101 kirjaa: Risto Isomäen Litium 6

Litium 6 on ekotrilleri, missä ydinpommin valmistamiseen tarvittavat aineet uskotaan päätyneen terroristien käsiin.

Litium 6 on ekotrilleri, missä ydinpommin valmistamiseen tarvittavat aineet uskotaan ja tiedetään päätyneen terroristien käsiin.

Lukijan ei tarvitse ymmärtää ydinfysiikasta, ydinvoimaloista ja ydinpommeista, saati olla ydinfyysikko joutuakseen Risto Isomäen ekojännärin Litium 6:n imuun. Tosin ei perusymmärryksestä haittaakaan olisi. Sen sijaan kirjailijan täytyy tietää kirjoittamistaan asioista paljon. Jälkisanoissaan Isomäki kertoo, mitä kaikkia tutkimuksia ja teoksia hän on lukenut ja opiskellut aiheesta. Litium 6 rakentuu faktasta ja fantasiasta: Mitä voi tapahtua ja mitä olisi voinut tapahtua.

Litium 6 on scifijännäri, joka ei jää lukijaltaan kesken.

Kirjan luettuani mietin, mikä on Isomäen pääviesti. Ydinvoimaloiden vastaisuus on ilman muuta viesteistä yksi, sillä kirjailijan mukaan vain syvälle peruskallion sisään rakennettu ydinvoimala voi olla turvallinen. Eivätkä aivan nekään kaikki. Isomäki rajaa peruskallion sisälle rakennetuistakin pois litium 6:ta polttoaineenaan ja jäähdytysaineenaan käyttävät hyötö-, fuusio- ja hybridireaktorit sekä Rapid L -tyyppiset ydinvoimalat.  Mitä jäi tähteeksi? Myönnän, etten pysynyt mukana.

Mutta ymmärtääkseni ydinvoimalat ovat Litium 6:ssa sittenkin sivuroolissa, ainakin tarinan pääosan ajan. Tosin pitkin matkaa Isomäki väläyttää eläteltyjä utopioita maailmasta, missä lähes kaikki toimii ”turvallisen ydinvoiman” antamalla energialla, yksittäisten rakennusten sähkön- ja lämmöntuotannosta avaruuslaivoihin.  Utopioiden mottona on ydinfyysikko Ted Taylorin kaikkivoipa lausahdus: Minä annan teille tulevaisuuden.

Kirjan tapahtumien tuoreena taustana on Yhdysvaltain traumaattinen terrori-iskujen pelko. Al-Qaidan isku 11. syyskuuta 2001 on korventunut pysyvästi jokaisen amerikkalaisen verkkokalvolle. Kirjassa Yhdysvaltain ydinterrorismin vastainen erityisyksikkö N.T.U. (Nuclear Terrorism Unit) on saanut Japanista Osakasta tiedon Yoshikawan sähköä tuottavasta ydinreaktorista varastetun pirullisen röyhkeästi ja rumaa jälkeä jättäen reaktorin LR-modulit, yhteensä kuusi tonnia litium 6:ta.  Kun samanaikaisesti ranskalainen ydinvoimalayhtiö tiedottaa siltä kadonneen usean vuoden jaksossa 180 grammaa plutoniumia, N.T.U.:n asiantuntijat alkavat kuumeisesti pohtia, liittyvätkö katoamiset jotenkin yhteen ja mihin se kaikki voisi pahimmillaan johtaa. Alkaa kiivas kilpajuoksu pakenevan ajan kanssa.

Isomäki antaa lukijan jo kirjan alkupuolella tietää, kuka on kaiken arkkitehti tai kellä on todella pahoja aikeita. Hän on äitinsä puolelta irakilainen Timothy Washburn, vaurasta elämää New Yorkissa elävä mies, jonka ruumis on palanut rujoksi siitä pommista, joka tuhosi hänen kotinsa, perheensä ja likisukulaisensa Bagdadissa Yhdysvaltain Irakin sodan alkuvaiheessa. Häneen johtavat johtolangat myös N.T.U:ssa, kun tilattu viihdyttäjänainen Katharine Henshaw haluaa kertoa jostain varkain kuulemastaan puhelusta. Arabitaustaisen miehen puhelu oli koskenut kuutta tonnia litium 6:ta, joka ”on nyt hallussa”.

Tärkeä, suorastaan keskeisin henkilö Isomäen romaanissa on N.T.U:n agentti ja asiantuntija Lauri Nurmi, joka on naimisissa intiaaniverisen agentin Alicen kanssa. Molemmat tuntuvat omaavat yli-inhimillisiä voimia ja taitoja.  Jonkinlaisessa sivuroolissa jännärissä on myös intuitio, epäily ja vaisto, jollainen tuntuu olevan tarinan naisilla.
”Me näemme niin usein vain ja ainoastaan sen, minkä haluamme nähdä, se on meidän kaikkein vaarallisin ominaisuutemme”, tuskailee Lauri Nurmi ajattelun juuttumista.

Washburnin kutsuilla puhelimeen puhunut mies Hassan Yussef vangitaan ja kidutetaan kuulusteluissa tunnistamattomaksi möykyksi. Häneltä on saatu verkoston nimilista sekä tieto ydinpommin sijoittamisesta johonkin laivaan. Häneltä saadaan myös puristettua tieto, että pommia vartioi räjäyttämisvalmiudessa kolme vartijaa, jotka toimivat heti, jos laivaa yritetään jollain keinoin vallata.

