S.K. Tremayne: Jääkaksoset

Mitä oikeastaan tapahtui sinä kohtalokkaana päivänä, kun toinen identtisistä kaksoistytöistä kuoli? Erinomaisesti rakenneltu brittitrilleri.

Mitä oikeastaan tapahtui sinä kohtalokkaana päivänä, kun toinen identtisistä kaksoistytöistä kuoli? Erinomaisesti rakenneltu brittitrilleri.

Lontoolaisella Moorcroftin perheellä menee huonosti. Milloin vakaavaraisen keskiluokkaisen perheen elämä lähti luisuun? Yhden päivämäärän Sarah ja hänen miehensä Agnus tietävät liiankin hyvin. Silloin, toista vuotta sitten, toinen pariskunnan identtisistä kaksoistytöistä putosi isovanhempien Devonin talon ylimmän kerroksen ikkunaparvekkeelta ja menehtyi. Vuosi on liian lyhyt aika toipua oman lapsen menetyksestä edes auttavasti.

Kaksoistyttöjen koko vilkas, eloisa lapsuus oli kietoutunut yhteen. On kuin yhdestä persoonasta kuolema olisi repinyt väkivaltaisesti puolet pois. Laululintu on vaiennut.

Sarahin muistissa parisuhteessa alkoi kuitenkin mennä huonosti jo pian kaksosten syntymän jälkeen, kun miehen seksihalut hiipuivat. Ongelmat on jo pitkään opittu ohittamaan vaikenemalla ja asioita salaamalla. Milloin Angus, komea, menestynyt ja hyvin ansainnut arkkitehti, alkoi viihtyä viskipullonsa ääressä? Avioparihan oli juonut aina yhdessä, viinipullon pari illassa.

Juopottelu johti Agnuksen potkuihin ja Moorcroftin perhe on ajautunut toimeentulovaikeuksiin. Lontoon koti on liian kallis ylläpidettävä heidän nykyisillä satunnaisilla tuloillaan. Mutta heille on avautunut ratkaisu kuin taivaasta: Agnus on perinyt isoäidiltään lapsuutensa Torranin majakkasaaren Skotlannin rannikolla paratiisimaisissa maisemissa likellä Sisä-Hebridejä. Vaikka siellä majakanvartijan majana palvellut isovanhempien entinen asuinrakennus olisi päässyt hylättynä huonoon kuntoon, he remontoisivat sen ja saisivat elämälleen uuden alun.

Luonto, etenkin meri, on hyvä lääkäri.

Mutta ongelmat ovat heidän sisällään ja heidän keskinäisissä suhteissaan. Ne muuttavat mukana samalla, kun Torranin luoto ottaa heidät vastaan nujertavalla määrällä käytännön ongelmia ja ikäviä yllätyksiä. Ne devonilaissyntyinen journalisti ja kirjailija Sean Thomas, peitenimeltään S.K. Tremayne kuvaa psykologisessa trillerissään naturalistisen elävästi.

Lydian kuollessa tytöt olivat juuri tulossa kouluikään. Identtisillä kaksosilla on aina pieni eroavaisuus, vaikka miten vähäinen, mutta Moorcroftin suloiset kaksoset saattoi erottaa vain lakkaamalla yhdet varpaan kynnet kummaltakin eriväriseksi lakalla ja pukemalla heidät erivärisiin vaatteisiin – kunnes tietyssä iässä tytöistä oli hauskaa vanhemmiltaan salaa vaihtaa henkilöä keskenään vaatteita vaihtamalla.

Myöhemmin heidän kiinnostuksissaan ja taipumuksissa alkoi erottaa eroja. Lukemista rakastavasta Lydiata tuli Sarahin lemmikki, kun taas vilkkaammasta Kirstiestä tuli isin tyttö.

Lapsen menetyksen jälkeen Sarah on ollut kuin sumussa ja hänen tietoisuudessaan on ammottava aukko. Hän tietää olleensa tapahtuman jälkeen hoidossa. Vuosi Lydian kuoleman jälkeen Kirstie katsoo äitiään jäänsinisillä silmillään ja sanoo: ”Minä olen Lydia. Se oli Kirstie joka kuoli. Miksi sinä sanot minua aina Kirstieksi?” Koulun alkaessa tyttö vaatii kirkuen tulla kutsutuksi Lydiaksi. Hämmentyneet vanhemmat eivät tiedä enää totuutta ja he myöntyvät tuhkatun lapsensa olleen Kirstie.

Molemmat tytöt tuntuvat kuitenkin elävän samassa hennossa ihmistaimessa. Elävä lapsi juttelee, nauraa ja leikkii kuolleen sisarensa kanssa ja leimautuu koulussa heti muiden kammoamaksi ja välttelemäksi ”hulluksi”. Tyttö oirehtii muiden nujertavassa syrjinnässä.

Jääkaksoset kuvaa tapahtumia pääasiassa Sarahin kokeman ja hänen ymmärryksensä kautta. Äiti yrittää ratkaista lapsensa sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat, hakee mieheltään salaa ammattiapua, mutta kylvää omilla äkkijyrkillä tulkinnoillaan, johtopäätöksillään ja hätäisellä käyttäytymisellään juurettomuutta ja epävarmuutta.

Sarahissa hellyys ja huoli Lydiaa kohtaan vuorottelevat aviomieheen, opettajiin ja muihin lapsiin kohdistuvan vihan ja raivon tunteiden kanssa. Sarahin tempoilevuus ja tunnetilojen äkkijyrkkyys panevat lukijan kohottamaan ajoittain kulmiaan. Agnus on paljon työkeikoilla mantereella, ja on kotona ollessaan Sarahin aistimana vihamielinen ja kylmä. Sarah vihaa ja pelkää miestään, mutta on toisaalta itse valmis turvautumaan väkivaltaan.

S.K. Tremayne kehittelee trilleriään taitavasti ja tapahtumat etenevät spiraalina. Tarinaan ei jää epäloogisia aukkoja. Jokin ratkaiseva pala onnettomuuspäivän tapahtumista puuttuu ja Sarahin aivossa päivä ennen Kirstien putoamista on usvan peitossa. Mutta lopulta, elossa olevan lapsen suostuttua kertomaan äidilleen, mitä tuolloin isovanhempien yläkerrassa tapahtui ja Sarahin avattua miehensä yllyttämänä lipaston alimman lukitun laatikon, Sarah löytää ratkaisevan palan – sen jota hän ei ehkä olisi halunnut löytää lainkaan.

Toivon onnistuneeni viekoitellemaan ja eksyttämään nyt lukijan liian yksinkertaisen tai peräti väärän päätelmän petolliselle polulle, kuten kuten hyvä trillerikirjailijakin tekee!

Kirjailija on psykologiansa lukenut. Jääkaksoset on trilleri syyllisyydestä, häpeästä ja niiden kieltämisestä sekä aikuisten aiempien tekojen seuraamuksista. Jos kesälaitumille kaipaa laadukkaan bestsellerin, tässäpä se olisi tarjolla.

S.K. Tremayne: Jääkaksoset. Otava 2016, 349 sivua. Suomennos Oona Nyström.

 

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Viihderomaani, Yllättäjät Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s