Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Tyttöjen usko vaatii joukkovoimaa ja kilpailumieltäkin.

Tyttöjen usko vaatii joukkovoimaa ja kilpailumieltäkin.

Kainuulaisen Terhi Törmälehdon esikoisromaani Vaikka vuoret järkkyisivät kertoo nuoresta Elsasta, joka liittyy helluntaiherätykseen. Elsa, kajaanilainen lukiolaistyttö, on jäänyt luokkakaverinsa Talvin luo yökyliin ja tämä ehdottaa rukousiltaa äidin ystäväpariskunnan Virpin ja Arvin kotona.

Illasta tulee vastaanottavaisten tyttöjen elämänkäänne. Sen jälkeen heidän valve-elämänsä on jatkuvaa kimpparukoilua ja hakeutumista helluntailaisiltoihin aina kuin vain koulunkäynniltään ehtivät. Mukaan liittyy pian myös tyttöjen kaveri Mira. Tytöt ovat valaistumisestaan tohkeissaan.

Mutta valmiita he eivät ole. He rukoilevat, että Herra ilmaisisi voimansa heille kielilläpuhumisen lahjana. Muhii keskinäistä kilpailua ja pientä kateuttakin, sillä heistä lapsenomaisin Talvi saa kielilläpuhumisen armon ensin, juuri kun Elsa sattuu olemaan vessassa. Pian ehtii perään myös Mira. Vain Elsa saa loputtomasti rukoilla lahjaa itselleen. Ja lopulta se tulee, patoamattomana tulvana irrallisia, mitään tarkoittamattomia tavuja.

Vaikka vuoret järkkyisivät, minun uskoni sinuun ei horju, uskoo Elsa. Silti, muutamaa vuotta myöhemmin, kun Elsaa ollaan nostamassa liikkeen korkeimmalle askelmalle, saarnaajaksi hänen uudessa kotimaassaan Kolumbiassa, Kajaanissa käyvä Elsa tunnustaa liikkeen jättäneelle Miralle: ”En minä enää usko.”

Törmälehto vuorottelee kirjassaan tyttöjen kehitystarinaa Kajaanissa ja Elsan elämää lukion jälkeen Bogotassa, sikäläisen helluntailiikkeen sisällä. Vuorotteluratkaisu on oikea. Kronologinen tarina olisi puuduttava, sillä puutuminen heittää varjon jo nyt romaanin alkuosan ylle. Kaikissa luvuissa näet rukoillaan, rukoillaan ja rukoillaan, yksin ja yhdessä, kädet kattoa kohti. Karismaattinen liike perustuu suggestioon ja hengen nostatukseen.

Tuntui, ettei kerronnassa ole laaksoa eikä kukkukaa, sillä Elsan herännäiskodin vastarinta tai hienoinen oppositioasenne opettajia kohtaan ei sellaiseksi riitä. Eikö älykkäässä Elsassa herää epäilyjä, kyllästymistä ja ennen muuta ristiriidan synnyttämiä kysymyksiä? Kuten oman körttitaustaisen mummun ja ukin sekä isän ja äidin joutumisesta kadotukseen liikkeen ulkopuolisina? Talvin, Miran ja Elsan tiivis kumppanuus ei suo rakoja horjunnalle, tai ehkä sittenkin:

”Se oli alkanut taas jo aamulla, epäily oli kiertynyt kumppaniksi kaipuulle, jossa siinäkin olisi ollut tarpeeksi, ja istui nyt päällä ja painoi alas vasten pulpettia, käsivarsiin tarttui kumin tahmeaa nöyhkää. Hän oli yrittänyt keskittyä puuroon ja mustikoihin, Narkissokseen ja kultasuuhun, matikan tuntiin ja Miran uusimpaan ihastukseen, joka oli Make. Mutta epäily liikkui hänen liepeillään kuin peto joka etsii kohtaa mistä purra.”

Elsan toimittajaäiti pyrkii ohjaamaan tyttöään normaaliin kasvuikäisten elämänkokemuksiin, naiseudesta ja viiniin tutustumisesta alkaen.

Mutta sitten tarinassa alkaa tapahtua.  Tytöt ovat jo pitkään rukoilleet itselleen miestä, sitä oikeaa Herran valitsemaa elämänikäistä kumppania, varsinkin Talvi:

Talvi pyysi säällistä todistusta kevään ylioppilaskirjoituksista ja sen jälkeen hyvää miestä, kolmea komeaa poikaa ja tonttia jolla valo tulvisi sisään suurista ikkunoista. Olisi Talvi rukoillut vielä takapuoltaan pienemmäksi jos olisi kehdannut, mutta Talvinkin proosallisuudella oli rajansa.
Elsa pyysi vain yhtä, aina sitä yhtä.

