Susanne Dahlgren (toim.): Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla

Teheranin kodeissa, Kaironm kaduilla koostuu suomalaisten antropologien artikkeleista. He kaikki ovat asuneet pitkään islamilaisissa maissa.

Teheranin kodeissa, Kaironm kaduilla koostuu suomalaisten antropologien artikkeleista. He kaikki ovat asuneet pitkään islamilaisissa maissa.

Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla on artikkelikokoelma, joka kertoo nuorten elämästä islamin maissa. Kirjoittajina on kahdeksan antropologia, jotka kaikki ovat tehneet pitkään kenttätutkimusta islamilaisissa maissa. He ovat suomalaisia tai vähintään suomalaistuneita, kuten Suomeen eläkepäivinään asettunut Tunisian yliopiston sosiologian emeritusprofessori Fred Stambouli.

Hämmästyttävintä itselleni oli se, miten monen monituista arabiankielisiin maihin erikoistunutta antropologia meillä on. Eikä vain nykyajassa. Teoksen johdannossa palautetaan mieliimme nykyantropologiemme ansioituneet edeltäjät: maineikas 1800-luvun Arabian niemimaan tutkija Georg August Wallin (1811−1852) sekä Edvard Westermarck (1862−1939) ja palestiinalaisen kyläelämän tutkija Hilma Granqvist (1890−1972).

Dahlgrenin toimittaman teoksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystämme islamilaisten kulttuureiden nuorisosta. Tärkein tutkijain oivallus on se, ettei nuorten arvoja ja käyttäytymistä pidä lähtökohtaisesti tutkia uskonnosta käsin, vaan lähteä nuorten arjesta ja unelmista.
Vaikka uskonto on monille muslimeille tärkeä asia, se ei silti täytä kaikkea heidän aikaansa eikä määrittele heidän koko elämäänsä”, kuten Samuli Schielke toteaa egyptiläisnuorten elämää käsittelevässä artikkelissaan.

Artikkeleista käy ilmi, että islamilaisten maiden nuoria askarruttavia asioita ovat naimisiinmeno, bilettäminen, seksi, poliittinen vaikuttaminen, seksuaalinen häirintä, seurustelu ja uskonnonharjoituksen vaatimukset. Tiukoissakin kehyksissä nuoret löytävät omat kohtaamistapansa.

Artikkeleiden taustana olevat kenttätutkimukset on tehty Egyptissä, Jemenissä, Kamerunissa, Iranissa, Tunisiassa ja Marokossa.

Egyptin vitsaus: seksuaalinen häirintä

Artikkeleista peräti kolme kertoo egyptiläisnuorista. Senni Jyrkiäinen on tutkinut naisten seksuaalista häirintää Kairossa ja etelän pienessä konservatiivisessa maaseutukaupungissa Sohagissa.

Seksuaalinen häirintä on arkipäivää. Peräti 83 prosenttia egyptiläisnaisista on kokenut häirintää kadulla ja heidän kokemuksissaan häirintä on päivittäistä. Peräti 62 prosenttia miehistä myöntää harrastavansa seksuaalista häirintää, näin siitä riippumatta, onko mies naimisissa ja itse teini-ikäisten tyttöjen isä. Egyptian Centre for Women`s Rights -järjestön tutkimuksen mukaan yli puolet miehistä syyttää naisia häirityksi joutumisesta.

Nuorten naisten liikkuminen kadulla on rajoitetuinta ja varjelluinta. Kotiintuloajat ovat tarkat ja äidit soittelevat lastensa perään. Veljien tehtävänä on suojella siskojaan.  Naapurit, etenkin naapurin miehet, pitävät silmällä naisten käyttäytymistä ja kotiintuloja.

