Tiheä, herkullinen kirja sivistyksen romahduksesta ja omankädenoikeudesta, kun etuoikeutettujen edut joutuvat uhatuiksi.
”Kun Preising nukkui, Britannia romahti.” Sveitsiläisen, Münchenissä asuvan kirjailijan ja esseistin Jonas Lüscherin (s. 1976) esikoisteos Barbaarien kevät herätti vuonna 2013 ilmestyessään paljon huomiota Saksassa, Englannissa ja Sveitsissä. Suppea, mutta suurta aihetta käsittelevä teos oli ehdolla kirjallisuuspalkintojen saajaksi niin Saksassa kuin Sveitsissäkin.
Kirja kuvaa Iso-Britannian taloudellista romahtamista ja sen barbarisoivaa vaikutusta eritoten niihin, jotka ovat aina luottaneet visakorttinsa ja ehtymättömän vaurautensa voimaan. Yläluokkainen, 72 hengen hääseurue on tullut Tunisiaan keidasluxushotelliin viettämään ystäviensä Kellyn ja Marcin unohtumattomiksi suunniteltuja häitä. Sellaiset niistä myös tulee viimeistään häiden jälkeisen aamun koittaessa, kun krapulaisille juhlijoille valkenee hitaasti karu todellisuus: He ovat tyhjän päällä, rahattomia ja pahimmassa tapauksessa ”haudattuina elävältä hiekkaan”.
Saida, rahaa tahkoavan tunisialaisen monialayrityksen omistajan Foued Malouchin tytär ja isänsä oikea käsi, on pälynnyt Britannian synkkiä enteitä ja pelännyt, että rahakas, luxusta tilannut englantilainen hääseurue kenties peruisi tulonsa. Se olisi ollut – jälkiviisaudella tietäen – hänelle, isälle ja koko yritykselle taivaanlahja.
Preising, televisiovastaanottimia ja kattoantenneja valmistavan kommandiittiyhtiön omistaja ja hallituksen puheenjohtaja on kaaoksessa mukana, mutta sivullisena havainnoitsijana. Hän on Malouchin perheen VIP-vieras, sillä yhdeltä siivultaan Malouch on Preisingin yrityksen vanha liikekumppani. Kyvykäs toimitusjohtaja Prodanovic, bosnialaisen baarimikon poika, on järjestänyt omistajan lomamatkalle yhteistyökumppanin hoiviin saadakseen tämän pois jaloistaan.
Prodanovic on näkijä, toimija ja uudistaja, Preising ei mitään niistä. Konkurssikypsä ja liikeidealtaan vanhentunut perheyritys oli langennut hänelle isän perintönä. Preising on humanisti ja esteetikko, käytännössä haikailija. Preising on kykenemätön tekemään päätöksiä ja vielä vähemmän panemaan niitä käytäntöön.
Preisingin humanismi muuttuu irvokkaan ironiseksi räikeässä kamelionnettomuudessa. Keidashotelliin matkaava bussi on mutkassa syöksynyt suoraan kamelilaumaan, jota omistaja, maalaismies, oli kuljettamassa samaan hotelliin häätilaukseen. Kaikki yhdeksän kamelia ruhjoutuvat ja kuolevat. Mies on samalla menettänyt omaisuutensa, kaiken. Preising tuntee syvää sääliä ja laskee päässään kuolleiden kamelien arvon. Hän saa sen vastaamaan yhtä päiväansiotaan. Hän voisi helposti antaa tuon määrän frangeja miehelle ja pelastaa hänen elämänsä. Mutta hänen onnistuu filosofoinnillaan rakentamaan aivoissaan argumenttien ja vasta-argumenttien ryteikön – ja jättää antamatta mitään. Preising löytää aina syitä olla toimimatta.
Mutta mitä Preisingin ja hääseurueen Tunisiassa ollessa oikein tapahtui kotimaassa? Voisiko tällainen olla mahdollista?
”Britannian on johtanut ankaraan ahdinkoon sen huomaan kahdeksankymmenprosenttisesti uskotun Royal Bank of Scotlandin romahdus, joka johti vuorokaudessa kansainväliseen kaaokseen, sillä sen mukana luhistui seitsenkymmenprosenttisesti valtio-omisteinen Lloyds Bank Group, laitokset kun olivat yhteisten omistusten kautta, ja nähtävästi hallituksen tyyten tietämättä, kytköksissä retuperäisiin asuntoluottoihin Bangaloressa ja Malagan niemimaalla.” Kuningaskunnan pankkikonttoreihin alkaa ennen näkemätön ryntäys.
Kun romahdusyö valkenee aamuksi – häälystien kustannusten jo noustua maksamaan nuorelle parille tasokkaan lontoolaisen rivitaloasunnon arvon mittoihin (”asunnon joka kuului vielä kahdeksankymmenprosenttisesti pankille, jonka juristit hakivat juuri konkurssiin”) ja jokaisen häävieraan käytettyä yön mitassa häpeämättömästi luottokorttiaan – Kansainyhteisön välisten pankkien yhteydet ovat jo tyrehtyneet. ”Kun Lontoossa vielä vallitsi yö, myivät markkinansa jo avanneet maat puntavarantojaan epätoivoisen kehnoin ehdoin.” Punta oli joutunut kertaheitolla syöksykierteeseen.
Saida, joka laskee näppärästi hääseurueen velan hotellille yltävän arvoltaan neljännesmiljoonaan puntaan, saa pian todeta yrittäessään saada vieraiden luottokorteilta saataviaan, että kaikki luottokortit on suljettu. Enää krapulaisia herääjiä ei odottaisi notkuvat aamiaispöydät. Saida antaa keittiölle ohjeet: kahvikannu ja leipävati, ei muuta. Kapina on valmis. Janoiset, nälkäiset ja luxuspalveluun tottuneet turvautuvat oman käden oikeuteen. Barbarian lopputuloksena on täystuho.
Mutta pahin on vielä edessä. Foued ja Saida Malouchilla on julkea ja häikäilemätön kilpailija, joka haluaa saada haltuunsa yksinoikeudella paikan Preilingin firman liikekumppanina. Matalampaan tarjoukseen hän kykenee salassa pitämänsä säälimättömän raa`an lapsiorjuuden avulla. Asia ei ole edistynyt edes neuvotteluksi. Mutta kaaos tarjoaa röyhkeimmille tilaisuuden eikä siinä järjestäytyneellä yhteiskunnalla lakineen ja moraaleineen ole virkaa.
Britannian vararikossa ”poliitikot julistivat kukin katsantokantansa mukaan joko kapitalismin, neorealismin, ordoliberalismin, markkinatalouden sinänsä, pelkät rahoitusmarkkinat, hyvinvointivaltion ja vaihtoehtoisesti saman tien koko demokratian epäonnistuneeksi”. Lüscherin Barbaarien kevät -teoksen mukaan tilalle astuu ainakin Tunisian casessa jotain kapitalismia kammottavampaa, väkivaltaan ja lahjonnan keinoin röyhkeään raakuuteen perustuva villiolentojen valta.
Jonas Lüscherin kirja on vetävästi kirjoitettu, suppea, mutta kerronnassaan tiheä ja sivumääräänsä nähden painava kirja. Hurja! Toivottavasti ei sentään ennuste.
Jonas Lüscher: Barbaarien kevät. Lurra Editions 2016, 160 sivua. Suomennos Anne Mäkelä.
Annelin kirjoissa 