Maria Manner & Teivo Teivainen: Brasilia

Maria Mannerin ja Teivo Teivaisen pehmeäkantinen Brasilia-teos käy erinomaisesta johdatuksesta tähän suureen ja erikoiseen maahan, jonka suurkaupunki Rio de Janeiro on elokuussa alkavien olympialaisten näyttämönä.

Maria Mannerin ja Teivo Teivaisen pehmeäkantinen Brasilia-teos käy erinomaisesta johdatuksesta tähän suureen ja erikoiseen maahan, jonka suurkaupunki Rio de Janeiro on elokuussa alkavien olympialaisten näyttämönä.

”Brasiliasta on totta vie vaikeaa puhua ilman suuria sanoja.
Se on pinta-alaltaan sekä väestöltään maailman viidenneksi suurin maa, jonka sisäiset etäisyydet vastaavat matkaa Utsjoelta Kairoon ja Lontoosta Bagdadiin. Se on maailman suurin kahvin, sokerin, appelsiinimehun ja siipikarjan vientimaa sekä yksi maailman suurimmista nautakarjan ja soijan viejistä. Brasiliassa sijaitsee valtaosa maailman suurimmasta sademetsästä Amazoniasta. Siellä asuu eniten afrikkalaistaustaisia ihmisiä Nigerian jälkeen ja eniten japanilaistaustaisia ihmisiä Japanin ulkopuolella. 200 miljoonan asukkaan Brasilia on maailman suurin katolinen maa, jossa karismaattinen helluntailaisuus kasvaa voimalla.
Brasilia on yhä myös maailman epätasa-arvoisimpia paikkoja ja poikkeuksellisen väkivaltainen. Sen kaupunkien henkirikosluvut vastaavat paikoin sisällissotaa…”

Maria Mannerin ja Teivo Teivaisen tuore Brasilia-kirja pyrkii saamaan otteen äärimmäisyyksien, monimuotoisuuksien ja paradoksien maasta tutkimustiedon, tilastojen, omien havaintojen ja lukuisten erityyppisten brasilialaisten haastattelujen avulla. Maria Manner on Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja ja Teivo Teivainen maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa. He ovat oleskelleet Brasiliassa pidempiä jaksoja useampaan otteeseen.

Brasílian ”löytyminen” ja asteittainen alistaminen Portugalin siirtomaaksi alkoi vuonna 1500 Pedro Álvares Cabralin purjehdittua tupi-intiaanien asuttamalle rannikolle ja jättämällä sinne kaksi mukanaan tuomaansa vankia. Kirjoittajien mukaan moni muukin alkuvaiheen tulokas oli emämaan hylkimä, usein karkotettu rikollinen tai kapinallinen merimies. Monet heistä pariutuivat intiaaninaisten kanssa.

Sokeri oli Euroopassa tuolloin rikkaiden suosima ylellisyystuote, ja intiaanit pakotettiin raatamaan sokeriruokoviljelmillä. Kun intiaanit kestivät sitä huonosti, Brasiliaan alettiin rahdata orjia Afrikasta. Mannerin ja Teivaisen mukaan vajaan neljän vuosisadan aikana Afrikasta tuotiin Amerikan mantereelle 11–12 miljoonaa orjaa, joista 4,9 miljoonaa Brasiliaan.
”Se oli yli kymmenen kertaa enemmän kuin Yhdysvaltoihin, johon tuotiin noin 400 000 orjaa”, Manner ja Teivainen kirjoittavat.

Brasilian historiaa musta häpeätahra on orjuuden pitkittäminen aina vuoteen 1888 sekä vapautuksen kelvoton hoito. Vapautetut jäivät heitteille. Lukuisat entiset naisorjat joutuivat jäämään entiseen työhönsä nälkäpalkalla tai etsiytyivät varakkaiden perheiden kotiapulaisiksi. Noista ajoista on peräisin alipalkattujen mustien kotiapulaisten poikkeuksellisen suuri määrä, vielä nykyisin 7,2 miljoonaa. Monikulttuurisessa Brasiliassa asenteet mustaa väestöä kohtaan ovat edelleen rasistisen ennakkoluuloisia, minkä moni korkeastikin koulutettu musta on saanut kokea. Mustat ovat yliedustettuina köyhissä kansankerroksissa ja ovat kaikkinensa hyvin heikosti koulutettuja.