Nuorten naisten kokemuksissa häirintä on vain pahentunut Hosni Mubarakin ajoista, vaikka Egypti kriminalisoi seksuaalisen häirinnän vuonna 2014.  Asenneongelma koskettaa koko yhteiskuntaa. Näin Senni Jyrkiäinen selittää:

On vaikeaa antaa tyhjentävää vastausta siihen, miksi häirinnästä on tullut Egyptissä niin iso ongelma. Usein vedotaan siihen, että nuorten miesten turhautuneisuus purkautuu naisten häirintänä, koska miehillä ei ole taloudellisten vaikeuksien vuoksi mahdollisuutta avioitua eikä yhteiskunta yleisesti salli esiaviollisia suhteita. Toiseksi käytöshäiriöiden kasvusta syytetään kaupunkien nopeaa kasvua ja yhteishengen katoamista. Häirinnästä syytetään myös naisten tiukkaa ja vartalonmyötäistä muotia. Uskonnollisten juhlapyhien aikaan on kuitenkin raportoitu tapauksia, joissa häirikkölaumat ovat käyneet käsiksi myös pitkiin kaapuihin ja niqaab-kasvohuntuun pukeutuneisiin naisiin. Edes kaiken peittävä pukeutuminen ei siis jarruta ahdistelijoista. Ongelma piilee naisia esineellistävässä asennoitumisessa ja kunnioituksen puutteessa.

Egyptissä keskiarvoasukas on iältään 25-vuotias. Työttömyys on korkea: Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella 15−24-vuotiailla virallinen työttömyys on 25 prosenttia.

Samuel Schielken mukaan Egyptissä kaupungeissa ja varsinkin opiskelijoiden keskuudessa seurustelu on yleistä ja rakkausavioliitto on yleistynyt myös maaseudulla. Kuitenkin vapaampi seurustelu voi koitua avioliiton esteeksi. Tyttö, joka suostuu seurusteluun, on ”huono” ja ”pilalla” ja siten vaimoksi sopimaton.

”Haluttavan tytön pitäisi olla sekä kouluja käynyt ja seksikäs että kiltisti kotona istuva ja siveä.”
Eikä siveyteen riitä, että on neitsyt, pitää myös olla kaikin puolin kokematon.

Naimisiinmeno on nuorelle kallista. Siksi moni nuori mies hakeutuu Persianlahden öljyntuottajamaihin siirtotyöläiseksi ansaitakseen rahaa. Mutta saadakseen työpaikan tarvitaan suhteita ja rahaa lahjuksiin.
Ilman suhteita vain harvat pääsevät elämässä eteenpäin. Miltei kaikki menestyksekäs työ vaatii varastamista, lahjuksia ja huijausta – ja varsinkin varastaminen on islamissa vakava rikos”, Schielke tiivistää.

Teoksen kolmas egyptiläisartikkeli, Henri Onoderan, kuvaa nuorison verkottumista ja ryhmittymistä ennen Tahririn kansannousua. Syntyi erilaisia aktivistiryhmiä, joista jotkut keskittyivät ihmisoikeusloukkauksiin ja kidutuksen vastaiseen työhön, toiset asunnottomien oloihin sekä väestönsiirtohankkeiden vaikutuksiin paikallistasolla. Osallistuttiin Palestiinan ja Gazan solidaarisuusliikkeisiin, tuettiin omien tehtaiden lakkoliikkeitä ja protestoitiin leivän kallistumista. Menetelminä olivat ketterät ja lyhyehköt katumielenosoitukset ja nopea kommunikointi mobiililaitteilla. Bloggauksesta tuli keskeinen osa arkipäivän vaikuttamista.

Nuorten politisoituminen ja aktivoituminen kulminoitui kansannousuun, kun kaksi vuosikymmentä diktatorisesti maata johtaneen Mubarakin huhuttiin siirtävän valtaansa pojalleen. Harmi, että Onoderan artikkeli pysähtyy aikaan ennen vallankumousta. Miten lamaannutettuja tai aktiivisesti yrittäviä nuoret ovat nyt?

Jemenissä naiset menettivät saavuttamansa vapauden

Susanne Dahlgren on asunut pitkään Adenissa ja tutkinut jemeniläisnuorten elämää ja unelmia. Nuoria kiinnostavat samat asiat kuin nuoria muuallakin: seurustelu, biletys ja naimisiinmeno.
”Islam ei ihannoi selibaattia eikä kehota harrasta uskovaista pidättäytymään ruumiillisista iloista. Islamissa seksi kuitenkin kuuluu avioliittoon – ja paratiisiin”
, Dahlgren muistuttaa.

Dahlgrenin artikkeli kuvaa Adenin vapautunutta, varsin liberaalia ja suvaitsevaa ilmapiiriä, joka mahdollisti jopa samaa sukupuolta olevien kävelyn käsi kädessä julkisesti. Pukeutuminen oli vapaata, julkiset tilat kuuluivat kaikille ja naiset kävivät töissä.

