Markus Nummi: Karkkipäivä

Markus Nummen Karkkipäivä on aikuiselle ja kestoltaan pysyvä.. .

Markus Nummen Karkkipäivä on aikuisen ja kestoltaan pysyvä.

Ei mitään uutta taivaan kannen alla: Pienten lasten pahoinpitelyt, henkinen väkivalta, hylkäämiset, vanhemmuuden välttelyt ja heitteillejätöt eivät ole minnekään kadonneet. Siksi Markus Nummen Karkkipäivä oli niin järkyttävä.

Kirja ilmestyi vuonna 2010. Vuoden 2012 toukokuussa Suomea järkytti kahdeksanvuotiaan Eerikan raaka surma muoveihin käärittynä tukahduttamalla, tekijöinä isä ja tämän naisystävä. Tragedia käynnisti keskustelun sosiaaliviranomaisten vastuusta ja tiedonkulusta sekä johti myös sosiaalityöntekijöitä koskevaan oikeusprosessiin. Hyvinvointiyhteiskunta halusi ottaa opiksi.

”Sipoon pahoinpitelystä epäillään 12−14-vuotiaita” (HS 21.1.2017). Koulun pihalla pahoinpidelty oli 15-vuotias, tekijänä nuorisojengi. Karkkipäivän Tomi on paljon nuorempi, alle kymmenvuotias ja hänen pahoinpitelijänsä vuosia häntä vanhempia. Nuorisojoukon yllyttäjänä on ollut Paula Vaara, Mirjan, Tomin pihaystävän äiti. Paula on raivostunut tajuttuaan pienen tyttönsä antaneen puhelinnumeronsa tuolle surkealle luuserille.

”Voisitteko te nuoret katsoa? Edes vähän vahtia? Että se poika, onko nyt sitten venäläinen vai mikä… että se ei menisi kiusaamaan ja pelottelemaan Mirjaa. Ettei se menisi tuosta rappusesta rääkkäämään minun pientä tytärtäni.”…
”Järkätään että joku on tässä… kytiksellä.”
”Jos se yrittää tulla, niin turpaan vaan!”
”Saa vittu maistaa omaa lääkettään.”
”Kusipää raukkis… ei mitään armoo tuommosille…”
Kyllä lapset ovat ihania, ajatteli Paula. Lapsissa on tulevaisuus.

Rangaistus on koitunut myös Mirjalle, Tomin kutsumalle prinsessa Mirabellalle. Mirjan tulee kasvaa ja ansaita takaisin äidin luottamus. Mirjan raskauttavin teko on pyyntö päästä isän luo. Pahoinpideltyään lapsensa Paula on lukinnut nukkuvan tytön huoneen ulkopuolelta tilkittyään ja peitettyään ensin ikkunan, pimennettyään huoneen, takavarikoituaan tytön kännykän ja vietyään vesikannun pois.

Karkkipäivä kuvaa kuitenkin koko kirjan mitassa pelkäävää, pakenevaa ja Mirjan auttamisessa ratkaisua etsivää Tomia. Sen enempää Tomin uudessa avioliitossa elävä äiti kuin alkoholisti-isäkään eivät ota pojasta vastuuta. Hän on asunut mummin hoivissa, mutta ambulanssi kiidätti mummin pois eikä Tomilla oli kotipihaan enää yksin menemistä. Villieläimen tavoin aran Tomin on lopulta pakko takertua satunnaiseen vieraaseen, lähitienoolla asuvaan mieheen, Ariin, joka oli kiltti kaupan kassalla, kun Tomin raha ei riittänyt.

Karkkipäivässä sosiaalityöntekijät saavat useita ilmiantoja, yhden sekavan soiton  Tomilta tai oikeammin tohtori Kilmoorilta koskien vangittua prinsessaansa, yhden Arilta ja yhden Arin kyttäävältä naapurilta. Sosiaalipäivystäjä Katri yrittää kollegoittensa kanssa parhaansa muodostaakseen oikean tilannekuvan ja toimiakseen oikein. Aria on syytä ilmiannon vuoksi epäillä pedofiliasta. Alastomana portaikkoon paennut poika ei tiettävästi ole hänen.

Kiitän kirjailijaa, että hän antoi molempien tarinan lasten jäädä henkiin, selvitä ainakin tämän tarinan tapahtumista. Ehkä he selviävät myöhemminkin. Ainakin pieni Tomi osoittautuu kaikessa avuttomuudessaan neuvokkaaksi ja itsepäiseksi pikkumieheksi.

Nummen karu tarina seuraa vuorotellen Tomin selviytymisyrityksiä ja aivoituksia, Arin sotkeutunutta arkea, Paulaa ja sosiaalityöntekijä Katrin sokkoleikkiä.  Paula Vaara, tilanhallintasuunnittelija, elää itsepetoksen hattarapilvessä ja uskoo olevansa hyvä ammatti-ihminen, ihminen ja äiti. Kaikki hänen tekonsa ovat kasvun hetkiä, niin hän uskottelee itselleen.

Paula Vaara on kirjan henkilöhahmoista mielenkiintoisin ja samalla epäuskottava. Ainakaan toivoisin, ettei moisia henkilöitä sentään löydy todellisessa elämässä. Paulan ihmiskuvan rakennuspuina ovat punaisen sokea viha ex-miestä kohtaan, krooninen miehenkipeys, ihmishalveksunta sekä kaikkivoipaisuuden ja itseriittoisuuden tunne.

Paulan elämänhallinta on kuitenkin joka suhteessa karannut lapasesta. Mitä pidempään hän ”kasvattaa lastaan”, sitä kiihkeämmin hän löytää ”moraalisia” tekosyitä olla menemättä kotiin ja lopulta tietää, ettei pysty kohtaamaan sitä, mitä sieltä löytyy.

Kirjaa lukiessani tuli tämäkin mieleen: ”Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”(Markuksen evankeliumi, 25)

Markus Nummi: Karkkipäivä. Otava  2010. Seven-pokkarina 377 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s