Pekka Tarkka: Pentti Saarikoski, vuodet 1964−1983

Pekka Tarkan Saarikoski-elämäkerran II osa on 700-sivuinen, hurmaava järkäle, jota pystyn jutussani vain raapaisemaan.

Ruotsin runoudessa yleistyi 1960-luvun puolivälissä uusi suunta, uusyksinkertaisuus. Se lähensi runoutta proosaan. Suunnan virikkeet näkyvät myös Pentti Saarikosken kokoelmassa Kuljen missä kuljen (1965). Saarikoski hyökkäsi nyt ennen niin puolustamaansa sosialistista realismia vastaan pitäen sitä taiteen ja yhteiskunnan edistymiselle turmiollisena ”stalinismin rinnakkaisilmiönä” ja ”terrorisoituna kirjallisuutena”. Hänen mielestään se esitti yhteiskunnan sellaisena kuin sen pitäisi olla, ei sellaisena, kuin se oli.

Tärkeintä oli kansanomaisuus ja yhteys lukijaan.
”Minä kirjoitan ihmisille, joiden haluan ymmärtävän ajatuksiani ja ongelmiani”, kertoi aiemmin kollaasitekniikkaa harrastanut runoilija kuulijoilleen.

Hänen mielestään runous puolustaa tai vastustaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää tai pyrkii kuvaamaan ilmiöitä kantaa ottamatta. Eniten hän itse sanoi pitävänsä runoudesta, joka ei ottanut kantaa. Koska hänen mielestään Suomessa ei ollut yhtään kelvollista kapitalismia puolustavaa runoilijaa, hän päätteli järjestelmän olevan vaihtumassa toiseksi.

Puhdasoppisesta poliittiseksi uusetsijäksi

Saarikoski oli Suomen kommunistisen puolueen lemmikki muutaman 1960-luvun alkuvuoden ajan, tässä poseerausta Kulttuuritalon edustalla. Otavan arkisto, Kirjan kuvitusta.

”Mitä tapahtuu todella? -kokoelman (1962) yritys dialektiseen poliittiseen runoon oli ohitettu”, Pekka Tarkka toteaa elämäkerrassa.

Reaalisosialismissaan Saarikoski horjahteli. Yhtäältä hänen mielestään differentoitunut suomalainen yhteiskunta ”suorastaan vaati useampien puolueiden olemassaoloa, erilaisten mielipidesuuntien järjestymistä vaikuttaviksi ryhmiksi”. Pian kuitenkin hänen mielestään ”oikeiston kanssa ei pidä ryhtyä paistamaan särkeä”. Oikeistolla hän tarkoitti SDP:tä.  Poliittisen kaupankäynnin sijasta hän vaati taistelua, koska lähellä oli sosialismiin siirtymisen hetki.

Samalla hän kuitenkin jo epäili Neuvostoliiton mahdollisuuksia. Uudeksi ajatusten innoittajaksi nousi Herbert Marcuse, jonka mukaan kehittynyt teollisuusyhteiskunta pystyy imemään ja sulattamaan itseensä intellektuellien protestit, Saarikosken mielestä myös kesyttämään työväenluokan.

Pekka Tarkan Pentti Saarikoski, vuodet 1964−1983 on runoilijan etsinnän ja älyllisen pohdinnan ohessa myös kertomus runoruhtinaan joutsenlaulusta. Runoilija vaipui 1965 masennukseen, koki poliittisen väsähtämisen ja palasi antiikkiin, Odysseuksen pariin.

Mutta julkisuus oli aina ja yhä läsnä:
”Minä olen kaiken aikaa näytteillä, ja minä nautin siitä, julkisuus on minulle elintärkeätä: niin kuin taulu, minä en olisi olemassa, ellei kukaan minua katsoisi.”

Saarikoski tapasi DDR:n johtavan runoilijan Sarah Kirschin Romaniassa vuonna 1966. Suhteesta tuli tärkeä.  Otavaan arkisto, kirjan kuvitusta.

