Panu Rajala: Unio Mystica. Mika Waltarin elämä ja teokset

Unio Mysticassa, ihmisen ja Jumalan yhteydessä, Mika Waltaria pohditutti maallinen ja taivaallinen rakkaus.

Unio Mysticassa, ihmisen ja Jumalan yhteydessä, Mika Waltaria pohditutti maallinen ja taivaallinen rakkaus.

Ostin Unio Mystican Helsingin kirjamessuilta kahdeksan vuotta sitten. Pakottavan lukuhalun se herätti vihdoin viime kesänä, kun valmistauduin kuuntelemaan YLEn Mikael Hakim -kirjailtaa ja ahmin ensin Mika Waltarin huiman Konstantinopoli-klassikon. Mutta käytin Unio Mystica -kirjajärkäleeseen liki kolme kuukautta, luennassani kun on samanaikaisesti aina useampia kirjoja.

Panu Rajala etenee Waltari-elämänkerrassaan kronologisesti teemojen sallimissa rajoissa. Hän on jakanut teoksensa 15 päälukuun, jotka myötäilevät lapsuuden ja nuoruuden jälkeen Waltarin kirjallisen tuotannon päälinjoja. Jäsentely on looginen ja ryhdikäs. Sanna Sorsan graafinen suunnittelu tekstiä tukevine kuvineen ruokkii lukijassa miellyttävää lukukokemusta, mitä kirjan paino vuorostaan madaltaa.

Teoksen lähdeaineisto on laaja. Merkintäongelman Rajala on ratkaissut säilyttämällä itse leipätekstin lähdeviitteistä vapaana, minkä lukija siunaa kiitollisuudella. En ole oikea henkilö arvioimaan, miten suoraan tai epäsuoraan Rajala on lähteitään hyödyntänyt.

Lähdemateriaalista Panu Rajalalla ei totisesti ole ollut puutetta. Unio Mystica -järkäleessä niitä on tarvittu paljon.

Lähdemateriaalista Panu Rajalalla ei totisesti ole ollut puutetta. Unio Mystica -järkäleessä sitä on tarvittu paljon.

Rajalalla lienee kuitenkin ollut käytössään ainutlaatuinen materiaali.  Waltarin ollessa jo ikääntynyt ja hänen kirjoittamistyön tyrehtyneen Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksen assistentti Ritva Haavikko käynnisti varttuneiden kirjailijoiden nauhoitetut haastattelut. Waltaria haastatteli yhden kevään ajan kolme tiedenaista. Nauhoja kertyi melkoinen röykkiö.  Panu Rajala tuolloin Suomen Akatemian palkkaamana tutkimusassistenttina purki nauhat kirjoitetuiksi liuskoiksi ja tarkastutti niiden sisällön Waltarilla itsellään. Näin nuori ”norssilainen” pääsi myös jutunjuureen Waltarin kanssa hänen Tunturinkadun kodissaan. Tuoreeltaan lukijat pääsivät nauttimaan haastattelujen tuloksista, kun Ritva Haavikon Ihmisen ääni vuonna 1978 ilmestyi.

Tyydyn tekemään Rajalan Unio Mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset -elämänkertateoksen  valtavan runsaasta ja laajasta sisällöstä muutaman hajanaisen poiminnan ja yllytän samalla lukemaan teoksen itse. Se kannattaa, kirja on antoisa ja taatusti tietomme tästä viime vuosisadalla kansainvälisesti kuuluisimmasta ja käännetyimmästä kirjailijastamme ovat puutteelliset.

Unio Mystica merkitsee ihmisen ja hänen Jumalansa yhteyttä. Sitä Waltari tietoisesti ja varmaan tiedostamattomasti haki pappiskodin perintönä ensin Helsingin yliopiston kesken jääneissä teologian opinnoissaan kuin enemmän tai vähemmän selvästi suurissa historiallisissa romaaneissaan ja monissa pienoisromaaneissaan. Tätä yhteyttä Rajala kuljettaa läpi teoksensa: Waltarin Unio Mystica loittoni, esikoiskirjasta Jumalaa paossa (1925) alkaen. Välillä yhteys tuntui katkenneen ja taas löytyneen, elämänehtoolla lähenneen jälleen.