Elsan ”se yksi” oli videovuokraamossa vilahtanut poika, Benjamin. Maailma on pieni, erityisesti Kajaani. Poika osoittautuu myös helluntailaiseksi ja Elsa saa kuin saakin hänestä poikaystävän.  He puhuvat avioliitosta. Talvi ehtii naimisiin ensin, helluntailaisen Petrin kanssa ja häät pidetään palloiluhallissa. Mutta Herra oli osoittanut Helsinkiin opiskelemaan lähteneelle Benjaminille toisen kohtalon: pääkaupungin ja uuden rakkauden, turkulaisen helluntailaissaarnaajan kauniin tytön kanssa. Elsa kokee haaksirikkonsa.

Elsa hakeutuu kaikkien yllätykseksi helluntailiikkeen maailmankonferenssiin Kolumbiaan, opiskelee pohjaksi espanjaa ja jää maahan. Viitekehys uskovaisten yhteisössä on siellä hänelle valmiina.

Elsan elämään astuu Manuel, rikkinäinen mies, joka on sotilaana kokenut kovia sissien vankina. Manuel terapoi piirtämällä Elsan iholle. Suhde on epävakaa ja pohja hutera, ja Manuelilta paljastuu lopulta oma salaisuutensa. Sitten yliopiston rappusilla Elsa tapaa toisen miehen, Santiagon, ja hän on helluntailiikkeen ulkopuolelta.

Elsalla on mitä todennäköisimmin elämä uusine käänteineen avoinna, kun hän Kajaanin kotinsa ullakolla ennen paluutaan Bogotaan kuuntelee alakerrasta kantautuvaa ukin körttivirttä ja keinutuolin kitinää virren poljennon tahdissa.

Kelpo romaani lopultakin, vaikka tyttöjen lukiokauteen olisin kaivannut terävämpiä jännitteitä ja draamaakin.

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät. Otava 2017, 287 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

  1. Jumalanhullu sanoo:

    Lukemisen arvoinen kirja. Kirjailijalla on sana hallussa, eikä teoksessa sorruta mihinkään kummallisiin kokeellisiin koukeroihin. Vanhempien körttiläisyystausta ja Elsan haksahtaminen karismaattiseen helluntailaisuuteen tuo kirjaan sopivan jännitteen. Vain se jäi minua vähän häiritsemään, että ansiokkaasta kerronnasta huolimatta helluntailaisuutta kuvataan hieman ulkokohtaisesti. Olisin kaivannut kirjaan enemmän myös sitä ainesta, kuinka sellainen ihminen kokee asiat, joka on syntynyt helluntailaisuuden keskellä ja on omaksunut heidän oppinsa jo äidinmaidossa. Elsalle liikkeestä lähteminen ei ole erityisen kivulloista, mutta taatusti lapsesta asti helluntailaisessa uskossa olleelle henkilölle irtaantumisprosessi on monin verroin tuskallisempi ja mutkikkaampi. Mutta täytyy tietenkin ymmärtää sekin, ettei yhteen kirjaan voida kaikkea laittaa.

    • Juttelin keväällä yhden kirjabloggarin kanssa, joka käsittääkseni on helluntailainen lapsuudesta saakka. Hän sanoi kirjan loukkaavan itseään niin, ettei hän halua sitä ylipäätään lukea. Hän oli siis lukenut arvosteluja ja piti helluntailaisuudesta luotua kuvaa vääristelevänä ja valheellisena. Voi olla! Toisaalta Asser Korhosen romaani Saarnaajan poika kertoo liikkeestä sen sisällä syntyneen ihmisen kokemana eli omasta isästä ja omasta lapsuudestaan maallikkosaarnaajan poikana. Se on karumpaa luettavaa kuin Vaikka vuoret järkkyisivät — mielestäni siis.

      • Jumalanhullu sanoo:

        Ei Törmälehdon kirja ole loukkaava. Päinvastoin, siinä olisi voinut olla vähän kovempaakin aiheen käsittelyä? No, onpa kummallinen bloggari, joka tekee päätelmänsä vain joittenkin kuulemiensa huhujen mukaan. Kannattaisi varmaan itse ensin lukea kirja ennen kuin sanoo siitä mitään?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s