Laura Gustafsson: Korpisoturi

Korpisoturissa Ahman aate perustuu torjuntaan, mutta päätyy sittenkin yhteistyöhön.

Korpisoturissa Ahman aate perustuu torjuntaan, mutta käytäntö päätyy sittenkin yhteistyöhön.

Ahma on selviytymisen korpisoturi. Hän on jakanut ja omaksunut näkemyksiään samanhenkisten maailmanloppuun valmistautujien nettisivustolla, irtisanonut vuokrakämppänsä ja ostanut jostakin itärajan tuntumasta Edeninsä, rappiotilan, hylätyn rakennuksen viljelyläntteineen. Tilalla on kasvatettu sikoja ja sonnalla saastutettu läheinen tekojärvi. Mutta siellä Ahma heittäytyy erakoksi omavaraistalouteensa.

Hän on jälkilinkolalainen: Ihmisiä on liikaa. Maapallo ei kohtuutta halveksivalle ihmissuvulle riittänyt. Se, että musta surma tappoi kolmanneksen Euroopan väestöstä, olisi nykyisin liian vähän. Minimivaatimus olisi yhdeksänkymmentä prosenttia. Itsepetokseen tuudittautunut ihmiskunta on ohittanut point of returnin.

Miten kekseliäs aihe, korostettu linkolalaisuus! Nyt kun Gustafsson sen nappasi, tuntuu suorastaan oudolta, ettei aihetta ole kaluttu kaunokirjallisuudessa varhemmin. Sehän on liki tyrkyllä. Mutta mikäpä minä, satunnainen lukija, olen yleistämään. Uskonlahkojen tuomiopäivän dysutopiaa on toki hyödynnetty. Ja entä koko villi ja kekseliäs scifi-kirjallisuus, jota en juuri tunne.

Tuomiopäivän ainekset kumpuavat nykytilanteesta. Venäjän ostoboikotti ja uhka ovat yhä päällä, mutta vielä rajumpaa on EU:n Suomeen kohdistama kauppasaarto. Syy on ilmeisesti pakolaispolitiikassa.  Suomi on saarrettu.

Laura Gustafssonin habituksen ja kirjan hengissäsäilymispyrintöjen välillä elää hedelmällinen ristiriita

Laura Gustafssonin habituksen ja kirjan hengissäsäilymispyrintöjen välillä elää mielestäni hedelmällinen ja älykäs ristiriita. Kuva: Markus Sommers

Tunnistin lukiessani toistuvasti Laura Gustafssonin ihailua, joka kohdistui vivahteikkaaseen kieleen ja nokkeliin ilmaisuihin sekä ennen kaikkea vaikutelmaan asiantuntijuudesta, oli kyse tuliaseista, härkäpavun viljelystä tai ulkohuussin rakentamisesta. Oli pakko lukea välissä kirjailijan loppukiitokset, keitä kaikkia hänen on kiittäminen aineiston kartuttamisessa. Yhdeksi hän mainitsee survival-keskustelupalstan, josta hän kertoo inspiroituneensa omiin sovellutuksiinsa. Kirjaa sähköistää erikoislaatuisen asiantuntijuuden (tai sen vaikutelman) ristiriita kirjailijan mitä naisellisimman habituksen kanssa.

Mutta ovatko ihmiset järkeviä? Joku kyynikko saa päähänsä, että ulosteiden täytyy nähdä maailmaa: päästä kroolaamaan kymmeniä kilometrejä pitkin putkia puhtaan veden varassa. Ei vesiklosetin keksijää yksin voi syyttää. Kaikki johtuu kaupungeista ja siitä, että ne surkastuttavat älyn. Ihmiset eksyvät niin kauas luonnostaan, etteivät osaa enää paskantaakaan oikein. Kaupungissa kokonaisuus katoaa, ketju katkeaa.

Romaani vilisee vastaavanlaisia provosoivia ja epämuodikkaita väittämiä ja yleistyksiä. Kuten tämä:

Mutta onhan se kohtuutonta, että aina haukutaan natseja. Miettikää nyt oikeasti. Mitä kaikkea muut eurooppalaiset ovat tehneet. Levittäytyneet jokaiseen maailmankolkkaan. Poranneet, räjäyttäneet, teurastaneet, kuivanneet, polttaneet, ryöstäneet, raiskanneet. Tyhjentäneet meret ja metsät kaikesta elämästä. Mutta natsit ovat niitä pahoja. Muiden toiminta on taloudellisesti perusteltua. Muut ovat normaaleja?

Ekologinen viritys on vahva. Ei Gustafsson saarnaa, kerronta on ilmavaa.

Ahma asettuu tilalleen kevättalvesta. Hän uurastaa kuin heikkopäinen koko kesäkauden saadakseen rakennuksen asuinkelpoiseksi ja peltotilkut tuottamaan ruokaa talven yli. Hän päättää, paljonko sieniä ja marjoja on kerättävä säilöön. Ihmiskunnan väkivaltaisen rajun sortumisen varalle hän varautuu kaivamalla juoksuhautaa. Hän, armeijan käymätön erakko, varautuu puolustautumaan pyssyin ja viiltoveitsin. Mutta hän on mitä rauhaa rakastavin ja todellisuudessa ennemmin nujertuu aliravitsemukseen kuin ampuisi metsästä yhdenkään eläimen ravinnokseen. Kumma kyllä hän ei silti ole kasvissyöjä ideologisesti.

