Aura Korppi-Tommola: Miina Sillanpää. Edelläkävijä

Taitavasti jaksotettu ja mitoitettu Aura Korppi-Tommolan teos on kerrontatavaltaan lukijaystävällinen.

Taitavasti jaksotettu ja mitoitettu Aura Korppi-Tommolan teos on kerrontatavaltaan lukijaystävällinen.

Juuri sitä Miina Sillanpää (1866−1952) oli, edelläkävijä. Professori Aura Korppi-Tommola toteaa yhteenvetomaisesti teoksensa Miina Sillanpää, Edelläkävijä lopussa Sillanpään kaltaisten työläisnaisten unelman vuoden 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vastanneen hyvin pitkälle nykyaikaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Kurjuutta vastaan taisteltaessa kukaan ei kuitenkaan osannut aavistaa viime vuosisadan elintason huimaa nousua. Mutta muutoksen mahdollisuuteen yhtä kaikki uskottiin.

Miina Sillanpää oli Suomen ensimmäinen naisministeri ja maailmanlaajuisesti ilmeisesti toinen hieman aiemmin Tanskassa opetusministeriksi nimitetyn Nina Bangin jälkeen. Hän työskenteli liki aikuisiän kansanedustajana. Hän nousi merkittäväksi valtakunnalliseksi vaikuttajaksi sisällissodan jälkeen ja ministeriys lisäsi hänen painoarvoaan yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Eduskuntauran lisäksi hänellä oli runsaasti merkittäviä, pitkäaikaisia luottamustoimia, muiden muassa puheenjohtajuuksia useissa Helsingin sosiaalialan lautakunnissa.

Tämän merkittävimmän naissosiaalipoliitikon syntymästä tuli kesäkuun alussa kuluneeksi 150 vuotta. Toki liput hulmusivat saloissa, mutta yleisessä tietoisuudessa puolustusvoimille ja marsalkka Mannerheimille. Miinan kunniaksi liputetaan nyt ensi kerran 1. lokakuuta ja liputuksen halutaan virallistuvan.

Aura Korppi-Tommola on rakentanut Miina Sillanpää -teoksensa tuoreella otteella. Käsittelyssä on kolme Sillanpään elämäntyön keskeisintä aluetta: lastensuojelu ja ensikotitoiminta, palvelijattaret ja kotitaloustyö sekä naisten tasa-arvo. Kunkin osion hän johdattaa nykypäivään saakka toista vuosisataa pitkänä, asteittaisena kehityksenä. Neljännessä osiossa on globaali näkökulma, YK sekä sen ponnistelut ja saavutukset naisten ja lasten aseman parantamiseksi maailmanlaajuisesti.

Wilhelmiina Riktig syntyi Jokioisissa yhdeksänlapsiseen torppariperheeseen. 12-vuotiaana hän aloitti työt Forssan puuvillatehtaassa, missä päivävuorolaisten työpäivän pituus oli 15 ja yövuorolaisten kahdeksan tuntia. Asuntola oli kylmä ja ankea, työ likaista ja raskasta. Ruokaa hän haki kotoaan Jokioisista viikonloppuna jalkaisin ja kärsi jatkuvaa univajetta. 16-vuotiaana Miina pääsi Jokioisten naulatehtaalle ja sai käydä töissä nyt vain neljän kilometrin kävelymatkan päässä kotitorpasta.

18-vuotiaana hän siirtyi palvelijattareksi ensin Porvooseen ja sieltä Helsinkiin. Palvelijan ammatti oli tuolloin naisten yleisin palkkatyö. Palvelijattaria oli vuosisadan vaihteessa noin 42 000. Suomi oli tuolloin maanviljelysmaa ja suurin osa palvelijattarista työskenteli maataloudessa.