Tarina Brasilian itsenäistymisestä oli hauskaa luettavaa. Kun Napoleon valloitti Portugalin vuonna 1807, mielisairas kuningatar Maria I, valtionhoitajana toiminut prinssi João ja noin 15000 hovin jäsentä pakeni Rio de Janeiroon, josta käsin he ”hallitsivat” emämaata neljäntoista vuoden ajan. Marian kuoltua kuninkaaksi noussut João palasi, mutta kruununprinssi Pedro kieltäytyi lähtemästä ja kruunautti itsensä Brasilian keisariksi. Kymmenen vuotta myöhemmin hän päätti palata, mutta jätti Brasiliaan vallanperijäkseen viisivuotiaan poikansa. Aikuistuttuaan hänestä tuli Pedro II ja hänen keisarikautensa kesti puoli vuosisataa. Brasiliaa ei enää voinut pitää Portugalin alusmaana.

Brasilia on monien luonnonrikkauksien maa. Vuonna 1690 muuan retkikunta löysi sisämaasta kultaa. Kullankaivuun ryntäys merkitsi uudisasutuksen leviämistä uusille alueille. Muutama vuosikymmen myöhemmin löytyi timantteja, minkä seurauksena ”sadat tuhannet portugalilaiset ja puoli miljoonaa orjaa hakeutuivat tai pakotettiin Minas Geraisin alueelle”. Syntyi uusia kaupunkeja ja uusia palveluelinkeinoja, Manner ja Teivainen kertovat.

Orjuuden lakkauttamisen jälkeen Euroopasta muutti väkeä työvoimaksi kahviplantaaseille. Amazonian pohjoisosan sademetsien kumipuista tuli 1800-luvun jälkipuoliskolla yksi maailman tavoitelluimmista raaka-aineista, jota tarvittiin lähes kaikkeen. Kumi kattoi parhaimmillaan noin puolet Brasilian vientituloista, kunnes muuan britti salakuljetti varjeltuja kumipuun siemeniä Aasiaan, Brasilian kumin kysyntä romahti ja sen varaan rakentuneet alueet niin ikään.

Maria Mannerin ja Teivo Teivaisen kirja on ulkoisesti suppea, mutta se sisältää valtavasti tietoa menneisyydestä ja nykypäivästä. Kirjoittajat käyvät läpi sotilasdiktatuurin kauden 1964–1985, sen jälkeisen ajan poliittiset kamppailut, Lulaksi kutsutun lakkokenraali Luiz Inácion pyrkimykset maan presidentiksi ja vihdoin onnistumisen vuonna 2002. Työväenpuolueen Lulalla oli onni myötä. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat nousivat ja Brasilia koki viime vuosikymmenellä historiansa nopeimman vaurastumisen. Vielä vuonna 2010 Lulan presidenttikauden lopussa bruttokansantuotteen kasvu oli yli seitsemän prosenttia.

Työväenpuolue jatkoi aiemmin kehiteltyjä sosiaalisia ohjelmia ja miljoonat brasilialaiset nousivat köyhyydestä, omasta ja hallituksen mielestään keskiluokkaan. Enää ei ollut tavatonta, että vielä äsken köyhillä oli älypuhelimia ja erilaisia kodin koneita.  Vaikka keskiluokka oikeasti laajeni, kirjoittajien mielestä monenkaan osalta kyse ei ole keskiluokkaisuudesta, jota he pitävät pelkää tulotasoa monimutkaisempana asiana.
”Sosiologit sanovat, että siihen liittyy myös ammattiasema, koulutus, tietynlaiset arvot ja elämäntyyli… Brasilian paljon mainostettu uusi keskiluokka ei suurelta osin täytä keskiluokan kriteerejä. Taloustieteilijä Marcio Pochmanin mukaan kyse on yksinkertaisesti työväenluokan tulojen noususta”, Manner ja Teivainen kirjoittavat.

Kirjan mukaan monilla itsensä keskiluokkaan lukevista on liki olematon koulutus, monet heistä elävät vailla viemäröintiä ja terveydenhuoltoa asunnoissa, jotka on rakennettu luvattomasti valtion maille. ”Sähkö on johdettu tolpasta luvattomasti omatoimisten viritysten avulla.” Tulojen kasvaessa ihmiset ovat oppineet kuluttamaan, muttei säästämään. Miltei mitä tahansa voi maksaa uudella statusvälineellä, luottokortilla. Kirjoittajat pitävätkin talouskasvun hiivuttua, inflaation kiihdyttyä ja työttömyyden kasvaessa mahdollisena, että miljoonat köyhyydestä hiljattain nousseista liukuvat asteittain takaisin köyhyyteen. Vaikka hallitus toteutti sosiaaliohjelmiaan, se samalla laiminlöi rakenteelliset uudistukset.