Saatu nimilista herättää hämmennystä: siinä on hyvin monia viranomaisten kanssa yhteistyötä tekeviä ja luotettavaksi luokiteltuja Yhdysvaltain imaameja. Agentit uppuroivat pakenevaa aikaa vastaan epätoivoisina. Varastetun litiumin ja plutoniumin kohtalosta ja sijainnista ei ole edes aavistusta.

Tarinan varrella lukija saa tutustua ydinpommien synkkään historiaan: Hirošiman tuhonneeseen Pikku Poikaan, jonka pudotti lentäjän äitinsä nimiin ristinyt taistelukone, Neuvostoliiton Novaja Zemljalla vuonna 1962 räjäyttämään Tsar Bombaan, Chicagon läjään, Fat Maniin, Muratti Mikeen ja amerikkalaisten Bikinillä vuonna 1954 räjäyttämään, hyvin tuhoisaan vetypommiin Castle Bravoon.

Aina on haettu suurempaa ja tuhovoimaisempaa. Agentit tajuavat, että huippusuuri ydinpommi syntyy muutamasta kymmenestä grammasta plutoniumia, runsaasta määrästä litium 6:ta ja runsaasta määrästä rikastamatonta luonnonuraania. Missä sellaista olisi? Ydinvoimaloille luonnonuraania kuljettavissa rahtilaivoissa tietenkin, ruuman täydeltä.

Tietokoneajojen ja satelliittikuvien avulla rahtilaiva löytyy. Se on matkalla Australiasta Los Angelesiin lastinaan luonnonuraania Yhdysvaltain ydinvoimaloille. Se on pystyttävä pysäyttämään. Alice ja Lauri ryhtyvät toteuttamaan mielikuvituksellista suunnitelmaa. Mutta edes fantasiassa fantastisen taitavilla agenteilla asiat eivät suju käsikirjoituksen mukaan.  Oikeammin, kaikki menee pieleen.

Risto Isomäen Litium 6:n ydinviesti on pelossa piilevä vaara. Lauri Nurmen ajatukseksi puettuna se kuuluu:
Miten me voimme olla niin varmoja siitä, että juuri muiden ihmisten pelotteleminen on kaikkein paras tapa lisätä meidän omaa turvallisuuttamme?

Koko Pohjois-Amerikan ja Euroopan mantereen täystuho ei Litium 6:ssa toteudu. Mutta katkeruuden ja vihan syövyttämän Washburnin puhe verenhukassaan tajuissaan pysymisensä puolesta ponnistelevalle Lauri Nurmelle on julkaisemisen arvoinen evankeliumi, jota lukiessa Litium 6 tuli yllättävän ajankohtaiseksi Donald Trumpin valtaanpääsyn taustaa vasten:

Katsohan, pommi, joka on olemassa vain vastustajiesi mielissä, on täydellinen pelote, sillä se on olemassa kaikkialla, yhtä aikaa. Se on yhtä aikaa jokaisen tunnetun ja tuntemattoman terroristijärjestön ja jokaisen vihamielisen valtion käytössä. Se on jokaisen kuorma-auton, junan tai laivan mukana tulevassa kontissa ja jokaisen Yhdysvaltoja lähestyvän lentokoneen ruumassa. Sitä ei voi löytää, sitä ei voi tuhota, sitä ei voi hävittää, siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei ole olemassa. Vaikka me vakuuttaisimme jatkossa itse tuhanteen kertaan, että koko juttu olikin vain pelkkää hämäystä, sinun hallituksesi ei ikinä uskoisi meitä. Ei ikinä. Joten nyt kun olemme saaneet teidät uskomaan, että meillä on monta plutoniumsytytintä ja kuusi tonnia litium 6:ta, meidän ei tarvitse tehdä enää mitään muuta kuin odottaa ja katsoa, miten Amerikan Yhdysvallat repii itsensä palasiksi. Miten se kovistelee ja ahdistelee liittolaisiaan ja kiduttaa näiden kansalaisia ja omia kansalaisiaan ja vieraannuttaa luotaan maan toisensa jälkeen, kunnes sen suurella vaivalla kylmän sodan aikana rakentamat liittoutumat ovat kaikki peruuttamattomasti hajalla eikä sillä ole maailmassa enää yhtään todellista ystävää, ehkä Israelia lukuun ottamatta.

Ja siunatuksi lopuksi vielä yksi lainaus, vuorostaan Laurilta:

Jotenkin me olemme onnistuneet tulkitsemaan nuo al-Qaidan ibessillien puheet aika eriskummallisella tavalla. He eivät hyökänneet ydinvoimaloita vastaan silloin kun olisivat voineet. Mutta me pidämme tätä vain todisteena siitä, että he hyökkäisivät ydinvoimaloita vastaan heti, jos vain voisivat.

Mielenkiintoinen kirja aikanamme, jolloin poliittinen puhe tuntuu kiertyvän yhä useammin puheeksi turvallisuudesta.

Risto Isomäki: Litium 6. Tammi 2007, 343 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Scifi Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: 101 kirjaa: Risto Isomäen Litium 6

  1. Margit/Tarukirja sanoo:

    Blogissani on sinulle esseehaaste: http://tarukirja.blogspot.fi/2017/02/bertrand-russell-muotokuvia-muistista.html. Olisi mukava, jos osallistuisit.

    • Haasteeseenhan on pakko tarttua, mutta en tee sitä heti. Tarvitsen ensin sytykkeen = uteliaisuuteni herättävän esseekokoelman. Mutta idea esseiden nostamisesta esille hyvä ja kannatettava. Viimeisistäni on jo aikaa, Virginia Woolfin kirjallisuusesseet. Taisivat jäädä kesken.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s