I.K. Inha: Toiveiden mailla

Inha hankki itselleen Padasjoelle Tiira-nimisen purjeveneen.

Inha hankki itselleen Padasjoelle Tiira-nimisen purjeveneen.

Into K. Inhasta löytyy yhä uusia tulokulmia. Luontotoimittaja Veikko Neuvonen on yksi perehtyneimmistä Inhan elämän ja valokuvataiteen tuntijoistamme. Hänen yhdessä Tuomo-Juhani Vuorenmaan kanssa toimittama uusi Inha-teos vie lukijat ja katselijat Inhan ”toiveiden maille”, Padasjoelle ja Päijänteelle.

Hämeenlinnan lyseon käynyt Into Konrad Inha rakastui epätoivoisesti matematiikan opettajansa Ernst Bonsdorffin tyttäreen Ainiin, rohkaistui pyytämään herrasmiesmäisesti isältä tyttären kättä ja sai nolot ja ylimieliset rukkaset. Inha piiritti Ainia rukkasten jälkeenkin vielä pitkään hakeutuen kesäisin hänen lähettyvilleen ”toiveittensa maille” Padasjoelle. Rakkauden kohteen kaapiminen pois mielestä vei vuosia. Näin hän Hämeessä vaeltaessaan tuli tallentaneeksi kamerallaan Padasjokea, Päijänteen rantoja sekä Hämeen vaaroja ja korpia. Pelkästään Inhan Padasjoella ottamia kuvia on parisen sataa.

Bonsdorffin perheen huvila Padasjoen Kellosalmessa. Vasemmalla nurmimolla Aini Bonsdorff. Kuva: A. th. Böök. Teoksen kuvitusta.

Bonsdorffeja Padasjoen Kellosalmessa. Vasemmalla etualalla Aini Bonsdorff. Kuva: A. Th. Böök. Teoksen kuvitusta.

Pikalaskuni mukaan uudessa Toiveiden mailla -teoksessa on noin 60 Inhan ottamaa valokuvaa. Teos koostuu neljästä hienosta esseestä sekä hienosta valokuvakoosteesta. Esseistä tai pikemminin artikkeleista kaksi on Veikko Neuvosen. Lukija saa tietää rakastuneen, torjutuksi tulleen mutta yhä toiveita elätelleen miehen hyvin henkilökohtaisen luvun Toiveiden mailla sisältyneen Inhan vuonna 1909 julkaisemaan Suomen maisemia -teokseen − ja vain siihen.

Neuvosen käsissä on ollut juuri Suomen maisemia -kirjan alkuperäispainos. Inhan kertomus paljastaa, miten rakastuneella tunteet ohjaavat järkeä ja käyttäytymistä. Suomen maisemia -teoksen myöhemmistä painoksista pois jätetty luku on Padasjoen maisemiin sidottu rakkauskertomus:

Into Konrad Nyström, taiteilijanimellä Inha (1865−1930)

Into Konrad Nyström, taiteilijanimeltä Inha (1865−1930). Inha  oli yksinkulkija, erämaissa viihtyjä, joka koki ”piireissä” hienoista vähättelyä, sillä valokuvataidetta ei tunnistettu vielä taiteeksi. Inhan arvostus ja merkitys ovat kasvaneet suuresti vuosikymmenten saatossa.

”Tunteeni olivat saaneet syvimmän haavan, mitä ne voivat saada. Olin menettänyt halun elää, enkä tiennyt, missä olisin murheista aikaani viettänyt. Mutta siihen oli jäänyt vielä joku pieni selittämätön seikka, hiuskarvan verran mahdollisuutta, ja siihen takerruin kiinni epätoivoisen halulla ja saavuin niille seuduille, jotka olivat ainoat maailmassa, missä en tuntenut olevani yksin.”