Avioliiton Marjatta Melan kanssa loppuessa Pentti Saarikosken itsetuntoa nosti vakava suhde Itä-Saksan johtavaan runoilijaan Sarah Kirschiin.  Saarikoski haaveili enemmästä, mutta tunnusti lopulta kyvyttömyytensä.

Aikalaisten mukaan Pentti Saarikoski oli ”fyysisesti kuopattavassa kunnossa”, kulki selkä köyryssä, naama irveessä ja turvoksissa. Hän, kolmekymppinen, näytti mieheltä, jolla on suora tie hautaan. 1967 Saarikoski meni naimisiin Tuula Setälän kanssa. Saarikoski kävi lukuisia kertoja juoppohulluuden portilla ja söi rakastuneen Tuula-vaimon annostelemia rauhoittavia lääkkeitä.

Kansan Uutisten kulttuuritoimittajana, myöhemmin Tuulaliina Variksena tuntemamme kirjailija teki Tarkan mukaan Saarikoskesta miehen, vaikka on julkisuudessa kuvannut rooliaan aviovaimona lapsenhoitajaksi. Suhde oli alussa, mutta ilmeisesti vain alussa, seksuaalisesti hyvä.  Pari asui Keravalla.

Tuulaliina ja Pentti suutelevat Ursinin kallioilla 1968. Kuva: Tuulaliina Varis, Kirjan kuvitusta.

Marxilaisuudesta vieraantunut Saarikoski ihaili Kiinaa ja Mao Che Tungia ja kaipasi Suomeenkin maolaisliittoa.  Silti niinkin myöhään kuin Tšekkoslovakian miehitysvuoden 1968 keväällä, oman vasemmistolaisuutensa hiipuvilla hiilloksilla Saarikoski liittyi kommunistiseen puolueeseen.  Kun tankit elokuussa vyöryivät Prahaan, hän ryntäsi Kansankulttuurin kulttuuritoimittaja Marja Lallon kaulaan: ”Itketään yhdessä!”

Poliittisesti passivoitunut mies kiinnostui uudelleen kristinuskosta.  Hän perehtyi 1900-luvun teologisiin virtauksiin. Elämään tulivat myös luonnon ja maaseudun kaipuu, joka voimistui hänessä viimeisinä elinvuosina.

Saarikoski kiinnostui ajan hengen mukaisesti Kiinan ohessa Kuubasta, kolmannen maailman vapautusliikkeistä ja ylioppilaiden kapinaliikkeistä. Tarkan mukaan häntä oikeastaan riivasi samantapainen vallankumoushuuma kuin SKP:n luokkakantaisia stalinisteja, mutta hän valitsi toisin ja alkoi perehtyä revisionistien historiaan lukemalla tilaamaansa läntisten politiikantutkijain teosta Revisionism.  Viimeisinä elinvuosinaan hän vei revisionisminsa pidemmälle lähtemällä Mauno Koiviston valitsijamieheksi ja sai siitä äärivasemmiston tiukan paheksunnan.

Minulle hämmästyttävintä koko elämänkertasarjan mitassa oli se, etteivät kansainväliset ihmisoikeudet tuntuneet kiinnostaneen vasemmistolaista Saarikoskea koskaan puupennin vertaa.  Liioin hän ei ollut pasifisti, vaikka oli häärinyt SKP-kautenaan Rauhanpuolustajissa. Pekka Tarkan mukaan häntä kiinnosti sosiaalisen tarkoituksenmukaisuuden etiikka, koska se vapautti yksilöllisestä vastuusta.

Vasemmistolainen 1950-luvun kulttuurieliitti olikin pitänyt runoruhtinaan varsin lyhyttä vasemmistolaista aktiivikautta opportunistisena SKP:n liehakointina. Pitkäaikainen ystävä Jorma Ojaharju sai hänkin lopulta tarpeekseen:
”Kun jätkä vain tuijottaa napaansa ja haluaa, että kaikki muutkin tuijottaisivat sen napaa.”