Mutta uskoiko Waltari lopulta elämän ja kuoleman rajan toisella puolella olevan jotain, sitä Rajala ei ryhdy tulkitsemaan. Kuolevaa Erkki-veljeään hänen tiedetään rohkaisseen olemaan pelkäämättä kuolemaa, koska ”ei siellä toisella puolella ole mitään”. Tuo lause taisi tulla vastaan myös Mikael Hakimissa.

Luova jättiläinen

Mika Waltari (1908−1979) oli luova jättiläinen, sellaisen ainutlaatuinen, hyvin poikkeuksellinen yksilö. Hänellä oli uskomaton muistikapasiteetti ja valtavan tiedonjanon lisäksi myös kyky omaksua tietoa. Pää kuhisi ideoita ja konekirjoitusliuskoille pääsyään vaativaa tekstiä. Ja hän kirjoitti. Hänen tärkein kriitikkonsa, Helsingin Sanomien Lauri Viljanen kutsui häntä luonnonihmeeksi.

Waltari oli noussut Suurella illusioonillaan ja Appelsiinin siemenellään tunnetuksi ja kiistellyksi kirjailijaksi, kun hän ryhtyi kirjoittamaan siihen asti kunnianhimoisinta teossarjaansa, isoisästään, isästään ja itsestään kolmessa sukupolvessa etenevää Helsinki-trilogiaa. Rajala kuvaa I osan, Mies ja haave, ilmestymisvuoden 1933 työvirettä: Romaanin ohessa Waltari ehti kirjoittaa näytelmän Yö yli Euroopan, elokuvakäsikirjoituksen Sininen varjo, 71 arvostelua Maaseudun Tulevaisuuteen, 21 muuta artikkelia sekä toimittaa kaksiosaista tietokirjaa Muinaisajan ihmeet. Lisäksi hän toimi kokopäiväisenä mainostoimittajana WSOY:ssä, antoi lausuntoja ja suomensi.

Tahti kiihtyi 1930-luvun loppua kohti ja saavutti uuden maksiminsa vuonna 1937.

Seuraava tuotannon määrällinen huippu oli Rajalan mukaan vuosina 1942−1943, jolloin Waltari palveli Pääesikunnan alaisessa Finlandia-tiedostustoimistossa. Tuolloin hän julkaisi historiallisen romaanin, kaksi pienoisromaania, novellikokoelman, näytelmän, kaksi tietoteosta ja ”arvatenkin” ainakin pari sataa artikkelia, jotka ympäri maata lehdistölle lähetettyinä ilmestyivät pääkirjoituksina, pakinoina, haastatteluina, reportaaseina, novelleina, satiireina tai toimitusten omaan aineistoon upotettuina. Samanaikaisesti hän jatkoi Maaseudun Tulevaisuuden kriitikkona. Sinne Waltari kirjoitti vuosina 1932−1942 kaikkiaan 572 kirja-arvostelua ja 31 teatteriarvostelua.

Waltari luki valtavasti, kaikenlaista. ”Hän ei näy tunteneen mitään rajoituksia aiheissaan”, Rajala toteaa havainnollistaen lukuisin esimerkein. Hankittu tietämys siirtyi aikanaan tuotannon rakennusaineksiksi.