Palvelijatar oli ajan käytännön mukaan isäntäväen käytettävissä kaikkina viikonpäivinä 24 tunnin ajan. Talot lämmitettiin uuneilla ja työ alkoi halkojen kannolla. Pyykki pestiin lipeällä. Ruuanlaitto saattoi alkaa kanan kynimisestä tai sian lahtaamisesta. Leipä leivottiin itse ja syksy oli säilöntäaikaa ja mehujen keittämiskiirettä. Juokseva vesi oli harvinaisuus. Kodinkoneita ei ollut ja jopa liesi alkoi yleistyä yksityiskoteihin vasta 1920-luvulta alkaen. Pölyimurin, pyykinpesukoneen ja jääkaapin, nämä ”Amerikan-ihmeet”, Miina näki Amerikan matkallaan vuonna 1931. Ruokittavat perheet olivat järkiään suuria. Monissa paikoissa palvelijatar ei säästynyt ruumiilliselta koskemattomuudeltaan ja yksinhuoltajuus oli yleistä.

Miina Sillanpään Porvoon palveluspaikan sanomalehdet ja kirjahylly olivat myös piian käytettävissä, jos vain hän töiltään enää ehti tai jaksoi lukea. Miina luki. Korppi-Tommolan mukaan Miinalla ei ollut kansakoulutodistusta. Miina alkoi Helsinkiin muutettuaan käydä kansalaisopiston kursseilla ja vuonna 1898 perustetun Palvelijatar-yhdistyksen kokouksissa ja hänen sivistystarpeensa tiedetään hämmentäneen tuolloin ymmärtäväistä työnantajaa.

Ensimmäisinä naisista järjestäytyivät ompelijattaret ja palvelijattaret. Palvelijattaret sijoittuivat yhteiskunnan arvostuksen alimmille portaille. Miina Sillanpää liittyi Palvelijatar-yhdistykseen ja tuli heti varapuheenjohtajaksi. Siinä toimessa hän hoiti yhdistyksen työnvälitystoimistoa ja hallintoa. Yhdistys liittyi 1903 Työläisnaisliittoon (nykyiset Demarinaiset) ja se vuorostaan vuotta myöhemmin Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Miinasta tuli poliitikko.

Yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta olivat taistelleen tuon ajan keskeiset naisjärjestöt ja Miina Sillanpää valittiin harvojen naisen joukossa yksikamariseen eduskuntaan. Hän oli siitä lähtien sisällissotavuotta ja yhtä kautta lukuun ottamatta kansaedustajana aina vuoteen 1948, jolloin hän oli ylittänyt 80 vuoden iän. Sillanpää toimi eduskunnan kunniapuheenjohtajana toistakymmentä vuotta aina eduskunnasta poisjääntiinsä asti.

Miina Sillanpäätä kuvataan tannerilaiseksi. Väinö Tanner Elannon hallituksen puheenjohtajana oli Miinan esimies hänen työskennellessään Elannossa parin vuosikymmenen ajan vuodesta 1915 alkaen ravintoloiden tarkastajana ja kansanravintoloiden edistäjänä. Poliitikkona Miina oli lojaali ja luotettava Väinö Tannerin luottonainen. Tanner teki hänestä vuonna 1926 lyhytikäiseen hallitukseensa apulaissosiaaliministerin. Hänen tehtäviinsä kuuluivat hänelle tärkeät asiat: köyhäinhoito, lastensuojelu ja raittiusasiat. Maakuntamatkoillaan hän kiersi katsastamassa köyhäintaloja, orpokoteja ja kuntien huoltotoimintaa, kannusti, moitti ja havaitsi muutostarpeet.

Sillanpää ammensi lasten ja naisten aseman parantamisen aloitteensa eletystä elämästä, näkemästään ja kokemastaan. Mutta paljon hän myös hyödynsi muiden tekemiä aloitteita ja ideoita. Se oli Korppi-Tommolan mukaan tapa edistää asioita: samat aloitteet kiersivät uudelleen ja uudelleen eri poliitikkojen liikkeellepanemina, kunnes yleinen tietoisuus oli saavutettu ja asia kypsynyt uudistukselle myönteiseksi.