Uusi testamentti uusiksi

1970-luvun taitteessa Saarikoski käänsi Matteuksen evankeliumin, osin Hesperian sairaalassa. Sitä on pidetty kääntäjä Saarikosken pohjakosketuksena, missä hän vesitti keskeiset raamatulliset käsitteet ja korvasi ne virkavaltaisella uuskielellä. Niinpä syntinen muuttui ”epäonnistuneeksi”, tehdä parannus oli ”kääntää kelkkansa”, Paholaisesta tuli ”vihollinen” ja kiusaajasta ”kuulustelija”. Sielu muuttui ensin ”hengeksi”, sitten ”mielenrauhaksi, tahdoksi ja omaksi itseksi”. Kun vuoden 1938 käännöksessä Jeesus kehottaa rakastamaan Jumalaa ”kaikesta sydämestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestä”, Saarikosken käännös pyytää rakastamaan ”herraa jumalaasi joka solullasi”. Jumala esiintyy käännöksessä pienellä alkukirjaimella.

Paljon aivotyötä, mutta paljon myös rutiinikääntämistä rahan tarpeessa. Saarikoski oli tuottelias ja ahkera. Kirjoittaminen oli hänen happensa. Otavan arkisto/ Nikolai Naumoff. Kirjan kuvitusta.

Rahapulassa kituvan runoilijan käännöstahti oli tiukka, jälki sen mukainen. Saarikosken suomentaman J.P. Donleavyn Holtittoman miehen kelvottoman ja keskeneräisen käännöksen joutui Erkki Haglund saattamaan päätökseen ja kääntämään uudelleen. James Joycen Odysseiassa Saarikosken sanotaan menneen yli siitä missä aita on matalin ja oikaisseenkin. Samuel Bellowin Uhrin Saarikoski hutiloi niin, että seuraavat Bellow-käännökset Otava tilasi Eila Pennaselta.

Ruotsi löysi Saarikosken

Jos pitkään pidin elämänkerran II-osaa Saarikosken joutsenlauluna, huomasin myös olevani väärässä. Kahteen viimeiseen elinvuosikymmeneen sisältyy mahtavia nousuja ja voittoja. Yksi niistä tapahtui 1969: Ruotsin kirjallisuuspiirit löysivät Saarikosken. Hänestä tuli Ilmiö.  Ruotsissa ilmestyivät tuolloin runokokoelma Jag går var jag går sekä proosateos Brev till min hustru ja kirjailijasta ilmestyi mittava määrä suitsuttavia lehtiartikkeleita. Nuskrift vertasi häntä moniin amerikkalaisiin julkisuushahmoihin luonnehtimalla häntä ”omaelämänkerralliseksi ihmiseksi”.

Runoilija Valsängan tilan puutarhassa. ”Lapio on väsynyt.” Kuva: Jan Kaila. Kirjan kuvitusta.

Ruotsin kampanjan jälkinäytöksen tiedämme. Göteborgin yliopiston sosiologi Mia Berner kiinnitti huomionsa kirjakaupan ikkunassa Saarikosken kirjan Rannsaken kanteen vuonna 1974, osti sen, luki, humaltui ja lähti hakemaan runoilija Pentti Saarikoskea Ruotsiin, luokseen, ja myös sai hänet mukaansa. Elämänsä kahdeksan viimeistä vuotta Saarikoski asui idyllisellä Valsängin tilalla saaressa Göteborgin edustalla levollisissa maaseutumaisemissa.

