Noëlle Revaz: Eläintenkö ehdoilla?

Maanviljelijä Paulin monologiksi kirjoitettu teos kuvaa sitä, miten Vierastyöläinen saa talon isännän liikahtamaan pinttyneissä asenteissaan.

Maanviljelijä Paulin monologiksi kirjoitettu teos kuvaa sitä, miten vierastyöläinen saa talon isännän liikahtamaan pinttyneissä asenteissaan.

Paul on karjatilallinen Ranskassa. Kauan sitten hän nai Vulvan, kaupunkilaisnaisen. Vulva on käynyt kouluja ja lukenut kirjojakin. Mutta Paulin arvomaailmassa mies on naisen yläpuolella, ilman epäilystä. Ja sen Vulva on saanut kokea. Eipä enää kysele turhia:

”Ja jos tullaan häiritsemään kun minä ajattelen tai kun minä teen töitä, että haluanko kovaksikeitettynä vai puoliraakana vai löysänä, niin silmät pullistuvat raivosta ja minä karjaisen että seuraavan kerran minä komautan.”

Paul on komauttanut Vulvaa ja penskoja usein, syystä  tai syyttä. Hän ei anna mitään arvoa vaimolleen:

Kun siltä kysyy että: ”Mitä sinä Vulva ajattelet näistä siemenistä?” niin se vaan toljottaa ja lopettaa siivoamisen eikä se vastaa mitään, pitää vaan suuta auki. Siksi minä ajattelen että Vulva ei osaa ajatella mitään, sen minä olen aina tiennyt, ja sitten minä haluan satuttaa sitä koska minua hermostuttaa kun se vaan tuijottaa kuin joku typerä elikko ja minä läimäytän sitä. Minä tykkään kun se ei huuda vaan lähtee pois ja sitten ainakin siitä pääsee.

Vulva on oppinut selkäsaunojen kautta olemaan hiljaa, myös Paulin satuttavien pikapanojen yhteydessä. Aviopuolisoiden välillä ei keskustella. Ainoa Vulvan sana on enää myöntyvä joo.

Vulvasta on tullut avioliitossa ylettömän lihava. Paulista hän on hirveän ruma.
”Vaikka Vulva on ruma niin keittiön kanssa se on ihan nätti kokonaisuus”, tunnustaa Paul.

Paulin maatilalla tehdään töitä, tehdään lihakset kiiltäen, otsasuonet päästä pursuten  ja hiki valuen, pitkiä päiviä. Töitä riittää loputtomiin ja lehmilleen Paul on hellä. Toisin kuin Vulva, Paul muistaa jokaisen lehmän nimeltä ja tuntee niiden luonteet. Mutta omien penskojensa nimiä hän ei muista eikä erota heitä naamaltakaan. Penskat kuuluvat Vulvan ja lehmät Paulin maailmaan. Niitä maailmoja Paul ei sekoita.

Ranskalaisen nykykirjailija Noëlle Revazin (s. 1968) läpimurtoteos Eläintenkö ehdoilla? kertoo kielettömyydestä ja sen aiheuttamasta tylsistyneestä kommunikoinnista avioliitossa. Asetelma on ahdistava ja järkyttävä. Miksi Vulva alistuu? Lasten ja vaihtoehdottomuudenko vuoksi? Vaikka lähellä on muita maatiloja, avioparilla ei liioin ole kyläläisten kanssa kanssakäymistä.

Mutta kesän alussa maatilalle saapuu palkattu työmies, roteva portugalilainen Jorge. Paul ei taivu lausumaan vieraskielistä nimeä, hänelle palkollinen pysyy ranskalaisittain Georgesina.

Talossa on yksi tilava ja valoisa huone käyttämättömänä ja lukittuna – se jossa talon vanha isäntä kuoli vuosi sitten. Silti palkollinen sijoitetaan olkipatjoineen läpinäkyvään kasvihuoneeseen tomaatinvarsien ja muiden hyötykasvien lomaan. Huone pysyy Paulin isän kuolinpyhättönä.