Muutos tapahtui vuoden 1990 jälkeen, kun Etelä- ja Pohjois-Jemen yhdistettiin yhdeksi valtioksi. Sana`assa vierailevat adenilaisnaiset saivat kuulla kadulla miesten huoritteluhuutoja. Miesten ja naisten vapaa kanssakäyminen julkisilla paikoilla loppui. Aiemmin julkiset ja yhteiset tilat, kuten ravintolat, puistot ja elokuvateatterit, muuttuivat miesten alueiksi ja aiemmin suosittuja keskustelutilaisuuksia, juhlia ja konsertteja ei enää järjestetty. Liikkuminen ”miesten maailmassa” oli mahdollista enää vain peittävien vaatteiden alla.

”Sukupuolten erottelu oli siirtomaavallan aikana ollut sosiaalinen erottelujärjestelmä, jossa ylemmät luokat erottuivat alemmista. Vuosien 1967−1990 välinen vasemmistohallituksen kausi oli poistanut luokkaerot, mutta Jemenien yhdistäminen toi ne takaisin”, Susanne Dahlgren kuvaa.

Kulttuurin kiristymisen jälkeen Dahlgren pääsi Dar Zahraan, joka on vain naisille tarkoitettu uskonnollinen klubi. Siellä hän kohtasi äärimmilleen menevän naisiin kohdistuvan alistamisen uskonnon varjolla. Naisen ei tule peittää vain vartaloaan ja kasvojaan vaan myös äänensä. Naisen ääni on osa ”vaarallista” eroottista olemusta. Siksi naisen on kodin ulkopuolella oltava näkymätön ja äänetön.

”Tyypillisesti naapurimaiden puhe Adenin ”liian vapaista” naisista on vallankäytön diskurssi. Arabian niemimaan konservatiivisten valtioiden kohdalla kyse on patriarkaalisesta ideologiasta, jolla miesten ylivalta naisiin normalisoidaan”, Dahlgren kirjoittaa.

Iranin vapautensa raivanneet nuoret

Herkullisimpia kokoomateoksessa on Ulriikka Johanssonin iranilaisnuorten kapinasta ja huumasta kertova artikkeli. Etnografista kenttätyötä tehnyt Johansson löysi nuorten uhman, joka konkretisoituu viikoittaisena bilettämisenä eri puolilla Teherania jonkun kotona järjestettävissä bileissä, joissa juodaan alkoholia vastoin Iranin lakia ja soitetaan valtion paheellisena pitämää musiikkia. Teheranilaisnuoret tuntuvat tuntevan länsimaiset hitit hyvin.

”Puolen vuoden aikana opin, että Iranin islamilaisessa tasavallassa kaikki hauska on periaatteessa kiellettyä mutta käytännössä mahdollista.” Nuorten juhlinta saa myös aikuisten suojeluksen. Silti kukaan ei ole täysin rento ja mahdollisia poliisiratsioita osataan varoa.

Johanssonin kokeman mukaan tyttöjen ja poikien väliset suhteet alkavat olla yhtä vapaamielisiä kuin länsimaissakin ja esiaviolliset suhteet ovat monien maallistuneiden kaupunkilaisnuorten keskuudessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Iranilaisnuoret myös vaihtavat seurustelukumppaniaan tiuhaan.

Alkoholi on kotipolttoista viinaa araghia, joka on edullista ja helposti saatavissa. Humaltuminen ei kuitenkaan ole nuorten tarkoitus. Johanssonin mukaan pilvenpoltto on erittäin yleistä ja sitä harrastavat niin tytöt kuin pojatkin. Biletyspaikalle tullaan pitkissä takeissa ja peittävissä huiveissa, mutta alta paljastuu kimallusta ja korkokenkää. Jokainen haluaa saada ihailua ja huomiota osakseen.  Osallistujia saattaa olla muutamasta moneen kymmeneen nuoreen.

Islamilaisuuden ihanteisiin kuuluu vaatimattomuus niin ulkonäössä kuin käytöksessäkin. Naisen tärkein tehtävä, äitiys, on jopa kirjattu perustuslakiin. Miesten tehtävänä on jatkaa sukua sekä suojella ja elättää perhettä. Johanssonin mukaan ihmiset näyttelevät vallankumouksen ideologian mukaista rooliaan. Ruotsalainen antropologi Shahram Khosravi vertaa kirjassa Irania teatteriin, jolla ei ole yleisöä. Kaikki osaavat käsikirjoituksen, jonka mukaan elämää näytellään.