Miina Sillanpää edisti luvuttoman määrän erilaisia sosiaalipoliittisia hankkeita, mutta teoksen perusteella on uskaliasta väittää, mitkä olivat alkujaan nimenomaan hänen. Hän uskoi yhteistyöhön, kollektiiviseen vaikuttamiseen sekä neuvottelujen, argumentoinnin ja pienten edistysaskelten voimaan. Yhteisöllisyys sisälsi ”myönteisen ajatuksen työstä yhteiseksi hyväksi, antamisen ja saamisen vuoropuhelun, itsensä unohtamisen yhteisen edun nimissä ja välittämisen heikoimmista”, tiivistää esipuheen kirjoittaja historian professori Maria Lähteenmäki.

Neuvottelutaktiikastaan Sillanpää sai myös lokaa niskaansa, omiltaan, sillä häntä syytettiin vehtaamisesta ”lahtareitten” kanssa ja kommunistit nimittivät häntä ”sosiaalifashistiksi”. Hän oli tahtonainen ja vaikuttaa olleen uupumattoman energinen, vaikka unen vähyys kulki mukana läpi elämän.

Pienet lapset saivat arvokasilmeisen Miina Sillanpään hymyilemään.

Pienet lapset saivat arvokasilmeisen Miina Sillanpään hymyilemään. Kuva: Työväen Arkisto, kirjan kuvitusta

Hädänalaiset yksinsynnyttäjänaiset sekä väkivallalta turvaa hakevat naiset olivat hänen sydämessään. Hänen puuhaamansa Helsingin ensikoti antoi turvan ensikuukausina 40 äidille ja vauvalle ja toimi esikuvana muutamissa muissa kaupungeissa avatuille ensikodeille. Sillanpää toimi Helsingin ensikodin ja Ensi ja turvakotien liiton puheenjohtajana kuolemaansa saakka. Helsingin ensikodista tuli sittemmin mielenterveysongelmaisten äitien suojapaikka.

Kansanedustajana Sillanpää toimi 1920-luvun alussa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeuksien puolesta elatusapuun ja isännimeen, olivathan lasten tarpeet jääneet itsenäistymistä edeltävän vuosikymmenen poliittisissa myllerryksissä muiden uudistusten jalkoihin. Mitä merkittävin edistysaskel maan sosiaalipolitiikassa oli vihdoin lastensuojelulain aikaansaanti vuonna 1936.

Sitä edelsi uusi, Ruotsista mallia otettu avioliittolaki vuonna 1929, missä naimissa olevat naiset saivat muiden muassa oikeuden pitää oman palkkansa. Naisjärjestöt olivat ajaneet lakia jo vuodesta 1907, tuolloin Tekla Hultinin esittämällä aloitteella, mutta laki eteni ratkaisevasti Sillanpään ministerikaudella. Ennen avioliittolakia Tannerin hallitus aikaansai lain naisten kelpoisuudesta valtion virkoihin.

Miina Sillanpään vaikutusmahdollisuus alkoi varsinaisesti Suomen itsenäistyttyä. Hän oli työväenliikkeen naisista ainoa, jolla oli mahdollisuus toimia julkisuudessa sisällissodan jälkeen. Sisällissodan aikana hän työskenteli Elannossa ja kaupungin keittolakomiteassa, mutta pysyttäytyi erossa politiikasta.

”Hän näki perheväkivaltaa, lasten kurittamista, naisten raiskauksia ja hyväksikäyttöä sekä santarmien väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan. Kun työväki radikalisoitui ja ryhtyi perustamaan punakaarteja, Sillanpää vetäytyi syrjään.”
Teoksesta saa vaikutelman, että Miina Sillanpään ja poliittisen äärivasemmiston suhde oli puolin ja toisin vieroksuva ja karsastava.

Itse vaille koulutusta jäänyt Miina Sillanpää arvosti koulutusta keinona parantaa omaa asemaa. Oppivelvollisuuslaki vuonna 1921 tuli koskemaan kaikkia lapsia. Kansakoulun jälkeen ongelmaksi nousi ammattikoulutuksen puute. Vielä 1930-luvulla vain joka kymmenennellä nuorella oli ammattikoulutus. Kansalaiskoulusta tuli silta työelämään.