Mutta miten pitkälle selviämistaistelussa tulisi tai joutuisi menemään? Ahma pohdiskelee vaatekuidun valmistamisongelmaa nokkosista tai sitä, missä vaiheessa kirjoitettu kieli alkaisi kadota. Hän on ansainnut hieman kolumnistina:

Hän kirjoittaa mustakantiseen vihkoonsa. Käsin kirjoittamisesta kipeytyvät sormet ja ranne. Pakko sitä on silti harjoitella: paraskin kirjoituskone hajoaa aikanaan. Kynän pystyy valmistamaan linnunsulasta, ja jos haju ei haittaa, mustetta saa mustesienestä, hän näki syksyllä muutaman kompostin luona. Miksei toisaalta luopuisi kirjoitetusta sanasta kokonaan. Siirtyisi takaisin legendojen ja laulujen maailmaan, alkuperäiseen kerrontaperinteeseen. Kirjoitetun sanan jälkeisessä maailmassa kukaan ei muista runoilijoita, vaan riimejä, sadoittain säkeitä. Kunnia ei kuulu trubaduureille vaan kielelle. Sille, mikä ihmisessä parasta on.
Vai onko se sittenkin pahinta?

Laura Gustafsson heittää täkyjä, mutta ei kehittele niitä pidemmälle. Mutta tuskin eteenpäin kirjasta toiseen rientävä lukijakaan sitä tekee! Sääli.

Ahman haluttomuus ja kyvyttömyys ampua kärjistyvät, kun pihaan ilmestyy villi, vaarallisentuntuinen sika. Ruokaa etsivä suuri torahampainen karju ehtii tehdä tuhoja juuresviljelmillä. Silti Ahmasta on vain sian rapsuttelijaksi. Syntyy epävireinen ystävyys ja luottamus.
Tiedätkö mitä Sika”, Ahma sanoo. ”Sadonkorjuuseen pitäisi määrätä konttoristit ja ammattiyhdistysjengi. Se olisi niille palvelus, oppisivat tärkeää työtä … Miehen pitää tietää syntyneensä riisinjyvästä.”
Jäin miettimään, miten sian lopulta kävi. Oliko se taitavampi selviytyjä kuin Ahma; Gustafsson ei kerro.

Koko maasta ovat sähköt katkenneet, kännykät mykistyvät, kaupat sulkevat ovensa kun kassakoneet eivät toimi ja pakastimet sulavat, elintarvikkeet alkavat loppua. Radiossa kansalaisia kehotetaan keräämään luonnonantimia, jos niitä metsästä löytyy. Juoksuhaudalle ei ole käyttöä, vaikka Ahman kotiin muuttaa kolme muuta: Pamsu kauppakeskustasta, raskaana oleva hevoskasvattaja Lilian ja eloonjääjien nettipalstalta tuttu Kapu. Ahmasta tulee holhoaja ja auttaja. Ylimääräiset asukit syövät talven mittaan ruokavarastot loppuun. Yksin hän olisi selvinnyt, nyt ei. Sekalainen yhteisö hajoaa lopulta traagisin ja dramaattisin kääntein.

Gustafsson näyttää kriisistä vain sotkuiset lähiseuraukset. Ahman asiat ovat perin huonosti, kunnes hänen elämäänsä ilmestyy toimelias ja osaava nainen, survival-nettiverkoston Lynx, siis ilves. Kahdestaan ja pian ehkä kolmestaan he selviäisivät – kenties maailmanlopun tuolle puolen.

Ihminen ei selviä erakkona ja ihminen tarvitsee toisten ihmisten verkostoja, lienee kirjan peruskiteytys samalla, kun Korpisoturi toimii ekologisena manifestina sekä luontoa ja yksinkertaista elämää arvottavana, mutta myös kyseenalaistavana tarinana. Superkriiseihin on löydyttävä kollektiivisemmat ratkaisut kuin yksittäisten ihmisten vastuulle jäävät selviämiskamppailut.

Lopuksi tyylinäyte Ahman ja hänen luonaan usein vierailleen Pamsun rosoisista keskusteluista:

Se kaivaa meikkilaukusta mustan kynän. Alkaa askarrella silmämeikin parissa.
”Piti ostaa maskaraa varastoon.”
”Aiot näyttää hyvältä, kun maailma loppuu?”
Pamsu hymähtää, ei se koskaan mielestään hyvältä näytä.
”Mutta siltä varalta, että tarvitsen joskus apua, on parempi, etten ole ihan perseestä reväisty.”
”Et olisi toisten avun varassa, jos opettelisit muutaman perustaidon. Sinun ei tarvitsisi miellyttää ketään”, Ahma sanoi. ”Kun ei se sinulta helposti luonnu muutenkaan.”
Pamsu valittaa, että tavarat on rakennettu liian monimutkaisiksi: niitä ei voi korjata ilman asiantuntijaa. Kukaan ei hallitse kaikkea, jokaisella on käsitys vain pienen-pienestä osa-alueesta. On järkevämpää verkostoitua, ja kauniit verkostoituvat paremmin.
”Ennen oli yksinkertaisempaa”, Ahma sanoi.
”Mitä? Joskus seitkytluvulla?”
”Tyyliin tuhat vuotta sitten.”

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into 2016, 254 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Laura Gustafsson: Korpisoturi

  1. Paluuviite: Laura Gustafsson: Korpisoturi – Bibliofiilin päiväunia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s