Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja

Taisteluni-sarjan Neljäs kirja on yhtä rakastettava kuin aiemmin lukemani kolme osaa. Mutta milloin löytäisin aikaa lukea hyllyssä odottavat viidennen ja mammuttimaisen kuudennen osan?

Näytän etenevän Taisteluni-sarjassa kirja ja vuosi -tahdissa.  Ei kiirettä, kirjojen henki ei ajan vierinnässä katoa. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-kirjoista ei kenties puhuta enää, mutta sarja on kestävää, kovaa kaunokirjallisuuden ydintä ja se jää klassikoksi terävänä ja itseä säästelemättömänä ihmis- ja ajankuvauksena.

Neljäs kirja kertoo aikuistumisesta, elämisen ja erehdysten menetelmällä. Lukiosta juuri valmistuneen 18-vuotiaan Karl Oven on pärjättävä omien tienestiensä varassa. Isältä ei heru enää elatusapua eikä äidin palkka riitä.  Etelänorjalainen nuorukainen saapuu sijaisopettajan töihin Pohjois-Norjaan Håfjordin taajamaan, missä ihmiset edustavat vallan muuta maailmaa, mihin Karl Ove on tottunut.

Hän haluaa tienata omaa rahaa. Mutta ennen muuta hän haluaa kirjailijaksi. Vuoden tavoitteena on esikoiskirja, novellikokoelma. Siinä tarkoituksessa hän raahaa isänsä hylkäämän vanhan kirjoituskoneen mukanaan.

Hänellä ei ole enää paikkaa, mihin palata. Äiti on myynyt kotitalon ja muuttanut pois. Uudelleen naimisiin mennyt isä asuu nuoren Unne-vaimonsa kanssa kauempana Pohjois-Norjassa ja isoveli Bergenissä.

Poliittisesti Karl Ove on vasemmalla ja asenteiltaan lähes anarkisti. Hän halveksii kristinuskoa, rakastaa menomestoja ja diskoja.
”Enkä halunnut tehdä siellä muuta kuin kännätä ja sekoilla etsiessäni tyttöjä, joita voisin panna, tai ainakin edes kähmiä… Avasin elämässäni uuden alaosaston. Se oli nimeltään känni ja pano, ja se sijaitsi tiedon ja vilpittömyyden vieressä”, hän kuvaa lähimenneisyyttään tai silloisia odotuksiaan.

Hän on aloittanut tupakoinnin 16-vuotiaana ja on nykyisin ketjupolttaja. Juominen on muuttunut tiheäksi ja vankasti humalahakuiseksi ja siinä hänelle riittää houkuttimia niukkoja ajanviettovaihtoehtoja tarjoavassa kalastustaajamassa. Väki on hyvin seurallista, suorastaan seuraan tunkevaa, eikä erilaisista alkoholijuomista tule puutetta. Karl Oven alkoholinkulutus on fenomenaalista, niin myös hänen aikaansaamansa nolot loput.

Humalassa hän on onnellinen. Hän nauraa ja puhuu paljon, hän tanssii ja laulaa, ja hän hakee naisia. Ei hänen tarvitse hakea, heitä hakeutuu seuraan. Hän selvästikin karismaattisena ja erilaisena miestyyppinä kerää nuoria naisia kuin hunaja mehiläisiä. Niin ainakin lukijasta tuntuu. Mutta häpeän syövereissä hän näkee itsensä toisin:

”Olin olevinani nuori opettaja, joka piti hyvää huolta heidän lapsistaan ja jonka he näkivät matkalla postiin tai kauppaan. Todellisuudessa oli sammaltava iloinen idiootti joka kuolasi yöllä kaikkien tyttöjen perään ja olisi katkaissut sekä oikean että vasemman kätensä jos joku olisi lähtenyt hänen mukaansa, mutta kukaan ei lähtenyt, ei tietenkään, hänhän oli sammaltava ja kuolaava idiootti.”

Miesten kesken vaihdetaan tietoja nais- ja yhdyntämääristä. Sellaisia hänellä ei ole, mutta sitä ei voi paljastaa.  Siksi hän valehtelee. Hän on kävelevä Eroottinen Ongelma, joka laukeaa pelkästä ajatuksesta tai naisen hipelöinnistä. Ei ole tavatonta, että hän herää aamuisin kalsarit siemennesteestä tahmeina, nähtyään vain unen. Kykenemättömyyden varjona on Salattu Häpeä.  Ongelmasta tulee neuroosimainen. Hän on sentään ikänsä puolesta aikuinen.