”Majailin vanhassa herraskartanossa, joka on joutunut talonpojan käsiin, vietin siellä kevättä toivottomuudessa, odotuksessa, toivossa ja tuskassa. Makailin vanhan eteisen sammaleisella katolla kuuntelin äsken saapuneiden, pesivien kottaraisten iloista vihellystä pihakoivussa, ja annoin soiton surullisen ihanasti vihloa mieltäni. Kävin joka aamu järven rannalla katsomassa, eikö lahoova jää jo hajoaisi, vaelsin niille maantien maille, joilta salmea pitkin näkyi etäisyydessä se huvila, enkä milloinkaan ole niin epätoivoisella toivolla mitään seutua katsellut.
Kun vihdoin huvila sai kesävieraita, olin pitäjässä tuttu ja suvaittu vieras…”

… mutta kesä meni menojaan ja Bonsdorffit lähtivät sen mukana. Inha on saanut mielenrauhan.

”Sydämeni on saanut kuitenkin kodin. Syksyn tullen, puiden kellastuessa, kiertelin yksinäni metsissä ja takamaan vaaroilla ja aina tieni lopulta veivät sen salmen rantaan, jossa sain kenenkään häiritsemättä kulkea autioksi jääneen huvilan paikat, taikka haaveilla myrskyävän Päijänteen rannoilla.”

… ja lopulta:

”Niin kului se vuosi, ja kului monta vuotta sen lisäksi, ja yhä palasin samoille seuduille, ja yhä syvemmin niihin kiinnyin. Ja lopulta kävi niin, että saatoin melkein olla tunnoton hänen seurassaan, joka oli kiintymykseni hylännyt, mutta missä vain näillä mailla liikuin, kaikkialla tunteeni kuitenkin elivät.”

Padasjoen Kellosalmesta. Into K. Inha 1913. Kirjan kuvitusta.

Padasjoen Kellosalmesta. Into K. Inha 1913. Kirjan kuvitusta.

Toisessa esseessään Neuvonen kertoo Inhasta valokuvaajana ja vaellusmatkojensa kertojana, mutta edelleen tukikohtana on Päijänteen seutu ja Padasjoki. Inha oleili siellä vuosisadan molemmin puolin liki parin vuosikymmenen ajan. Vanha suojan Inhalle antanut kartano osoittautuu Alhon kartanoksi lähellä Kuhmoisten rajaa.  Päijänteen seudun metsiä, vaaroja ja vesiä tarkastellaan esseessä Inhan kameran linssin läpi.

Vaikka Inha mieluummin tallensi kameraansa kaunista luontomaisemaa ja aarnimetsää, hän järkyttyi tavan takaa kohdatessaan paljaaksi parturoidun vaaran tai vaaran rinteen sekä hakkuuraiskiot. Padasjoki oli metsäinen pitäjä, joka saha ja paperiteollisuuden kasvaessa koki maisemiensa mullistuksia. Veikko Neuvosen mukaan Päijänteen rantametsissä kasvoi paljon koivua kaskikauden perintönä. Koivut kelpasivat haloiksi, männyt päätyivät sahoille ja kuuset paperinvalmistukseen sellukattilaan.

Pieni poika saunan kupeella. Padasjoen Mainiemestä vuonna 1913. Into K. Inha. Kirjan kuvitusta.

Pieni poika saunan kupeella. Padasjoen Mainiemestä vuonna 1913. Into K. Inha. Kirjan kuvitusta.

Inha purki huoltaan: ”Kaikkialla hävitystä ja raiskausta. Metsänhävitys etenee samaan tapaan kuin hirmumyrsky…”

Teoksen kolmas, Kati Lintosen essee kertoo Into K. Inhasta luonnonsuojelun rintamamiehenä ja pioneerinä. Lintosen mukaan monien ympäristönsuojelun nykyisten kiistojen juuret ulottuvat Suomessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, saha- ja metsäteollisuuden rajuun nousuun. Näin Lintonen kirjoittaa:

”Tuolloin senaatti joutui ottamaan kantaa useisiin voimaperäisiin ympäristökysymyksiin, kuten saha- ja metsäteollisuuden voimaperäiseen metsänkaatoon, voimalaitospatojen rakentamiseen, puunjalostusteollisuuden ilmaa ja vesistöjä saastuttaviin päästöihin, järvenpintojen laskuun, luonnonpuistojen perustamiseen tai suojametrien rauhoittamiseen. Samoihin aikoihin oli tutkijoiden piirissä esitetty vaatimuksia laajojen, tyypillistä suomalaista luontoa edustavien luonnonsuojelualueiden perustamisesta.”