Penseät kriitikot

Minulle oli uutta, miten nuivasti kotimaiset kirjallisuuskriitikot Mika Waltarin teoksiin suhtautuivat ehkä maakuntalehtiä lukuun ottamatta ja miten elämänmittaista se oli. Waltarin huimapäisyys tarttua kaikenlaisiin tyylilajeihin ja ideoihin, valtava tuotteliaisuus ja yllätyksellisyys sekä lukijasuosio ja myyntimenestys tuntuivat olleen myrkkyä monille kriitikoille. Hyökkäyksen aloitti nuoruuden ystävä ja Pariisin matkaseuralainen Olavi Paavolainen, jonka kanssa Waltari oli julkaissut litilaskuiseksi luonnehditun, uutta uljasta urbaanisuutta ylistävän runokokoelman Valtatiet. Kirjassaan Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa (1932) Paavolaisen pääkohde oli vanha ystävä Waltari, jonka tuotteliaisuus oli Paavolaisesta pöyristyttävä:

Hän [Paavolainen] ei kaihtanut henkilökohtaisia loukkauksia eikä summittaisia arvioita, ei niputuksia eikä tahallista haavoittamista”, Rajala kirjoittaa.
Välit paukahtivat poikki ja Tulenkantajien ryhmä hajosi syntyneeseen opponointiin.
”Paavolainen yksinäistyi, vanhat ystävyyssuhteet palautuivat hitaasti jos koskaan.” Siitä lukija saa ironisen esimerkin, kun Paavolainen oli valittu kirjailijadelegaation puolesta puheenpitäjäksi Waltarin täyttäessä 50 vuotta. Olavi Paavolaisen ja Mika Waltarin suhde tai pikemmin epäsuhde onkin yksi kirjan kutkuttavia sivujuonteita.

Mutta ei kitkerä kritiikki Olavi Paavolaiseen pysähtynyt. Kun Helsinki-trilogian III osa, Palava nuoruus, sai Helsingin Sanomien Lauri Viljaselta pikaisella luennalla Waltarin epäoikeudenmukaiseksi kokeman vastaanoton, Waltari kirjoitti vastineen, jota hän sai katua. Se ryöpsäytti kirjallisiin piireihin rankat piirteet saaneen julkisen kirjallisen keskustelun, mihin pistivät kynänsä myös Uuden Suomen Kaarlo Marjanen, Nykypäivän Matti Salonen (myöhemmin Kurjensaari) sekä erityisesti vasemmiston tienviitoittajat Raoul Palmgren ja Jarno Pennanen. Kiistan kärki koski Waltarin huolta siitä, että kommunistinen solutus on ulottautunut jo porvarillisen sanomalehdistön kritiikkiin.

Sananvaihdon lopputuloksena Kaarlo Marjanen sai lähteä Uudesta Suomesta. Hänen tilalleen valittiin kosolti oikeistolaisempi Eino Railo”Waltari päätti olla koskaan enää ryhtymättä julkiseen polemiikkiin mistään asiasta”.

Mutta Mika Waltarin ympärillä ei koskaan rauhoittunut. Waltarin tuotteliaisuus vain kasvoi. Yrjö Kivimies kokosi kirjallisen joukon hotelli Torniin vuonna 1937. Keskustelun tuloksena ilmestyi Pidot Tornissa. Esitelmissä suomalaista kirjallisuutta pidettiin latteana, harmaana ja sivistymättömänä. Sillanpääkin keskittyy kuvaamaan mökkiläisiä eivätkä sivistysaiheet sivistyneistöä kiinnosta, pahoiteltiin. Waltarin Helsinki-trilogia oli nytkin kriitikoiden hampaissa.
”Hänen perimmäinen virheensä oli väärä poliittinen asennoituminen, vähän kaikilta kulmilta katsottuna. Oikeistolle hän oli liian liberaali ja kosmopoliitti, vasemmistolle liian kristillinen ja porvarillinen”, Panu Rajala tiivistää.
Waltarin synniksi oli jo 1920-luvun lopulla luettu kuulumattomuus AKS:ään. Hänen kirjansa Yksinäisen miehen juna kriitikkona oli tuolloin Martti Haavio.

Kirjalliset sissisodat jatkuivat. Maila Talvio kutsui Waltarin lukupiiriinsä Hartolaan ja Waltari pyysi ilmeistä ilkikurisuuttaan illan emäntää lukemaan katkelman luvusta Nefernefernefer juuri painossa olevasta jättieepoksestaan Sinuhe egyptiläinen (1945). Talvio tyrmistyi tekstistä ja vaati WSOY:tä keskeyttämään moisen moraalittomuuden painamisen. Kuultuaan teoksen olevan jo painokoneissa hän tarjoutui lunastamaan painoksen kokonaisuudessaan itselleen.