Mutta Georges on toista maata. Hän on armoton ja itseään säästämätön työmies, jonka aikaansaannoksiin Paul voi olla vain tyytyväinen. Mutta jutteleva, herkästi naurava  Georges kyseenalaistaa alusta lähtien Paulin ajattelun luutumia  kysymyksillään, mielipiteillään ja ehdotuksillaan.  Aivan heti kyseenalaistaminen kohdistuu Vulvan, talon emännän, kohteluun.  Georges arvostaa emäntää ja opastaa isäntäänsä:

No niin, Georges sanoo, tämä osoittaa että pitää olla läsnä kun suojelee jotakin. Ja naisten kanssa on sama juttu kuin lehmienkin, ne odottavat hellyyttä mitä ne tarvitsee joka päivä. Se pieni uhraus pitää tehdä, että akka ei enää näyttäisi hapanta naamaa, että sen silmät alkaisi nauraa ja posket hehkua ja se uskoisi olevansa onnellinen ja pyörittäisi talon asioita.

Eläintenkö ehdoilla? asettuu puolen vuoden mittaan. Siitä ajasta Georges on talon töissä kesäkuukaudet, sitten hänen pestinsä loppuu, työt eivät. Puolivälissä kesää Georges panee merkille Vulvan kivut ja oudosti palloksi paisuneen vatsan. Se ei ole raskautta. Hän kutsuu lääkärin. Paisunut pallo osoittautuu pitkälle kehittyneeksi syöväksi ja talon emäntä joutuu kaupunkiin sairaalaan. Leikkauksen jälkeen rankat sädehoidot sitovat hänet sairaalasänkyyn vielä viikkokausiksi. Miesten on tultava toimeen ilman naista, ruuanlaittoa, tiskaamista ja siivoamista myöten.

Päivistä tulee ylettömän pitkiä. Mutta Georges on saanut Paulin kaivamaan talon vanhan television piilosta – sinne se joutui, kun myös Vulva kiinnostui siitä. Miehet ryyppäävät yhdessä kohtuullisesti ja kaiken aikaa Georges nakertaa Paulin ajattelun rakennelmia. Mutta Vulvaa sairaalaan katsomaan Paul ei sentään lähde eikä liioin kysele perään. Georges menee, mukanaan kirje, jonka hän on suostutellut Paulin kirjoittamaan.

Ei Paul ole tottunut pitämään kynää kädessään. Kirjoittamisesta tulee farssi. Eikä hän edes tiedä, mitä kirjoittaisi. Georges yrittää sanella, mutta lopputulos on jotain aivan muuta:
”Vaimo, Täällä sataa paljon on sadellut täällä meidän tiluksilla mutta älä huolehdi. Kun parannut sieltä, on paljon hommaa. Näkemiin. Paul, aviomies”

Georgesin ideat kypsyvät hitaasti Paulin tahmeissa aivoissa, sillä hyväksyäkseen ne hänen pitää luulla ajatuksia ensin omikseen. Kun perin juurin laihtunut ja heikko Vulva lopulta palaa, appivainajan pyhäkkö on siivottu Vulvan sairashuoneeksi ja Paul suostuu pitämään pihajuhlat, jonne kutsutaan naapureita. Vasta naapureiden suhtautuminen Vulvaan avaa Paulin huomaamaan, että hänen kaventunut vaimonsa nauttii arvoantoa muiden silmissä.

Paul joutuu Georgesin lähdön jälkeen käymään oman sisäisen koulunsa, sillä tartuntataudin vuoksi koko karja joudutaan hävittämään ja sen myötä menevät Paulin  tärkeät kiintymyksenkohteet, kuten Turska-vasikka. Mutta karjatilan tulevaisuudelle menetys ei merkitse täystuhoa. Elämä jatkuu. Vaikka Paulin pää ei tyystin vaihdu toiseksi, paljon siellä on ajattelutapa muuttunut.

Revazin tyylilajina on monologimaisen rosoinen ajatustenvirta. Kaisa Kukkolan suomennoksessa välittyy hyvin ajattelulle ominainen katkelmallisuus ja puhekielimäisyys.

Kirjailijaesittelyn mukaan Revaz on kirjoittanut jokaisen kolmesta teoksestaan erilailla kuin muut ja kunkin teoksen tulee olla kielellisesti omanlaisensa. Hän on saanut kirjoistaan Ranskassa palkintoja.

Noëlle Revaz: Eläintenkö ehdoilla? Lurra Editions 2016, 280 sivua. Suomennos Kaisa Kukkola.

 

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s