Manner ja Teivainen kuvaavat Brasilia-kirjassaan aikojen myötä kontrolloimattoman omatoimisesti syntyneitä Rion köyhän kansan asuinalueita faveloita, niissä syntynyttä yksityisyritteliäisyyttä sekä faveloihin pesiytynyttä huumebisnistä ja rikollisia katujengejä.
He kuvaavat suurkaupunkien, etenkin Rio de Janeiron huimia liikenneruuhkia, joiden välttämiseksi ovat syntyneet rikkaiden ja liike-elämän käyttämät helikopteritaksit samalla, kun työmatkalaiset ja muun rahvas jonottaa asemilla seuraavaa junaa ja asunnottomat makaillevat patjojen ja pahvilevyjen päällä kadunkulmissa.

He kuvaavat laajamittaista korruptiota, jonka he selittävät syntyneen avointen konfliktien ja verenvuodatusten välttelyiden sijaan historiallisen kehityksen tuloksena. Kompromissihakuisuus synnytti korruption, lehmänkaupat ja välistävedot. Tuore, maan suurin paljastunut korruptioskandaali koski valtion öljyjätin Petrobrasin ja rakennusfirmojen välisiä sopimuksia, eivätkä poliittiset puolueet ja poliitikot ole siinä sivullisia.

He kuvaavat veren suonissa pysäyttäviä ympäristötuhoja, jotka konkretisoituvat sademetsien hakkuisiin sekä pahoin saastuneeseen Guanabara-lahteen Rio de Janeiron edustalla. Lahteen päätyy miljoonien ihmisten jätevedet käsittelemättöminä.

”Vedessä on muovia, teollisuuden kemikaaleja, öljyä ja ihmisjätöksiä. Kotimme edessä sijaitsevan kalastajasataman väki kertoi myöhemmin löytäneensä syvemmältä lahdesta huonekaluja, tuulettimia, vaippoja, kuolleita nisäkkäitä ja jopa ruumiinosia. Rikosllisjengit hautasivat veden laatua tarkkailevien biologien mukaan joskus uhrejaan lahteen laskeviin jokiin. Elokuussa 2016 samoilla vesillä oli määrä kisata olympiapurjehduksessa.”

Sademetsien hakkuiden syistä ja seurauksista olemme saaneet lukea paljon ja niistä myös Brasilia-teos kertoo. Hyppään tämän laajan, mutta äärimmäisen tärkeän aiheen yli ja kehotan kirjan omakohtaiseen lukemiseen.

Teivainen ja Manner kuvaavat Brasilian aivan uskomatonta byrokratiaa omana konkreettisena esimerkkinään heidän yrityksensä ulkomaalaisina ostaa asuntoonsa jääkaappi. Byrokratiaan ja ylenpalttiseen säätelyyn on syntynyt käsite custo Brasil, Brasilia-lisä. ”Siihen kuuluvat myös esimerkiksi huono infrastruktuuri, verrattain korkeat verot, monimutkainen lainsäädäntö ja muut ylitettävänä olevat hallinnolliset esteet, toisin sanoen siis kaikki mikä tekee Brasiliasta kalliimman paikan esimerkiksi ulkomaisille yrityksille.”

Byrokratian vastapainoksi on syntynyt jeito, jolla tarkoitetaan kekseliästä tapaa hoitaa jokin hankala tilanne. ”Hyvä asianajaja tuntee lain, parempi tuntee tuomarin.” Jeito ei pyri muuttamaan huonoja rakenteita, vaan löytämään niihin tilapäisen ratkaisun.

Mielenkiintoinen kirjoittajien kuvaama ilmiö on maailman suurimmassa katolisessa maassa helluntailiikkeen jyrkästi noussut suosio. Kirjoittajien havaintojen mukaan karismaattisten liikkeiden kirkkoja syntyy kuin sieniä sateella ja liikkeet houkuttavat helmoihinsa etenkin vähävaraista kansaa. Liikkeet hyödyntävät amerikkalaistyylisiä suuria herätyskokouksia sekä radiota ja televisiota. Katolisten osuus on huventunut 65 prosenttiin väestöstä. Helluntailaissuuntauksia on noin 15 prosenttia. Monissa esikaupungeissa helluntailaisuus on suurin uskonto. Uushelluntailaisen aallon Universal-kirkko pitää menestykselle omistettuja jumalanpalveluksia. Uskonnosta on tullut valtavaa liiketoimintaa erilaisine oheistuotteineen ja liiketoimintoineen.