Maila Talvion tempauksella oli nopeat vaikutukset, sillä ”hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi”. Lukijoiden uteliaisuus oli valmiiksi virittynyt ja joulun alla myyntiin ehtinyt Sinuhe meni kuin kuumille kiville.

Rautarouvan lisäksi Sinuhe egyptiläinen sai vastaansa vasemmistokriitikot, ennen muuta Raoul Palmgrenin, jonka kritisoi teoksen muuttumattomuutta julistavaa maailmankatsomusta ”aikana, joka heijasteli dynamiikkaa ja edistystä”. Kriittisiin liittyivät vasemmistolaiset Elmer Diktonius ja Reino H. Oittinen.
”Romaanin laajasti suvaitsevainen ja perimmältään pessimismiin painuva näkemys ei tyydyttänyt silloin eikä pitkään aikaan myöhemminkään luokkatietoisia arvostelijoita”, kuuluu elämänkertakirjoittajan päätelmä.

Ihmisen muuttumattomuutta viestivä Sinuhe egyptiläinen ei kelvannut dynaamisen ja edistyksellisen ajan vasemmiston henkisille majakoille.

Ihmisen muuttumattomuutta viestivä Sinuhe egyptiläinen ei kelvannut dynaamisen ja edistyksellisen ajan vasemmiston henkisille majakoille.

Surkuhupaisuuden huipuksi muodostui pian sen jälkeen Palmgrenin johdolla Valtion kirjallisuuslautakunnan kiistely ja äänestys sen vuoden valtion kirjallisuuspalkinnoista. Kuusi kirjaa palkittiin, Waltarin suureepos jätettiin ilman. Katuva Palmgren ajoi myöhemmin Waltarille kirjallisuuspalkinnon hyvityksenä teoksista Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ja yritti liittää listaan jälkikäteen myös Sinuhe egyptiläisen, mutta mokan paikkaukseen eivät muut lautakunnan jäsenet enää siinä vaiheessa suostuneet. Kantakoot häpeänsä!

1950-luvulla nousi modernismi ja sen näkyvät airuet asettuivat nokkavasti Waltarin laajojen  eeppisten historiallisten romaanien vähättelijöiksi, kärkkäimpinä Tuomas Anhava ja Jouko Tyyri, Anna-Maija Sarajas tyytyi kiittämään Waltaria ”ulkomaankaupan hoitamisesta” ja vastakarvaan siirtyi silittämään myös suuresti arvostamani Kai Laitinen.

Uusi kiista syntyi 1950-luvun lopulla, kun akateemikon virka Suomen Akatemiassa vapautui V.A. Koskenniemen täytettyä 70 vuotta. Koskenniemi ehdotti paikalleen Mika Waltaria. Henkilömylly pyöri lehdistössä. Waltaria vastaan nousi jälleen Olavi Paavolainen, mutta löytyi vastustajia kosolti muitakin, ennen muuta Akatemian sisällä. Umpikujamaisessa vääntämisessä lopulta enemmistö ryhmittyi Waltarin taakse ja presidentti Kekkonen nimitti hänet akateemikoksi vuonna 1957.

Kun saman vuoden joulun alla WSOY:n vaatimuksesta Waltari kokosi vanhoja kirjoituksiaan kokoelmaksi Vallaton Waltari, valikkoon tuli mukaan Waltarin Olavi Paavolaiselle pitämä puhe tämän täyttäessä 50 vuotta neljä vuotta aiemmin. Siinä kirjailija korosti Paavolaisen merkitystä tämän johdettua ”kokonaisen kirjallisen sukupolven kotimaan ahtaasta karsinasta 20-luvun ihmeelliseen, vapaaseen Eurooppaan” ja puolusti  Synkkää yksinpuhelua, jonka saama vastaanotto vaiensi Paavolaisen kirjailijana.