Mutta tällä teatterilla on lipuntarkistajansa, basij-joukot, 3,5 miljoonaa vapaaehtoista moraalinvartijaa. Basijit pidättävät ja nöyryyttävät ihmisiä kaduilla, yliopistoissa ja työpaikoilla varsin mielivaltaisesti. He voivat tehdä myös ratsioita yksityiskoteihin etsien satelliittilautasia, alkoholia ja kotibileitä.

”Iranin nuoriso on luonut yhden muslimimaailman merkillisimmistä nuorisoliikkeistä”, Johansson kiteyttää. Silti varattomilla nuorilla ilman sosiaalisia suhteita on vain vähän mahdollisuuksia edetä elämässään hyvästä koulutuksesta huolimatta.

Tunisian politisoitunut nuoriso

Tunisin yliopiston sosiologian apulaisprofessori Frej Stambouli kirjoittaa vuoden 2011 jasmiinivallankumouksesta ja sitä seuranneesta kansalaisyhteiskuntaliikkeestä. Tunisia itsenäistyi Ranskan siirtomaaherruudesta vuonna 1956 karismaattisen Habib Bourguiban johdolla. Bourguiba oli uudistaja. Hänen saavutuksiinsa lasketaan naisten vapautuminen, yleinen lukutaito, ilmainen koulutus ja terveydenhuolto sekä perhesuunnittelupalvelut.

Bourguiban mukaan arabiyhteiskuntien rappion syynä on hallitsijoiden itsevaltius ja epäoikeudenmukaisuus.

Vuonna 1987 Tunisian pääministeri Ben Ali kaappasi vallan Bourguibalta. Islamilaisuus alkoi eri syistä levitä ja Ben Ali kahlitsi sen nousun voimakeinoin. Kun koulutettujen nuorten työttömyys kasvoi ja kaivostyöläiset lakkoilivat, muuan koulutettu työtön protestoi sytyttämällä itsensä tuleen. Tapahtumasta käynnistyi kansanliikkeeksi noussut jasmiinivallankumous.

Vallankumouksen seurauksena alistettu islamilaisuus voimistui ja kun Tunisiassa järjestettiin vaalit, voittajaksi nousi islamilainen Ennahda-puolue. Stambouli analysoi, miksi näin kävi maallistuneessa Tunisiassa. Hänen mukaansa fundamentalistit käyttävät tuttuja sanoja ja vetoavat tuttuihin arvoihin sekä tarjoavat maallistuneelle hallinnolle vaihtoehdon. Moskeijoiden kautta islamistit ovat myös parhaiten verkottuneita.

Ennahdan menestymistä Stambouli myös pitää loogisena seurauksena yhteiskunnan syvästä jakautumisesta puolen vuosisadan aikana. Alueelliset erot hyväosaisen rannikon ja sisämaan välillä ovat suuret ja nuorisotyöttömyys kasvoi 30 prosenttiin, koulutettujen nuorten osalta jopa 45:een.

”On myönnettävä, että islamistit ovat kiinteämmin kosketuksessa yhteiskuntaan ja paremmin selvillä ihmisten arjen ongelmista ja kärsimyksistä. Heidän kannattajakuntansa on laaja ja moninainen. Lisäksi he ovat tehokkaasti organisoineet tiiviitä lähipalveluverkostoja, kuten köyhäinapua”, Stambouli kirjoittaa.

Tunisia sai vuonna 2014 uuden kansalliskokouksen hyväksymän perustuslain. Se tunnustaa kansalaisvaltion ja torjuu uskonnollisten johtajien johtavan roolin valtion politiikassa. Stamboulin mukaan Ennahda hyötyi vapaista vaaleista ja uudesta perustuslaista. Mutta uuden vallanjaon ei katsottu riittävän takaamaan demokratian.

Jotta kansalaiskulttuuri voisi kukoistaa, yksilöt ja yhteisöt tarvitsevat sellaisia julkisen vuoropuhelun tiloja, joita syntyy, kun valtio ja sen elimet erotetaan kansalaisyhteiskunnasta.”
Demokratia vaatii siis kansalaislähtöisen julkisen elämän.