Kansanvalistusseuran kalenterin kuvatekstit: Rauhoitettu ranta sekä Näköalan metsästäjiä Päijänteellä.

Kansanvalistusseuran kalenterin kuvatekstit: Rauhoitettu ranta sekä Näköalan metsästäjiä Päijänteellä.

Inha oli tässä keskustellussa mukana. Nyt ilmestyneessä teoksessa on julkaistu Inhan artikkeli Kansanvalistusseuran kalenterissa vuonna 1915, Sortunut sävel, luonnonsulo ennen, nyt ja – vasta. Artikkeli on sekä luettavassa muodossa että alkuperäissivujen näköispainoksena. Näin on toimittu siksi, että Kansanvalistusseuran kalenterissa julkaistut valokuvat ovat kadonneet ja näköispainos tuo kuvat esiin edes vaatimattomassa asussa. Onneksi  kuvat on julkaistu kalenterissa varsin suurikokoisina.

Inha esittää mitä syvimmän huolensa metsän monimuotoisuuden kaventumisesta ja katoamisesta aukkohakkuiden ja voimallisten harvennushakkuiden lisääntymisen myötä. Hän käyttää tekstissään toistuvasti käsitteitä metsänraiskaus ja metsänhävitys. Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen lailla Inha kuului luontoromantikkoihin. Sen mukaan luonnolla, kuten kasveilla, eläimillä ja metsällä, on oma ihmisestä riippumaton itseisarvo.

Näkemyksellä on pitkät juuret aina Aristoteleen filosofiasta Tuomas Akvinolaisen ajattelun kautta moderniin aikaan. Tuomas Akvinolaisen mukaan kaikki luontoympäristössä oleva toteuttaa Jumalan suurta suunnitelmaa ja kaikella luonnossa on oma tarkoitusperänsä.

Luonnossa samoava Inha näki tuhojen mittavuuden ja syytti siitä sokaisevaa rahanahneutta:

"Yhä uusia ja uusia aukkoja aukeaa nyt luonnon vihantaan kasvivaippaan nopeammin kuin milloinkaan ennen." Kuva: Toivo Pynnönen, Padasjoen nuorisoseuran albumi. Kirjan kuvitusta.

”Yhä uusia ja uusia aukkoja aukeaa nyt luonnon vihantaan kasvivaippaan nopeammin kuin milloinkaan ennen.” Kuva: Toivo Pynnönen, Padasjoen nuorisoseuran albumi. Kirjan kuvitusta.

”Raiskatuilla kankaillamme kertovat aarniokannot ja lahoavat oksat vanhuksista, joita niillä seisoi. Pari vuosikymmentä on vienyt kaikki, mitä puolen vuosituhatta on kasvattanut. Nyt uiskentelevat jokiloissa hennot, kesken nuoruuttaan kaadetut männyt.”

Inhan ääni kuuluu yli sadan vuoden takaa. Surullista, ettei sen sisältö ole lainkaan vanhentunut. Inha ei kestäisi nähdä nykyistä metsiemme hävitystä. Kuka olisi vielä muutama vuosikymmen sitten osannut pelätä vaikkapa sitä, että mustikkaa aluskasvillisuutena kasvavat ja mustikkasatoa antavat metsät kaiken aikaa harvenevat ja pienenevät. Mustikka on vain yksi metsän monimuotoisuuden indikaattoreista.

I.K. Inha: Toiveiden mailla. Toimittanut Veikko Neuvonen ja Tuomo-Juhani Vuorenmaa. Maahenki 2016.

Into Inhasta tässä blogissa aiemmin:
Panu Rajala: Intoilija. https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2015/11/02/panu-rajala-intoilija/

Advertisements
Kategoria(t): Löydöt, Luontokirjat, Muistelmat ja elämänkerrat, Taidekirjat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: I.K. Inha: Toiveiden mailla

  1. Aino sanoo:

    Tuntuu näin esiteltynä hienolta teokselta, jota olisi kiva katsella ja lukea. Kulttuurihistoriaa parhaimmillaan voisi sanoa.

  2. Kirja on upea, siis niin kuvat kuin artikkelitkin. Lämmin suositteluni niin omaksi lukukirjaksi kuin lahjaksi annettavaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s