Kuohuttavilla jälkiveroilla rangaistu Waltari nautti iäkkäämpänä akateemikon palkkaa ja voi taloudellisesti erittäin hyvin. Myös Väinö Linnasta tuli myöhemmin akateemikko.

Kuohuttavilla jälkiveroilla rangaistu Waltari nautti iäkkäämpänä akateemikon palkkaa ja voi taloudellisesti erittäin hyvin. Myöhemmin myös  Väinö Linnasta tuli akateemikko.

Nuiva pohjavire tuli vastaan vielä Waltarin hautajaisissa. Väinö Linnan ympärille syntynyt Tampere-ryhmittymä vierasti vuosia Waltaria. Teoksesta ei käy ilmi tai en huomannut panna merkille, oliko vierastaminen molemmansuuntaista. Muistopuheen pitäjäksi oli kutsuttu Linna, jonka puheesta puuttui lämmin inhimillinen kosketus.
”Kaksi erilaista kirjallisuuskäsitystä tuli esiin, ei niinkään ihminen Mika Waltari. Linna huomasi itsekin… ettei hänen puheensa kaikkia oikein miellyttänyt.”  

Tottahan Mika Waltari sai myös kiittävää arviointia eikä edellä oleva anna kriitikoille täyttä oikeutta, mutta ei-vähättelevät herättivät vähemmän huomiotani. Jäi tunne, että ymmärtäväisimpiä vuosikymmenten saatossa olivat professorit V.A. Koskenniemi, Raafael Koskimies ja Lauri Viljanen. Koskenniemi arvioi Valtakunnan salaisuuden tekijänsä parhaimmaksi historialliseksi romaaniksi.

Bestseller-listoilla

Unio Mysticasta voi päätellä, että Mika Waltari on kaikesta kirjallisuutemme vienninedistämisestä huolimatta edelleen kaikkein käännetyin ja maailmalla suurimmat lukijamäärät kerännyt kirjailijamme. Teokset julkaistiin nopeasti Ruotsissa, mutta maineen syntyessä ne levisivät useille kymmenillä eri kielillä. Tuoreimmat kielivaltaukset ovat tapahtuneet aivan viime vuosina monissa entisen Varsovan liiton maissa.

Padon laukaisi Sinuhe egyptiläinen, joka valittiin vuonna 1949 Yhdysvalloissa kuukauden kirjaksi ja kipusi viikko viikolta usean kuukauden aikana lopulta myyntilistan ykköseksi. Listoilla se komeile ennätysmäiset kaksi vuotta ja palasi uudelleen elokuvan myötä.

Ranskankielisestä laitoksesta otettiin nopsaan neljä painosta. Dramaattisimmat tapahtumat kirja kohtasi kommunistisessa Tšekkoslovakiassa, jossa kääntäjä, suurlähettilään rouva Marta Hellvuthová joutui kahteen kertaan kurinpalautuksena vankilaan liiasta länsisuuntautuneisuudestaan. Mutta Sinuhen suosiota se vain paisutti. Kirjan toinenkin tšekkipainos, 70000 kappaletta meni kuin kuumille kiville.

Sinuhe egyptiläisen jälkeen Waltaria ryhdyttiin maailmalla seuraamaan ja uusi kirja löysi aina nopeasti lukijansa. Teokset menestyivät, vaikkeivät sentään yltäneet Sinuhen myynti- ja arvostelumenestykseen.

Unio Mystican mielenkiintoisia kohtia on selostukset Waltarin saamista jälkiveroista, jotka pahimmillaan olivat ylittää tulot, kun kirjailija verotettiin samasta kahdessa maassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. Mutta elämänsä loppupuolen akateemikko eli vauraasti ja rahankäyttö tuntui olleen aika huoletonta.

Waltari saatettiin tuntea maailmalla myös henkilönä. Kun loppuun palanut Waltari hortoili ulos milanolaisesta hotellistaan sukkasillaan ja löytyi istumassa itkevänä kiveyksellä kaupungin ulkopuolella, häntä auttanut nuori poika kertoi tunnistineensa hänet ja talutti hotelliin. Italian lehdet revittelivät kirjailijan sekoiluista suuria juttuja.