Kausi Ruotsissa oli Saarikoskelle enimmältään hyvää aikaa, suorastaan laatuaikaa, sillä hänestä tulee Mia Bernerin elämäntyön keskeinen sisältö. Berner aloitti Saarikosken fyysisen kunnon kohotusprojektin terveellisillä ja säännöllisillä aterioilla, ulkoisen habituksen siistimisellä sekä vimmaisella julkisuuskampanjalla. Hän kirjoitti runoilijasta suuria lehtiartikkeleita ja kauppasi teoksia kustantajille kilpailuttaen kustantajia kylmäpäisesti. Berneristä tulee Saarikosken runojen ruotsintaja ja työtä he tekevät rinta rinnan, uutterana parina.

Runoilijan tärkein tuotos oli Tiarnia-trilogia, jossa ilmestyivät Tanssilattia vuorella (1977), Tanssiinkutsu (1980) ja Hämärän tanssit (1983). Ne ilmestyivät tuota pikaa myös ruotsiksi ja saivat hyvät arviot.  Hän oli mukana Bonniersin  Pohjoimaiden suurimpia runoilijoita -teoksessa ja hän teki 1970-luvulla rutiinilla romaanikäännöksiä. Myös Saarikosken matkapäiväkirjoista tuli menestystä, ennen  muuta kirjasta Aika Prahassa (1967). Päiväkirjat olivat hänelle ominta ilmaisumuotoa.

Odysseuksen innoittamana ja energiaa pursuen Saarikoski tarttui Homeroksen Iliakseen, jonka arvioi monivuotiseksi käännösprojektiksi. Aluksi hän edistyi hyvin innostuen Iliaksen taipuvasta rytmisyydestä.  Aika ja voimat eivät riittäneet. Työ jäi alkurunojen jälkeen kesken.

Mutta Mia Bernerin kunnianhimossa kasvoi nälkä syödessä. Hänen toteutumaton tavoitteensa oli Saarikosken Nobel-palkinto.  Aivan mahdoton se ei olisi ollut, sillä Saarikosken runoutta käännettiin ruotsin ja norjan lisäksi monille Euroopan kielille, muiden muassa ranskaksi ja englanniksi. Englanniksi kääntämistä ja runoilijan tunnettavuutta edisti Lontoossa asunut kollega, Anselmi Hollo.

Narkissos ei kestä kilpailijoita

Narkissos on Narkissos. Pentti Saarikoski kesti huonosti kilpailijoitaan, ja voittamattomaksi sellaiseksi hän koki Suomessa Paavo Haavikon vähätellen tämän historiallisten runojen ärtyisää konservatismia. Suomessa asuessaan hän oli vähättellyt nousevia runoilijoita Jarkko Lainetta, Tuomas Anhavaa ja Hannu Mäkelää:
”Siistiä, kelvollista mutta turhanpäiväistä tekstiä”.
1970-luvun loppuvuosina hän osallistuu Ruotsin Författarförbundetin kokoukseen aistien ruotsalaiskollegoiden taholta ”pelon ja kunnioituksen liitupiirin”.
”Ruotsalaiset kirjailijanrääpäleet jonottivat saadakseen jutella minun kanssani.”

Otava vastuullisena kaitsijana

Pentti Saarikosken elämänkerta tuo häkellyttävästi mieleen lukemani Frans Emil Sillanpään elämäkerran. Elämäntavoissa ja suhteessa kustantaja Otavaan on paljon yhteistä. Molemmat elivät rahan arvoa ymmärtämättä Otavan siivellä ja velka kasvoi mittavaksi. Nobelin palkintorahalla Otava kuittasi Sillanpään velat, mutta Saarikosken suhteen Paavo Haavikko, Saarikoskelle ”kapitalistisen kulttuurin pääpiru”, joutui tekemään kireän taloussuunnitelman.  Saarikoskelta piiskattiin käännöstöitä.

Otava oli perustanut jo varhain elatusaputilin, jonne se vuosien mittaan siirsi Saarikosken tuotosta riittävän määrän tämän asunnon kuukausivuokriin sekä alaikäisten lasten elatusapuihin.  Näin taattiin vaimoille vaadittava minimi.