Korppi-Tommolan upeassa kirjassa toistuu Miina Sillanpään vaatimus, jonka mukaan vain paras on kyllin hyvää. Köyhillä naisilla tuli olla oikeus puhtauteen, lämpöön, laatuun ja kauneuteen siinä missä muillakin. Sillanpää kunnioitti ihmisarvoa. Laatuvaatimuksista hän piti kiinni perustamissaan lepokodeissa, kuten Siuntion lomakoti Lepopirtissä. Lepopirtistä oli 1930-luvulla nykyaikaisen kurssikeskuksen varhainen muoto.

Miina Sillanpään nimi liittyy oikeastaan kaikkiin merkittäviin sosiaalialan lakeihin, joilla vuosikymmenten aikana kohennettiin lasten, palvelusväen ja naisten asemaa ja oikeuksia. Hän ajoi kuntien velvollisuutta suojella huostaanotolla lasta väkivallalta ja epätasapainoisilta vanhemmilta, hän yritti edistää kouluruokailuun siirtymistä; hänen aloitteestaan perustettiin ensimmäinen synnytykseen erikoistunut sairaala, Naistenklinikka vuonna 1932; hän edisti äitiyshuoltoa, joka edistyi äitiysavustukseksi vuonna 1937 ja koskemaan kaikkia naisia pian sodan jälkeen. Kotiapulaislaki, Lex Miina, hyväksyttiin vuonna 1949. Se kuului sodan jälkeen säädettyyn sosiaalilainsäädännön ryppääseen, jonka seurauksena saatiin toteutetuiksi äitiysraha, äitiysloma, lapsilisät, kouluruokailu, kunnalliset kodinhoitajat ja aloitettua arava-asuntotuotanto. Kotiapulaislaki lakkautettiin tarpeettomana vuonna 1977.

Vuonna 1949 Suomen Kulttuurirahasto antoi suurpalkinnon talousneuvos Miina Sillanpäälle. Palkinnon ojensi säätiön vuosijuhlassa presidentti J.K. Paasikivi. Kuva: Työväen Arkisto, kirjan kuvitusta.

Vuonna 1949 Suomen Kulttuurirahasto antoi suurpalkinnon talousneuvos Miina Sillanpäälle. Palkinnon ojensi säätiön vuosijuhlassa presidentti J.K. Paasikivi. Kuva: Työväen Arkisto, kirjan kuvitusta.

Aikaansaannokset eivät ole näillä lyhkäisillä satunnaispoiminnoilla tyhjennetty. Teoksen julkistamistilaisuudessa spekuloitiin sillä, mihin epäkohtiin Miina Sillanpää tarttuisi tänään. Ilman epäröintiä hänen uskottiin keskittävän energiansa nyt turvapaikanhakijanaisiin.

Miina Sillanpää omisti elämänsä sorrettujen ja huono-osaisten puolustamiseen ja hän auttoi monin tavoin myös läheisiään yksityisesti. Häntä voi pitää Minna Canthin henkisenä sisarena, joka kirjoittamisen sijasta käytti keinoinaan neuvottelua ja puhumista. Häneen sopisivat J. H. Erkon Minna Canthille omistamat säkeet, vain etunimi muutettuna:
”Missä voittaa valistuksen valta,/ missä ihmisoikeus on pyhä,/ siellä heikot nousee sorron alta./ Siellä elää Miinan muisto yhä.”

Aura Korppi-Tommola: Miina Sillanpää. Edelläkävijä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2016, 176 sivua.

Advertisements
Kategoria(t): Löydöt, Muistelmat ja elämänkerrat, Poliittinen historia, Tietokirjallisuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Aura Korppi-Tommola: Miina Sillanpää. Edelläkävijä

  1. Inkeri sanoo:

    Mielestäni Miina Sillanpää olisi ansainnut juhlavuonnaan paneutuvamman elämäkerran. Itse olisin tyytynyt vähempiin nykyhetken kuvauksiin, jos päähenkilön työn ja tulosten kuvaus olisi ollut syvällisempää. Kirjassa on lisäksi valitettavan paljon toistoa, lähinnä tulee mieleen leikkaa-liimaa-tekniikka, jossa teksti on unohdettu poistaa vanhasta paikastaan, kun se on siirretty uuteen. Hyvä kustannustoimittaja olisi varmasti saanut paljon aikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s