Kirjailija itse

Waltarin elämässä oli naisia ja kirjailija rakastui herkästi. Tärkeimmät naiset olivat kuitenkin Marjatta-vamo ja tytär Satu, aikuisena kirjailija hänkin.

Waltarin elämässä oli naisia ja kirjailija rakastui herkästi. Tärkeimmät naiset olivat kuitenkin Marjatta-vamo ja tytär Satu, aikuisena kirjailija hänkin.

On helppo havaita, että itsekin tuottelias Panu Rajala on tuntenut kohdettaan kohtaan aitoa kunnioitusta ja arvonantoa, ihailuakin. Mika Waltari osoittaa elämällään ja teoksillaan olleensa monessa mielessä suvereeni, käsittämättömän luova ja aikaansaava kirjailija, joka haki innostuksensa usein rakastumalla ensin johonkin naiseen ja sai siitä energiaa tuottaa vimmaisesti tekstiä flow`n vallassa. Näistä Waltarin naisista voimme lukea teoksesta.

Lukijaa lämmittää hänen mitä ilmeisin humanisminsa, kosmopoliittisuutensa, isänmaallisuutensa, älynsä, etsivä ja epäilevä mielensä, siivet saava innostuksensa, kriittisyytensä ja suvaitsevaisuutensa, henkinen nuorekkuutensa, lempeä huumorintajunsa sekä ironiansa ja itseironiansa, joilla Rajala koristaa monin paikoin kerrontaansa.

Kolmen sukupolven romaanisarjassaan Mies ja haave, ielu ja liekki sekä Palava nuoruus Waltari kuvasi Helsingin rakentamisen ja kasvun. myöhemmin sarjat ilmestyivät yhtenäisenä nimellä Isästä poikaan. Palaavasta nuoruudesta roihahtivat kirjalliset liekit.

Kolmen sukupolven romaanisarjassaan Mies ja haave, Sielu ja liekki sekä Palava nuoruus Waltari kuvasi Helsingin rakentamisen ja kasvun. Myöhemmin sarjat ilmestyivät yhtenäisenä nimellä Isästä poikaan. Palaavasta nuoruudesta roihahtivat kirjalliset liekit.

Tunnen Waltarin tuotantoa vielä liian kapeasti. Nuoruudessa luin Sinuhe egyptiläisen, aikuisuudessa Viro-buumin vuosina uskomattoman tarkaksi ja paikkansa pitäväksi osoittautuneen kirjan Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta, suorastaan päätäni huimanneen Johannes Angeloksen, Sinuhen syntyyn kytkeytyvän oman elämän rohkean ja itseironisen tilityksen Neljä päivänlaskua, Helsinki-trilogian Isästä poikaan, Mikael Hakimin sekä Ritva Haavikon Ihmisen äänen ja nyt vihdoin Panu Rajalan Unio Mystican.

Unio Mysticasta olisin voinut valita tekemiäni valintoja kesties tärkeämpiä tai mielenkiintoisempia näkökulmia: Waltarin romaanien kohtalokkaat, petolliset, julmat naiset, romaanien minä-kertojien horjahtelevat itsensä etsinnät, historiallisten romaanien maailmanpoliittiset vastaavuudet kirjojen ilmestymisaikoina, ihmisen muuttumattomuuden, järjen ja mystiikan ristiriidan ja liiton, Waltarin vallattomuuden, helsinkiläisen Waltarin, uutta kokeilevan kirjailijan tai teatteriväen ja kuvataiteilijoiden seurassa viihtyjän.

Waltarin vielä lukematta olevia teoksia kohtaan heräsi minussa Unio Mystican myötä nälkä ja uteliaisuus. Joskus vielä varmaan!

Panu Rajala: Unio Mystica. Mika Waltarin elämä ja teokset. WSOY 2008, viitteineen, tuotantoliitteineen ja hakemistoineen 832 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s