”Katolilaisuus on Brasiliassa laajaa, mutta ohutta.” Sitä kannattaa tukevimmin vanha eliitti. Sen sijaan vielä 1980-luvulla puhutusta vapautuksen teologiasta ei ole paljonkaan enää jäljellä. Syinä ovat silloisen Vatikaanin nuiva asenne, mutta myös ihmisten vaurastuminen.

Kansallisen symbolin ja ylpeyden, jalkapallon, merkitys on vähentynyt ja sitä analysoidessaan kirjoittajat esittävät monia loogisia kehityskulkuja. Maan nopea vaurastuminen on siinäkin yksi syistä. Toiseksi syyksi tarjotaan ihmisten väsymistä jalkapalloon liittyvään väkivaltaan.

Kirjoittaessani tätä blogia Yhdysvalloissa osoitetaan mieltä valkoisen poliisin liipasinherkkyyden johdosta poliisien ammuttua kadulla syyttömiä mustia, jälleen kerran. Brasilian poliisin panee paremmaksi ja nauttii siinä mitä ilmeisimmin kansan hiljaista tukea. Amnesty Internationalin mukaan Brasiliassa poliisi tappaa eniten maailmassa, 2212 ihmistä vuonna 2012, ”siis vähintään kuusi päivässä”, Manner ja Teivainen lukevat virallisista tilastoista.

”Taustalla on kokonainen väkivallan kulttuuri ja rasistinen valtiokoneisto.”

Sama väkivaltainen maa on ollut ja on ulkorajoiltaan ja suhteissaan naapureihinsa mitä rauhanomaisin, kuten kirjoittaja muistuttavat.

Brasilia tänään? Viime vuosikymmenen raju kasvu taittui ja työttömyys alkoi nousta. Lulaa seurasi presidentiksi ja samalla maan ensimmäiseksi naispresidentiksi hänen kabinettipäällikkönsä Dilma Rousseff. Hän on hyvin kiistanalainen. Brasilian vienti nojaa edelleen vahvasti raaka-aineiden vientiin ja niiden maailmanmarkkinahinta on nyt alhaalla. Raaka-aineisiin perustuva vienti on osoittanut haavoittuvuutensa etenkin, kun Mannerin ja Teivaisen sanoin ”monet ongelmista kietoutuvat koulutuksen räikeään epätasa-arvoon ja julkinen koulutus on yhä usein retuperällä”.

Nousua seuranneen talouskriisin syvetessä maa on jakautunut yhä kärjekkäämmin. Kirjoittajien mukaan hallituksen kannattajat ja vastustajat nimittelevät toisiaan kommunisteiksi ja fasisteiksi. Korruptioskandaaleiden räjähtäessä julki on käynyt ilmi, että myös vallassa oleva Työväenpuolue on sekaantunut syvälti Brasilian politiikan mädännäisyyteen.

Kevään mielenosoituksissa Dilmaa on vaadittu eroamaan. Häntä syytettiin budjetin kaunistelemisesta. Dilma ei nähnyt aiheelliseksi erota, mutta toukokuussa Brasilian parlamentti hyllytti hänet puoleksi vuodeksi, jona aikana valtakunnan oikeus selvittää, syyllistyikö hän lainvastaisuuksiin. Nykyhetken suurista yhteiskunnallisista ongelmista huolimatta Marja Manner ja Teivo Teivainen ovat vakuuttuneita siitä, että yhteiskunnan useat edistysaskeleet ovat tulleet jäädäkseen eikä paluuta menneisyyteen enää ole. Tälle väittämälleen heillä on myös esittää perustelut.

Maria Manner ja Teivo Teivainen: Brasilia. Siltala 2016, viitteineen ja lähteineen 198 sivua.

Teivo Teivainen puhuu tiistaina 2. elokuuta Tiedekulmassa Aleksanterinkatu 7 klo 18– 19.30 aiheesta Brasiliassa kuohuu — Mitä Rion olympialaisilta.
Olympialaiset 2016 alkavat Rio de Janeirossa 5. elokuuta.

Advertisements
Kategoria(t): Ajankohtaista, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s