Hän luettaa aikaansaamiaan novelleja sukulaisillaan ja ystävillään ja kerjää palautetta. Jossakin vaiheessa hänelle paljastuu, että suopeita arvioita antaneetkin pitävät niitä harrastajakirjoittajan aikaansaannoksina ja julkaisukynnys on vielä tavoittamattomissa. Hän sisuuntuu: Hän aikoo vielä tulla Suureksi Kirjailijaksi. Hän näyttäisi.

Neljännessä kirjassa Knausgård on vasta 18-vuotias. En kykene nuorentamaan mielessäni näitä kasvoja teini-ikään.

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni. Neljäs kirja kertoo itse asiassa pidemmästä ajanjaksosta, taannehtivasti myös kolmesta aiemmasta vuodesta. Tuolloin hän käyttää kaikki liikenevät rahansa viinin sekä äänilevyjen ostoon. Levyjen hankinta on maanista ja nykymusiikin läpituntemus hänelle elintärkeää.  Ostamiensa lisäksi hän saa jatkuvasti pinon levyjä ainoana palkkanaan kirjoittamistaan levyarvosteluista pikkuiseen Nye Sørland -lehteen.

Hän on levyarvostelijan asemastaan koulussa polleaa poikaa. Mutta hänestä tulee pinnari.
”En lintsannut koulusta siksi että minulla oli vaikeaa, päinvastoin, lintsasin koulusta koska pidin siitä, viihdyin kaupungilla, kahviloissa, radiotoimituksessa, levyostoksilla tai kotona lueskelemassa. Olin jo kauan sitten päättänyt etten lähtisi opiskelemaan, opiskelu on turhaa, tärkeintä on elää, elää niin kuin halusi, toisin sanoen nauttia elämästä.”

Lukiovuosina isä ja äiti eroavat. Väkivaltaisen, vihaavan ja mallikelposuutta vaatineen isän tilalla on nyt erilainen mies: humalahakuinen, mutta uudesta suhteestaan ylpeä pröystäilijä. Ankaran rehtori-isän elämästä on paljastunut odottamatonta Karl Oven etsiessä isän vanhaa kirjoituskonetta. Varastosta hän oli löytänyt laatikkokaupalla pornolehtiä, oman lapsuutensa vuosilta. Karl Ove käy tiheään isovanhempiensa luona, mutta järkytyksekseen saa porttikiellon. Hän on saapunut aina nälkäisenä ja tarvinnut paluubussirahaa. Isovanhempien mielestä hän on hyväksikäyttäjä. Suhde isoveli Yngreen säilyy merkittävänä.

Karl Ove alkaa polttaa hasista ja uhoaa haluavansa varastaa ja kokeilla kokaiinia, amfetamiinia ja meskaliinia sekä ”haistattaa kaikella niin pitkät paskat kuin pystyisi”.

Kolmen vuoden taannehtiva jakso on rakenteellisesti tärkeä lohko kirjassa, sillä sitä taustaa vasten lukija kokee Karl Oven aikuistumisprosessin etenemisen. Osa siitä ilmenee opettajan roolista selviämisessä. Aluksi hän yrittääkin olla vaihtoehtoisten pedagogisten opetusmenetelmien soveltaja. Sitten hän mukautuu innottomaksi opetussuunnitelman läpiviejäksi.

Kun Håfjordin lukuvuosi on ohi, Karl Ove Knausgård hakee ja pääsee kirjoittajakouluun.  Päämäärätietoisuus kirjailijakutsumuksesta on kristallinkirkas.

Lukuvuoden aikana hän on rakastunut 13-vuotiaaseen oppilaaseensa, mutta parhaan taitonsa mukaan salannut sen. Järki sentään on tallella. Entä ongelmaksi paisunut poikuus? Sen hän lopulta menettää, riemukkaasti. Hänestä on vihdoin tullut omissa silmissäänkin aikuinen mies.

Neljättä kirjaa sanotaan väliteokseksi. Kolmen ensimmäisen osan lukemisen jälkeen pitämäni pitkän tauon jälkeen Neljänteen kirjaan oli kovin helppo upota ja sen pauloihin unohtua.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja. Like, pokkarina 2015, 534 sivua. Suomennos Katriina Huttunen.

Aiemmat blogini Taisteluni-sarjasta

https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2015/07/27/karl-ove-knausgard-taisteluni-ensimmainen-kirja/

https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2016/04/18/karl-ove-knausgard-taisteluni-toinen-kirja/

https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2016/05/06/karl-ove-knausgard-taisteluni-kolmas-kirja/

 

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s