Kun Tunisiassa murhattiin vuonna 2013 kaksi edistyspuolueen johtajaa, heräsi yleinen Ennahdaan kohdistunut suuttumus, koska Ennahda oli noussut valtaan lupailemalla hallintomallin, jossa islamistit periaatteet yhdistettäisiin suvaitsevaiseen moniarvoisuuteen. Liikehdinnän seurauksena syntyi poliittisia koalitioita. Lopulta, vuoden 2014 alussa islamistihallitus erosi ja tilalle tuli sitoutumaton väliaikaishallitus. Vuoropuhelun seurauksena maa saa uuden perustuslain. Vuoden lopussa pidettiin uudet parlamenttivaalit ja presidentinvaalit.

Osapuolet, Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti, sai vuonna 2015 Nobelin rauhanpalkinnon ”vaihtoehtoisen rauhanomaisen poliittisen prosessin käynnistämisestä tilanteessa, jossa maa oli sisällissodan partaalla”.

Ironia purkaa paineita Marokossa

Marko Juntunen kuvaa laittomien siirtolaisten virtoja Gibraltarin salmen yli Eurooppaan paljon ennen nykyisiä Välimeren venepakolaisia. Taustalla ovat Marokon mittavat ongelmat, katurikollisuus, korruptio, väkivalta, työttömyys, köyhyys ja terrorismi.
”Ei Marokko ole valtio, Marokko on mafia”, hän lainaa tuttuaan. Korruptio, lahjukset ja asioiden hoitamisen kannalta välttämätön välikäsien kulttuuri ovat maan syöpäkasvaimia.

Juntunen kuvaa tieteellisen kiinnostuksensa kohteeksi Euroopan ja arabimaailman välisen siirtolaisuuden sekä kasvavan liikkuvuuden tuottamat sosiaaliset ja kulttuuriset seuraukset Euroopan ulkorajoilla. Saatuaan tutkimusluvan hän valitsi kenttätyönsä kohteeksi Larachen, jossa oli yksi takavuosien vilkkaimmista laittoman siirtolaisuuden lähtösatamista.

Larachen hän kuvaa ikivanhaksi jyrkästi kahtiajakautuneeksi 120000 asukkaan satamakaupungiksi. Sen mittavimman osan muodostaa rannikon ulkopuolinen asuinalue, missä maaseudulta muuttavat pienviljelijät kasasivat hökkelinsä aaltopelleistä, seipäistä, tiilenpaloista ja metallikanistereista. Juntusta varoitettiin toistuvasti olemasta tekemisissä alueen ja sen ihmisten kanssa.

Hänellä oli kuitenkin onnea ja tuttavikseen saamiaan kolmea kaveria hän piti mitä luotettavimpina oppaina ihmisten elinoloihin ja ajatteluun.
”Valtaosa köyhälistön kotitalouksista kamppailee virallisen talouden ulkopuolella satunnaisissa rakennustöissä, katukaupassa, työpajoissa tai kalastuksen, maatalouden ja teollisuuden parissa.”
Alueen laitamilla asuu väliporras: pikkuvirkamiehiä, poliiseja, opettajia ja yrittäjiä. Sitten on vaurastuva alue:
”Larache sijaitsee lähellä kannabiksen tuotannon kanta-aluetta Pohjois-Marokossa, ja kansainvälisen huumekaupan sekä espanjaan suuntautuvan siirtolaisten salakuljetuksen tuottamat tulot näkyvät korttelien vauraissa rakennuksissa.”

Yhteiskunnan läpeensä korruptoitunut ja lahjuksille rakentuva yhteiskunta on luonut omat eksperttinsä, ”järjestelijät”, joilla on kyky käsitellä viranomaisia.
”Selvitäkseen on pakko osallistua mädännäiseen talouteen, mutta lopulta yksilön mahdollisuudet päästä köyhyyskierteestä ovat vähäiset järjestelmän mahdollistamien lahjusten vuoksi”, Juntunen kuvaa.

