihtaneet arvoistaan suurimman, vapauden, tavaroihin.

Hän näkee vain rajatuilla alueilla sallittujen uhkapelien levittäytyneen rakennemuutoksen raiskaamiin kaupunkeihin. Hän kirjoittaa amerikkalaisista kuplista, joiden symboliksi hän nostaa  vierailukohteensa Woodstockin:
”Tasku, taas kerran, kupla, ehkä missään muualla kuin Amerikassa kuplia ei ole yhtä paljon eivätkä ne ole yhtä täydellisiä, samalla tavalla vuosikymmenten läpitunkemattomiksi vahvistamia niin kuin tämäkin pieni idylli.”

Kuplat ovat sosiologisesti nyky-Yhdysvaltain merkittävin selittäjä, väestönosien eriytyneet, toisiaan kohtaamattomat maailmat, kyvyttömyys kompromisseihin ja ”niiden muiden” ymmärtämiseen. Kansa on jakautunut Trumpin kampanjan ja voiton seurauksena kahtia ja sen kahtiajaon Juha Itkonen löysi Washingtonissa seuratessaan uuden presidentin virkaanastujaisia sekä nähtyään amerikkalaisten naisten rauhanomaisen protestimarssin seuraavana päivänä.

Presidentti Franklin D. Roosefelt varoitti pelon valtaanpääsystä ja vaarallisuudesta. Sen Itkonen muistaa Valkoisen talon edustan puistossa Trumpin kannattajien keskellä seisoessaan. Pelko uhriuttaa ja synnyttää viholliskuvia.  Hän näkee kiukkuisia ja katkeria ihmisiä:

Näiden pitäisi olla voitonjuhlat, ihmisten pitäisi syleillä toisiaan, laulaa iloisia lauluja, tanssia silkasta riemusta, mutta mitään sentapaistakaan ei tapahdu, punalakit seistä jurottavat kädet puuskassa videoscreenien edessä odottaen seremonian alkua ja sankarinsa ilmestymistä. Siellä täällä on äänekkäämpiä kannattajia, yksittäisiä mesoajia, jotka keräävät ympärilleen puistossa pyöriviä toimittajia ja kuvausryhmiä, mutta kukaan heistä ei julista iloa, vaan korkeintaan vahingoniloa, tulikivenkatkuista katkeruutta. Yksi messuaa Trumpin palauttavan Yhdysvallat takaisin kristilliselle tielle. Toinen uhoaa Obaman ajan nöyristelyn loppuvan ja maailman saavan jälleen nähdä Amerikan sotilaallisen mahdin.

Minun Amerikkani -teoksessa on paljon hienoja tiivistyksiä. Yksi niistä on syvä tuohtumus tai oikeastaan vastasaarna, jonka Juha Itkonen kirjoittaa kuunneltuaan kirkossa sinänsä kelpo jumalanpalvelusaarnan. Purkaus on tutustumisen arvoinen (sivu 184).

Itkonen puuttuu luonnon raiskaamiseen, jota Trump ei tunnusta tai näe:
”Luonnonvarojen silmitön välinpitämätön tuhlaus on tuskin missään yhtä ilmeistä kuin Yhdysvalloissa, eikä puoli Amerikkaa edes tunnusta koko asiaa. Ilmastonmuutosta ei ole. Luonnonvarat ovat loppumattomat. Ihminen ensin!”

Donald Trumpin persoonaa ja vaalikampanjaa on analysoitu julkisuudessa valtavasti eikä Juha Itkosen kiukkuinen analyysi sen sisällöstä suuresti eroa. Se on silti tulenkivenkatkuisuudessaan osuvaa.

Nautin kirjassa erityisesti niistä tuokioista, joissa kirjailijan villi fantasia alkaa laukata hänen kohdatessaan itselleen vieraita amerikkalaisia. Hän luo ihmisille kuvitteellisen elämän ja historian kirjailijan oikeudella.

Juha Itkonen selostaa muutaman sivun mitassa viime vuonna ilmestynyttä J.D. Vancen teosta Hillbilly Elegy.  Amerikan työväenluokan ahdinkoa analysoiva teos on ollut ilmestymisestään lähtien Yhdysvaltain bestseller-listoille. Toivon, että tämä Yhdysvalloissa kansalliseksi keskustelunaiheeksi noussut kirja löytää tiensä Suomeen – myös suomennettuna.

Lopuksi löytämäni pieni lievennys Juha Itkosen Amerikka-faniudessa. Itkonen tunnistaa itsessään pohjoismaisuuden ja yhteiseurooppalaisuuden.
”Olen kiitollinen siitä, että aivoissani on myös jotain jollain tapaa yksityisempää ja intiimimpää kuin puolen maailman jakamat amerikkalaiset muistijäljet.”

Juha Itkonen: Minun Amerikkani. Otava 2017, 349 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kulttuurihistoria, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s