Mia Berner on matriarkka, joka piti aviomiehensä raha-asiat taskussaan. Kaikki Saarikoskelle ohjautuneet palkkiot menivät Mian pankkitilille ja hän antoi runoilijan tupakkaan ja viiniin sen, minkä katsoi asialliseksi. Hän oli rikkaasta suvusta ja Pentti Saarikosken mukaan eli kaikilla ulkomaanmatkoilla leveästi ylläpitäen ruhtinaallista elintasoa.  Hän oli kaunis, ylpeä, älykäs ja määrätietoinen nainen.

Raha-asioissa Mia Berner osoittautui haukaksi, joka kiristi Otavaa välirikon rajalle vaatimuslistoineen.  Taloudellisen vararikon partaalla oleva Otava hoiti tilanteen diplomaattisesti pariskunnan kanssa käymässään neuvottelussa. Sopu syntyi, eikä Mia Berner ollut mielestään ”koskaan missään kustantamossa nähnyt näin hienoa palvelua”.

Mia Berner ja habitukseltaan muuttunut runokuningas. Kuva: Jan Kaila, Kirjan kuvitusta.

Selvä samuus Sillanpäähän toteutui myös Saarikosken ulkoisen habituksen muutoksena elämän ehtoolla. Myös Saarikoski antoi kasvojen ympäryskarvojen kasvaa villinä, viskasi pyöreän kalotin päähänsä ja muuttui ulkoisesti menninkäiseksi.  Hänestä ei ollut enää nousevan nuorison idoliksi.

Pentti Saarikoski kaipasi viimeisenä kolmena elinvuotenaan takaisin Suomeen, mutta tiesi, ettei kykenisi järjestämään elämäänsä uusiksi omin voimin. Monen vuoden hyvä ja hedelmällinen avioliitto oli muuttunut raastavaksi. Mia Berneriä elämänkerta kuvaa Saarikosken elämän loppuvuosina väkivaltaiseksi raivottareksi ja yhteistä elämää jaetuksi kärsimykseksi. Mia totesi Saarikosken elämänsä pahimmaksi erehdykseksi, olihan hän jättänyt tämän vuoksi myös yliopistouransa.
”Sormen jäätyä vaimon paiskaaman oven väliin Saarikoski laskeskeli, että Mia oli aiheuttanut hänelle enemmän fyysisiä vammoja kuin kaikki aikaisemmat vaimot yhteensä.”

Mia Bernerille Saarikoski oli ”rajatapaus, joka tasapainoili veitsen terällä jakomielisyyden ja sopeutumisen välillä ja jota läheiset hoivasivat, jotta hän saisi häiriintymättä pysytellä oman logiikkansa pesässä”.

Saarikoski menehtyi Suomi-vierailullaan Pohjois-Karjalan keskussairaalassa 24.8.1983. Etukäteissuunnitelmaa kuoleman varalle ei ollut, mutta ratkaisu löytyi sovussa. Runoilija haudattiin ortodoksisen käytännön mukaan kolmen päivän sisällä Uuden Valamon kalmistoon Heinävedelle.

Historian kummallisuuksiin kuuluu se, että hautajaiskulkueen matkatessa kalmistoon Valamon luostarissa oli samanaikaisesti koolla lukuisia Saarikosken henkilökohtaisesti tunteneita kulttuurihenkilöitä heidän vielä apahtumahetkellä tietämättä, että hautaan saatettava henkilö on heidän kollegansa ja monen heistä ystävä. Tämän sattuman kuulin silloin tuoreeltaan taiteilijatapaamisen järjestäjätaholta.

Runoruhtinas, Benedictus (siunattu), oli päässyt kotiin.

Pekka Tarkka: Pentti Saarikoski, vuodet 1964−1983. Otava 2003, hakemistoineen ja liitteineen 708 sivua.

Katso teosluettelo: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Saarikoski

 

 

Advertisement