Keinoksi, eräänlaiseksi happiletkuksi nuoret ovat kehittäneet vitsit ja ironian. Niitä keränneen ja tutkineen Juntusen mukaan pilanteko kumpuaa siitä tosiasiasta, että köyhälistön nuoret ymmärtävät, miten rajalliset resurssit heillä muuttaa elämäänsä isäntä-suojattisuhteiden, korruption ja lahjusten värittämässä todellisuudessa. Vitseillä ja sutkauksilla ei niinkään tavoitella poliittisia päämääriä.

Esimerkiksi hän nostaa Marokossa hyvin tunnetun ja rakastetun stand up -koomikon Ahmad Sanoussin , jolta on riistetty esiintyminen pisteliään ja osuvan poliittisen satiirin vuoksi. Silti hän yhä esiintyy, uhanalaisena pienfoorumeilla. Juntunen löytää Sanoussin komiikasta kolmen lajin satiiria. Yksi niistä on ”heistä”, jälkikolonnialistisen talouselämän ja hallinnon eliitistä, jonka asema perustuu länsimaiden tukeen, toinen kansalaisten kokeman yhteiskunnan näköalattomuuden jakamista, ja kolmantena Sanoussi tuottaa käsitystä ”meistä” viitaten omanarvontuntoa vaille jätettyihin, alistettuihin, työttömiin, kouluttamattomiin köyhiin sekä yhteiskunnan marginalisoimiin nuoriin, jotka ovat valmiita lähtemään kuolemaan uhmaten kohti Eurooppaa laittomina siirtolaisina.

Entä Marokko arabikevään jälkeen? Vuoden 2011 kansannousun jälkeen perustuslaki on uusittu ja kuninkaan valtaa kavennettu. Hallituksen johtoon on noussut maltillisen islamistinen Oikeudenmukaisuus ja kehitys -puolue. Mutta nuorten elinolosuhteissa se ei mitenkään näy. Siksi monelle työttömälle ja turhautuneelle nuorelle eivät vitsit enää riitä. Hyvin moni heistä on lähtenyt Isisin riveihin Syyriaan ja Irakiin.

Surullista luettavaa!

Härkäpitoja Kamerunin häissä

Artikkeleista poikkeavin on Tea Virtasen artikkeli omasta antropologisesta kenttätutkimuksesta Kamerunin mbororojen monipolvisista hääseremonioista, joita kirjoittaja kuvaa yksityiskohtaisesti. Mbororojen siirtyminen paimentolaisuudesta karjankasvattajiksi on merkinnyt paikalleen asettumista ja islamilaistumista.  Häärituaaleihin liittyy niin morsiuslahjoja kuin härän ja lampaiden teurasaterioita.

En lähde kuvailemaan monimutkaisia ja outoja tapoja, joissa esimerkiksi raskaana oleva nuori vaimo palaa äitinsä luo synnyttämään ja kasvattamaan vauvan imetysiän yli ennen uutta rituaalipalaamista miehen kylään. Tea Virtasen havaintona on rituaalien kaventuminen ja köyhtyminen islamilaisuuden vaikutuksesta. Islamistit paheksuvat mbororojen pitkittynyttä avioitumisprosessia, joka estää aviomiestä saamasta yksinoikeutta nuoreen vaimonsa seksuaalisuuteen ennen kuin prosessi on päättynyt parin esikoislapsen rinnasta vieroittamiseen.

Karjajuhlien korvikkeeksi sulhasen suvun morsiamen suvulle antamat lahjat ovat suurentuneet. Mbororot pitävät kehitystä avioliiton solmimisen muuttumisena kyläjuhlasta kaupankäynniksi. Kyse on jatkuvasta neuvottelusta siitä, millaiset avioitumiseen liittyvät rituaalit kuuluvat islamiin tai ovat ”tarpeeksi” islamilaisia. Mbororo-tyttöjen nuoruusaikaan kun on perinteisesti kuulunut mahdollisuus esiaviollisiin suhteisiin.

Ihmisten ja kulttuureiden tiede, antropologia, syventää sitä tietoa, jota imemme uutisten kautta. Media tarjoaa pohjat, antropologit elävät tutkimiensa ihmisten keskuudessa yhtenä heistä.  Pääsemme heidän mukanaan paikkoihin, minne meillä ei muuten ole menemistä, ja kohtaamme ihmisiä, joita muuten emme kohtaisi.

Susanne Dahlgren (toim.): Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla. Nuorten elämää Islamin maissa. Otava 2016, 272 sivua.

 

Mainokset
Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s